Miehellä on työstressistä alkunsa saanut masennus, enkä oikein tiedä miten olla tukena. Olen suoraan sanonut etten tiedä mitä pitäisi tehdä, eikä mies minulle paljoa asioistaan puhukaan. Olen yrittänyt elää normaalisti, ja hän lähteekin mukaan lastentapahtumiin yms.. Kiusaanko häntä vaan vetämällä hänet mukaan kaikkeen, hän kun haluaa olla mieliksi, eikä sano ei.. Itse ajattelin että perhe-elämä olisi terapeuttista työhönsä uupunelle..
Mies masentunut, kuinka auttaisin?
avionais
7703
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toivottavasti miehelläsi on lääkitys. Ja jos on kyseessä kliininen masennus, niin hyvä, jos miehesi jaksaa osallistua yhtikäs mihinkään... masentunut nimittäin ei jaksa, ei kiinnosta....
masennusta on jatkunut...? Milloin todettiin? Huomasitko jo aikaisemmin hänessä"oireita".
Minun miehelläni on myös työuupumus / masennus. Pahimmillaan hän ei suostunut edes menemään töihin, oli jopa itkenyt työpaikan parkkipaikalla kun töihin meno ahdisti niin paljon.
Sain hänet lääkäriin ja lääkitys auttoi, syksyn myötä oireet palasivat > lääkitystä suurennettiin. Nyt oireet ovat alkaneet taas!
Tiedän miten raskasta sellaisen ihmisen kanssa eläminen on! Pahinta on tämä avuttomuus...!
No tietyssä pisteessä masentuneet kyllä haluavat olla OMISSAKIN oloissaan. Eli liiat "kissanristiäiset" todellakin stressaavat.
Miehesi pitäisi pystyä keskittymään myös ITSEENSÄ, että hän voi ruveta purkamaan omaa masennustaan kaikessa rauhassa.
Kannattaa olla hieman tarkkana noiden menojen kanssa. Liika hälinä ja melske ei varmasti tunnu mitenkään houkuttelevalta tuossa mielentilassa.
Nimimerkillä kokemusta on.
Mitäs jos pakkaat makkarat ja juomat reppuun ja menette johonkin luontopolulle (lyhyt) paistatte makkarat ja sitten vaikka kotiin saunaa.
Olen "On ja ei masista" kanssa samaa mieltä. Masentunut tarvitsee omaa tilaa ja aikaa. Perheessä, jossa on mahdollisesti pieniä lapsia tämän toteuttaminen on tietysti haasteellista.
Masentuneen pitää lähteä liikkeelle omilla ehdoillaan ja oman jaksamisensa puitteissa. P:lle potkiminen ei johda mihinkään. Itse olen onnekseni päässyt pahimman vaiheen ohi ja jaksan jossain määrin jo kohdata ulkomaailmaa. Jaksamista tämä puolisolta vaatii, mutta lopputulos on uskoakseni palkitseva. Tietysti kannattaa miettiä myös sitä, mikä olisi asetelma, jos keskustelun aloittaja olisi itse sairastunut. Myötä- ja vastamäessä pitänee yhdessä kulkea toisiaan tukien..
itse olen hiljalleen toipunut masennuksesta ja kunnioitan vaimoani hänen rinnallaolosta. Hän ei vaatinut seksiä, pusuja tai mitään tekemisiä, mutta oli mukavaa kun sain lähteä voimieni mukaan lasten tapahtumiin, kirjastoon, kauppaan jne. Olin lähes mykkä mies tuolloin. Tätä kesti huikeat 2½ vuotta. Nyt ollaan lähekkäin ja olen muissakin toimissa aktiivinen. Työelämään en vielä ole palannut, mitä nyt 1-2 viikon töitä tutuille joskus. Voimia itsellesi ettet sairastu mukana masennukseen. Vaimoni kävi mielenterv.toimistossa viikottain hakemassa tukea psykologilta. Hakekaa ammattiapua
Psyk. aika on vasta edessäpäin, tuli vaan mieleen että liiottelenko jos puhun masennuksesta? Sillä miehen libido on kyllä tallella (sairasloman ajalla jopa liiaksikin). Eli jos tämä on vain ohimenevää väsymystä, mihin auttaa loma ja työpaikan vaihto..
Toivoisin ainakin, mutta tottakai olen rinnalla vaikka tätä alavirettä jatkuisi vuositolkulla...