Julkisesti

Kyllähän ihminen voi pyytää jotakuta asiaa anteeksi seuraväen edessä, jos itse niin haluaa tehdä. Mutta vapaaehtoisesti. Julkirippi systeemi poistettiin luterilaisesta kirkosta 1800-luvulla.

Hyvin moni vl on varmaan vieläkin valmis menemään ripittäytymään seurakunnan eteen syystä kuin syystä, jos vaan käsketään menemään. Ei tarvitse olla kummoinenkaan asia mistä voidaan nuhdella, ainakin jos hoitokokousaikoja ajatellaan. Hoitomiehet kun itse kehittelivät mikä asia milloinkin saataisiin luettua synniksi.

Se miksi ihmiset menevät sekasin kun seurakunta alkaa opettamaan vastoin Jumalan sanaa, on mm. se, kun ihmiset tajuavat sisällään etä hoitomiehet tekevät väärin. Heille kuitenkin selitetään etä niin on Jumalan tahto, että tottelet meitä, jne. Ja selittävät että nämä kiellot ovat kiellettyjä Jumalankin mielestä.

Ei olekaan ihme, että moni vl suorastaan pelkää Jumalaa, onhan heille tullut käsittämttömän ristiriitainen ja vääristynyt käsitys Jumalasta. Jumalaa pitää moni vl armottomana ja julmana, joka rankaisee jokaista joka ei hoitomiesten tahtoon nöyrtynyt tai nöyrry. Luulevat että pelko kuuluu asiaan uskovaisten joukossa, että se on oikein kun pelätään ja ollaan hyvin hyvin arkoja. Henkisesti lyötyjä ja alistettuja monet ovat:(
4220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

joille ei ole ymmärrystä suotu, niin he eivät käsitä millaisessa ahdistuksessa, sietämättömässä olotilassa on ihminen joka itseltään hengen riistää. Ihmettelen tosiaan, että niin moni ei tunne mitään myötuntoa sellaisia kohtaan, jotka tappoivat itsensä hoitokokousten romahduttaessa heidät. Nuo ymmärtämättömät taitavat ajatella vain itseään. Eivät he pysty kuvittelemaankaan sen toisen ihmisen olitilaa, asemaa. Ovat niin sokeiksi tulleet, että eivät tunne mitään armoa ja ovat hoitomiesten puolella eli uskovat että hoitomiehet tekivät oikein, vaikka ihminen sitten tappoikin itsensä. Kuka se on tämän sokean joukon vetäjä? Kyllä siellä on ihmiset niitä johtajia ainakin joillakin.

Äänestä

hoitokokoukset vl joukossa, kun vl:t alkavat kuvittelemaan että vain he ovat Jumalan valtakunta, vain he pääsevät taivaaseen, vain heille Raamattu on kirjoitettu. Vain he tulkitsevat Raamatun oikein, tms.

Äänestä

Jos vl haluaa mennä seurakunnan eteen julkirippiä tekemään, menköön, mutta pakottaminen onkin jo eri asia. Joku vl voisi jopa h a l u t a, kun muutenkin vl:t puhuvat halusta eikä pakosta. Halutaan noudattaa SRK:n antamia 'rakkaudenneuvoja' (syntilistaa), pakkoa ei muka ole.

Kun hoitomies/saarnamies käskee, niin vl haluaa. Eikö olekin yksinkertaista olla vl? Omallatunnolla ei ole mitään virkaa.

Äänestä
  • Mikko Juva oli aikoinaan sanonut SRK-opista, että siinä "kristitty antaa omantuntonsa yhteisön taskuun". Sellainen ei ole oikein.

    Jokaiselal on itsellään vastuu.

    Me voimme valita, millaisen julistuksen puolelle asetumme ja millaista menettelyä olemme tukemassa.

    Nyky-SRK tukee hoitokokouksia ja samoin yksittäiset rauhanyhdistykset.

    Tosin rauhanyhdistysten sisällä on paljon ihmisiä joiden mielestä hoitokokoukset tulee selvittää eikä sellaista ihmisten väärää mielivaltaa tule enää sallia.

    Menneisyyden teot ovat yhäkin selvittämättä.
    SRK:n johto istuu siis tunkion päällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ripittäytyjät kirjoitti:

Kyllähän ihminen voi pyytää jotakuta asiaa anteeksi seuraväen edessä, jos itse niin haluaa tehdä. Mutta vapaaehtoisesti. Julkirippi systeemi poistettiin luterilaisesta kirkosta 1800-luvulla.

Hyvin moni vl on varmaan vieläkin valmis menemään ripittäytymään seurakunnan eteen syystä kuin syystä, jos vaan käsketään menemään. Ei tarvitse olla kummoinenkaan asia mistä voidaan nuhdella, ainakin jos hoitokokousaikoja ajatellaan. Hoitomiehet kun itse kehittelivät mikä asia milloinkin saataisiin luettua synniksi.

Se miksi ihmiset menevät sekasin kun seurakunta alkaa opettamaan vastoin Jumalan sanaa, on mm. se, kun ihmiset tajuavat sisällään etä hoitomiehet tekevät väärin. Heille kuitenkin selitetään etä niin on Jumalan tahto, että tottelet meitä, jne. Ja selittävät että nämä kiellot ovat kiellettyjä Jumalankin mielestä.

Ei olekaan ihme, että moni vl suorastaan pelkää Jumalaa, onhan heille tullut käsittämttömän ristiriitainen ja vääristynyt käsitys Jumalasta. Jumalaa pitää moni vl armottomana ja julmana, joka rankaisee jokaista joka ei hoitomiesten tahtoon nöyrtynyt tai nöyrry. Luulevat että pelko kuuluu asiaan uskovaisten joukossa, että se on oikein kun pelätään ja ollaan hyvin hyvin arkoja. Henkisesti lyötyjä ja alistettuja monet ovat:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu