Omalta kohdalta pidän minimalistisesta, valoisasta kodista.
Parhaimillaan koti on silloin, kun se on siisti. Lattiat on pesty, tiskit tiskattu, tavarat omilla paikoillaan ja petivaatteet tuuletettu.
Kotini on myös kotini, siksi että siellä tepastelee kaksi koiraani. Parhaillaankin loikoilevat jossakin.
Kodissa on myös tavaroita, joista ei luovuta. Minulla sellaisia ovat Ikeasta ostettu jalkalamppu, Kreikasta ostettu kullattu ikoni ja massiivinen lipasto. Ne, kun kulkevat mukanani, niin koti näyttää minulta.
Minkälaisia ajatuksia koti herättää teissä? Onko jokin esine niin rakas, että se on saatava esille uudessa paikassa?
Parhaimillaan koti on silloin, kun se on siisti. Lattiat on pesty, tiskit tiskattu, tavarat omilla paikoillaan ja petivaatteet tuuletettu.
Kotini on myös kotini, siksi että siellä tepastelee kaksi koiraani. Parhaillaankin loikoilevat jossakin.
Kodissa on myös tavaroita, joista ei luovuta. Minulla sellaisia ovat Ikeasta ostettu jalkalamppu, Kreikasta ostettu kullattu ikoni ja massiivinen lipasto. Ne, kun kulkevat mukanani, niin koti näyttää minulta.
Minkälaisia ajatuksia koti herättää teissä? Onko jokin esine niin rakas, että se on saatava esille uudessa paikassa?
Vastaukset 27
Vanhimmat
kodin pitää olla aina siisti, ja itse tykkään käyttää paljon värejä..Se tekee kodista kodikkaan...
Minulla on kaksi taulua ja vanha liinavaatekaappi lapsuudenkodistani,jotka pitää ehdottomasti olla olohuoneessa...Niistä en luovu koskaan...:)
Ihannetilanne olisi, että koti olisi aina siistinä. Kotini siisteys on riippuvainen siitä, minkälainen on työtilanteeni. Jos töissä on ollut kaoottinen kiire, niin kodillani on tapana sotkeutua. Siksi suosin minimalismia. Toisaalta myös kaappitilanne ratkaisee monesti tuon ongelman.
Minullakin on joitakin asioita omasta lapsuudenkodistani, josta en luovu :). Mummolastani on vanha lehmän kello, joka joulukranssini keskellä. Sain sen lopulta hyötykäyttöön :D.
Siellä se on kulkuri-reissumiehen koti, minne päänsä kallistaa. Mama, dont let your son grow up to be cowboy. Nih!
Kyllä sinullakin on varmasti joitakin rakkaita esineitä, mistä et luovu. Nih!
mutta ainahan koti on Koti. Kun kodin oven aukaisee, niin voi heittää vapaalle - ihan totaalisesti. Antaa itkun tulla taikka purskahtaa nauruun, riippuen päivästä.
Tottahan kodin asukkaat "kuuluvat" kotiin. Myös tietyillä huonekaluilla on muistoarvonsa, mutta se on aikas vähäinen. Jos nahkasohvasta alkaa täyteet tursuilla ulos, niin vaihtoon se menee - ei siinä tunteilla. Piste.
Siinä olen samaa mieltä. Ikoni on sellainen, jonka halusin pidemmän aikaa ja sen löydettyäni en siitä luovu :).
siisteys... ei tarvitse hävetä silmiään päästä kun kaverit käy.
Rakkain tavarani on Enoni tekemä metrin korkea pöytäversio kaappikellosta jossa on heilurikin.
Toisena heti perässä tulee pikku prinsessan tekemä pienen pieni kipsinen pää, joka yllätys kyllä muistuttaa yllättävän paljon mohnaa. Ja on tätän saanut kunniapaikan kämpässäni...=))))
Eli kaikki arvostamme eniten siisteyttä.
Tuo kipsinen pää kuullosti hellyttävältä. Ehdottomasti parhaalla paikalla. Tuli mieleeni ystäväni tekemä tussipiirros purjeveneestä, jolla aloitin purjehduksen.
näytti se sitten miltä hyvänsä.
meillä on täysi kaos loppuviikosta..en jaksa alkaa siivoamaan töitten jälkeen.
Rakkaimmat esineet ovat tietenkin nämä tietokoneet(3kpl)ja jotkut henkilökohtaiset muisto ja lahjaesineet.
Epäilin jo, että on ainoa, jolla on joskus sotkuista ja että muut ovat järjestelmällisiä.
kyllä minä uskallan tunnustaa..enkä häpeä uhtään.
Kun on päivät ruumiillisesti raskaassa töissä ja menee rättiväsyneenä kotiin,valmistaa ruokaa yms. niin siivoaminen saa jäädä viikonloppuun.
Hyvää torstaipäivää sinulle:))
Minulla on yksi hyvä ystävä, jolla on oikeus nähdä kotini täydessä kaaoksessa. Samoin minä tiedän, miltä kaaos näyttää hänen luonaan.
Vieraskoreus istuu minussa tosi sitkeästi..
...tekevät mitä haluavat. Miesten ja koirien on vain parempi tottua siihen ;)
Kodista tekee kodin sellainen pieni kodikas sekaisuus, ei kirkkaita valoja, vanhanaikaiset räsymatot, viherkasvit, isoäidiltä perityt esineet ja ryijyt, kaksi puolipitkäkarvaista kissaa huoneenkorkuisella luonnonpuusta tehdyllä kiipeilytelineellä, Jim Morrison seinällä, just keitetyn kahvin ja tuoreen (pakaste)pullan tuoksu, sukkapuikkojen hento kilinä, saunaa odotellessa...
Kuullosti viihtyisältä. Omalta kohdalta tulvahtaa mieleen elokuinen ilta. Ovi auki ulos. Kynttilöitä puutarharyhmän pöydällä, vihreät villasaalit odottamassa, kupissa lämmintä teetä ja taustalla soi levyltä tunnelmallista musiikkia, vaikka the ladies sing jazz -levy. Tai näin joulun alusaikana kynttilöitä ja nauttiminen illan hämärästä. Mihinkään ei ole kiirettä.
Ja kaikissa mielikuvissani kaksi itsepäistä vipeltäjäkoiraa nauttii olostaan.. Eivätkä vaadi lenkille :D.
En viihdy sairaalanomaisessa, steriilissä, valkeassa ympäristössä.
Kodissani pitää olla ja on, "elämisen merkit".
Hallittu epäjärjestys ja siivottomuus ovat eri asioita.
Olemme sisustaneet kotimme itseämme, emme vieraita varten!
Huonekalut ovat kertyneet vuosien saatossa.
Yhtenäistä tyyliä ei ole.
Kiertelevän poikamieselämäni jälkeen ole perheineni muuttanut paikkakuntaa neljästi ja asuntoa seitsemän kertaa.
Nyt, useamman vuoden ajan, kotimme on ollut "tukikohta" jossa pääosa irtaimistostamme on.
Matkalaukut ovat suuremman makuuhuoneen nurkassa odottaen seuraavaa "panostusta".
Helpotti hirveästi kun pääsimme muutama vuosi sitten muuttamaan OK:sta kerrostaloon.
Ei huolta mistään mihinkään vuodenaikaan.
Siinä määrin siisteysintoilijoita olemme että lähtiessämme teemme perussiivouksen, siis ei perusteellista.
Mukavempi tulla kun on imuroitu ja mopattu. Tiskejä ei voisi jättääkään. Ainakin 3:n kuukauden jälkeen niissä olisi "elämää".
Järkytän ystäviäni ja sukulaisiani minimalismilla eli kotini on itseäni varten. Omalta kohdalta sekamelska jotenkin kuluttaa energiaa. Toisaalta kun on kaksi koiraa, niin kotia joutuu siivoamaan useammin. Senkin olen huomannut, että rontit nauttivat puhtaudesta.
Toisaalta hyvällä ystävälläni on myös sopivasti sekamelskaa ja viihdyn hänen luonaan käydessäni, kunhan ei ole oma kotini.
paikka johon voi aina palata kun maailma murjoo..mukulallekki oon opettannu että kotio voi aina tulla, tapahtu mitä tapahtu..
mun mielestä kodin täytyy olla siisti ja viihtyisä..sydämeni lämpö tekee huushollista kodikkaan..täällä saan olla rauhassa miettimässä asioitani, ilman taustahälyjä..
kaikki tavara on korvattavissa, mulla mitään ihmeellisyyksiä täällä ole mut tuosta takasta en tappelemati luovu! :o)
...olis ihana!!!
Oon jopa harkinnu sellasta sähköistä, kun halvimman saa jo 139e. Olishan se aika noloa - sähkötakka - mutku se on ÄÄRETTÖMÄN KODIKASTA ;)
jos sähkötakan hommaa..varsinkii jos assuu kerrostalosa..nii ja onha siinäki oma tunnelmansa, neet on niin kehittyneitä vempeleitä nykyjään :o))
...kesämökkimäisessä rivarissa, mut vuokralla, joten omistaja ei varmaan antais rakentaa oikeeta takkaa, siks sähkönen.
Parhaimmat myös lämmittää, mut taitaa viedä sähköä aika hitsisti...
melkist mihi vaa..ja mää luulen ettei see niin paljon sähköä vie niinku esimerkiks sähkökiuas..se takkaha on melkeen ko lämpöpatteri mut see takan vaikutelma siinnä vaan hintaa tuo..
Minulle koti merkitsee energian latausta. Paikka, jossa lepään väsymyksen pois. Paikka, jossa saa myös itkeä, jos elämä murjoo :(. Paikka, minne ystävät ovat tervetulleet. Paikka, jossa myös teen mielelläni työtä :).
kodikkuus tulee pullan ja piparien tuoksusta...
ja jouluteestä :).
sieltä
Minulle koti tarkoittaa lapsuuden kotia. Sitä, jossa kaikki lapsuuden muistot ovat syntyneet ja rakkaat ihmiset vaikuttaneet. Kotoa muuttaessani olen asunut erilaisissa asunnoissa, kämpissä, tukikohdissa, mutta ne eivät ole koskaan olleet kodin veroisia.
Kaikilla ei tietenkään ole onnea voida palata kotiin. Koti voi olla myyty tai sitä ei ole koskaan kunnolla ehtinyt syntyäkään, jos lapsuusajan ympäristö on jatkuvien muuttojen rikkomaa.
Huomaan palaavani kesämökille, jonka vanhemmat ovat myyneet. Samoin varmasti käy lapsuudenkotini kanssa :(. Joitakin esineitä kotoa olen ottanut mukaan. Toisaalta omistan palan mummolaani, ja palsta on saanut nimensä isoäitini sisaren mukaan, joka oli minulle hyvin rakas.