Kumppanillani on d1 ja yleensä hyvällä mallilla,mittaa sokruja onneksi nykyään tarpeeksi usein mutta hypoja on sattunut kuitenkin useita.
Olen parisen kertaa löytänyt hänet aamulla vierestäni reagoimattomana,puhumattomana,pelkään että joskus löydän hänet vierestäni kuolleena,tai ettei hän enää herää ambulanssimiesten käsittelyssä...
Samoja pelkoja on varmasti muillakin diabeetikon kumppaneilla...kuulostaako tutulta?
Olen parisen kertaa löytänyt hänet aamulla vierestäni reagoimattomana,puhumattomana,pelkään että joskus löydän hänet vierestäni kuolleena,tai ettei hän enää herää ambulanssimiesten käsittelyssä...
Samoja pelkoja on varmasti muillakin diabeetikon kumppaneilla...kuulostaako tutulta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuohon tunnepuoleen osaa muuta sanoa (mies kun olen), mutta jokin on kyllä itsehoidossa pielessä, kun noin pitkälle asiat menevät.
Eli pitäisi syödä se iltapala, varsinkin jos ottaa alkoholia, mutta muutoinkin. Tai vähentää pitkäaikaista insuliinia, tai sitten aikaistaa sen ottamisen ajankohtaa.
Jos tuo silti vaivaa, niin kyllä lääkärit opettavat sen insuliinin vastavaikuttajahormonin (glukagoni) antamisen diabeetikon kumppanille, jotta ensiapua voit antaa nopeammin kuin mitä ambulanssilta kuluu liikkeelle lähtöön:)
Tällaisia mietteitä. Koettakaahan pärjätä:p
Mutta jokin on kumppanisi hoidossa pielessä, jos hypoja on yhtenään. Hyvässä hoitotasapainossa olevilla noin pahoja ei ole ollenkaan, tai vain aivan erityisessä tilanteessa, ehkä kerran parissa vuodessa.
Koska kumppanillasi on seuraava tarkistus? Nuo hypothan näkyvät pitkäaikaissokerissa, mutta sen lisäksi hänen kannattaisi itse myös kertoa niistä. Parasta olisi, jos pitäisitte kirjaa niistä, milloin tapahtunut, ja millainen on ollut edeltävä tilanne, mitä syöty ja juotu, miten pistetty. Alkoholihan on muuten yksi herkästi hypoja aiheuttava aine!
Kannattaa muuten pitää aina juoksevaa hunajaa kaapissa/mukana. Vaikka potilaalla olisi tajukin mennyt, voit sormella levittää hunajaa hänen suunsa limakalvoille ja ikeniin. Tukehtumisvaaraa ei ole, mutta hunajan sokeri imeytyy limakalvojen kautta varsin nopeasti verenkiertoon.
Kyllä ne pelot siitä vähenevät sitä mukaa, kun alat oppia miten toimia. Diabeetikon elämä, ja myös hänen kumppaninsa elämä on elinikäistä opiskelua. ;)
Olen itse D1-diabeetikko, ja meillä tilanne on niin päin että itse pelkään kamalasti niitä yöllisiä hypoja, mutta kumppani ottaa rauhallisemmin.
Hypojen pelko on minulla johtanut siihen, että olen vuosikaudet pitänyt sokereita aivan liian korkealla, ja nyt alkavat silmien verisuonet ja munuaiset paukkua. Ei ole hyvä niinkään.
*huokaus* Kunpa jossain vaiheessa keksittäisiin jokin helppo keino pitää sokerit tasapainossa niin, ettei aina tarvitsisi olla pelkäämässä joko liian matalien tai liian korkeiden sokereiden vaaroja :-/
ikävä kyllä helposti käy.
Miten muuten on sinulla, heräätkö yöllisiin hypoihin? Moni - esim. mieheni - herää, mikä tietenkin vähentää pelkoja.
Kyllähän mä herään.. Mutta aina pelottaa, että jos joku kerta en herääkään :-/
Kyllähän D1 pelkoja herättää meissä kaikissa. Ja öiseen aikaan ne pelot ovat usein pahimmillaan.
Onko sulla ollut kauan D1? Usein asioiden suhteen alkaa ajan myötä relata, kuin huomaa, että homma toimii.
Entä oletko ajatellut hankkia insuliinipumppua? Rauhoittaisiko sellainen oloasi?