Ei kai mitenkään yllättävä kommentti. Mutta itse huomaan, kuinka yksinäisyydessä aina mietin tajuttoman paljon asioita. Kertaan kaikki asiat noin kymmeneen tuhanteen kertaan. Jos joskus on ns. hyvä päivä, niin kelaan kaikki mahdolliset asiat, että päivästä tuleekin yllättäen huono. Itse tarvitsen aina välillä etäisyyttä ihmisistä, mutta viime aikoina olen ollut ihan liikaa yksin. Tuntuu, että monella täällä, jotka opiskelevat, etenkin yliopistossa, on sama tilanne ja hommaa ei helpota se, että yliopistossa elää suoritteille. Opiskelu on niin kausiluonteista. Välillä hukkuu tehtäviin etc. ja välillä ei ole mitään (eikä sekään ole kivaa, ehtii taas vajota yksinäisyyden muurin taakse).
Mutta palatakseni otsikkoon, niin huomaan, että iltaa kohden ahdistus lähenee. Mitä lähemmäksi tulee nukkumaanmenoaika, sitä ahdistuneempi olen. Sängyssä kun tulee pohdittua koko elämäntarina. Miksi ei voisi joskus vain kääntää piuhoja irti ja olla ajattelematta. Jos olisi enemmän tekemistä, enemmän seuraa ei koko ajan kelaisi kaikkea mahdollista.
Mutta palatakseni otsikkoon, niin huomaan, että iltaa kohden ahdistus lähenee. Mitä lähemmäksi tulee nukkumaanmenoaika, sitä ahdistuneempi olen. Sängyssä kun tulee pohdittua koko elämäntarina. Miksi ei voisi joskus vain kääntää piuhoja irti ja olla ajattelematta. Jos olisi enemmän tekemistä, enemmän seuraa ei koko ajan kelaisi kaikkea mahdollista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vähän samalla tavalla ajattelen itsekin mutta mulla ei ole edes koulua mikä pitäisi järjissään. Tälläkin hetkellä valvon kun ei väsytä, nukuin päivällä monta tuntia kun ei ollut mitään tekemistä eikä mitään minne olisin voinut kotoa lähteä....kyllähän tää ahdistaa koko ajan enemmän eikä oikein keksi miten tästä paskasta vois edes nousta ylöspäin....
Itsekin nukun välil koko päivän just samast syystä. Eikä oikein edes kiinnosta lähteä mihinkään! Mikähän siinäkin on että täytyy just
päiväl nukkuu ja illal (yöllä) valvoo ja miettien murehtia kaikkea paskoja juttuja?
Vain minuuden menettäminen on eheyden tunteen menettämistä pahempi. Olen menettänyt eheytein, mikä on tuskallista. Mutta aion saada sen takaisin. Lepään ja funtsin tässä pari päivää, tiedän että kyllä se kohta kirkastuu. Rakkaus on tärkeintä. Olisi äärimmäisen sääli jos eläisi elämänsä tuntematta itseään ja sisällä vain katkeruutta ja vihaa. Anteeksiantamisessa on voimaa ja rakkauden antamisessa.
Aina joulu ja kesälomalla yksinäisyyteni tulee esiin. Kun ei ole mitään tekemistä. Voin sanella hieman ehdotuksia niille, joilla ei ole mitään tekemistä. Menkää lenkille, lukemaan kirjastoon tai varatkaa aika avohoitoon(ilmaista).
Voisiko tuo murehtiminen viitata pakko-oireiseen häiriöön ? Kannattaa aina antaa vastaus jos kysyy itseltään kysymyksiä. Mutta murehtimisella ei koskaan pääse eteenpäin. Kukaan ei palkitse sinua olisi ajatuksesi niin jaloja kuin ovat. Palkintoja ovat herkuttelu, saunominen tai vaikka lätkämatsi.
Oletko sinä miettinyt miksi oikeastaan olet yksin?