Pelottaa

Olemme olleet mieheni kanssa muutamia vuosia jo yhdessä ja meillä on jo yksi 3v, uhmis lapsi.
Mieheni on pahasti alkoholisoitunut ja ei ole millään tapaa kiinnostunut lapsesta tai lapsista. Koskaan ei kehu ja ota syliin oma-alotteisesti saati hoitaisi ns. kunnolla ja ei ole ku kaks kertaa ollut esikoisenkaaa pihalla.
Olen itse toivonut toista lasta jo sen vuoksi että olen itse ainut lapsi ja koen hirveää yksinäisyyttä ja kaipaisin sisaruksia. Haluan antaa esikoiselle tämän mahdollisuuden.
Kuitenkin pelottaa kuinka jaksan, kun nyt olen jo todella masentunut mieheni ja minun suhteen vuoksi ja miehen käyttäytymisen vuoksi lasta kohtaan. En haluaisi mieheni edes oppivan tuntemaan tätä mahassa vielä asuvaa, jotenkin tuntuu että hän pilaisi kaiken.
MIes käy kyllä töissä ja vetoaa aina siihen, hän saa tehdä rahoillaan mitä haluaa ja kun kerran käy töissä niin se antaa oikeuden juoda joka päivä 6-12 kaljaa ja hyvässä lykyssä vielä jokin satsi viinaa päälle.
Elän jotenkin kokoajan valmiina, en rentoudu muuta kun miehen ollessa poissa.
En saa voimia lähteä tästä tilanteesta eikä ole edes ketään joka tukisi kun ei ole yhtään ystävää.
Olen niin väsyny että toivoisin että jokin aamu en heräisi ollenkaan, olisin toivonut raskausajasta ihanaa aikaa ja lapsilleni ihanan lapsuuden vaan tuntuu että tuo mies pilaa kaiken jonka eteen yritän tehdä töitä ja nyt en enää jaksa.
6666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

minkä takia olet ylipäätänsä tollasen kanssa tehnyt lapsia???Eikö oma järki jo sano,että alkoholisoitunut ihminen EI kykene hoitamaan ja kantamaan vastuuta perheestä kun se pello kiinnostaa enemmän.Säälin lapsiasi kun joutuvat tollasta juoppop*skaa kattelemaan.

Äänestä

enkai olisi tehnytkään lapsia hänen kanssaan jos olisin tiennyt ennustaa vuosia etukäteen että hän alkoholisoituu. kaikki ei ole aina niin mustavalkoista

Äänestä
  • Miehesi kanssa.

    Kerro toiveistasi antaa lapsille hyvä lapsuus ja jos ei homma mene perille. Muuta pois.

    Niin se vaan on että jos ei jotain radikaalia miehesi elämässä tapahdu niin ei se siitä muutukaan.

    Ikävää kun tällästä tapahtuu. Useimmat alkoholistit antavat itselleen luvan juoda juuri siksi että heillä muka on homma hallussa ja töissä käyvät, mutta siinä kärsii sitten muu kuin työ. Perhe.

    Äänestä

Haluan kovasti antaa kannustustaa, mutta kieltämättä on vaikeaa.
Suoraan sanottuna ei harmainta ajatustakaan mitä kannattaisi sanoa.

Jos olisin sinun tilanteessasi, etsisin tietoa AA:sta mm. netissä taitaa olla jotain tietoa esim. testikysymyksiä yms.
Voi olla vaikeaa saada miestä istumaan kuuntelemaan, mutta sinä tunnet hänet parhaiten ja keinot saada hänet kuuntelemaan.

Ei varmaan kannata riehua tai syytellä, koska ihmiset menee aina puolustuskannalle ja lakkaa heti kuuntelemasta.

Ehkä saisit hänet lukemaan? jos itse et olisi paikalla, kun hän töistä tulee.
Lukemaan Alkoholismin merkit ja jos kirjoitat hänelle kirjeen, että hänen on tehtävä valinta: perhe/ alkoholi.

Onko sinulla ystäviä / vanhemmat joiden luokse voisit mennä muutamaksi yöksi, jotta hän saa tilaa miettiä mitä on menettämässä?

Äänestä

..ero on vaan se, että mun siippa on työtön ja juo silti joka päivä 6-12- olutta, lupasi ja vannoi että kun raskaus alkaa niin loppuu ja etsii itselleen jotain tekemistä/työtä.
Noo..viides kuukausi lopuillaan ja joka ikinen päivä sama tahti jatkuu.
Olen itse masentunut ja itkuinen, mies kyllä osallistuu kodin laittoon ja tekee ruokaa mutta ärsyttää se jokailtainen tissuttelu.
Itsekin olen kysellyt mistä voisi vertaistukea löytyä tai apua, oman jaksamisen vuoksi on myös eroa harkittava niin pahalta kuin se tuntuukin, tunteita kun on niin paljon mukana ja rakastaa toista kaikesta huolimatta.

Äänestä

Heippa! Olen alkoholistin lapsi ja jostain KUMMAN syystä kaikki suhteeni ovat kaatuneet siihen että mies alkaa juomaan, eli valitsen miehiä jotka ovat kuin isäni..ok, mennään asiaan
Alkoholistin eteen saat tehdä kaikkesi jos haluat..saat yrittäöä auttaa vaikka niin kauan että itse menetät henkesi sen taakan alle.
Eli pidä itsestäsi ja lapsista huolta äläkä anna miehellesi kaikkea energiaa. Alkoholismi ON TODELLAKIN SAIRAUS ja ketään ei voi pakottaa parantumaan, se lähtee itsestään. Kyllä miehesi tietää että tekee väärin, mutta kysymys piilee siinä että miksi ei halua parantua ja se johdu sinusta. EI OLE SINUN SYYSI!
Kun olen kuunnellut/lukenut parantuneista alkoholisteista he sanovat että alkoholistia ei missään nimessä pidä paapoa vaan näyttää OVEA, eli potkia pihalle ja antaa niiden tehdä sen jälkeen oma ratkaisu joka yleensä on että he alkavat juomaan entistä enemmän, mutta myös että he tajuavat hakea apua ja lopettaa. Toivottavasti sinun miehesi herää tajuamaan perheen tärkeyden..

Älä kuitenkaan anna tilanteen jatkua, siitä kärsii kaikki ja muistan mitä helvettiä oli kun oma isä joi..ja äitiä on nyt jälkeenpäin kaduttanut ettei eronnut aiemmin isästä!

Pyydä apua, puhu asiasta, älä häpeile äläkä salaile tilannetta, saat varmasti apua!
Toivon että kaikki järjestyy kohdallasi ja saat voimasi takaisin...VOIMIA!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksin kahdenkaa kirjoitti:

Olemme olleet mieheni kanssa muutamia vuosia jo yhdessä ja meillä on jo yksi 3v, uhmis lapsi.
Mieheni on pahasti alkoholisoitunut ja ei ole millään tapaa kiinnostunut lapsesta tai lapsista. Koskaan ei kehu ja ota syliin oma-alotteisesti saati hoitaisi ns. kunnolla ja ei ole ku kaks kertaa ollut esikoisenkaaa pihalla.
Olen itse toivonut toista lasta jo sen vuoksi että olen itse ainut lapsi ja koen hirveää yksinäisyyttä ja kaipaisin sisaruksia. Haluan antaa esikoiselle tämän mahdollisuuden.
Kuitenkin pelottaa kuinka jaksan, kun nyt olen jo todella masentunut mieheni ja minun suhteen vuoksi ja miehen käyttäytymisen vuoksi lasta kohtaan. En haluaisi mieheni edes oppivan tuntemaan tätä mahassa vielä asuvaa, jotenkin tuntuu että hän pilaisi kaiken.
MIes käy kyllä töissä ja vetoaa aina siihen, hän saa tehdä rahoillaan mitä haluaa ja kun kerran käy töissä niin se antaa oikeuden juoda joka päivä 6-12 kaljaa ja hyvässä lykyssä vielä jokin satsi viinaa päälle.
Elän jotenkin kokoajan valmiina, en rentoudu muuta kun miehen ollessa poissa.
En saa voimia lähteä tästä tilanteesta eikä ole edes ketään joka tukisi kun ei ole yhtään ystävää.
Olen niin väsyny että toivoisin että jokin aamu en heräisi ollenkaan, olisin toivonut raskausajasta ihanaa aikaa ja lapsilleni ihanan lapsuuden vaan tuntuu että tuo mies pilaa kaiken jonka eteen yritän tehdä töitä ja nyt en enää jaksa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu