Eka Äippäri :)))))))))))))))

Nyt se sitten oli...ensimmäinen äitiysneuvolakäynti viime tiistaina :)

Olin tuolloin rv 8 4. Pyysin, että sydämen äänet kuuneltaisiin ja kätilö siinä sitten varoitteli että ne eivät yleensä kuulu näin aikaisin enkä saa huolestua jos näin käy... NE KUULUIVAT!:) Isukki oli mukana myös kuuntelemassa ja taisi hänen syysmasennuksessa jäädä sinne sydänäänten-kuuntelulaitteen viereen. Itse en enää muista selvästi tapahtumasta itse sydänten ääniä, mutta mieheni ilmeen muistan. Ei semmosta ilmettä joka päivä sitten nääkkään.

Nyt sitten kaksi asiaa on varmoja: Se ei ole tuulimuna, koska muutoin sille ei kehittyisi lyövää sydäntä. Se ei myöskään kuuntelukohdasta päätellen ole kohdun ulkoinen vaan istukka on lähellä kohdun suuta mistä johtuivat viikoilla 5.-6. kokemani kauhistuttavat rusehtavat vuodot.
Kyllä helpotti oma tunnelmani...kunhan mikään muu ei menisi pieleen.

Kuitenkin minua jäi pöyristyttämään se että mitä saan syödä ja mitä en saa syödä...Hyvänen aika siis naiset ovat aina aikojen alusta saakka syöneet raskauden aikana mitä tykkäävät eikä ihmiskunta mihinkään sukupuuttoon ole kuollut. Lapsikuolleisuus aikoinaanhan johtui siitä että lapset ovat yliherkkiä taudeille, kuin myös siitä että oli olemassa imettäjiä rikkaille perheille ja imettäjien lapset saivat vuohenmaitoa. Imettäjät nimenomaan tekivät lapsia sen takia että maito virtaisi ja sitä mukaan rahaa perheeseen, jossa samalla omat lapset kärsivät. Tämän lisäksi synnytykseen on kuollutpaljon, mutta se tuskin johtuu sitä mitä olet raskauden aikana syönyt.

Sitten vielä liikunta...kaverini pelasi rantalenttistä sinä päivänä kun lähti synnyttämään ja teve poika tuli. Ovat naiset joskus joutuneet tekemään raskaana ties mitä halonhakkuusta perunapellon kääntämiseen ja vatsa on ollut pystyssä koko ajan.

Ja se, että painon kanssa ollaan niin pirun tarkkoja ja kuullemma siksi että sitä on niiin vaikea saada pois. Ymmärrän toki sairaanloisen ylipainon vakavat ominaisuudet, mutta ei synnyttäneen naisen tarvitse olla mikään tuulen nussima riukuheinä vaan kyllä sitä läskiä kuuluu olla koska sehän varastoituu maidon tuotantoa varten.Ja jos nainen kokee että on tärkeää olla laiha niin kyllä sen läskin pois saa vaikka jumppaamalla sitten vauvan nukkuessa.Kotityöt polttavat rasvaa kuin myös vauvan nostaminen, kantaminen rattaiden työntäminen ynnä muu sellainen mitä raskauden jälkeen tapahtuu usein. Tähän voi myös lisätä sitten raskauden jälkeen ruokailutavan muutoksen mikäli itse haluaa.

Muutoin neuvolassa oli kiva käydä ja aikaakin uhrattiin meille puolitoista tuntia. Mies alkoi nyt sitten kasvaa kohti vanhemmuutta nyt kun vauva pääsi todistamaan olemassa olonsa. Kuulin myös että sydän äänet kuuluat pojalla aikaisemmin mutta eihän sitä nyt lukkoon voi lyödä.

Jippii...Minusta tulee äippä :)))))))))))))
7684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

odotahan kun pääsette ekaan ultraan.. se se vasta ihanaa olikin kun sai nähdä pienien käsien heiluvan...

Äänestä
  • että joku muukin ottaa nää hommat maalaisjärjellä.

    En edes tajunnut miten paljon kaikenlaista hysteriaa voi odotuksessa olla. Onneksi neuvolatätinikin on aikasta maanläheinen.

    Onnea kovasti teidän perheelle!
    ja juu niin odota vaan sitä ekaa ultraa... Sillon vasta kannattaakin katsastaa miehen ilme :)

    Äänestä

Paljon onnea raskauden johdosta!!
Oon sun kanssa samaa mieltä tosta syömisestä raskauden aikana...ymmärrän huumeet, tupakan polton ja alkoholin haitat mutta muuten mitä ihan ruokaan tulee ni oon kyllä syöny mitä mieli tekee ja yhen terveen lapsen oon jo 2-vuotiaaks saanu kasvatettua.
Ykskii päivä ostin graavilohi-tuorejuusto bagelin ja söin sen hyällä ruokahalulla ja sitte vasta muistin että ei sais raskauden aikana syödä graavilohta eikä myöskään tuorejuustoa....eihän sitä pitkää kiellettyjen ruokien listaa voi millään muistaa.
Olin ennen raskautta normaalivartaloinen ja nyt syön ihan kauheesti makeaa koska milei tekee, en jaksa kauheesti tapella itteäni vatsaa, syön mitä mieli tekee, yritän vaan väliin tunkea vähän hedelmiä ja kasviksiakin ja juon paljon vettä ja liikunkin paljon. Ekassa raskaudessa tuli 215kg lisää ja puol vuotta synnytyksestä oli hoikempi mitä olin ollu ennen raskautta, en enää kerenny syömää kun vauva piti niin kiireisenä ja just se vaunujen työntely ja kotityöt tietty imettäminen vei paljon energiaa.
No tulipas taas tarinaa....onnellista raskausaikaa sulle :-)

Äänestä
  • tuli tuossa ekassa raskaudessa sitä painoa....

    Äänestä

paljon,mutta se kuului normaaliin elämään. Samoin kuin se,että lähes joka perheestä oli lapsi/lapsia kuollut pienenä. Silloin vain ei tiedetty kaiken maailman listerioista,sun muista,joista tietämällä nykyään voidaan välttää keskenmenoja.
Toki jokainen saa valita,että syökö kaikkea ns.kiellettyäkin ja ottaa samalla mahdollisen keskenmenon kasvaneen riskin.
Ihanaa että palstalle on saapunut odottaja joka jo ekaa odottaessaan tietää kaiken;)

Äänestä
  • Tiesitkö, että kaikista raskauksista noin 98% päätyy keskenmenoon, mutta suurin osa niistä on niin aikaisin että äiti ei edes tiedä olevansa raskaana. Nykyään siis keskenmenot kuuluvat ns. "normaaliin" elämään. Koskaan ei tiedä onnistuuko vai ei. Kukaan ei voi sellaista sinulle luvata jätit sitten pois minkä tahansa ruoan tai jätit siten harrastamatta lempiliikuntaasi.

    Listeria ei ainoastaan aiheuta keskenmenoja. Keskenmenoja aiheuttavat myös yksinkertainen alkion elinkelvottomuus, alkoholin käyttö, istukan toiminta häriö, ulkopuoliset raskaudet sekä myös ne tuulimunat...tosin niissä ei kukaan kuole.

    Olin juuri hygieniapassikokeessa ja materiaaleissamme kerrottiin listerian esiintyvyydet Suomessa:

    "Suomessa on listerioosi voitu yhdistää kolme kertaa elintarvikkeeseen. Kotona säilötyt suolasienet aiheuttivat epiemian 1980-luvun lopussa ja vuonna 1997 tyhjiöpakattu ja kylmäsavustettu kirjolohi. Voin välityksellä levinnyt listeriainfektio aiheutti 25 ihmisen sairastumisen vuosina 1998-1999."

    Eli minusta tuo listerioosipelko on melkoisen turhaa. Ja sitä paitsi Suomessa on niin hyvät elintarvikepuhtaus vaatimukset, että ne ovat yksi maailmanparhaimmista. Ohi kiitävät vain Norja ja Ruotsi.

    Äänestä

  • tuleva äippä kirjoitti:

    Tiesitkö, että kaikista raskauksista noin 98% päätyy keskenmenoon, mutta suurin osa niistä on niin aikaisin että äiti ei edes tiedä olevansa raskaana. Nykyään siis keskenmenot kuuluvat ns. "normaaliin" elämään. Koskaan ei tiedä onnistuuko vai ei. Kukaan ei voi sellaista sinulle luvata jätit sitten pois minkä tahansa ruoan tai jätit siten harrastamatta lempiliikuntaasi.

    Listeria ei ainoastaan aiheuta keskenmenoja. Keskenmenoja aiheuttavat myös yksinkertainen alkion elinkelvottomuus, alkoholin käyttö, istukan toiminta häriö, ulkopuoliset raskaudet sekä myös ne tuulimunat...tosin niissä ei kukaan kuole.

    Olin juuri hygieniapassikokeessa ja materiaaleissamme kerrottiin listerian esiintyvyydet Suomessa:

    "Suomessa on listerioosi voitu yhdistää kolme kertaa elintarvikkeeseen. Kotona säilötyt suolasienet aiheuttivat epiemian 1980-luvun lopussa ja vuonna 1997 tyhjiöpakattu ja kylmäsavustettu kirjolohi. Voin välityksellä levinnyt listeriainfektio aiheutti 25 ihmisen sairastumisen vuosina 1998-1999."

    Eli minusta tuo listerioosipelko on melkoisen turhaa. Ja sitä paitsi Suomessa on niin hyvät elintarvikepuhtaus vaatimukset, että ne ovat yksi maailmanparhaimmista. Ohi kiitävät vain Norja ja Ruotsi.

    varmasti myös "ennen vanhaan". Siis sen lisäksi,että tuli myöhemmän raskauden keskenmenoja.
    Jos itse voin vaikuttaa siihen,että keskenmenoa ei tule,esim.kieltäytymällä 9kk vacumpakatusta kalasta,josta kyllä kovasti tykkään,niin ilolla sen teen. Sinun valintasi on sinun valintasi toki.
    Enpä usko että neuvoloissa ihan huvikseen odottavia naisia asioilla pelotellaan.
    Ja usko tai älä,osaan kuitenkin tässä asiassa käyttää maalaisjärkeä. Eli en ihan orjallisesti kaikkia juttuja noudata/murehdi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuleva äippä kirjoitti:

Nyt se sitten oli...ensimmäinen äitiysneuvolakäynti viime tiistaina :)

Olin tuolloin rv 8 4. Pyysin, että sydämen äänet kuuneltaisiin ja kätilö siinä sitten varoitteli että ne eivät yleensä kuulu näin aikaisin enkä saa huolestua jos näin käy... NE KUULUIVAT!:) Isukki oli mukana myös kuuntelemassa ja taisi hänen syysmasennuksessa jäädä sinne sydänäänten-kuuntelulaitteen viereen. Itse en enää muista selvästi tapahtumasta itse sydänten ääniä, mutta mieheni ilmeen muistan. Ei semmosta ilmettä joka päivä sitten nääkkään.

Nyt sitten kaksi asiaa on varmoja: Se ei ole tuulimuna, koska muutoin sille ei kehittyisi lyövää sydäntä. Se ei myöskään kuuntelukohdasta päätellen ole kohdun ulkoinen vaan istukka on lähellä kohdun suuta mistä johtuivat viikoilla 5.-6. kokemani kauhistuttavat rusehtavat vuodot.
Kyllä helpotti oma tunnelmani...kunhan mikään muu ei menisi pieleen.

Kuitenkin minua jäi pöyristyttämään se että mitä saan syödä ja mitä en saa syödä...Hyvänen aika siis naiset ovat aina aikojen alusta saakka syöneet raskauden aikana mitä tykkäävät eikä ihmiskunta mihinkään sukupuuttoon ole kuollut. Lapsikuolleisuus aikoinaanhan johtui siitä että lapset ovat yliherkkiä taudeille, kuin myös siitä että oli olemassa imettäjiä rikkaille perheille ja imettäjien lapset saivat vuohenmaitoa. Imettäjät nimenomaan tekivät lapsia sen takia että maito virtaisi ja sitä mukaan rahaa perheeseen, jossa samalla omat lapset kärsivät. Tämän lisäksi synnytykseen on kuollutpaljon, mutta se tuskin johtuu sitä mitä olet raskauden aikana syönyt.

Sitten vielä liikunta...kaverini pelasi rantalenttistä sinä päivänä kun lähti synnyttämään ja teve poika tuli. Ovat naiset joskus joutuneet tekemään raskaana ties mitä halonhakkuusta perunapellon kääntämiseen ja vatsa on ollut pystyssä koko ajan.

Ja se, että painon kanssa ollaan niin pirun tarkkoja ja kuullemma siksi että sitä on niiin vaikea saada pois. Ymmärrän toki sairaanloisen ylipainon vakavat ominaisuudet, mutta ei synnyttäneen naisen tarvitse olla mikään tuulen nussima riukuheinä vaan kyllä sitä läskiä kuuluu olla koska sehän varastoituu maidon tuotantoa varten.Ja jos nainen kokee että on tärkeää olla laiha niin kyllä sen läskin pois saa vaikka jumppaamalla sitten vauvan nukkuessa.Kotityöt polttavat rasvaa kuin myös vauvan nostaminen, kantaminen rattaiden työntäminen ynnä muu sellainen mitä raskauden jälkeen tapahtuu usein. Tähän voi myös lisätä sitten raskauden jälkeen ruokailutavan muutoksen mikäli itse haluaa.

Muutoin neuvolassa oli kiva käydä ja aikaakin uhrattiin meille puolitoista tuntia. Mies alkoi nyt sitten kasvaa kohti vanhemmuutta nyt kun vauva pääsi todistamaan olemassa olonsa. Kuulin myös että sydän äänet kuuluat pojalla aikaisemmin mutta eihän sitä nyt lukkoon voi lyödä.

Jippii...Minusta tulee äippä :)))))))))))))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu