Olemme pride-koulutuksessa juuri ja haluaisin kuulla toisten jo sijaisvanhempina toimivien kokemuksia sijoituksen alkuvaiheesta. Onko tullut yllätyksiä, liittyen sijoituslasten terveyteen tms? Oliko asioita joita tuli täytenä yllätyksenä? Sujuiko yleensä ottaen alku kuinka, ja kuinka mahdolliset omat lapset reagoivat uusiin perheenjäseniin?
Sijoituksen alkuvaiheen ongelmia?
utelias
111285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tervehdys
Ainakin meidän lasten osalta (seitsemän lasta) alkukuukaudet ovat sujuneet aikoinaan erittäin hyvin. Kutsummekin niitä aikoja kuherruskuukausiksi. Mutta pian näiden kuukausien jälkeen alkoi kipuilu. Mitä nopeammin se alkaa, sitä nopeammin ja paremmin lapsi on sopeutunut perheeseen.
Eli kyse on uskalluksesta. Kun lapsi huomaa, että sijaisvanhemat välittävät hänestä hän uskaltaa myös kipuilla. Siihen saakka hän pelkää, että huono käytös, kipuilu tai muu vastaava kupliminen aiheuttaa sen, että nämäkin aikuiset antavat periksi, luovuttavat.
Luottamuksen ilmapiiri ja turvallisuus, välittäminen ja rakkaus antavat lapselle luvan kipuilla.
Ja sitä lupaa hän tarvitsee eheytyäkseen.
Luulen, että odotat rehellisiä, konkreettisia vastauksia. Yleispäteväähän saat varmasti tarpeeksi siellä Pride-koulutuksessa. Minun kokemukseni on ollut sen suuntainen, että yllätyksiä ei ole puuttunut yhdenkään lapsen kohdalla. Ensimmäisten lasten kohdalla oli meno heti alusta todella hurjaa. Olivat ylivilkkaita ja kokeneet pienen ikänsä aikana aivan liikaa, mutta toisaalta heitä ei ollut kukaan opettanut minkäänlaisille tavoille. Kaikki oli alotettava ihan alusta, eli oli ensin opittava pois totutusta käytösmallista ja sitten vasta voi alottaa varsinaisen kasvattamisen. Siitä on nyt jo niin kauan aikaa, että nyt kun ajattelee taaksepäin, niin se tuntuu lähinnä kammottavalta pitkältä painajaisunelta. Parasta varautua pahimpaan mahdolliseen ja silti saatat joutua yllättymään, että voiko tälläistä todella olla olemassa. Se mitä kaikkea tulet kokemaan riippuu tietenkin paljon lapsen taustoista eli huost.oton syistä, mutta nekään ei vielä kerro läheskään kaikkea. Se miten vaikuttaa omiin lapsiisi, riippuu paljolti siitä, minkä ikäisiä omasi ovat ja minkäikäisiä sij.lapsia olet ajatellut. Meillä lapset ovat tuoneet mukanaan kotiimme niin paljon sellaista, mikä on meille ollut aivan outoa. Tavat ja tottumukset perheissä ovat hyvin erilaiset ja sitten vielä esim. lastenkodissa olivat oppineet kaikenlaista outoa, esim. seksiin liittyvää. Ota mieluimmin sij.lapset reilusti nuorempia, kuin omasi, jotta voit minimoida mahd. heidän tuomansa negatiiviset vaikutukset omiisi. Se on ainakin selvää, että mikään ei ole enää niin kun ennen. Se on vähän niin kun vauvan tulo, et koko pakka menee sekaisin ja toimitaan, sitten vauvan ehdoilla. Vaikka harvemmin ovat enää vauvaikäisiä, niin silti vaativat sen saman huomion kuin vauvat. Ero on vaan siinä, että vauva ei osaa vielä liikkua ja siitä voi hengähtää hetkeksi, mutta isompien perässä saa juosta koko ajan. Muilla on varmaan lohdullisempiakin kokemuksia, ei kaikki ole niin vaikeita,kuin meillä, mutta koskaan et voi tietää etukäteen, mitä tuleman pitää, joten varaudu nyt kuitenkin pahimpaan mahdolliseen, niin et pety. Tässä hommassa on tosi paljon miinus puolia. Vaativuustaso on mieletön ja palkka mitätön, mutta silti näin jälkikäteen vaikka ajattelen sitä painajaista minkä olen läpikäynyt, niin en voi sanoa, että olisi pitänyt jättää kokematta. Kyllä se palkitsee, kun lapset antaa positiivista palautetta ja etenkin, kun näkee, että on sentään jotain saanut aikaan. Älä kuitenkaan luovu ajatuksesta, niin moni lapsi odottaa pelastajaansa lastenkodeissa, pelasta omalta osaltasi minkä voit. Mutta sydän pitää olla paikallaan ja ehdottomasti kykyä empaattisuuteen, niin lapsia kuin heidän vanhempiaankin kohtaan.
on erilainen.
jos vertaan omien lasteni syntymään niin sijaislasten sijoittuminen perheeseen seurailee samaa kaavaa.
Ensimmäisen kanssa kaikki oli uutta ja aloittelevaa. Virheitä tuli paljon samoin ylilyöntejä. Näillä tarkoitan liiallista varovaisuutta aivan kuin lapsi olisi posliinista. Sijoituslapsen kohdalla pelkää,eettei vain lisää lapsen muutenkin suurta tuskaa.
Opeteltuaan ensimmäisen kanssa luulee jo osaavansa ja tietävänsä jotakin niin vastaan tulee jotain aivan uutta ja erilaista.
Sama kuvio jatkuu päivästä ja vuodesta toiseen. Sijaislasten elämään vaikuttaa niin monet tekijät, että mistään ei voi olla varmaa. Usein jo saavutettu katoaa jonkun tapahtuman tai tilanteen takia. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertoi 60-vuotiaasta miehestä , joka hermostui vaimonsa pyyhkiessä märällä hänen hikistä otsaansa. Vaimo tarkoitti hyvää ja mies hermostui. Mies oli purkanut vanhaa lapsuudessa koettua traumaa, jossa hänen kasvojaan oli iltaisin pesty märällä karkealla rätillä.
Usein sijoitetuilla lapsilla on vastaavanlaisia tunnetiloja. Meidän on vaikea käsittää, mistä äkilliset kiukun puuskat johtuvat.
Minun ensimmäiset sijoitetut lapset ovat aikuisuuden portilla. Paljon on yhdessä koettu niin hyvässä kuin pahassa ja paljon koetaan vielä tulevaisuudessa.
Sijaisvanhemmuus on yhdessä kasvamista vaikeuksista huolimatta. Välillä voi tuntua, että niitä on enemmän kuin tarpeeksi.
sinun ja "amalian" kirjoitukset. On menty läpi näitä kaikkia vaikeuksia mitä kirjoititte sekä hyviä hetkiäkin on tietenkin ollut.
Jos kertoisin kaiken kauheuden niin ei sitä kukaan uskoisi vaan leimattaisiin provoksi tai joksikin muuksi sairaaksi. Mutta huostaanotetun lapsen biokodissa eletty elämä saattaa olla todella traumattinen joten siihen on varauduttava. Eikä se tule aina edes esille kun ei sitä olla kerrottu huostaanoton tutkimusvaiheessa eli se ilmenee vasta kun lapsi tuntee olonsa turvalliseksi. Näinhän sen jokainen toteaa ja se pitää paikkansa.
Toivon aloittajalle ja hänen perheelleen hyvää ja antoisaa jatkoa suunnitelmissa olevalle sijaisvanhemmuudelle.
On myös oikeus vaatia tarkat taustatiedot huostaanotelunlapsen elämästä ja terveydestä. Myös huostaanoton syyt on selvitettävä perusteellisesti. Näin me olemme saaneet hyvän pohjan sijoituksen alulle mutta siltikin tulee oikukkaita yllätyksiä.
Haastatelkaa perusteelliseti biovanhempi/biovanhemmat.
Tähän siis kasvetaan yhdessä lasten kanssa ottaen huomioon myös biovanhemmat joilla omat odotukset ja vaatimukset. Suora yhteys biovanhempiin olisi se mitä toivoisi, mutta se ei hetikään aina toimi. Eikä siihen silloin kannata kuluttaa arjen energiaa.
Haemme alle kouluikäisiä, yhtä tai sisaruksia, omatkin lapset suht pieniä. Tuttavaperheemme on ollut iloinen positiivinen esimerkki sijoituksen onnistumisesta. Heillä myös pienet sijaissisarukset ja kaikki sujunut mukavasti normaalien vastoinkäymisten ohessa. Sijaisperhe on enemmän kuin tyytyväinen palkkioihinsa ja muutenkin sijaisperheenä toimimiseen. Eli asiat voi mennä tosi hyvinkin ja voi varmaan sitten olla niitä ongelmiakin roppa kaupalla. Saa nähdä mitä sijoitus meille tuo tullessaan.
että ihan sama juttu. Ei tässä tila ja aika riittäisi, jos kaikki kauheudet ja suorastaan sairaat jutut kertoisi, mitä on lasten myötä ja kanssa joutunut kokemaan. Eikä kukaan varmaan uskoisikaan.Onkos tuo ihmekään, kun ei olisi ikinä itsekään uskonut miten sairas tää maailma on, jos ei olisi itse nähnyt ja kokenut.
Meille kaikki sijoitetut ovat tulleet perheen nuorimmaksi lapseksi 9kk:n, 6 vrk:n ja 3 v:n ikäisinä.
Biologiset lapsemme olivat 12,10,6 ja 3-vuotiaita ensimmäisen sijoitetun tullessa.
Vuoden kuluttua meille sijoitettiin vastasyntynyt vauva ja viime vuonna 3-vuotias.
Vauvojen tulo perheeseemme oli ihan niinkuin yleensäkin, kun uusi vauva syntyy - nuorimmalla lapsella enemmän tai vähemmän ilmeistä mustasukkaisuutta, joka ajan mittaan haihtuu.
Laikki-ikäisen lastenkotilapsen tulo on ollut aika erilaista, mutta vanhempien kannalta smanlaista kuin vauvan tulo - lapsi on vaatinut ensimmäisenä vuonna paljon vanhempien aikaa ja huomiota.
Meille sijoitetuilla lapsilla kahdella on äidin raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä johtuvia neurologisia häiriöitä mm. lievä kehitysvamma, oppimisvaikeuksia, impulssikontrollin häiriöitä, keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöitä, unihäiriöitä yms. - yllätyksenä nämä eivät meille kuitenkaan tulleet, sillä yhdellä oli diagnoosi jo tullessaan ja vastasyntyneen äidin alkoholinkäyttö oli tiedossa.
Saitko pitää äitiysloman, kun vauva sijoitettiin perheeseenne? Entä hoitovapaan?
Olin kotiäitinä silloin kun ensimmäinen lapsi meille sijoitettiin, joten lopetin vain keikkahommat l. en tarvinnut äitiyslomaa tai hoitovapaata, jotka tietääkseni kyllä kuuluvat myös sijoitetun lapsen sijaisvanhemmille.
Äitiyspäivärahaa ja vanhempainrahaa ei sijaisvanhemmille tule, mutta meille maksettiin kotihoidontukea (tässä ristiriitaisia käytäntöjä l. osassa maamme Kelan toimistoissa ollaan sitä mieltä, että kotihoidontuki kuuluu myös sijaisvanhemmille ja osassa taas rinnastetaan lapsen sijoittaminen perheeseen laitoshoitoon, jolloin ei kotihoidontukeakaan tule). Muistaakseni tämän vuoden aikana ovat ainakin Helsinki, Espoo ja Vantaa päättäneet maksaa korkeampaa hoitopalkkiota alle kolmevuotiaan sijaisvanhemmille, jotka hoitavat lasta kotona l. korvaavat tavallaan menetetyn kotihoidontuen, jota mm. näiden kaupunkien Kelat eivät sijaisvanhemmille maksa.
mutta tee itsellesi selväksi seuraava seikka:
Vaikka olet pride-kurssin priimus, vaikka olosuhteet ovat mitä parhaimmat, vaikka biovanhemmat hyväksyvät sijoituksen ja vaikka ihastut, rakastut uuteen lapseen ensi silmäyksellä, niin on aivan varma että muutaman päivän kuluttua lapsen muutosta huomaat olevasi uupunut, tunnet ettet osaa hoitaa lasta etkä ehkä olekaan varma oletko tehnyt oikean ratkaisun sijaisvanhemmaksi ryhtyessäsi.
Kun ensimmäisen kerran olet tilanteessa jossa pienen lapsen (joka ei ole sinun omasi) elämä annetaan kämmenellesi ja joudut vastaamaan hänen tulevaisuudestaan paitsi lapselle itselleen, myös vanhemmille, sossuille, koko yhteiskunnalle, niin aloitteleva sijaisvanhempi on melkoisten paineiden alla. Kun lapsi tulee uuteen kotiin hän on niin kiinni uusissa vanhemmissaan ettet vessaankaan pääse ilman että pienokainen odottaa oven raossa.
Mikä avuksi? Puhu puolisosi kanssa rehellisesti tunteistasi ja myönnä ettet ole täydellinen, ei kukaan ole. Puhuminen helpottaa ja voitte hieman jakaa perheen arkitöitä ja kenties saat hetken omaa aikaa levätä ja olla omassa rauhassa. Siitä se sitten lähtee, sinulle ennen niin vieraat naapurit tulevat tenttaamaan "mikäs lapsi se tämä on? Eikö ole kamalaa... teette niin arvokasta työtä, ei me vaan jaksettais", ym. soopaa. Päivä kerrallaan huomaat lapsen kotiutuvan, itse tulet varmemmaksi ja osaat nauttia lapsesta ja tunnet olevasi "kyllin hyvä" tähän hommaan. Vuosien päästä, sitten kun viides tai kuudes lapsi tulee taloon voit puolisosi kanssa haikeudella muistella sitä ekaa kertaa.
En ole sijaisvanhempi, mutta yksi ystäväperheeni toimii sijaisperheenä, itse asiassa he olivat minunkin lasteni sijaisperheenä!
Tulimme hyvin toimeen alusta asti, vaikka alussa keskustelumme käytiinkin vain huoltosuunnitelmaneuvotteluissa. Olin itse tutustuttamassa lapseni heihin. Yritin kertoa, mitä tajusin ja lyhyissä neuvotteluissa ehdin lastn taustoista, mutta vielä nyt, kolme vuotta tapahtumien jälkeen monet huostaanottoon johtaneet taustasyyt tulivat perheelle yllätyksinä, sossu ei ollut katsonut niistä kertomista aiheelliseksi, vaikka itse olen sitä mieltä, että lasten kannalta jätettiin tarpeelista tietoa antamatta!
Lisäksi kuulin ystäväperheeni kautta heidän pride-koulutus tutuistaan, joille oli tullut muutaman vuoden ikäinen suloinen neiti. Sossu sanoi lapsen olevan terve, mutta järkyttynyt ja huostaan oli otettu kiireesti. Tässä kaikki. Lapsi tottui sijaisperheeseensä pikkuhiljaa, mutta puhetta ei tytöltä irronnut. Aluksi sitä pidettiin jopa neuvolassa (taustatiedoista johtuen) stressireaktiona tms. Mutta tytön tullessa kolmivuotiaaksi hänet lähetettiin tutkimuksiin, joissa selvisi, ettei tyttö tulisi koskaan puhumaan kunnolla, niin pahan aivovaurion hän oli odotusaikaisesta amfetamiinimyrkytyksestä saanut!
Myöhemmin selvisi, että äiti oli ollut jo odotusaikana sossun tiedossa ja lapsen huumevieroitusoireet jo laitoksella olivat sossun tiedossa!
Sossu puolustautui vanhemman yksityisyyden suojalla ja ehdotti sijaisvanhemmille lapsen palauttamista, jos on niin vaikeaa! KAMALAA!!!!!!!
Opetus on mielestäni sijaisvanhemmalle se, että pyri aina jos mahdollista näkemään vanhemmat ja puhumaan heidän kanssaan niin paljon kuin mahdollista, ehkäpä tämänkin äidin kasvot olisivat jo ohjanneet sijaisvanhemmat epäilemään huumevaurioiden mahdollisuutta...
Lapsi asuu samassa perheessä edelleen :)
Meidän muksut sanoo edelleen että heillä on sijaisveliä ja siskoja. sijaisliite on otettu käyttöön lähinnä ympäristöä varten, ettei luulla puhuttavan kotona asuvan veljen touhuista, niistä tuli alussa melkoisia kommelluksia.... ;)