Olen mielenkiinnosta lueskellut näitä juttuja ja ajattelin nyt kertoa omankin kokemukseni :)
Eli olin tuolloin 9-vuotias, asuimme vanhempiemme kanssa rivitalossa. En ollut mitenkään herkkä, en pelännyt "kummituksia" jne. tai aistinut paikassa muutenkaan mitään outoa.
Eräänä päivän (kirkas kesäpäivä) istuin keittiössämme ruokapöydän ääressä syömässä voileipää. Pyöreä pöytä oli asetettu keittiön suuren ikkunan alle, minä istuin pöydän sivussa. Katselin jonnekin muualle ja kun kun käänsi katseeni olohuoneen suuntaan, näin pöydän päässä, eli suoraan ikkunaa vastapäätä istuvan vaalean hahmon. Hahmo oli kuin "utua", selvä ihmisen hahmo kaavussa, kädet nostettuna pöydälle. Se oli kamalaa. Hahmo ei katsonut minua vaan suoraan ikkunasta ulos. Hetken olin jähmettynyt ja sitten hyppäsin salamana ylös ja juoksin kujan päähän ystäväni luokse. (olin siis yksin kotona).
Tärisin ja itkin kuin viimistä päivää yrittäessäni sopertaa tapahtunutta. En tiedä edelleenkään uskooko ystäni minua, mutta itse muistan tapahtuneen kuin eilisen!
Samassa talossa ei minulle tapahtunut mitään muuta. Mutta siskoni kanssa olen puhunut ko talosta. Hän on minua kaksi vuotta nuorempi ja hän pelkäsi aina talossa. Hän menee tänä päivänäkin takuuseen näkemistään asioista talossa.
Tälläinen tarina :D Selkäpiita karmii ajatellakin koko asiaa! Tuon tapahtuman jälkeen olen ollut todella herkkä, vaikka mitään mainittavaa ei olekaan tapahtunut tuon koomin!
Eli olin tuolloin 9-vuotias, asuimme vanhempiemme kanssa rivitalossa. En ollut mitenkään herkkä, en pelännyt "kummituksia" jne. tai aistinut paikassa muutenkaan mitään outoa.
Eräänä päivän (kirkas kesäpäivä) istuin keittiössämme ruokapöydän ääressä syömässä voileipää. Pyöreä pöytä oli asetettu keittiön suuren ikkunan alle, minä istuin pöydän sivussa. Katselin jonnekin muualle ja kun kun käänsi katseeni olohuoneen suuntaan, näin pöydän päässä, eli suoraan ikkunaa vastapäätä istuvan vaalean hahmon. Hahmo oli kuin "utua", selvä ihmisen hahmo kaavussa, kädet nostettuna pöydälle. Se oli kamalaa. Hahmo ei katsonut minua vaan suoraan ikkunasta ulos. Hetken olin jähmettynyt ja sitten hyppäsin salamana ylös ja juoksin kujan päähän ystäväni luokse. (olin siis yksin kotona).
Tärisin ja itkin kuin viimistä päivää yrittäessäni sopertaa tapahtunutta. En tiedä edelleenkään uskooko ystäni minua, mutta itse muistan tapahtuneen kuin eilisen!
Samassa talossa ei minulle tapahtunut mitään muuta. Mutta siskoni kanssa olen puhunut ko talosta. Hän on minua kaksi vuotta nuorempi ja hän pelkäsi aina talossa. Hän menee tänä päivänäkin takuuseen näkemistään asioista talossa.
Tälläinen tarina :D Selkäpiita karmii ajatellakin koko asiaa! Tuon tapahtuman jälkeen olen ollut todella herkkä, vaikka mitään mainittavaa ei olekaan tapahtunut tuon koomin!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muistan joskus pienenä ollessani omassa huoneesa, nähneeni että huoneen eräästä pistorasiasta näytti tulevan pienikokoinen mutta vaalean harmaa hahmo ja jotenkin muistikuvani mukaan se ei aluksi huomannut minua, mutta sitten kun se huomasi, tuli minua kohti. Valitettavasti tuosta en nyt muuta enää muista, mutta jotenkin minusta tuntuu että olennolla olisi ollut ohuet kädet.
Jos löydät tietoja talosta ketä siinä on asunut ja onko kukaan kuollut sinne niin laitappa tänne. Tai no rivitalo alueille yleensä jää henkiä hillumaan kun jotkut ainakin hengistä ei tiedä oikein minne mennä. Jotkut tykkää vielä asua kotona että voipi olla tuo näkemäsi henki sellainen että se ei vielä halua lähteä minnekkään sieltä.
Henkiä on missä sattuu, riippuu missä ne kulkee. Henkimaailma on jokapuolella mutta toisessa ulottuvuudessa, niin siksi sitä ei yleensä näe jos ei ole sen ulottuvuuden näköä sitten. Itselläni ei ole henkimaailman ulottuvuuden näköä joten en näe henkiä. Ehkä jossain välin sellainenkin tulee.
Että viime aikoina tänne foorumille on tullut erittäin paljon mielenkiintoisia kokemuksia luettavaksi, tämä mukaanlukien. Hienoa että ihmiset uskaltavat kirjoittaa. Jatkakaa, uskallus lietsoo uskallusta. Kiitoksia näistä!
Mielenkiintoista; olen kuullut samanlaisista kokemuksista itsekin. Se, mikä näissä aavehavainnoissa hämmästyttää, on niiden luonne; osa on kuin jonkinlaisia heikkoja "äänityksiä" menneisyydestä, jotka toistavat jotain tapahtumaa kerta toisensa jälkeen. Aave ei näytä olevan tietoinen ympäristöstään tai havaitsijoista millään tasolla. Ehkäpä kyse ei olekaan aaveesta vaan siitä, että katsoja näkee jotain sellaista, mitä on tapahtunut menneisyydessä?
Sitten ovat ne "tietoiset" aaveet, jotka selkeästi haluavat kommunikoida syystä tai toisesta...
Äitini, joka on hyvin herkkä vastaanottamaan henkimaailmojen ja muita energiataajuuksia, kertoi minulle kuinka hänen ollessaan lapsi heidän kotitalossaan tapahtui jotain outoa.
Hänen sisarensa voivat vahvistaa asian. Joskus katosi säännöllisin väliajoin halkoja mutta viejää ei ikinä saatu pienessä kylässä kiinni vaikka kuinka kytättiin. Sitten vähän oudompi useasti toistunut tapaus. Vintillä käveli jatkuvasti joku, askelet kuulosti kuulemma joiltain raskailta kengiltä. Aina kun vintille kurkisti mitään ei luonnollisesti näkynyt. He totuttelivat tähän lampsimisen ääneen kunnes heidän isänsä, minun ukkini, vaihtoi vintiltä jotkut tuhkat jotka olivat ilmeisesti lämmöneristeenä toimineet. Pihaustakaan ei kuulunut sen jälkeen kun tuhkat lähtivät.
Kuulostaa todellakin aika keksityltä kummitustarinalta :)
En kuitenkaan usko että minulle oltaisi tässä asiassa satuiltu koska äitini ei harrasta koskaan sellaista, jopa joulupukkiin ei yrittänyt saada minua koskaan uskomaan :)
Jokin aika sitten ollessani hänen luonaan katsoimme aamulla lehteä, selvisi että heidän hyvän ystävänsä poika oli kuollut ajo-onnettomuudessa. Äitini kertoi nähneensä yöllä unen, täysin normaalin unen jonka näkökenttään yhtäkkiä ilmestyi auton rekisterikilpi jossa luki "kuolema" Hän heräsi ihmetykseen että mikäs toi nyt oli?? Ja rupes takas nukkumaan.. Uskoo ken tahtoo, itselläni ei ole syytä olla uskomatta :)