Olen kaksonen. Suuntasin kaukoputkeni (Makarov 150cm*330cm, venäläinen huippuputki) sattumanvaraisesti valittuun pisteeseen marraskuisena selkeänä iltana. Näillä suurennoksilla putkessa näkyi tietysti aluksi vain mustaa. Tämän jälkeen siirtelin varovasti kaukoputkeani sattumanvaraisesti, kunnes noin kolmen tunnin kuluttua törmäsin valolähteeseen. Lisäsin suurennosta ja huomasin yllättäen, että valopiste alkoi jakautua kahteen osaan.
Tämä alkoikin tuntua mielenkiintoiselta. Kyseessä oleva tähti osoittautui kaksoistähdeksi (Alfa Borelius), joita avaruudessa on noin joka kahdestoista tähti. Siis samman verran kuin on eri horoskooppimerkkejä.
Sattumanvaraisella otannalla siis löysin oman paikkani tästä maailmankaikkeudesta.
Tämä alkoikin tuntua mielenkiintoiselta. Kyseessä oleva tähti osoittautui kaksoistähdeksi (Alfa Borelius), joita avaruudessa on noin joka kahdestoista tähti. Siis samman verran kuin on eri horoskooppimerkkejä.
Sattumanvaraisella otannalla siis löysin oman paikkani tästä maailmankaikkeudesta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jotta en huomannut edellisen kirjoittajan otsikkoa kirjoittaessani äskeistä.
Onko tämäkin sattumaa? Veikkaanpa, että edellinenkin kirjoittaja on kaksonen. Vai onko jokin asteroidi tms. sekoittanut laskelmia. Tämä on epätodennäköistä.
Nyt aion testata uudelleen kaukoputkitestiäni. Jos nyt osuu kohdalle kaksoistähti, niin todennäköisyys kahdelle perättäiselle kaksoistähtien esiintymiselle olisi jo 1/12*12.
Tämä olisi jo sen verran pieni todennäköisyys, että se pistäisi ajattelemaan, mikä on sattumaa ja mikä ei.
Ainut ongelma on tällä hetkellä pilvinen sää, joten tähtitaivaan tarkkailu ei nyt onnistu.
niin, olisko pilvinen sää sattuman satoa ... että ikäänkuin kohtalo tarkoittaisi, että voisit vaikka suunnata 'kaukoputken sisäiseen maailmankaikkeuteesi' ja mietiskellä sattuman olemusta ja muita universaalisia asioita. Kunnes kirkastuu jne
mikroskooppi olis tähän tarkotukseen sopivampi, ei pilvet haittaisi.
Planeetathan ovat kuin soluja (siis ne näkyvät hyvin kun ovat lähellä) ja tähdet kuin atomeja jne. Myös mikrologiasta löytyy vastaukset kaikkiin astrologian kysymyksiin. Sun pitää vain etsiä, vertailla ja todeta miten asiat ovat.
Aivojen käyttö tosin rajoittaa tulosten analysoinnissa. Älä siis ajattele, totea vain ja ole onnellinen löytämistäsi vastauksista elämää suurempiin kysymyksiin.
BE HABBY
Löysit maailmankaikkeudesta jonkin toisen paikan. Jotta olisit löytänyt oman paikkasi, olisi sinun pitänyt käyttää takaisinpäin peilaavaa putkea.