Syyttömät elinkautisvangit

punainenhilkka

Näitäkin oikeusmurhan uhreja on paljon.

Räikeimpänä esimerkkinä voisi mainita vaikkapa M. Huhta, joka tuomittiin harvinaisen huteralla näytöllä.

Myöskin erään Porvoolaisäidin kohtalo hirvittää.

12

2215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saa perin heppoisin todistein

      Elinkautisia jaetaan kuinn karkkia, heitä on vankiloissa jo 150! Takuulla heistä monet ovat syyttömiä.

    • HenrikEinariErä

      Ronjasta en tiedä sanoa, mutta sopii kysyä oliko päässä kaikki niin kohdallaan, että EK:n ansaitsi. Kaksi muuta melko varmaa tapausta sen sijaan tiedän.

      Toinen on Keijo I, alkoholisoitunut pitkän linjan venkula, jolle ei poliisilaitoksen tutkintapuolella eikä oikeuslaitoksessa rikoshistoriansa vuoksi löytynyt sympatiaa eikä edes oikeutta siinä vaiheessa, kun nuori tutkija alkoi ansaitsemaan kannuksiaan lähtemällä tutkimaan tapaturman sijasta henkirikosta. Keijo I oli yhdessä toisen laitapuolen kulkijan kanssa nauttinut korvikealkoholia, ja jossain vaiheessa ryyppykaveri oli palanut kuoliaaksi jossakin hississä. Keijo I:n vaatteista ei ollut löytynyt palokaasuja, joku taksimies oli nähnyt vainajan ennen paloa yksin ko. hississä, ja jotain muitakin epäselvyyksiä Keijo I toi esiin keskusteluissamme.

      "Kannelmäen kidutusmurhaaja" Aki P sai myös reilusti ylimääräistä. Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että rankan yhdessä tehdyn pahoinpitelyn jälkeen varsinaiseen surmatyöhön olisi myöhemmin yöllä syyllistynyt kaksikon ymmärrystä vailla olleeksi todettu toinen jäsen, Mika H yksin. Kun hullulle ei voida EK:ta antaa, niin pitihän se jollekin leipoa.

      • pöytäkirjat

        nähneenä olen samaa mieltä sun kanssa et syytön mies lusii ek:ta!

      • oikeassa

        eihän muranenkaan niitä ihmisiä tappanut vaan nuoli ja luoti käsittämätöntä että voidaan tuomita noin heppoisin perutein mutta pakkohan se ek oli jolleen antaa kun sinne saliin oli tultu asianajaja tai syyttäjä ei sitä halunnu ni murasellehan se lätkäistiin ja ihan ilman perusteia.....syytö mies sekin entä s valjakkala tai jammu

    • Allan T.

      Jokainen Huhtan tapaukseen tututstunut vakuuttuu hänen syyllisyydestänsä. Kannattaa lukaista vaikkapa Poliisi Kertoosta.

      Porvoolaisäiti on myös aukottomasti todistettu syylliseksi.

      Mielestäni elinkautinen on liian vähän siitä että ottaa harkitusti toisen hengen pois. Siviiliinhän pääsee naispuolisena keskimäärin 10 - 12 vuoden käkkimisellä. Miehet sen puoleen joutuvat peniskateuden uhriksi ja käkkivät muutaman vuoden enemmän.

      Syyllisyyskynnys on mielestäni liian korkealla. Monet pääsevät kuin koira veräjästä vrt.Bodom.

      Syyttömiä elinkautisistujia ei Suomessa ole ainuttakaan. Olkoot onnellisia ettei kuolemanrangaistusta ole. Henkilökohtaisesti sitä kyllä kannatan, tietyin reunaehdoin.

      • Jimbo

        Maija Huhta eli siis se "unimurhasta" tuomittu nainen oli taatusti syyllinen. Lukekaa oikeasti Hannes Markkulan "Kuusi Suomalaista murhaa". Ei Huhta sitä tuomiotaan niin heppoisin perustein saanut.

        Sen sijaan yksi aika räikeä esimerkki löytyy vuodelta 1983, jolloin Orvokki Lylys niminen nainen, jonka Korkein oikeus tuomitsi elinkautiseen ÄÄNESTYKSELLÄ. Lylys oli syyllinen äänin 3-2. Eli Lylys oli Korkeimman oikeuden mukaan siis melkein syytön.
        Toinen räikeä esimerkki heppoisesta elinkautistuomiosta on Inga Kruus, joka tuomittiin vuonna 1993 ns. Karkkilan viljelijäsurmasta. Kruus armahdettiin tämän vuoden toukokuussa.

      • Jimbo
        Jimbo kirjoitti:

        "Sen sijaan yksi aika räikeä esimerkki löytyy vuodelta 1983, jolloin Orvokki Lylys niminen nainen, jonka Korkein oikeus tuomitsi elinkautiseen ÄÄNESTYKSELLÄ."

        En osaa näköjään kirjoittaa. Korjataan:
        Sen sijaan yksi aika räikeä esimerkki löytyy vuodelta 1983, jolloin Orvokki Lylys niminen nainen tuomittiin Korkeimmassa oikeudessa elinkautiseen ÄÄNESTYKSELLÄ.

      • Likka hämeenlinnasta
        Jimbo kirjoitti:

        Maija Huhta eli siis se "unimurhasta" tuomittu nainen oli taatusti syyllinen. Lukekaa oikeasti Hannes Markkulan "Kuusi Suomalaista murhaa". Ei Huhta sitä tuomiotaan niin heppoisin perustein saanut.

        Sen sijaan yksi aika räikeä esimerkki löytyy vuodelta 1983, jolloin Orvokki Lylys niminen nainen, jonka Korkein oikeus tuomitsi elinkautiseen ÄÄNESTYKSELLÄ. Lylys oli syyllinen äänin 3-2. Eli Lylys oli Korkeimman oikeuden mukaan siis melkein syytön.
        Toinen räikeä esimerkki heppoisesta elinkautistuomiosta on Inga Kruus, joka tuomittiin vuonna 1993 ns. Karkkilan viljelijäsurmasta. Kruus armahdettiin tämän vuoden toukokuussa.

        Mut silti on syyllinen,kaikki tietä sen....eihän hän niin tyhmä oo että kertoisi toisille ..mä sen tein,miettikää itse nyt järkevästi.Hän on tosi pätevä valelehtelemaan ja tekemään itsestä enkelin.

      • Syyllisiä ovat
        Jimbo kirjoitti:

        Maija Huhta eli siis se "unimurhasta" tuomittu nainen oli taatusti syyllinen. Lukekaa oikeasti Hannes Markkulan "Kuusi Suomalaista murhaa". Ei Huhta sitä tuomiotaan niin heppoisin perustein saanut.

        Sen sijaan yksi aika räikeä esimerkki löytyy vuodelta 1983, jolloin Orvokki Lylys niminen nainen, jonka Korkein oikeus tuomitsi elinkautiseen ÄÄNESTYKSELLÄ. Lylys oli syyllinen äänin 3-2. Eli Lylys oli Korkeimman oikeuden mukaan siis melkein syytön.
        Toinen räikeä esimerkki heppoisesta elinkautistuomiosta on Inga Kruus, joka tuomittiin vuonna 1993 ns. Karkkilan viljelijäsurmasta. Kruus armahdettiin tämän vuoden toukokuussa.

        kaikki nuokin.

    • mätämuna

      Jokin aikaa sitten ammattivartija kirjoitti vankilat ja vankeinhoito foorumille, että vankilassa työskennellessään hän todennut, että vangeista noin 90 % on syyttömiä.

      Tällöin nyt elinkautista istuvista 150 vangista syyttömiä on 135 ja vain 15 syyllisiä.

      • Allan T.

        Sarkasmi on monelle vaikea tyylilaji.

        Nythän on niin että vangeista
        - lähes kaikki ovat syyttömiä (vrt. 90%)
        - kaikilla on siviilissä ökyauto
        - kaikilla tosi hyvän näköinen "muija"
        - kukaan "ei oo koskaan vassannut"
        - kukaan ei pelkää ketään
        - kaikilla on rahaa jemmassa
        - kaikki kuuluvat kovaan liigaan
        - jokainen tietää "takuuvarman bisneksen"
        jne. jne.

        Näin ovat asiat siis vankien omien juttujensa mukaan.

    • lusinu e.k

      Maija Huhta lusi samaan aikaan kanssani ja kerto miten qqmurhas ukkonja ja myös sukulaisukkonsa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      236
      1825
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1591
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      45
      1202
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      932
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      741
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      38
      727
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      702
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe