Pieni sitaatti Mikkelistä:
"Mikkeli on semmoinen paikka, jossa aika on täysin pysähtynyt. On siellä tosin pyörä keksitty/löydetty, mutta siinä se sitten onkin. Mikkelissä on hyvin vahva junttiskene. Se tuli huomattua siellä Zic Zac-nimisessä yökerhossa, jossa kyseinen (ammattikoulun metallipuolen järjestämä) tapahtuma sijaitsi. Paikkaa kuvaa oikein hyvin se mitä ystäväni sanoi yökerhosta saavuttamme sinne: 'ihan kuin olisi tullut Venäjälle'. Lisäksi vaikutti siltä, että kaikki baarin ihmiset olisivat tilanneet vaatteensa samasta postimyyntiliikkeestä."
Eli amismainen junttimeininki olisi vallassa. Olen myös kuullut pari muutakin negatiivista seikkaa. Ensinnäkin sen, että noista amiksista osa on ns. mikkelipoliiseja, jotka vahtivat yleisön joukossa, että mikkeli pysyy savolaisena maalaiskaupunkina, eikä muutu mikskään "hippien temmellysmaastoksi". Toisekseen senkin olen kuullut, että Mikkelissä yllättävän usein tapahtuu nakkikioskijonoissa yöaikaan kaikenlaisia pahoinpitelyjä/väkivaltarikoksia.
Osaisko joku mikkeliläinen kertoa, onko tämä vieläkin osaltaan täysin totta vai suurimmaksi osaksi liioittelua?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä on parhaamme mukaan yritetty pitää ituhipit kuosissa.Vaatteita saa myös Tokmannilta, ei tarvitse maksaa postikuluja.
Tarkoitin noilla postikulujutuilla sitä, että Mikkelin amikset olisivat tilanneet osan vaatteistaan Stuntmanilta.
Kaikki on tietysti pelkkää spekulointia ja ylivoimaisesti suurin osa "amiksista" on aivan normaaleja tyyppejä, mutta noita idioottejahan mahtuu joka kylään ja ei niitä sitten tarvitse olla kovinkaan monta jonkun paikan maineen pilaamiseen.
Tarkennan muuten sen verran, että amis ei ole ammattikoulu, vaan elämäntyyli, johon usein kuuluu ammattikoulu.
joten ei varmaan monikaan niitä tilaile.. ja mun mielestä tääl on ihan normaaleja ihmisiä, tai sit oon itekkin niin amis=)
Lopeta jo se Tokmannista jauhaminen, tää vitsi vois toimia jossain Mäntyharjulla, mutta ei Mikkelissä.
"Lopeta jo se Tokmannista jauhaminen, tää vitsi vois toimia jossain Mäntyharjulla, mutta ei Mikkelissä."
Niinpä ja sitäpaitsi jos jotkut sieltä "Tokmannista" vaatteita ostelevat, niin pääosinhan he valitettavasti (mutta niin kuin jo lähes jokainen osaa jo arvata) ovat nörttejä ja elämäntyyliamiksia.
Eipäs lausuta turhaan meitä.
Ei ne Ziczacin amikset kuule koko Mikkelin nuorisoa edusta. Ziczac on vaan sellainen paikka missä kyseiset henkilöt ynnämuut pissaliisat käy eniten. Muissa paikoissa näitä "karhu-lippiksiä" ei pahemmin näy.
No varmaan tosta osa pitää paikkaansa, eiköhä joka kaupungista oma amislaiset löydy.Mutta onhan Mikkeli paljon muutakin.Riippuu ihan siitä missä piireissä liikut. Yöelämän osalta Kharma ja Vaakuna tuovat hieman toisenlaisen kuvan elämästä täällä.
Kyllä Mikkeli on paljon kehittynyt. Nykyään on paljon elävää musaa tarjolla baareissa, kauppakeskuksia rakennetaan ja liikunnan harrastusmahdollisuudet parhaasta päästä. Ja tänä vuonnahan Mikkeli kääntyy muuttovoittokaupugiksi. Vetovoimaa on. Täällä voi asua laadukkkaasti upea Saimaa ja luonto lähellä.
Mistä tuo amisjuttu oikein tulee? Olin viikonloppuna Ziccarissa ja yhtään karhulippistä ja koffpaitaa en nähnyt.
Hyvin pukeutuneita KAUNIITA naisia sitäkin enemmän.
Kuten huomasit, taas näitä asioiden liioittelua. Ziccari on ihan tavallinen nuorten yökerho/disco, missä ei ole sen kummempi asiakaskunta. Ja toisaalta, mitä ihmettä se häiritsee vaikka siellä joskus koff-paitaa vilahtaakin?
Kai ne untuvaviiksiset lippalakkiamikset on ruuvaamassa cossujaan nykyisin sen sijaan että kävisivät baareissa. Kahdenlitran kuustoistaventtiilinen turbo kiinnostaa enemmän kuin naiset. Ja vaatteet tokmannilta.