sydänystäviä

kauriille, mistä merkeistä. kauris arvostaa luotettavuutta ja lojaalisuutta yli kaiken. mihin merkkeihin siis kannattaa satsata? ja mihin ei missään nimessä?
151497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

kaikista parhaimpia ja luotettavimpia ystäviä. Ei tarvitse pelätä, että asiat leviävät ja varmasti saa tukea silloin kun tarvitsee. Selkäänpuukottajia ovat olleet skorpioni ja rapu.
T:kaurisN73

Äänestä
  • Mä olen sellainen rapu joka huolehtii perheestään, sukulaisistaa ja ystävistään, olemme suojelevia ja herkkiä ja kannan toisten murheita kuin omia, mut hyväksikäyttäjille käännän selkäni, osaan myös oikutella..muttaon suvussani muita rapuja eivätkä kaikki ole tälläisiä, on myös selkäänpuukottajia, voin vain oma kohtaisen kokemuksen kertoa. eikö kaikissa merkeissä ole selkään puukottajia?RAPU

    Äänestä

  • No leijonanainen ei ole mitenkään luottamuksen arvoinen.
    Jousimieheenkään (nainen) en nyt ihan ensimmäisenä luottaisi. Samoissa kulkee kaksoset.

    En oikeastaan osaa sanoa keneen voi luottaa, kun sitä tuppaa nykyään luottamaan vain itseensä ja tietysti omaan puolisoonsa joka ei taas ole mitenkään merkkikohtaista. Tarpeeksi läheiset ihmiset ovat minulle luottamuksen arvoisia. Nämä sattuvat olemaan leijonamies ja skorpioninainen.

    Äänestä

kala epäluotettavin.

Äänestä
  • menisi takuuseen.
    Luotettavuutta riittää tasan niin kauan kun kaikki sujuu vaa´an mielen mukaan.

    Äänestä

  • en kyllä kirjoitti:

    menisi takuuseen.
    Luotettavuutta riittää tasan niin kauan kun kaikki sujuu vaa´an mielen mukaan.

    että minun kokemukseni mukaan.

    Jollakin toisella voi olla erilaiset kokemukset, enkä minä voi väittää niitä vääriksi. Esimerkiksi tuolla edellä joku kehui leijonaa luotettavaksi; minulla taas on ihan toisenlainen kokemus, mutta kuten jo sanoin, kaikkein epäluotettavin on ollut kalat.

    Äänestä

  • joopa joo saahan sitä sanoa vaikka mitä. itse kalana pidän kyllä itseäni luotettavana.
    12 vuotta olin saman naisen kanssa .erottiin ystäviä silti .en pettäny kertaakaan.
    kavereita en ole ikinä pettäny missään asiassa.mua kyllä on petetty ja huijattu. mutta en anna sen pilata omaa itsetuntoani. USKON JA LUOTAN ENNENKAIKKEA ITSEENI.siksi en nää tarvetta pettää ketään. mun mielestä pettäminenki johtuu pettäjän omasta huonosta itsetunnosta.

    Äänestä

  • se epäluotettava kala kirjoitti:

    joopa joo saahan sitä sanoa vaikka mitä. itse kalana pidän kyllä itseäni luotettavana.
    12 vuotta olin saman naisen kanssa .erottiin ystäviä silti .en pettäny kertaakaan.
    kavereita en ole ikinä pettäny missään asiassa.mua kyllä on petetty ja huijattu. mutta en anna sen pilata omaa itsetuntoani. USKON JA LUOTAN ENNENKAIKKEA ITSEENI.siksi en nää tarvetta pettää ketään. mun mielestä pettäminenki johtuu pettäjän omasta huonosta itsetunnosta.

    Kuten tuolla edellä jo huomautin, minun kokemukseni kaloista on tämä, eikä se että sinä olet luotettava kala, saa minua muuttamaan käsitystäni niistä kaloista jotka minä tunnen.

    Tässähän varmaan pitäisi otta huomioon nousevat merkit jne. En tiedä ovatko nämä tuntemani kalat sitten edustaneet ihan oikeaa kalat -merkin luonnetta, vai vaikuttaako vaikka tuo nouseva merkki tai jotain. En ole niin perehtynyt näihin horoskooppiasioihin, että osaisin sanoa.

    Niin - muuten, hyvään itsetuntoon kuuluu myös se, että ei ota kaikkea itseensä.

    Hyvää viikonloppua!

    Äänestä

itse olen kauris ja olen 15 vuotta luottanut Härkään.eikä kertaakaan ole menettänyt luottamustaan

Äänestä

Jopa kauriskorvaani särähtää pahasti kysymyksesi ydin: Kehen kannattaa satsata?
Kauppaako aiot ryhtyä ystävyydestä käymään?

Äänestä

...luotettavimpia. Myös skorpparin kanssa tulen hyvin toimeen. Neitsyestä huonoja kokemuksia

Äänestä

Nämä ovat merkit, joihin olen aina voinut luottaa. Olen luullut erästä rapua ja skorpionia myös läheisiksi ystäviksi, mutta nämä ovatkin osoittautuneet itsekkäiksi tapauksiksi. Nämä merkit eivät tunnu osaavan ottaa muita ihmisiä huomioon omassa toiminnassaan.

Äänestä

oma näkemykseni, jota olen niin monesti yrittänyt kertoa, että mietin jo kaksi kertaa jaksanko ottaa asiaan enää kantaa, mutta kertauksen vuoksi.

Kyllä Leijona on yhäkin merkeistä luotettavin ja lojaalein, mutta kuten olen aina korostanut Leijonan kanssa ei voi olla hyvän päivän tuttu, vaan on päästävä pintaa syvemmälle. Yhäkin korostan, että Leijonan kanssa tulee tiedostettu hetki, jolloin ystävyys punnitaan ja jos senkin jälkeen ollaan ystäviä, on ystävyys todella syvää ja kestää myös huonotkin ajat!

Härkä ja Oinas ovat luotettavia ja lojaaleja tiettyyn rajaan asti - raja venyy ja paukkuu, mutta uskallan suositella kumpaakin merkkiä.

Vesimies ja Skoppioni ovat ovat myös luotettavia ja lojaaleja. Kummankin ystävyyteen täytyy sopeutua ja ottaa huomioon merkkien erityispiirteet - Vesimiehellä originellisýys ja Skorppionilla pisteliäisyys.

Jousimies on mielestäni vaarallinen merkki - pyydystäjä jousineen, alistaja, oman vahvuutensa tunteva jne.

Kaksonen ja Kauris eivät mahdu samaan huoneeseen. Kemiat eivät kohtaa. Kauris ei ymmärrä Kaksosen monipersoonallisuutta ja Kaksonen ei ymmärrä Kauriin periaatteellisuutta ja yksitotisuutta.

Mutta oikeassa elämässä ei ystävyyttä mitata horoskooppimerkkien perusteella! Ystävyys syntyy, jos on syntyäkseen ja luotettavuus ja lojaalisuus punnitaan ajan saatossa. Antamani esimerkit ovat vain minun näkemyksiäni!

Äänestä
  • Sopii mainiosti samaan huoneeseen.Kaksosmies ja kaurisnainen varsinkin on sellainen pari että jumalatkin tulee kateelliseksi.
    Sopii yhteen hyvänä ja huonona aikana.

    Äänestä

.. minulla on ystäviä/tuttuja sellaisissa merkeissä kuin Oinas, Vesimies, Kaksonen, Vaaka.. eli merkkejä, jotka eivät joidenkin tietojen mukaan sopisi parhaiten seurusteluun. Ehkä se onkin siinä, että hyvä, että kaverini ovat vauhdikkaampia kuin minä, ..itse en tuosta noin useinkaan keksi tehd jotakin.
Mutta jotenkin luulen, että joku samantapainen kuin minä sopisi paremmin "parikseni".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raappana kirjoitti:

kauriille, mistä merkeistä. kauris arvostaa luotettavuutta ja lojaalisuutta yli kaiken. mihin merkkeihin siis kannattaa satsata? ja mihin ei missään nimessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu