Kuolonkolarin ajaneen rattijuopon tuomio lieveni hovissa ehdolliseksi
Lahden Kärpäsenmäessä vuoden 2004 juhannusaattona jalankulkijan kuoleman aiheuttanut rattijuoppo sai muutetuksi Lahden käräjäoikeuden langettaman ehdottoman vankeustuomion hovioikeudessa ehdolliseksi ja yhdyskuntapalveluksi.
Käräjäoikeus määräsi viime vuonna törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta hämeenlinnalaisnaiselle ehdotonta vankeutta yhden vuoden ja kymmenen kuukautta. Nainen oli kolarihetkellä 19-vuotias ja hän ajoi rajua ylinopeutta lähes kahden promillen humalassa, luvatta käyttöönsä ottamallaan isänsä autolla 64-vuotiaan lahtelaisnaisen päälle. Uhri kuoli välittömästi jäätyään puristuksiin auton ja jalkakäytäväkaiteen väliin.
Kouvolan hovioikeuden mielestä rikosten vakavuus puoltaisi ehdotonta tuomiota. Ehdollista tuomiota puolsi tekijän nuori ikä, rikkeetön rikoshistoria ennen kolaria ja vakaa sosiaalinen tilanne. Nainen on vuodesta 2005 lähtien opiskellut ja tulee valmistumaan ammattiin neljässä vuodessa.
Hovioikeuden mielestä ehdollinen rangaistus ei kuitenkaan yksinään ole riittävä seuraamus rikoksista. Siksi oikeus määräsi naisen suorittamaan myös 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.
23.11.2006 13:19

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ehdollista tuomiota puolsi tekijän nuori ikä
Nuorille sallitaan enemmän vapauksia kuin muille. Eihän autoa tarvitse ensimmäiseen 10 vuoteen vielä kunnolla hallita, kännissä ainakaan.
Vinkki: jos haluat tappaa jonkun, tee se autolla. Viinaakin voi ottaa, jos se käy helpommin. Luultavasti vain lieventää tuomiota.
Mä en voi ymmärtää etteivät sukulaiset tms. tee mitään? Itse en voisi jatkaa elämääni normaalisti jos sukulaiseni tappaja pääsisi noin vähällä. Mielummin valitsen vaikka murhan ja vankilan.
Lahti on aika helvetillinen paikka ajaa autolla, siellä ihmiset kävelevät päin punaisia valoja ja hyppäävät viime tingassa auton eteen suojatielle.
En yhtään ihmettele, että nuoret naiset eivät uskalla ajaa Lahdessa selvinpäin. Kuka hullu nyt lahdessa selvinpäin ajaisi autoa.
Jos meikäläinen keski-ikäinen äijä tekisi ensikertalaisena saman tempun, linnaa tulisi. Ei auttaisi että rikkeetöntä elämää olisi takana 45 vuotta, veroja maksettuna melkein kolmekymmentä vuotta ja odotettavissa oleva jäljellä oleva elinikä 20 vuotta.
Tyttö sen sijaan teki henkirikoksen melkein heti kun se alkoi olla mahdollista, ei ole tehnyt päivääkään oikeita töitä, ja odotettavissa olevia elinvuosia on yli viisikymmentä. Luulisi että tytöllä olisi joku vuosi aikaa miettiäkin mitä tuli tehtyä, ja elämää olisi vielä edessä, mutta lainlaatijat ajattelevat jotenkin toisin. Kun oikein nuorena aloittaa, pitää saada olla mahdollisimman paljon vapaana että ehtii lisää.
En ole muuten huomannut feministien huutavan tasa-arvoa oikeuden edessä; heitä lainatakseni voisin sanoa, että jos naisen euro on 80 senttiä, niin miehen linnavuosi on 1 1/2 - 2 vuotta.