Kuopio

kaappihomo 20

No niin. Päätinpä laittaa tuollaisen otsikon että ainakin kuopiolaiset homot kiinnittäisivät huomionsa viestiin. Olen nimittäin kohta vuoden tuskaillut tätä elämääni kaapissa. Toinen tuskailun aihe on se että asun Kuopiossa, opiskelujen takia. Mieltä kalvaa yksinäisyys, toisaalta katkeruus tätä kaikkea kohtaan kun en voi viettää sitä tavallista, onnellista heteroelämää.

Tässä aikoja sitten ajattelin hakea seuraa netti-ilmoituksen kautta josko vaikka se oikea olisi sattunut kirjoittamaan minulle. No, niin ei koskaan käynyt. Jotenkin tuntui että ne kaikki vastaajat oli liian neitimäisiä, itse etsin silloin sellaista ihan "heteron oloista" poikaa/miestä, mieluiten kaapissa elävää ja kypsästi ajattelevaa yksilöä. Ja kaikkein pahimmat hakivat vain seksiseuraa. Ei siinäkään mitään pahaa ole, mutta kun en kiinnostu ihmisestä joka ei etsi myös sitä oikeaa ystävyyttä. Ainakaan minun ikäistäni (20v.) ei tuntunut löytyvän ainoatakaan... En tiedä sitten oliko vika minussa kun en halunnut kaikkien mukaan lähteä tai en kyennyt kiinnostumaan niistä neitihomoista.

Johtuuko se "oikeanlaisten" vastausten puute siitä etteivät kaappihomot uskaltaneet treffipalstan kautta ottaa yhteyttä toiseen samanlaiseen vai siitä ettei Kuopion kokoisessa kaupungissa ole kaksikymppisiä fiksuja homoja, ainakaan vapaita sellaisia? Tuohon olisi mielenkiintoista saada vastaus jos sellainen jollain on... vai onko kukaan koskaan edes miettinyt samaa? Seksiseuraa kyllä löytyisi esim. iskuri.netin kautta mutta kun olisi kivempi se eka kerta kokea ihmisen kanssa josta edes jonkin verran välittäisi aidosti. Ja toisen ihmisen pitäisi olla kiinnostunut myös muuten kuin fyysisesti.

Tähän ongelmaan on varmasti joku muukin törmännyt. Olisi kiva kuulla ihmisten mielipiteitä/ajatuksia asiasta. Vaikka kotipaikkakuntana ei sitten tämä Kuopio olisikaan :)

19

6347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • melkeinkaappihomo19

      Joo no pistetäänpä sitten oma vuodatus. En ole sikäli kaapissa, toisaalta olen. Vanhemmat eivät tiedä, mutta useimmat ystäväni tietävät ja hyvin nopeasti uudet tuttavatkin joko kuulevat/huomaavat homoseksuaalisuuteni. En toisaalta pidä itseäni erityisen homomaisena, tai en ainakaan haluaisi asian olevan näin.

      Olen 19-vee ja yleensä kun alan miettiä suhteita nii ahistun snadisti. Pitäis varmaa ettiä ite hieman avoimella mielellä, mutta kun ei kiinnosta baareissa ravaaminen, ainakaan seuran etsimisen suhteen. Harvemmin käyn homobaareissa.

      Seurusteleminen ajatuksena tuntuu kivalta, jonku kivan karvaturrin (ei tartte ottaa kirjaimellisestu) kanssa. Köllötellä sen kainalossa jne jne jne. Olin/olen(?) ihastunut erääsee mukavaan ihmiseen pitkän aikaan, mutta siitä ei tullut mitään. Hetero mikä hetero. Tosin torjui minut erittäin hienovaraisesti ja ymmärtäväisesti.

      Nettiseuraa en kyllä hae, enkä muutenkaan tällä hetkellä...en tiedä miksi, kaiketi pelkään torjutuksi tulemista (taas) ja vanhat tunteet vielä nousee esiin yksinäisinä öinä ;)

      Muutenkin pohdin aivan liikaa seksuaalisuuttani...onnellinen heteroelämä tosiaan kuulostaa mukavalta, mutta mutta...

      En osaa sanoa mitään kuopiosta kun en siellä asu. Eikö siellä kuitenkin asu lähemmäksi 80 000 tyyppiä, että luulisi sieltä ny muutama sinkkua herkullista heteron oloista homomiestä löytyvän. Niiden löytäminen on varmaan sitten se vaikeampi asia :/ Itse en tohtisi netin kautta edes yrittämään, koska minusta se ei kuulosta kovin luotettavalta tavalta löytää kumppania. En sitten osaa sanoa, että kuinka moni ajattelee näin. Samaa mieltä olen kyllä, että mieluiten oppisin tuntemaan ihmistä paremmin ennen mitää aktiviteetteja.

      tulipas pitkä litania...hups

    • kaapissa

      Moi ! En ole ikäisesi tyylistä päätellen,mutta haluaisin keskustella kaltaistesi kanssa ,koska yhteistä on homous .Kuopion poika ,kerroit yksinäisyydestä,se jatkuu,jos et tule jollakin tavoilla esille.Et tuonut edes esille sitä, minkälaista kaveria etsit.Jos näin piilossa haluat elää,et voi koskaan löytää häntä,jota rakastaisit.Tyylistäsi päätellen et halua vain panna/tulla pannuksi ,vaan etsit syvällisempää pitämistä,rakkautta,hellimistä ja yhdessä olemista. Ystäväni homo , ratkaise itsellesi,mitä etsit ...se vie sinua eteenpäin.

      • kaappihomo 20

        Tiedän että yksinäisyys jatkuu jos ei ole uskallusta tulla riittävästi (tai edes sopivasti) esiin kaapista. Etsin juuri sellaista ihmistä jota voisi rakastaa, josta voisi välittää aidosti. Tosin ikää on vasta se kaksikymmentä, kai tässä vielä on aikaa etsiä rohkeutta tulla paremmin esiin. Sorrun varmaan liikaa stereotypioihin kun pelkään että minusta tulee samanlainen neitihomo jos tulen pois kaapista... vaikka tunnen itseäni sen verran että tiedän etten ikinä voisi olla sellainen akkamainen mies.

      • Teppis
        kaappihomo 20 kirjoitti:

        Kun minä tulin ulos kaapista, niin luulin, että nyt mun pitää näyttää homolta. Värjäsin hiukset/kulmakarvat ja jopa nypin ne! Nyt olen alkamassa löytämään oman tyylini taas, vaatteet alkaa olemaan taas mustaa, mustaa ja mustaa! Myös tukka tyyli on juuri vaihtunut.

      • Nainen vain
        kaappihomo 20 kirjoitti:

        Tiedän että yksinäisyys jatkuu jos ei ole uskallusta tulla riittävästi (tai edes sopivasti) esiin kaapista. Etsin juuri sellaista ihmistä jota voisi rakastaa, josta voisi välittää aidosti. Tosin ikää on vasta se kaksikymmentä, kai tässä vielä on aikaa etsiä rohkeutta tulla paremmin esiin. Sorrun varmaan liikaa stereotypioihin kun pelkään että minusta tulee samanlainen neitihomo jos tulen pois kaapista... vaikka tunnen itseäni sen verran että tiedän etten ikinä voisi olla sellainen akkamainen mies.

        Älä kaappihomo lannistu. Kuulostat vallan hienolta ihmiseltä. Löydät varmasti vielä itsellesi samoin ajattelevan kumppanin. Tutustuttiin hiljattain mieheni kanssa oikein mukavaan poikapariin jotka ovat aika nuoresta seurustelleet, noin sinun ikäisestä. Kyllä niitäkin homoja on joita ei ulkopuolinen homoksi arvaisi. Työskentelen ammatissa jossa tapaa paljon ihmisiä päivittäin, ja tilastollisesti joka 10-20:s on vähemmistöön kuuluva - enkä tähän mennessä ole älynnyt tavanneeni ketään. Kaapista tulo ei tee sinusta automaattisesti neitimäistä vaan olet samanlainen kuin aina ennenkin, sinä. Tsemppiä ja onnea puoliskon metsästykseen? Olethan käynyt Ranneliikkeen sivuilla?

    • Älä sulkeudu

      Moi ! Jo kerran kirjoitin sinulle ,oi sinä kaikista rakkain Caesar nimimerkillä "Lootassako" =suomeksi lokerossa tms.
      On hyvä.että pystyt edes hieman kertomaan itsestäsi,avautumaan ja näin vapautumaan niistä paineista,jotka ajatuksesi sinulle aiheuttavat.Luulen,että olen oikeassa sanoessani: Sinä kaipaat rakkautta,jota toinen ihminen,mies,voi sinulle antaa,siis hellyyttä ,huolenpitoa,jne... tuskin AINOASTAAN peppuun panemista,antamista,vaan oikeaa rakastamista.Muista: Älä lennä kukasta kukkaan , anna rakkautesi vain HÄNELLE,joka on puhdas ja terve niin mieleltään kuin fyysisestikin. Sinulla ovat kauniit ajatukset...noudata niitä !Yö rakastamasi miehen vieressä on kuin taivas! Sitä toivon Sinulle,oi Afrodite.Tule ulos kaapistasi ja etsi meitä !

    • Ehket...

      Minä voin olla aika varma, että ainakin joka kymmenes tai vähintään (siis todella epätodennäköisesti) joka kahdeskymmenes vastaan tulevasta miehestä kuuluu seksuaaliseen vähemistöön. Suomessa on vain surullista se, että harva ei vain uskalla tulla ulos kaapista. Ja ne jotka tulevat, ovat yleensä näitä neiti- tai nahkahomoja. Mutta todellisuudessahan valta osa homoista on ihan normaaleja siis epävirallisesti ilmaistuna heteromaisia. Sinun täytyy vain uskoa siihen, että joskus vielä se oikea sattuu kohdalle.

      Uskaltaisinkohan veikata, että eniten homoja löytyy sieltä missä heitä ei oleteta olevan, tiedättekö mistä puhun? =)

      • SE.

      • on myös..

        bi:tä paljon aivan kuten homoja ja heterojakin. Vähemmistö MY ASS. Kaapissa suurin osa on tai ei ainakaan meteliä itsestään pidä!

      • Teppis

      • Kiva....
        SE. kirjoitti:

        SIIIIIITÄ. JOOOOOOOOOOO.

        http://www.youtube.com/watch?v=aIWKgQjRxTg

        Mutta tässä myös toinen hyvä surkutteluun ja itsesäälissä rypemiseen. Ja tyyppikin on ihan herkku;)Ja kevennykseksi tietoisku, Helena Christensen edusti Tanskaa vuoden 1986 Miss Universum kisoissa:D

        http://www.youtube.com/watch?v=tT8JJXoVNRs

    • homo

      Itse asun myös Kuopiossa avomieheni kanssa. :) En olekaan ikinä tuollaiseen ongelmaan törmännyt. Lähes kaikki tapaamani Kuopiolaiset homot seurustelevat tai ovat jo onnellisesti ajelehtineet "avioliiton" satamaan. :D Mutta mutta. Suosittelen, että käyt esimerkiksi Savon Setan järjestämissä bileissä. Siellä ainakin löydät muita homoja. En kylläkään itse ole siellä ikinä käynyt, mutta tällaisen käsityksen olen saanut. Kysymys taitaa olla hyvin pitkälle siitä, että minkälaisista palveluista olet seuraa hakenut. Esimerkiksi iskuri.net:issä tai poika.net:in palveluissa tuskin törmäät muuhun kuin seksiseuraan. Itse löysin oman ukkoni tuolta treffimestasta (osoitetta en enää muista). Sielläkin tosin tuli kamalasti nuita seksiseura ilmoituksia, vaikka hain ihan tositarkoituksella.

      Oletkos muuten harkinnut kaapista ulos tuloa? Nimittäin aika moni nykyään ulostautuu kaapista, koska ajat ovat nykyään semmoiset, että sitä ei tarvitse yleensä pelätä. Ja sitten vieläpä Kuopion kokoisessa kaupungissa ei taatusti ole asian kanssa mitään ongelmia. Ja sekin on, että aika harva kait enää kaapissa on, tai haluaa viettää siellä loppu ikäänsä.

      Tilastolliseti Kuopiossa pitäisi olla n. 1000 homoa, joten etköhän sinä sen oikean löydä. Sinun pitää vain etsiä oikeasta paikasta.

      Niin ja olen melko varma, että nuissa Setan bileissäkin käy varmaan myös kaappeja. Tässä on osoite Savon Setan netti sivuille, siellä on informaatioita Bileistä, nuortenilloista ym. Savon Setan tapahtumista http://www.savonseta.fi/

      • Varmasti...

        On Kuopiossa ainakin kaksi tai kolme kertaa enemmän homoja kuin vain 1000.

      • homo
        Varmasti... kirjoitti:

        On Kuopiossa ainakin kaksi tai kolme kertaa enemmän homoja kuin vain 1000.

        Enpä usko, että Kuopiossa homoja olisi kovinkaan paljoa yli tuhannen. Wikipedian mukaan tutkimuksessa on todettu, että suomalaisista n. 0,7 % on homoseksuaalisesti suuntautuneita (siis miehistä) naisilla luku on vielä hieman pienempi. Ja Kuopion väkiluku on hieman päälle 90 tuhatta. Jos siis oletetaan, että puolet ovat miehiä, niin itseasiassa homoja väestöstä on hieman alle 500. Ja olisiko sitten lesboja n. 400 tms.

        Tietenkin Kuopiossa on ympärillä muitakin kuntia, kuten Siilinjärvi, niin siellä on sitten "omat" homot. :D

      • Mutta...
        homo kirjoitti:

        Yhdysvalloissa on tilastoitu jollain tavalla homoseksuualisiksi ihmisiä noin 10 % (tulos Oprahasta), ja kyllä se sama luku todellisuudessa Suomessakin on. Kyse on vain siitä, että tyypillisen suomalaisen kulttuurin takia täällä homous on aivan kauhea asia. Sen takia harva uskaltaa tulla ulos kaapista. Yhdysvalloissa ollaan paljon vapaa mielisempiä ja sen takia myös Yhdysvalloissa on paljon enemmän esillä näitä normaaleja homoja. En ainakaan usko, että yhdysvaltalaisilla ja suomalaisilla on paljoa geneettistä eroa (puhun nyt tietysti valkoisista).

      • ovat ikiwanhoja
        Mutta... kirjoitti:

        Ja se suomalainen tutkimus, johon viitataan aina, kun puhutaan näistä promilleista eikä prosenteista, on luultavasti se haavio-mannilan-tutkimus, joka 90-luvun alkupuolelta, jolloin Suomessa oli hiukan erilainen ilmapiiri seksuaalivähemmistöjä koskien. Oliskos jo aika tehdä uusi laskenta?

      • homo
        ovat ikiwanhoja kirjoitti:

        Ja se suomalainen tutkimus, johon viitataan aina, kun puhutaan näistä promilleista eikä prosenteista, on luultavasti se haavio-mannilan-tutkimus, joka 90-luvun alkupuolelta, jolloin Suomessa oli hiukan erilainen ilmapiiri seksuaalivähemmistöjä koskien. Oliskos jo aika tehdä uusi laskenta?

        Sama kävi kyllä itsellänikin mielessä, että taitaa olla aika vanha tutkimus. Mutta on kyllä hyvä, jos olisi väestöstä 10 % homoja, niin ei lopu kesken. Sehän nimittäin tarkoittaa sitä, että homoja on Suomessa tilastollisesti n. 500000. :)

    • tätä!

      www.qruiser.com

    • Anonyymi

      Osaan pitää sylissä sua

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      20
      5054
    2. Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

      Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r
      Oulainen
      2
      2841
    3. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      136
      1290
    4. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      100
      1268
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1210
    6. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1084
    7. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      17
      883
    8. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      168
      835
    9. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      61
      763
    10. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      35
      732
    Aihe