Pelottaa

Miksi ei kukaan vastaa tuolla alempana olevaan pitkään ketjuun, joka osottautu huonoksi pilaksi. Alottaja kysy pelkääkö kukaan kuolemaa alle kolkytvuotiaana, mutta ykskään ei ole vastannut. Minä voin vastata tässä samantien vaikka olen jo viiskymppinen eli pelkään. Aina olis niin paljon koettavaa ja tekemättömiä asioita, ettei elämästä haluais luopua. Ja sekin pelottaa mitä sen kuoleman jälkeen on vai onko mitään.
7469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vaikka tämä keskustelu nyt menee pois palstan aiheesta, se sallittaneen. Kyllä kuolema on sellainen majesteetti että se saa vakavaksi ja miettimään ihmisen elämän pienuutta ja lyhyyttä. Juuri kun olen itse saattanut oman äitini haudan lepoon, saan paljon voimia tekstiviesteistä joita ystäväni laittoivat suru-uutisen kuultuaan. Niissä todettiin että tuskien ja kipujen kautta lähtenyt äiti ei enää osaansa vaihtaisi. Uskon, että Jumala on järjestänyt tätä maallista elämää paljon paremman lepopaikan, jossa ei enää tunneta vaivaa eikä kärsimyksiä.

On kuitenkin inhimillistä tuntea kuolemanpelkoa, kuten kaikki varmasti teemme. Vakava sairaus antaa kuitenkin aikaa kohdata ja käsitellä omissa ajatuksissaan tämä asia. Myös vakavasta sairaudesta tänä päivänä usein toivutaan. Toivon sinulle tuon ketjun avaaja paljon voimia, terveyttä ja valoisia päiviä. Älä jää ajatuksinesi yksin. Kuolema on nuorelle ihmiselle niin pelottava ja vieras asia että voi olla että ihmisiä joiden kanssa siitä voisi keskustella, ei ole paljon.

Äänestä

Kuolema on kammottava ajatus. Ei kuitenkaan voi elää jos koko ajan pelkää. Joskus tulee ainakin viisikymppiselle kammokohtauksia kun tajuaa että elämä on kääntynyt loppusuoralle. Kaikki tuntematon pelottaa. Kauhea on myös ajatus siitä mikä tuska jää läheisille. Nuorten kuolema koskettaa syvältä kun omatkin lapset ovat nuoria aikuisia. Täältä on kuollut paljon nuoria tänä vuonna onnettomuuksissa. Pelkästään ammattiopistolla oli tällä viikolla tämän vuoden viides hiljainen hetki menehtyneen oppilaan muistoksi. Elämä on kallis lahja. Pitäisi vain muistaa joka päivä nauttia siitä.

Äänestä
  • Kuoleman jälkeen menemme samaan paikkaan josta tulimme kun synnyimme.

    Äänestä

  • turhaan kirjoitti:

    Kuoleman jälkeen menemme samaan paikkaan josta tulimme kun synnyimme.

    .. ateisti ja tietää, ettei tuonpuoleista ole. Ottakaamme siis kaikki irti tästä ainutkertaisesta elämästä ja pidetään huolta siitä ainukaisesta koneistosta, joka meille kullekin on annettu.

    Äänestä

  • jos on.. kirjoitti:

    .. ateisti ja tietää, ettei tuonpuoleista ole. Ottakaamme siis kaikki irti tästä ainutkertaisesta elämästä ja pidetään huolta siitä ainukaisesta koneistosta, joka meille kullekin on annettu.

    Käyttäisin sanaa uskoo myös ateistin kohdalla, siis ateisti uskoo (ei tiedä) että tuonpuoleista elämää ei ole. Siis hänellä ei ole sen vahvempaa tietoa kuin asiaan uskovallakaan. En usko kenenkään hänellekään palanneen rajan takaa kertomaan että mitään tuonpuoleista ei ole.

    Äänestä

Pelkäänkö kuolemaa yleensä vai pelkäänkö pikaista kuolemaa lihavuuteni takia? No en pelkää sillä ylipainoa on sen verran vähän ettei se nyt tapa.
Olen 45 v, paljon jo kokenut ja nähnyt mutta paaaaljon vielä kokematta. Pettynyt olisin jos elämä päättyisi jo nyt. Mutta minä en voi itse päättää kuinka vanhaksi elän, se vaan on niin. Voi tulla sellainen sairaus jolle parhaimmatkaan lääkärit ei voi mitään tai voi tulla onnettomus jota minä en voinut estää. Mutta kuolen joka tapaukseesa jonakin päivänä. Ja mitäkö on kuoleman jälkeen; sitä minä en todellakaan tiedä. Siksi tästäkin hetkestä pitäisi nauttia.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Tästä hetkestä pitäisi oppia nauttimaan. Ei elää jo menneissä asioissa ja tapahtumissa, eikä tulevissakaan. Sen verran tulevaisuutta kannattaa ajatella, ettei ihan "leikiksi" pistä tätä päivää.

    Tarkkaan ajatellen, mistä muusta hetkestä voi olla varma kuin tästä meneillään olevasta? Ollaan onnellisia siitä, mitä meillä on ja lähimmäisille oikeita lähimmäisiä (koosta riippumatta ;) ).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kovasti kirjoitti:

Miksi ei kukaan vastaa tuolla alempana olevaan pitkään ketjuun, joka osottautu huonoksi pilaksi. Alottaja kysy pelkääkö kukaan kuolemaa alle kolkytvuotiaana, mutta ykskään ei ole vastannut. Minä voin vastata tässä samantien vaikka olen jo viiskymppinen eli pelkään. Aina olis niin paljon koettavaa ja tekemättömiä asioita, ettei elämästä haluais luopua. Ja sekin pelottaa mitä sen kuoleman jälkeen on vai onko mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu