Lapsettomana, mutta raskautta toivoen puran ajatuksiani tälle palstalle, vaikka en oikein tiedä kuuluuko tämä tähän osastoon. Toivoisin kuulevani myös mielipiteitä teiltä muilta viisaammilta...
Taistelen parhaillaan aika ikävien tunteiden kourissa ja poden niistä huonoa omaatuntoa. Enkä oikein voi asiasta kenellekään puhuakaan, paitsi nyt täällä. Välillä tuntuu, ettei itkukaan ole kaukana elämän epäoikeudenmukaisuuden edessä.
Minulla on ystävä, joka on pitkään kärsinyt pahoista mielenterveyden ongelmista. Jopa niin pahoista, että hän on ollut viimeisen vuoden sairaslomalla ja parin viime vuoden ajalle on siunaantunut useampikin sairaalajakso. Hän ei ole missään tapauksessa työkykyinen ja elämänhallinta on kokonaisuudessaan hukassa. Hän käyttää huumeita, dokailee reippaanlaisesti, harrastaa irtosuhteita ja talous on näistä johtuen täysin retuperällä; vuokrat maksamatta, luottotiedot kärähtäneet totaalisesti, kerran kuussa rahaa, jotka tuhlataan samoin tein ja sitten vippaillaan kavereilta tai kärvistellään muiden nurkissa. Lähinnä suhteemme onkin perustunut siihen, että olen yrittänyt auttaa tätä hukassa olevaa ystävääni jaloilleen ja pitää huolen siitä, että hän saa edes kerran päivässä jotain syödäkseen.
No, kuten arvata saattaa, nyt hän on raskaana. Lapsen isästä ei ole varmaa tietoa noiden irtosuhteiden takia, joita tämä ystävättäreni on harrastanut täysin ilman ehkäisyä. Ehkä alitajuisesti hänellä on ollut tarkoituskin tulla raskaaksi? Todennäköisesti isä on hänen entinen poikaystävänsä, johon hänellä on ollut erittäin emotionaalisesti repivä suhde ja tämä "isä" on myös huumeidenkäyttäjä.
Ja nyt minun pitäis olla iloinen ja onnellinen tästä alkaneesta raskaudesta... En voi sitä olla ihan vilpittömästi, sillä tiedän että lapsen tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta. Tämä ystäväni kun on itsekin lähes lapsi, aikuinen iältään, mutta täydellisesti hoivan ja tuen tarpeessa. Ja myönnettävä on, että tunnen pientä katkeruuden pistoa: miksi minulle, onnellisessa liitossa elävälle ja terveellisiä elämäntapoja noudattavalle ei ole suotu raskauden iloa edellisen keskenmenoni jälkeen...? Miksi näitä lapsia siunaantuu mitä kummallisimpiin elämäntilanteisiin, ihmisille jotka eivät missään tapauksessa ole valmiita vastuuseen? Kenelle tästä epäkohdasta voi reklamoida? Tunteeko joku muu tällaisia tunteita vai olenko minä vain katkera, paska ämmä?
Taistelen parhaillaan aika ikävien tunteiden kourissa ja poden niistä huonoa omaatuntoa. Enkä oikein voi asiasta kenellekään puhuakaan, paitsi nyt täällä. Välillä tuntuu, ettei itkukaan ole kaukana elämän epäoikeudenmukaisuuden edessä.
Minulla on ystävä, joka on pitkään kärsinyt pahoista mielenterveyden ongelmista. Jopa niin pahoista, että hän on ollut viimeisen vuoden sairaslomalla ja parin viime vuoden ajalle on siunaantunut useampikin sairaalajakso. Hän ei ole missään tapauksessa työkykyinen ja elämänhallinta on kokonaisuudessaan hukassa. Hän käyttää huumeita, dokailee reippaanlaisesti, harrastaa irtosuhteita ja talous on näistä johtuen täysin retuperällä; vuokrat maksamatta, luottotiedot kärähtäneet totaalisesti, kerran kuussa rahaa, jotka tuhlataan samoin tein ja sitten vippaillaan kavereilta tai kärvistellään muiden nurkissa. Lähinnä suhteemme onkin perustunut siihen, että olen yrittänyt auttaa tätä hukassa olevaa ystävääni jaloilleen ja pitää huolen siitä, että hän saa edes kerran päivässä jotain syödäkseen.
No, kuten arvata saattaa, nyt hän on raskaana. Lapsen isästä ei ole varmaa tietoa noiden irtosuhteiden takia, joita tämä ystävättäreni on harrastanut täysin ilman ehkäisyä. Ehkä alitajuisesti hänellä on ollut tarkoituskin tulla raskaaksi? Todennäköisesti isä on hänen entinen poikaystävänsä, johon hänellä on ollut erittäin emotionaalisesti repivä suhde ja tämä "isä" on myös huumeidenkäyttäjä.
Ja nyt minun pitäis olla iloinen ja onnellinen tästä alkaneesta raskaudesta... En voi sitä olla ihan vilpittömästi, sillä tiedän että lapsen tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta. Tämä ystäväni kun on itsekin lähes lapsi, aikuinen iältään, mutta täydellisesti hoivan ja tuen tarpeessa. Ja myönnettävä on, että tunnen pientä katkeruuden pistoa: miksi minulle, onnellisessa liitossa elävälle ja terveellisiä elämäntapoja noudattavalle ei ole suotu raskauden iloa edellisen keskenmenoni jälkeen...? Miksi näitä lapsia siunaantuu mitä kummallisimpiin elämäntilanteisiin, ihmisille jotka eivät missään tapauksessa ole valmiita vastuuseen? Kenelle tästä epäkohdasta voi reklamoida? Tunteeko joku muu tällaisia tunteita vai olenko minä vain katkera, paska ämmä?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Minusta tuntuu samalta. Kaksi keskenmenoa meillä ja lapset olisivat tulleet rakastavaan perheeseen. Tosiaan vituttaa suoraan sanoen, että rakastavaan perheeseen ei suoda lapsia mutta sitten kaikki nämä ihmeen juopot ja narkkarit saavat lapsia jotka sitten joutuvat sosiaalitätien riepoteltavaksi. Uskovaiset ovat sanoneet, että se on Jumalan tahto. Vaikka uskossa olenkin, niin silti kysyn heiltä miksi Jumala antaa lapsia niille jotka eivät ehkä halua niitä tai eivät kykene niistä huolehtimaan eikä niille jotka haluavat ja kykenevät huolehtimaan.
Et toki ole ainut joka katselee kauhulla kun "lapset" saa lapsia. Tuntuuhan se epäoikeudenmukaiselta kun me jotka niin paljon lasta toivitaan, ja pystyisimme antamaan sille aikaamme ja hoivaa yllin kyllin, emme sitä saa. Jotkut sitten tulee vahingossa raskaiksi ja ennuste on kehityshäiriö päihteiden takia, sun muuta ongelmaa.
Kovin tuttuja nuo tunteesi. Myös joutunut kohtaamaan vastaavia tapauksia eikä voi kuin ihmetellä tämän elämän mielettömyyttä. Ja sitten näitä pitäisi vielä jaksaa ymmärtää, auttaa ja tukea. Sääliksi käy vauvoja, meillä on lastensuojelulaki, joka suojelee näitä kyllä syntymän jälkeen mutta raskausajan ovat aivan suojattomia. Äiti kun saa myrkyttää itseään aivan kuten tahtoo ja sikiötä siinä sivussa.
Olet itse onnekas verrattuna tähän kaveriisi. Ihminen, jolla on pahoja mielenterveysongelmia, käyttäytyy usein holtittomasti ja vastuuttomasti. Turhaan häntä ajatuksissasi "syyllistät" tai olet hänelle katkera, hänhän on sairas.
Kirjoitat "miksi minulle, onnellisessa liitossa elävälle... ei ole suotu raskauden iloa..?" Eikö onnellinen liitto sinänsä sitten merkitse sinulle mitään? Ehkä ystävällesi suotiin raskauden ilo juuri siksi, että elämä on muuten kohdellut häntä kaltoin. Mistä sitä tietää vaikka lapsen tulolla olisi positiivinen vaikutus hänen elämäntapoihinsa. Miksi vain onnellisille ihmisille saisi tapahtua hyviä asioita? En tietenkään tarkoita että sinä et ansaitsisi saada lasta, varmasti ansaitset, ja varmasti sinullekin se onni vielä suodaan. Minusta kuitenkin on ihan oikeudenmukaista, että onnettomillekin ihmisille tapahtuu suuria, hyviä asioita. Mielenterveysongelmakaan ei välttämättä estä olemasta hyvä vanhempi.
Kuinka moni onnellinen liitto on muuttunut onnettomaksi, kun perheeseen ei ole tullut vaipan kuluttajaa? Niistä ei varmaankaan ole tilastoa.
Yksi ensimmäisistä ohjeista, jotka lapseton perhe saa lukea hoidoksi on, lopettakaa alkoholin käyttö. Silti "suurkuluttajat" tulee raskaaksi poks vaan.
On raskasta katsoa koulumaailmassa lapsia, joista vanhemmat ei välitä pätkääkään. Heidän mukanaan tulleet lisätuet kyllä kurkkuun kelpaa......
Ei meillä jotka uskallamme ilmaista katkeruutemme ole välttämättä ennakkoluuloja kuten sinulla. Minä olen mielenterveyskuntoutuja;(onpa lässy ilmaus). 2 tyypin 2puoleinen. Olen "hulluudestani" huolimatta vastuuntuntoinen, kunnollinen ja maailmaa niin paljon nähnyt ettei "elämä alkaisi" sitten kun lapsi on iso. Pystyisin suomaan lapselle aikaani ja rakkautta niin paljon kun sitä on. Olen kade ja katkera vastuuttomille holisteille ja sossun holhokeille, jotka EIVÄT TAHDO lasta, mutta silti se heille annetaan. Mitä pahaa he tai se lapsi on tehnyt että joutuu niihin oloihi?
moni liitto on kariutunut vaipankuluttajan tultua taloon?
En olisi kade alkoholin suurkuluttajille MISTÄÄN.
...tavoin minä olin kirjoituksessani "ennakkoluuloinen" ja ketä kohtaan?
Kirjoitit "olen kade ja katkera vastuuttomille holisteille ja sossun holhokeille, jotka EIVÄT TAHDO lasta, mutta silti se heille annetaan".
Minä sain aloittajan viestistä sellaisen kuvan, että tämä mielenterveysongelmista kärsivä, raskaaksi tullut ystävä ei ole pahoillansa raskaudesta, vaan jopa iloitsee siitä. Minusta käyttämäsi ilmaus "sossun holhokit" on muuten hieman ennakkoluuloinen. Toimeentulotukea tarvitseviin lukeutuu laaja kirjo erilaisia yksilöitä elämäntilanteineen, eikä soisiaalitoimiston asiakkuuskaan ole este hyvälle vanhemmuudelle. Miksi siis et olisi "katkera ja kade" ylipäätään kaikille sellaisille, jotka oikeasti EIVÄT vain TAHDO lasta ja silti tulevat raskaaksi..? Mitä sossun asiakkuus, mielenterveysongelmat jne siihen liittyvät? Minä kritisoin edellisessä kirjoituksessani juuri sitä aloittajan kirjoituksessa näkynyttä ajatusta, että lapsen saaminen olisi "tarkoitettu" vain sellaisille, joiden elämä on jonkinlaisessa porvarillisessa harmoniassa (onnellisesta parisuhteesta alkaen). Tämä yhteiskunta toimii jo muutenkin mielestäni liikaa sillä periaatteella, että niille joilla on paljon, annetaan lisää, ja niiltä joilla on vähän, otetaan pois sekin.
Olet oikeassa siinä, että ystäväni on todellakin iloinen raskaudestaan. Toivon, että tämä ilo on se voima, joka saa hänet kääntämään elämänsä suunnan ja ottamaan vastuuta itsestään ja tulevasta lapsesta.
Toimeentulotuen nauttiminen tai mielenterveysongelmat eivät sinänsä tee kenestäkään huonoa vanhempaa, mutta useat riskitekijät yhdessä (mielenterveys- ja taloudelliset ongelmat, yksinhuoltajuus, kyvyttömyys solmia pitkäaikaisia ihmissuhteita, päihteet jne.) synkentävät kyllä ihan tilastollisestikin hyvän äitiyden ennustetta. Minun mielestäni lapsen hankkiminen ei ole jotakin "hyvää", josta nautitaan muuhun elämään sovellettavalla hedonismilla, vaan suuri vastuu ja elämänmuutos, joka vaatii monenlaisia kykyjä, ja ennenkaikkea tervettä aikuisuutta (jos siis puhutaan sellaisesta vanhemmuudesta, jonka tuella kasvaa terveitä ja itseäänkunnioittavia aikuisia). Monet tutkimuksetkin tukevat sitä tosiasiaa, että tasapainoinen vanhempi kasvattaa tasapainoisia lapsia ja toisaalta taas monet tunne-elämän häiriöt tuppaavat siirtymään vanhemmilta lapsille. En siis tarkoita sitä, etteikö tämä ystäväni pystyisi hoitamaan lasta ja ruokkimaan sitä - Kyseenalaistan enemmänkin sen, millaisen mallin hän tulee tässä tilanteessaan lapselleen antamaan.
Porvarillinen harmoniakaan ei ole itseisarvo sinänsä, mutta tieteellinen tosiasia on se, että äidin elintavat vaikuttavat olennaisesti sikiöön ja sen kehitykseen niin kohdussa kuin myöhemmälläkin iällä. Ja kyllähän ideaali edelleenkin on, että lapsella olisi kaksi vanhempaa, jotka jakavat vastuuta ja tarjoavat kaksi vaihtoehtoista aikuisen mallia sekä perustan lapsen käsitykselle ihmissuhteista jne. Yksinhuoltajuuskaan ei ole mielestäni mikään ongelma, mikäli tämä yksinhuoltaja on kypsä ottamaan yksin vastuun lapsesta ja omaa tarpeeksi henkistä voimaa selvitäkseen yksin kahdelle tarkoitetusta tehtävästä.
Monia surullisia esimerkkejä nähneenä ja myös itse omien vanhempieni traumat perineenä toivoisin, että vanhemmuuteen vaadittaisiin jonkinlainen pätevyys. Siinä olisi jo yksi avaintekijä mielenterveyspuolen kustannusten puolittamiseen, sillä mistäpä muualta ne käytösmallit poimitaan kuin kotoa.
Päihteiden käyttö raskauden aikana, jos siitä puhut, on vahingollista sikiölle. Mielestäni se on itsestään selvää. En kuitenkaan saanut kirjoituksestasi sellaista kuvaa, että tämä ystäväsi sellaista harjoittaisi. Ja myös onnellisessa parisuhteessa elävä odottava äiti voi käyttää päihteitä raskauden aikana, tiedän tästä jopa elävän esimerkin.
Lapsen kasvattaminen ei ole kahdelle ihmiselle tarkoitettu tehtävä. Kautta ihmiskunnan historian (eläinkunnasta puhumattakaan) on ollut yksinhuoltajia, enemmän äitejä kuin isiä. Sanoitkin osuvasti, että kaksi vanhempaa on se on se "ideaali". Se valitettavasti todella on edelleen se erilaisia perhemalleja diskriminoiva ideaali yhteiskunnassamme, ja kaikkien suvaitsevien ihmisten olisi tehtävä työtä tämän syrjivän ideaalin murtamiseksi. Paras ystäväni on yh-äidin kasvattama, ja hän on sanonut, että ainoa yksinhuoltajuudesta seurannut ongelma oli joidenkin ihmisten suvaitsematon, tuomitseva suhtautuminen heidän perheeseensä. Ja kuitenkin, kaiken kaikkiaan tämän ystäväni lapsuus oli onnellisempi kuin minun, ideaalisen ydinperheen kasvatin. Nämä vain ovat niin subjektiivisia asioita. Ketään ei pitäisi epäillä, tuomita jne yhteiskunnallisen aseman perusteella.
Alun perin lähdin kommentoimaan tässä viestiketjussa sitä, että tunnet kateutta ystävääsi kohtaan siitä syystä, että hän ongelmistaan huolimatta on tullut raskaaksi, kun taas sinä et onnellisesta parisuhteestasi jne huolimatta ole saanut lasta. Minusta se on outo syy tuntea kateutta. Ymmärrettävämpää olisi jos tuntisit kateutta kaikkia raskaaksi tulleita kohtaan. Edelleenkin, itse ajattelen pikemminkin niin, että on hyvä jos jollekin vähemmän onnelliselle tapahtuu jotain hyvää, että onnenlahjat tässä maailmassa jakautuisivat edes vähän tasaisemmin.
Kirjoitit, "minun mielestäni lapsen hankkiminen ei ole jotain 'hyvää', josta nautitaan muuhun elämään sovellettavalla hedonismilla, vaan suuri vastuu..." Ensinnäkin, minusta tämä "muukin elämä" edellyttää vastuullisuutta... Toiseksi, eikö sinun mielestäsi lapsen saaminen sitten ole hyvä asia (hedonismistahan minä en puhunut mitään, sinulle itsellesi tuli se mieleen)? Jos lapsen saaminen ei ole MYÖS "hyvä" asia, miksi sitten ylipäätään kadehdit sitä ystävältäsi? Ja eiväthän "hyvänä pitäminen" / nauttiminen ja vastuullisuus ole toisiaan poissulkevia suhtautumistapoja.
Kaikki ajatukset jonkinlaisista vanhemmuuden pätevyysvaatimuksista ovat parhaimmillaankin vain hypoteettisia: MIKÄÄN ei lopulta takaa syntyvälle lapselle onnellista elämää/lapsuutta, minkä vuoksi tällaiset vaatimukset olisivat/ovat erittäin syrjiviä, eriarvoisuutta aiheuttavia. Ja tilastoihin vetoaminen on päättymätön tie, niiden perusteella nimittäin voitaisiin vaatia, että esim. etniseltä taustaltaan afrikkalaiset eivät saisi tehdä lapsia, koska kyseisen etnisen ryhmän edustajien joukossa on eniten nälkää näkeviä lapsia.
Vanhemmuus on mielenkiintoinen keskustelunaihe. jos sallit, referoin hieman vastaustasi, jotta en unohda mitään olennaista omastani pois.:)
"Päihteiden käyttö raskauden aikana, jos siitä puhut, on vahingollista sikiölle. Mielestäni se on itsestään selvää."
Päihteiden käyttö muutoinkin kuin raskauden aikana on vahingollista. Päihteet vaikuttavat sukusoluihin jo ennen hedelmöitystäkin, minkä vuoksi raskautta suunnitteleville suositellaan täysraittiutta. Lisäksi päihteiden käyttö raskauden jälkeen vahingoittaa myös lasta, jos ei muuten niin henkisesti (nimim. Alkoholistiperheen kuopus). Siksi olen tuosta päihteiden käytöstä ystäväni kohdalla huolissaan; 9 kuukautta menee helposti ilman, mutta entäs sitten kun lapsi on vuoden, kaksi vuotta, kymmenen vuotta? Vastuu ei suinkaan lopu synnytykseen, vaan jatkuu siitä läpi elämän ja tämän seikan uskon ystäväni unohtaneen.
"Lapsen kasvattaminen ei ole kahdelle ihmiselle tarkoitettu tehtävä. Kautta ihmiskunnan historian (eläinkunnasta puhumattakaan) on ollut yksinhuoltajia, enemmän äitejä kuin isiä. Sanoitkin osuvasti, että kaksi vanhempaa on se on se "ideaali"."
Uskon edelleen, että evoluutio on tarkoittanut viisaudessaan lapselle kaksi vanhempaa. Ei yksistään lapsen, vaan myös vanhempien kannalta. Mutta kuten sanottua, tämä on ideaali ja sen ulkopuolella on monenlaisia vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa hyvää vanhemmuutta. Yksinhuoltajuus vain vaatii enemmän kuin kahden vanhemman ydinperhe, sillä siinä vanhempi on YKSIN vastuussa kaikesta. Oma siskoni on kahden kouluikäisen pojan yksinhuoltaja ja minulla on sitä kautta aika hyvä perstuntuma myös yksinhuoltajan arkeen. Hän on myös kasvattanut fiksuja poikia, mutta ei se helppoa ole ollut (hänelle itselleen). Ja vähääkään heikompi ihminen olisi ehkä sortunut kaikkien paineiden alla; toimeentulo, kasvatus, lasten terveydelliset ongelmat, yksinäisyys, aikataulujärjestelyt... Ystäväni kohdalla pointtasin sitä, että tällainen järjestely yhdistettynä mielenterveysongelmiin on suuri riski.
Ylipäätään kun puhun ideaalista perheestä, en tarkoita yksistään heteroparia, jolla on omakotitalo, kaksi autoa ja vakituiset työpaikat. Tarkoitan kahta ihmistä (sukupuolesta riippumatta), jotka haluavat yhdessä kasvattaa lapsen ja tarjota sille emotionaalista turvaa (johon usein kuuluu myös tietty taloudellisen turvallisuuden tuoma tuki).
Minäkin tunnen useita yksinhuoltajia ja heidän lapsiaan ja voin tosiaan sanoa, että he rikkovat kaikki stereotypia huonostikasvatetuista ja epäsosiaalisista yh-lapsista. Yksinhuoltajuus on em. erilainen tapa toteuttaa vanhemmuutta ja parempi vaihtoehto kuin huono parisuhde. Mutta siitä huolimatta se harvoin on tietoinen valinta ja päätös, sillä kaksi ihmistä on kaksi kertaa enemmän aikaa ja energiaa lapselle. Tuntemani yksinhuoltajat ovat käyneet läpi kovan koulun kasvaessaan vanhemmuuteen lapsensa rinnalla yksin ja ystäväni kohdalla epäilen juuri tätä kykyä, johtuen hänen omista käsittelemättömistä ongelmistaan. Jos joka päiväisestä elämästä selviytyminen yksin tuottaa vaikeuksia, kuinka hän kykenee siihen lapsen kanssa?
"Alun perin lähdin kommentoimaan tässä viestiketjussa sitä, että tunnet kateutta ystävääsi kohtaan siitä syystä, että hän ongelmistaan huolimatta on tullut raskaaksi, kun taas sinä et onnellisesta parisuhteestasi jne huolimatta ole saanut lasta. Minusta se on outo syy tuntea kateutta. Ymmärrettävämpää olisi jos tuntisit kateutta kaikkia raskaaksi tulleita kohtaan."
Taisin aiemmin mainitakin, että tuo tilitys oli vain yksi osa tuntemuksiani. Viikonloppuna pohdiskelin oman reaktioni voimakkuutta ja huomasin, että taustalla vaikuttaa vielä tuo edellinen keskenmenoni, joka oli hyvin kipeä kokemus. Toki raskaana olevat naiset yleisestikin herättävät minussa haikeutta, mutta minusta on luonnollista, että lähipiirin raskausuutiset vaikuttavat voimakkaimmin? Juuri heidän kanssaanhan koen paljon samoja asioita kuin omassa päättyneessä raskaudessani, kuulen samanlaisista vaivoista, puhumme samoista ajatuksista jne.
Hedonismista, vastuullisuudesta ja hyvistä asioista: tottahan toki elämä ylipäätään vaatii vastuullisuutta, mutta vastuussakin on erilaisia tasoja. Silloin jos olet vastuussa ainoastaan itsestäsi ja itsellesi, on se huomattavasti mutkattomampi tilanne kuin se, että olet vastuussa myös lapsesta. Lapsen saaminen on hyvä ja kaunis asia, mutta se ei ole yksistään sitä. Vanhemmuuden ihanuutta ei voi saada ilman vanhemmuuteen kuuluvaa vastuuta, työtä ja velvollisuuksia. Monet muut elämän nautinnot voi saada lähes ilman vastuuta tai ainakin sitä voi välttää helpommin. Hedonismiin liittyy ajatus "kaikki mulle heti tässä ja nyt", mutta tuo mantra on pystyttävä työntämään syrjään lasten kanssa ja tehtävä sen sijan tilaa kärsivällisyydellä, päättäväisyydelle ja johdonmukaisuudelle.
"Kaikki ajatukset jonkinlaisista vanhemmuuden pätevyysvaatimuksista ovat parhaimmillaankin vain hypoteettisia: MIKÄÄN ei lopulta takaa syntyvälle lapselle onnellista elämää/lapsuutta, minkä vuoksi tällaiset vaatimukset olisivat/ovat erittäin syrjiviä, eriarvoisuutta aiheuttavia."
Mutta vanhemmuuden pääsyvaatiumkset voisivat ainakin vähentää välinpitämättömyydestä ja kypsymättömyydestä johtuvia lastensuojelullisia ongelmia. Ei tupakkaveronkaan nostaminen poista tupakan haittavaikutuksia yhteiskunnasta, mutta kyllä se niitä vähentää... Mikää ei ole elämässä varmaa, mutta ei sen takia kannata ajaa silmät kiinni moottoritiellä.
"Ja tilastoihin vetoaminen on päättymätön tie, niiden perusteella nimittäin voitaisiin vaatia, että esim. etniseltä taustaltaan afrikkalaiset eivät saisi tehdä lapsia, koska kyseisen etnisen ryhmän edustajien joukossa on eniten nälkää näkeviä lapsia."
Vanhemmuutta käsittelevässä palopuheessani en puhunut yhteiskunnallisista ongelmista, jotka kaikissa väestöryhmissä aiheuttavat ongelmia ja vastoinkäymisiä. Puhuin siitä, kuinka vanhempi itse voi vaikuttaa lapsensa onnellisuuteen ja mikä vaikutus ylipäätään hyvällä/huonolla vanhemmuudella on. Vanhemmat eivät voi pelastaa lastaan maailman kolhuilta, mutta he voivat joko edistää lapsen kykyä pelastaa itse itsensä tai tuhota sen.
Musta osoitat harvinaista kykyä ironisointiin noinkin karmeassa tilanteessa kommentillasi "Kenelle tästä epäkohdasta voi reklamoida?"
Musta se sopisi koko Lapsettomuus-listan tunnukseksi: Kenelle tästä epäkohdasta voi reklamoida? Kenelle voisi osoittaa valituksen siitä, että elämä on epäreilua? Helvetin epäreilua?
Mitä nimimerkin wwwwjjjj viestiin tulee, olen sitä mieltä, että tänne listalle hädässään kirjoittavien ei tarvi repiä itsestään irti ns. järkevää ja loogista kommenttia. Siihen lapsettomuudesta tai muista ongelmista kärsivät ihmiset joutuvat taipumaan jokapäiväisessä elämässään, ajattelemaan aina, että jollakullahan on vielä kurjemmin ja salaamaan oman tuskansa. Musta tääällä ollaan just sen takia, että saatais tällaisista asioista puhua _edes_ nimettöminä _edes joskus_. Koska tosiasiahan on, että mm. tällaisissa asioissa elämä on niin riivatun väärin.
ymmärrän tunteesi täysin. Täällä samantyyppisiä kokemuksia. Niinhän tämä maailma vaan pyörii..ja muutenkin tuntuu että kaikki ovat raskaana paitsi minä. Kaverit, sukulaiset, työkaverit, naapurit..jne. Jotkut odottavat jo toista vaikkei ensimmäinenkään lapsi ole vielä edes ensimmäistä vuottaan täyttänyt...epäreilua.
Välillä tuntuu hyvältä, kun voi sanoa asiat niinkuin ne ovat. Oikeassa elämässäni tosiaankin pyrin siirtämään nämä katkeruuden tunteet syrjään ja keskittymään kaikkeen hyvään elämässäni. Joskus on kuitenkin hyvä saada sanottua ne ilkeätkin ajatuksensa ääneen ja huomata, että muillakin on samanlaisia ajatuksia. Ettei se välttämättä tee minusta huonoa ihmistä, että en jaksa aina suhtautua maailmaan ymmärtäväisesti ja hyväksyvästi.
Juttelin juuri hetki sitten tämän ystäväni kanssa ja keskustelun päätteeksi totesin, että minä en ehkä ole oikea ihminen tukemaan häntä tässä raskaudessa. En aio selkäänikään kääntää, mutta toistaiseksi omat tunteet ovat niin pinnassa, etten yksinkertaisesti pysty siihen. Aion puhua hänenkin kanssaan asiasta ja onneksi hänet on terveydenhuollossa otettu heti alusta erityiskontrolliin, joten siellä varmasti osaavat auttaa ja tukea paremmin kuin minä.
Kiitos teille kaikille kommenteistanne. Tuntuu hyvältä, kun tietää ettei ole yksin. Toivon, että muutkin uskaltautuisivat kertomaan rehellisesti ikävistäkin tuntemuksistaan lapsettomuuden keskellä. Sillä vaikka meistä tulisi kuinka hyviä vanhempia tahansa, on meilläkin oikeus turhautumiseen ja emotionaaliseen väsymiseen. Ei aina tarvitse olla täydellinen ja pyhimysmäinen vastoinkäymistenkään keskellä.:)
Olen kyllä kanssasi ihan samaa mieltä. Me ollaan kärsitty lapsettomuudesta 7vuotta ja se on ollut rankkaa mutta meille kävi hyvin että hoitojen tulos tuli ja nyt meillä on 4kk tyttö. Monet kertovat täällä siitä että ovat katkeria kun ystävät saavat lapsia ja yms. mutta minä olen katkera juuri sellaisille ihmisille jotka eivät pysty huolehtimaan edes itsestään niin miten niin heille suodaan lapsi. Olen katsonut vierestä kun veljeni vaimo tuli raskaaksi ja kaikki näytti olevan hyvin ja hän oli onnellinen mutta sitten tuli ero raskauden aikana nainen rupesi ryyppäämään ja käyttämään huumeita yms. hän oli melkein viimeisillään raskaana, sitten meille paljastui että hän on sosiaaliviraston tuttu asiakas ollut aikaisemminkin kun vauva syntyi. Hänen olisi pitänyt mennä ensikodin kautta pojan kanssa mutta hän päättikin hylätä lapsen sairaalaan. huh huh.. no veljeltäni meinattiin viedä kaikki oikeudet poikaan, mutta veljeni palkkasi asianajajan ja sai onneksi pojan huoltajuuden. Tämän kunnan sosiaalitantat olivat jo tehneet paperit valmiiksi ja käskivät veljeni allekirjoittamaan paperit, no onneksi hän ei sitä tehnyt niissä poika olisi mennyt adoptoitavaksi. no tämä virkailija kyllä sai tämän asian tiimoilta potkut. Mutta vaikka poika on jo ekalla luokalla nyt niin hänen biologinen äitinsä ei kaupassa vastaan tullessa ole tuntevinaan lastaan. ja kuulin tässä juuri että se nainen on taas raskaana ! Elämä on kyllä niin kamalaa! Tollaiset ihmiset jotka hylkäävät lapsensa yms. näkevät ees vastakkaisen sukupuolen niin ovat jo raskaana!!!
Itse en ole mikään himouskovainen, mutta Jumalaan uskon kuitenkin... Vaikka maailmassa on paljon epäoikeudenmukaisuuksia, niin uskon että sillä on joku tarkoituksensa. Lapsia tulee niille ketkä eivät halua, ja ne ketkä kovasti toivovat eivät saa.
Tiedätkö.. maanpäällisen elämän on tarkoitus olla rosoista ja tuskaakin, jokaista ihmistä koetellaan jollakin asialla. Sinä olet onneka joissain asioissa missä moni toinen ei ole. Olet tasapainoinen ja sinulla on ihana mies, ystäväsi on epätasapainossa, päihderiippuvainen ja vailla rakkautta. Ihmisiä kai halutaan opettaa tällä arvostamaan mitä heillä on ja ajattelemaan ja odottamaan jotain parempaa paikkaa.
Lapsia ehkä annetaan heidän kaltaisilleen tasapainottamaan tilannetta ja lapsia ei anneta niille keillä elämä on niin ihanan täydellistä lapsen saamiselle, koska pitää oppia elämän pimeä puoli. Ehkä sinäkin saat lapsesi jonain päivänä, ehkä sitten kun korkeammalta taholta katsotaan että olet kärsinyt tarpeeksi. Tai ehkä sinut on tarkoitettu adoptoimaan lapsi ja saamaan sekä antamaan tälle rakkautta mitä hän ei ole saanut esimerkiksi narkomaani äidiltään. Kuka tietää miksi, mutta kaikella on tarkoitus...
Vaihtaisitko sitten elämäsi ystäväsi elämään?
Kyllä se lapsettomuus on vaikea asia,mutta täytyy kyllä todeta että ystäväsi elämä vaikuttaa lähestulkoon maanpäälliseltä helvetiltä,jolle ei loppua näy.
Lapsettomuus on kuitenkin muutettavissa oleva asia.
Kenelle tämä elämä sitten on helppoa.
Kun kuuntelee ja katselee ympärilleen niin se oma taakka voi tuntua välillä jopa siedettävältä.
Kyllä minullakin on välillä tosi katkeria fiiliksiä, mut suurin osa asioista jotka ovat elämässäni ja joihin olen tosi tyytyväinen, eivät todellakaan ole mitään itsestään selviä.Ei edes se että on mahdollisuus yrittää lasta,on terve, on hyvä kumppani...
Yritän vain sanoa ettei kannata jäädä itsesääliin,vaan hoitaa itseään,keskustella vaikka ammattiauttajien kanssa,vertaisryhmissä tms.
Olen kärsinyt lapsettomuudesta jo yli neljä vuotta.
Viides vuosi alkoi juuri. Nyt alkaa helpottaa tuska.Näen itseni tulevaisuudessa ilman lapsia, olen hyväksynyt asian.
Voi olla, ettei minusta ole edes äidiksi. Tiesitkö, ettei äidin "täydellisyys" ole tae lapsen turvalliselle kasvulle? Aika usein se, että lapsi tajuaa elämän epätäydellisyyden, auttaa lasta hyväksymään myös ikäviä asioita elämäänsä.
Ystäväsi tapauksessa huumeiden käyttö yms. varmasti haittaa hänen äitiyttään, ja voi olla riski lapselle.
Ihmistä rasittaa ja stressaa paljon elämässä juuri se, ettei hyväksytä ikäviä asioita elämään. Onni ei ole kiinni siitä, onko lapsia vai ei, vaan siitä, miten tilanteisiinsa milloinkin sopeutuu.
Pääseekö eteenpäin siitä tuskasta, voiko laittaa lopun kärsimykselleen vaihtamalla elämänsä sivua?
Ehkä joku päivä moni meistä on valmis siihen.
Lapsettomuudesta huolimatta voimme olla onnellisia. Voimme tehdä sellaisia valintoja elämässämme, jotka edistävät onneamme.
Oletteko miettineet adoption mahdollisuutta? Siinähän olisi hieno mahdollisuus tarjota koti jollekkin sitä tarvitsevalle.
Eivätkö mitkään hoidot esim.lahjoitetuilla sukusoluilla voisi tulla tapauksessanne kysymykseen?
Me aiomme vielä käydä nämä vaihtoehdot läpi, ennenkuin lopetamme lapsen "yrittämisen".
Olen kanssasi tuosta onnellisuudesta juuri samaa mieltä.
Voi elää onnellisen ja yltäkylläisen elämän vaikka ei omia lapsia saisikaan.
Toisaalta oma lapsikaan ei onnea elämässä takaa.
Minulle biologista lastakin tärkeämpi asia on kyky jollain tavalla hyväksyä oma tiensä ja kohtalonsa ja että on oppinut psyykkisesti työstämään vaikeitakin asioita.
Siihen onkin sitten mennyt pitkä aika ja se on vaatinut valtavasti työtä.