lapset :D

Onko täällä muita äitejä joiden opinnot ovat keskeytyneet/loppuneet lasten myötä?

Itselläni on kaksi ihanaa lasta ja kolmas kullannuppu tulossa, mutta en oikein pysty olemaan onnellinen, koska minulla on jatkuva stressi opintojeni jäämisestä ja siitä, ettei lasteni äidillä ole ammattia.

En tiedä stressaanko enemmän siksi mitä muut sanovat vai perheeni takia. Tunnen itseni epäonnistuneeksi. Isänikin sanoi tässä taannoin minulle "sinä et ole saanut mitään aikaan" (riidassa totuus tulee julki).

Mietin aina mitä tekisin, kun lapset ovat isompia... ja stressaan... Viime vuonna hain 10 paikkaan töihin, enkä päässyt mihinkään, ottaa itsetunnolle.

Sitä vaan miettii, yrittääkö vai eikö yrittää...

-Äitiurakoitsija-
9566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jäi kesken lapsen odotuksen takia,muksu on 5-vuotias enkä ole saanut aikaiseksi, että olisin käynyt näyttökokeet tekemässä, toista kuumeilen.

Äänestä

Itse halusin varmistaa, että sain opinnot loppuun, tein kovasti töitä ja "rakensin uraa", jotta olisi tietty turva tulevalle lapselle.

Vasta kun olin ollut vakituisessa työssä (johon olin tyytyväinen ja joka takasi kohtuullisen toimeentulon myös vanhempainlomalla) koin olevani valmis ja tarpeeksi vakaassa tilanteessa. Nyt odottelen onnellisena ensimmäistä lasta.

Kukin toimii tavallaan. Itse järkeilin asiat mahdollisimman pitkälle. Koska meillä on avioehto, eron sattuessa jään täysin omilleni, joten halusin maksella asuntolainaa ensin vähän reippaammin pois. Lisäksi halusin varmistaa, että on kohtuullinen työ, johon palata ja sen verran työkokemusta, että jatkossakin työtä löytyy. Nyt tunnen olevani tarpeeksi turvallisessa tilanteessa huolehtiakseni lapsesta.

Moni ikäiseni ystävä on jo aikaa sitten hankkinut lapsensa. Kysehän on aivan elämänarvoista, omasta rohkeudesta ja turvallisuuden tarpeesta. Uskon, että nyt olen nähnyt tarpeeksi uraelämää, olemme saaneet elää itsekästä lapsettoman parin elämää mieheni kanssa ja nyt elämänmuutos on erittäin tervetullut.

Et ole varmaankaan kovinkaan vanha, joten ehdit vielä hyvin suorittaa opintosi loppuun, jos koet sen tärkeäksi. Työtä on varmasti tällä hetkellä vaikeaa saada, jollei ole opintoja takana. Moni korkeasti koulutettukin on vailla työtä ja YT:iden myötä ihmisiä vapautuu työmarkkinoille koko ajan. Joten jatka ihmeessä opintoja. Aloittaminen on varmaankin vaikeaa, mutta alkuun pääsyn jälkeen saa varmasti draivin päälle. Tsemppiä sinulle!

Äänestä

jäi opinnot kesken. Mulla on muutama "turhanpäivänen tutkinto" sellasilta aloilta joilla en ikinä halua työskennellä, lopulta pääsin ammattikorkeaan opiskelemaan alaa josta olen jo kauan haaveillut ja kerkesin reilun vuoden opiskella kun toinen lapsi ilmoitti tulostaan, en toki lopeta opintoja vaan pidän äippäloman mittaisen tauon.
Kyllä musta välillä tuntuu inhottavalta kun kavereilla on autot ja talot ja vakityöpaikat ja mulla on kohta 2 lasta eikä ammattia ja ukkokin opiskelee ja olen kuitenkin jo 26-vuotias. Tosin näillä kavereilla taas ei ole lapsia jotka on mun mielestä se elämän suurin rikkaus :-)
Ja menihän mulla muutama vuos siinä kun asuin ja olin töissä ulkomailla.

Äänestä
  • lapset saanu aikaiseksi.Ei ihan turhaa kuiteskaa:)

    Äänestä

Eiköhän asian saa yhtä hyvin hoidettua ennen kuin jälkeen lapsien hankinnan. Itseä vaan niskasta kiinni, arvostava asenne opiskeluun ja hupsista, työpaikkakin löytyy.
Itselleni kävi näin, eikä yhtään hullummin - oli vaan sellainen hiukan epärealistisen kunnianhimoinen tunne, että ensin pakko hoitaa tuo koulutus- ja työpaikkajuttu kuntoon. Olenkin jo 33-vuotias ensisynnyttäjä, mutta ennen tätä en olisi edes löytänyt miestä jota kiinnostaisi lasta kanssani tehdä! Hän olisi myöskin jättänyt lapsen väliin, jos olisin kouluttamaton ja työtön, niin on kertonut. Miehelle se on ilmeisesti tärkeämpi asia kuin naiselle.
Mielestäni siis miehesi on väärässä ja oikeassa samanaikaisesti mutta eiäp ole kovin kannustava tai myönteinen asenne sitä noin ilmaista (edes kiukuspäissään!). Eihän työelämä lopu lasten hankintaan, kyllä sä vielä ehdit uraa puurtamaan!! Kun nyt aloitat siis perusasiasta eli koulutus kuntoon vaan, heti voidessasi.
Koulutus ois kyllä tärkeää.. mutta töiden suhteen kehiin voidaan myös heittää nykyisen työelämän epävakaus ja se, että naiset usein on pätkätyöheittopusseina ja koulutustaan vastaamattomissa töissä yms., monilla aloilla yltiöpositiivista olettaakin että hyvinkoulutettukin nainen voisi olla tukevasti vakkarina heti nuoresta..

Äänestä

kanssa opinnot keskeytyneet lapsen tulon myötä.ammattikoulua kesken 1vuosi ravintola puolella ja vielä olisi haaveena saada sosiaali-terveys puolen paperit ja ehkä siitä jatkaa korkeemmalle.olen 20w ja toinen lapsi olisi tulossa.miehen kanssa sovittu että hän jää pienemmän kanssa kotiin että pääsisin ensi syksynä opintojen pariin.mielestäni minulla ei vielä ole mitään kiirettä opintojen kanssa.kerkeän vielä kouluja käydä,mutta kyllä se stressaa välillä ja harmittaa kun ei tuota koulutusta ole.

Äänestä

tuilla eletään, kun ei koskaan valmistuta tai käydä töissä

Äänestä

vuoden verran vielä opinnot kesken ja vaikka vauvakuume on jo iskenyt aika kovaksi niin ollaan miehen kanssa puhuttu että on parempi hoitaa ensin koulu loppuun ja katsoa sitten vasta!!!

Haluan ensinnäkin että tämä koulu-vaihe on käyty loppuun ja pääsen sitten täysillä vauva modeen! Hetken ehkä haluaisin olla jossain oman-alan harjottelussa tai oikein työssä että olis vähän pohjaa...

Minulle on tärkeää että se osa elämästä on hoidettu! Voihan olla että joskus haluan vielä (tai mies haluaa) taikaisin kouluun, mutta kyllä minun mielestäni on tärkeää että on ammatti ennen kuin hankkii lasta!

Kyllä se lapsi kuitenkin muuttaa elämää sitten niin paljon, että minulla varmaan ei ainakaan riittäisi keskittyminen eikä halukaan enää sitten opiskeluun kun olisi jos lapsi kotona! Se kuuluu hoitaa ensin!!!

Äänestä

Ammattikorkeakoulussa opiskelen unelma-alaani ja ensimmäistä odotan. Mieheni käy työssä ja minulla jää koulu kesken noin puolella vuodella. Tottahan toki opinnäytetyön ja viimeisen harjoittelun teen myöehemmin loppuun, mutta tällä hetkellä nautin täysin rinnoin odotusajasta! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ura =( kirjoitti:

Onko täällä muita äitejä joiden opinnot ovat keskeytyneet/loppuneet lasten myötä?

Itselläni on kaksi ihanaa lasta ja kolmas kullannuppu tulossa, mutta en oikein pysty olemaan onnellinen, koska minulla on jatkuva stressi opintojeni jäämisestä ja siitä, ettei lasteni äidillä ole ammattia.

En tiedä stressaanko enemmän siksi mitä muut sanovat vai perheeni takia. Tunnen itseni epäonnistuneeksi. Isänikin sanoi tässä taannoin minulle "sinä et ole saanut mitään aikaan" (riidassa totuus tulee julki).

Mietin aina mitä tekisin, kun lapset ovat isompia... ja stressaan... Viime vuonna hain 10 paikkaan töihin, enkä päässyt mihinkään, ottaa itsetunnolle.

Sitä vaan miettii, yrittääkö vai eikö yrittää...

-Äitiurakoitsija-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu