Kauppalehti ja KS (24.11.) "Yrittäjä lähikuvassa" on lyhyt juttu Puolangan leipomon yrittäjäpariskunnasta.
On todettava, että juttu on naseva ja hyvin kantaa ottava. Pariskunta on rohkeasti lausunut kantansa Puolangan päättäjistä, sekä asiasta "mikä mättää" paikkakunnalla.
Tämä on todellisen tekijäparin kertomusta kaikki tyynni, kiitos siitä.
Toisin on laita pahaisen kylälehdykän -Puolanka lehden uutisointi ja tapa kirjoittaa.
Puolangan yrittäjäyhdistyksen puh.joht. on Tuomo Seppänen, joka toimii Puolanka -lehdessä. Siinä hän ei ole uskaltanut kirjoittaa riviäkään näistä paikkakunnan ongelmakentistä, vaikka on ominut itselleen keksimänsä mahtipontisen tittelin "Päätoimittaja". Kirjoitustaidottomana ja asioista ymmärtämättömänä ei kannataisi korostaa noin liioitellusti itseään.
Tämä "päätoimittaja" Seppänen kirjoittelee pahaisessa kylälehtisessä, että kaikki on loistavaa jne.
"Päätoimittaja" Seppänen on taannoin kunnostautunut myös lentopallovalmentajana sarjassa, missä ei tippunut pisteitä ollenkaan. Nyt Seppänen on ilman valmennettavia, varmaan syystäkin.
Tällaiset kylätason "päätoimittaja" seppäset tahrivat tahallaan paikkakunnan ja sen yrittäjien maineen, kun tosiyrittäjäpari joutuu oikaisemaa vallitsevaa todellista tilannetta valtakunnan laatulehdissä.
Onneksi kaikki ajattelevat henkilöt jo tietävät sen, että ala-arvoinen kylälehti kuivuu kasaan ajan kanssa samaa tahtia, kuin kunnan asukasmääräkin. "Päätoimittaja" Seppäsellä on jo ennalta hyvää kokemusta mahdollisesta konkurssista, ainakin Paljakka for season Oy:n kautta.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Samaa mieltä asiasta. Kylliset kuvaavat hyvin asioiden laidan. Tilanne on Puolangalla valitettavasti sellainen, että tavan yrittäjät eivät uskalla avata suutaan tosiasioista, puhumattakaan kriittisestä arvioinnista.
KL sanasta sanaan; "Viestinne Puolangan päättäjille? -Yrittäjänä ymmärrän, että pitää säästää, mutta jos aina säästetään, säästetään lopulta itsensä hengiltä. Kyllä poliittisten päättäjien pitää luoda ihmisille elämänuskoa."
Siis yrittäjä tarkoittaa juuri asian ydintä, eli poliittiset päättäjät voivat olla mielipidevaikuttajia, ei holtittomia rahan jakajia tai pankkien korvikkeita valitsemilleen yrityksille. Mielipidevaikuttaminen ei tarkoita sitä, että kun kunnalla menee huonosti valehdellaan, että loistavasti menee jne. Kansa haluaa oikeaa ja täsmällistä informaatioa ei katteettomia lupauksia tulevaisuudessa. Kansalaisen aliarvioiminen on pahin virhe.
"Mikä mättää? -apatia on vallannut liikaa alaa. Nuoret muuttavat pois."
Viesti on selkeä, apatia on kahlinnut koko kylän ja päättäjien säästämistavoite tappaa lopunkin.
Mainittu yrittäjäpari yhtiöineen työllistää Puolangalla 17 ja Oulussa 32 siis yhteensä 49 henkilöä, joten voidaan puhua oikeasta yrityksestä, eikä leikkipajasta.
Tuomo Seppänen ja hänen Puolanka-lehti on naivismia ei suinkaan positivismia. Hänen kannanotot ovat naurettavia ja surkuhupaisia. Luulkeeko tosiaan Tuomo Seppänen, että kertomalla täyttä puppua ja hölynpölyä sivistynyt lukija uskoisi sitä, kun omilla silmillä näkee kylän autioituvan ja yritysten naulaavan ovien eteen lautoja?
Kyllä paskanpuhumisella joku raja pitää olla ja kaiken lisäksi on täysin moraalitonta ja ala-arvoista yrittää uskotella lukijoille omia luulosairaantapaisia olettamuksia. Olettamus/ uskomus ja fakta ovat eri asioita.
Positivismin voi kyllä esittää hienosyisemmin jos osaa, mutta Tuomo Seppänen ei osaa sitä lajia. Tuomo Seppänen on vuosikausia kiertänyt totuutta ja nuoleskellut kuntavirkamiehiä tavalla, joka heijastuu joka viikko -keskiviikkoisin. Ainut lohtu on se, että kylälehtinen ilmestyy vain 52 krt vuodessa.
Jos Tuomo Seppänen olisi oikea päätoimittaja, eikä "päätoimittaja" hänellä olisi oiva tilaisuus vaikuttaa todella 52 krt joka vuosi pääkirjoituksessaan. Viimeiset vuodet pääkirjoitus on ollut pelkkää Puolangan ylistystä, vaikka samaan aikaan a)velaton kunta on muuttunut kainuun velkaisimmaksi b)virkamiesvaihtuvuus moninkertaistunut c)kunnanjohtaja vaihtunut n. kahden vuoden välein d)huomattava määrä yrityksiä muuttanut toiselle paikkakunnalla tai lopettaneet
e) eläkeläiset turhautuneet veronmaksuun, jolle ei saa vastinetta f)tuettu muutamia yrityksiä, jotka ovat selvitystilassa tai lähellä sitä.
Jos Tuomo Seppänen ei uskalla kirjoittaa totuutta Puolanka -lehdessä ongelma on aivan hänen itsensä, lukija kyllä osaa tehdä omat päätelmänsä.
KL 24.11. yrittäjien kommentti oli vaikuttavuudeltaan huomattavasti merkittävämpi, kuin Tuomo Seppäsen harhaiset luuloon tukeutuvat höpötykset koko 2000-luvulla.
Todettakoon vielä selvyyden vuoksi, että mihin seepra raidoistaan pääsee, kun Tuomo Seppänen ei ole Puolankaa edempänä milloinkaan asunut. Tätä taustaa vasten hänen tyyliänsä voi arvioida.
Kyläsarjassa pelaa kyläsarjan poika kun kansallisella tasolla pelaa kouliintunut liigahenkilöstö.
Kyllä Puolangan vaikeudet on olleet tiedossa usean vuoden ajan. Muuttoliike pois kunnasta ei herätä päättäjiä. Apatia kuvaa hyvin mielialoja. Riemunkiljahduksia ei ole kuulunut aikoihin.
Meiän kamarista kuului tänään seitsemältä aikamoinen riemunkiljahdus. Pitäjän ankea tila unohtui seitsemän sekuntin ajaksi.
Hyvä ja realistinen juttu siinä mielessä, ettei alettu turhaan hehkuttelemaan ja ylistämään Puolankaa. Jutussa valitettiin, ettei Puolangalta enää saa koulutettua ja nuorta työvoimaa leipomoon. Herää kysymys, miksi koulusta päässeen nuoren pitäisi tulla moneksi vuodeksi Puolangalle kortistoon kyttäämään, josko leipomossa (tai muussa yrityksessä) sattuisi paikka aukeamaan, jos muualla on työtä tarjolla heti koulutuksen jälkeen.
Kokoontuuko se to iltaisin Esterin baariin.
Toiset kysyy ja toiset vastaa, se on hyvää mainosta sillä tiedolla se Puolanka pysyy kurjuudessa.
Yleisön osastoon ei saa läpi mitään totuutta taitaa joutua kysymään lupaa kunnantuvalta, ettei
"joudu vaikeuksiin". Onkos se hyvä veli verkosto vai kepun hyvät herrat?? herra varjele ettei yrittäjät sotkeennu moiseen. Puolanagan linkit
ja piirit on tietona jo laajemminkin
Ei siinä porukassa yhtään viisasta ole. Viisaus ilmenee aivan toisella tavalla. Pelkkiä peesaajia ja harrastelijanäyttelijäitä tai sitten amatööripohjalta näyttelevät viisasta.
Kirjoitus hyvin kantaa ottava. Yrittäjä kuvasi hyvin Puolangan nykytilannetta. Puolanka lehti ei ole kyennyt realistiseen kuvaukseen.
Pienessä kylässä harvoin löytyy yrittäjää, joka ei syö tavalla tai toisella kunnan kädestä. Tämän takia yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajatkin tapaavat olla nyhveröitä -nurkassa supattelijoita tuomoseppäs tyyppejä.
Kylliset vastasivat rehellisesti KL:n -yrittäjä lähikuvassa- liiketoimintaympäristönsä tilasta.
Luojan kiitos KL:n ja KS:n haastateltavana ei ollut Tuomo Seppänen ja Puolanka -lehti. Tällöin ei Puolanka olisi saanut ollenkaan rehellistä kuvausta. Palkintona tästä yrittäjäyhdistys valitsi Seppäsen uudelleen yhdistyksen johtoon. Ellei sitten yrittäjäyhdistys ole valitessaan ollut niin älyllisesti kehittynyt, että panee hyväntahtoisen hölmön sepittämään mieleisiään kuviteltuja juttuja Puolangan ja sen yrittäjien liiketoimintaympäristön tilasta ulkopuolelle.
Puolangan leipomo /Kylliset katsotaan yleisesti olevan todellinen vuoden yrittäjä, kun ei alistu mielistelylinjalle, eikä valehteluun kunnan hyväksi.
Puolangan kunnan laulut on laulettu ja se tulee suorasanaisesti tuoda julki. Vain tämä tapa voi auttaa Puolankaa tarkastelemaan omaa tilaa rehellisesti.
No voi perhana.
Naapurin serkun emännälle tullee se lehti, ja minä oon sitä aina käyny lukemassa. Tai ollu lukevinani ja samalla tiiraillu kaksitehoilla sitä emäntää. Minä oon monasti ajatellu muuttaa sinne Puolangalle, kun oon saanu semmosen kuvan, että siellä on asijat hyvästi. Kissan kusikin saa kuulemma värinsä kullasta. Pittääpä ruveta lukemaan tästälähin riittisemmin tai mennä suoraan kammarin puolelle.
puolangan tilanteesta on näiden juttujen perusteella kehkeytymässä oikea Ta Vintsi kooti... On se tietysti hyvä, että saapi pientä väriä elmämään kehittelelemällä kaiken näköisiä satuja päässä. Vieläkö liitättä sen alkaidan tähän seppästuomo tarinaan mukaan, niin kaikki on kohillaan!