Vinkkejä seuraavanlaiseen ongelmaan? Eli kavereita on ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen. Olen ns. hyvä kuuntelemaan mutta ongelman aiheuttaakin se oma ulosanti. Ongelma nimittäin on se, että usein jään pohtimaan jotain fiksua vastausta tai sanottavaa keskusteluun tai miettimään jotain hauskaa ja fiksua kerrottavaa, ja kun olen saanut pähkäilyni päätökseen ja avaamassa suutani koko tilanne on mennyt jo ohi. Parhaimmillaan istun koko illan aukomassa suutani kuin kala kuivalla maalla. Tästä seuraa se että tipahdan auttamatta porukan ulkopuolelle ja lopulta minuun kiinnitetään niin vähän huomiota että on ihan sama olenko paikalla vai en. Ongelma tulee ilmi yleensä sellaisissa tilanteissa jossa paikalla vieraampia ihmisiä joiden silmissä mielelläni vaikuttaisin fiksulta, tuttujen kanssa kyllä juttu luistaa vaikka se oma läppä olisi heikompaakin.
Keskustelun jalo taito
Lanze123
31254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta asiasi on tuttua minullekin.
Ihmiset nykyään vaan ovat niin suulaita ja nokkelia, röyhkeitäkin seurassa ollessa, että ei tahdo suunvuoroa saada.
Mitä silloin pitäisi tehdä?
Vaikea kysymys. Mutta itse en tyydy pelkäksi kuuntelijaksi ja nyökyttelijäksi. Jos suunvuoroa ei anneta, saatan lähteä pois paikalta. Kilpaa huutamaan en ala, se on oma periaatteeni.
Kahdenkesken sitten jonkun kanssa on eri asia. Syntyy normaali keskustelu ja dialogi.
..usein tuntemattomat kyllä tuntuvat unohtavan että olen läsnä. Joskus käy niinkin että vaikka olisin sanomassakin jotain, niin joku jyrää omalla puheellaan päälle... :/ En ole kyllä keksinyt syytä, ehkä elekielessäni on jotain tai...
Toisaalta aika usein, jälleen lähinnä tuntemattomampien kanssa, käy myös niin että se mitä sanon tulkitaan ihan väärin, tai ajatus muotoutuu sanoiksi päätyen kuulostamaan erilaiselta. Ystävälliseksi tarkoitettu kommentti tulkitaan epäystävälliseksi jne. Saatan kai vaikuttaa usein tylyltä, vihamieliseltä ehkä jopa ylpeältä, vaikka totuus on aivan täysin toinen... :(
Kavereita ei ole, luottamusta ei ole ihmisiin. En luota itseenikään, mikä tilanne. Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat keskustella ja uskaltavat pelkäämättä esittää mielipiteitään. Itse en pysty. Tänäänkin olin 6h sukujuhlissa, suurimman osan ajasta vain kuunnellen, myötäillen ja lopulta en jaksanut enää edes kuunnella, omassa maailmassani ollen. Kaikkein pahimpia kysymyksiä ovat mitä kuuluu, mitä olet tehnyt, mitä teet yms. Kun vaivun omiin ajatuksiini ajattelematta oikeastaan mitään, minulta ei kysytä mitään, ylitseni puhutaan, olen ilmaa.
Sitten kotona yksin ollessani iskee huonommuuden tunne täydellä laakilla. Ja päätän taas kerran olla menemättä seuraaviin sukujuhliin. Enkä minnekään muuallekaan.