Tuosta äskisestä viestä tuli mieleen eräs asia.

Siis että kerran mä tein perheen, jossa oli kaksi nuorta mukana. Ne nuoret ei ollut sukua, joten laitoin ne rakastumaan. 3 kertaa muhinointia päivässä piti ne kunnon suhteessa. Sitten kun ne kasvo, niin laitoin ne muuttamaan samaan taloon. Silloin ne oli vielä rakastuneita, ja ne sai vauvan ennen kun oli edes kihloissa saati naimisissa! Nykyään ne on kyllä jo pari. Mutta sitten tein toisen perheen samalla tyylillä, mutten voinut tehdä sitä vauvaa. Miksi? Oliko se vain jokin väliaikainen juttu vai olinko huomaamattani laittanut siihen jonkin koodin (käytän koodeja aika usein, joten en ihmettele). Minusta olisi nimittäin kivempaa, että pariskunta olisi saanut vauvan, mutta ne olisi ollut kauan sitten yhdessä, ja nykyään ne olisi "eronneet". Auttakaa, jooko, jos kyseessä on jokin koodi tai joku muu juttu, jooko!!!
0115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Nimikaapo kirjoitti:

Siis että kerran mä tein perheen, jossa oli kaksi nuorta mukana. Ne nuoret ei ollut sukua, joten laitoin ne rakastumaan. 3 kertaa muhinointia päivässä piti ne kunnon suhteessa. Sitten kun ne kasvo, niin laitoin ne muuttamaan samaan taloon. Silloin ne oli vielä rakastuneita, ja ne sai vauvan ennen kun oli edes kihloissa saati naimisissa! Nykyään ne on kyllä jo pari. Mutta sitten tein toisen perheen samalla tyylillä, mutten voinut tehdä sitä vauvaa. Miksi? Oliko se vain jokin väliaikainen juttu vai olinko huomaamattani laittanut siihen jonkin koodin (käytän koodeja aika usein, joten en ihmettele). Minusta olisi nimittäin kivempaa, että pariskunta olisi saanut vauvan, mutta ne olisi ollut kauan sitten yhdessä, ja nykyään ne olisi "eronneet". Auttakaa, jooko, jos kyseessä on jokin koodi tai joku muu juttu, jooko!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu