Suotuulia

Pisti silmääni tuo parin päivän takainen kirjoituksesi:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000036&posting=22000000021495984

Tiedän tasan miltä tuntuu. Eikä minulla ole mitään tukihenkilöitä. Tai yksi on, katselee minua tuosta peilistä. Siinä on se hyvä puoli, että ei hermostu, eikä lähde sairauslomalle. Ja aina muistaa nalkuttaa, jos meinaan hypätä viinapirun matkaan.
Huono puoli on se, että sen saa hiljaiseksi, kun ottaa pari kaljaa. Sitten tuntuu, että se on ihan kaikesta samaa mieltä minun kanssani.

Itse olen kehittänyt ympärilleni sellaisen juomista hillitsevän lupausten verkoston. Olen luvannut kaikkein rakkaimmille läheisilleni, että en kännäile. Ja kännäilyksi meillä riittää vaikapa pari tölkkiä olutta.
Siinä onkin aikamoinen hillitsin, kun yrittää pitää huolen, että ei riko 'sadannen' kerran antamiaan lupauksia.
Annetuista lupauksista huolimatta, kyllä alkon himo on kova. Tämä päivä on eletty ja eletään selvänä.

Toivon, että kamppailusi voitit. Mutta vaikka et olisi voittanutkaan, et ole yhtään sen huonompi ihminen, kuin kukaa toinenkaan, Muistahan se.
En minäkään usko pystyväni olemaan loppuelämääni juomatta. Mutta toivon, että seuraava kerta on kaukana.
7358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En kyennyt olemaan retkahtamatta. Join sikalärvit ja tänään on sitten pitänyt juoda kolme olusta kankkuseen, vaikka tuossa lupasin olla raitis tänään. Joten tiesin että mikään ei minua auta, kuivakänni oli jo niin tiukilla. Mutta kaipa tässä on vain kömmittävä taas tuhkasta. Miljoonannen kerran. Olen tyytyväinen jokaiseen hetkeen minkä pysyn raittiina, mutta tiedän että olen malliesimerkki juoposta. Nimittäin luin mainion artikkelin "kuivahumalasta", jonka joku palstallakävijä oli linkittänyt ja löysin kaikki piirteet ja käyttäytymismallit itsestäni.
Voi kun olisi mahdollisuus päästä aa-iltoihin, ja voi kun löytyisi jokin korkeampi voima joka auttaisi. Minuun ei tehoa kuin metrinen koivuhalako.

Äänestä
  • harva vain uskaltaa täällä edes nimimerkin suojasta myöntää.
    Tuttua suurelle osalle tällä palstalla liikkuvista ja raittiuteen pyrkivistä.

    Koetahan jaksella. Huomenna varmaan näyttää jo paremmalta.

    Äänestä

  • Mene sitten halkosavottaan, jos se kerran tehoaa!

    Äänestä

  • hampaanpurija kirjoitti:

    harva vain uskaltaa täällä edes nimimerkin suojasta myöntää.
    Tuttua suurelle osalle tällä palstalla liikkuvista ja raittiuteen pyrkivistä.

    Koetahan jaksella. Huomenna varmaan näyttää jo paremmalta.

    Tiedän että olen paremmalla pohjalla nykyisin, sillä mitään salaa ryyppäämistä en enää harrasta.
    Kun "ryyppy hirttää", ja en pääse tilanteestä ylitse, ei auta kuin kärsiä morkkikset ja kankkuset. Jokatapauksessa jatkan taistelua ja tiedän, että menee kolmisen viikkoa kuivilla, sen jälkeen on taas vastassa tilanne, että alkaa jauhamaan kuivaa känniä. Mielestäni tämä puoli vuotta, minkä olen ollut tällä palstalla säännöllisesti mukana, on ollut todella ratkaisevan tärkeää tervehtymiselleni ja olen päässyt paremmalle pohjalle. Pikkuhiljaa pääsen mukaan myös palstalaisten hurttiin huumoriin.

    Äänestä

  • Suotuulia kirjoitti:

    minullakin. Muutama viikko menee helposti ilman viinaksia, sitten alkaa jälleen tekemään sietämättömästi mieli.
    Retkahdus ja sen jälkeen kauhea morkkis. Enkä vetele mitään muistipois-kännejä.
    Olen kuitenkin mieltänyt, että jonkinlainen toipuminen on menossa. Tavoite on pidentää näiden retkahdusten väliä. Ehkä joskus saada juominen hallintaan. (Tähän ei moni palstalainen usko, jos sattuu lukemaan).

    Huomenna minulla on kyllä aika paha päivä. Se on ihan itsestä kiinni löytyykö selkärankaa. Toivotaan. Hyvät sunnuntait.
    Kirjoitinhan eilen, että tänään sinulla on parempi mieli. Siltä vaikuttaisi;)

    hyväksyä se tosiasia, että alkoholi on vahvempi mitä itse olen. Huomaan tämän palstallaoloaikani tuoneen uuden katsontakannan ongelmaani. Minun ei tarvitse yksin kärsiä tästä ongelmastani, vaan huomaan joka päivä, että meitä samaongelmaisia on muitakin. Olen huomannut, että meitä on kuitenkin paljon, jotka olemme vielä tällä hetkellä ns. korkealta pohjalta alkoholisteja, eli se viimeinen rysäys on vielä näkemättä, mutta että tiedämme sen tulevan, jos emme tartu tähän ongelmaan. Miun on pakko välillä muistuttaa itselleni, että olen "hoitanut leiviskäni" juoppoudestani huolimatta. Ja prkle, voimia on saatava.. seuraava taistelu on taas kolmen viikon päästä. Nyt yritän työstää tämän tulevan kolmiviikkosen uuden roolimallin itselleni, että tosiaan voitan seuraavan taistelun. Tsemppiä sinullekin ja pure hampaita.

    Äänestä

  • ottomAAni kirjoitti:

    Mene sitten halkosavottaan, jos se kerran tehoaa!

    halkosavotassa kuin saada metrisestä koivuhalosta nukutuksen, jota tarkoitin. Maalaistilalla asuessani olen halkosavotoissa, nekin ovat ihan rauhoittavia tapahtumia, ei sen puoleen. Puitakin halailen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hampaanpurija kirjoitti:

Pisti silmääni tuo parin päivän takainen kirjoituksesi:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000036&posting=22000000021495984

Tiedän tasan miltä tuntuu. Eikä minulla ole mitään tukihenkilöitä. Tai yksi on, katselee minua tuosta peilistä. Siinä on se hyvä puoli, että ei hermostu, eikä lähde sairauslomalle. Ja aina muistaa nalkuttaa, jos meinaan hypätä viinapirun matkaan.
Huono puoli on se, että sen saa hiljaiseksi, kun ottaa pari kaljaa. Sitten tuntuu, että se on ihan kaikesta samaa mieltä minun kanssani.

Itse olen kehittänyt ympärilleni sellaisen juomista hillitsevän lupausten verkoston. Olen luvannut kaikkein rakkaimmille läheisilleni, että en kännäile. Ja kännäilyksi meillä riittää vaikapa pari tölkkiä olutta.
Siinä onkin aikamoinen hillitsin, kun yrittää pitää huolen, että ei riko 'sadannen' kerran antamiaan lupauksia.
Annetuista lupauksista huolimatta, kyllä alkon himo on kova. Tämä päivä on eletty ja eletään selvänä.

Toivon, että kamppailusi voitit. Mutta vaikka et olisi voittanutkaan, et ole yhtään sen huonompi ihminen, kuin kukaa toinenkaan, Muistahan se.
En minäkään usko pystyväni olemaan loppuelämääni juomatta. Mutta toivon, että seuraava kerta on kaukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu