kuulumisia! :)

Moi! Kirjoittelin tänne palstalle joitakin kuukausia sitten raskaudestani, joka yllätti minut peruskoulun viimeisinä kuukausina. Tänä syksynä minulla oli suunnitelmissa aloittaa lukio, mutta sen sijaan synnytinkin lapsen. Kuten joku saattaa muistaa, kirjoitin ahdistuneena haluavani adoptiota, pelkääväni lapsen isän vanhempien reaktioita jne. Päätös pitää lapsi ja vielä kasvattaa se itse ei ollut helppo.

Joka tapauksessa. Nyt minulla on noin kahden kuukauden ikäinen suloinen tyttövauva. Odotus ja synnytys sujuivat hyvin, ja myös vauva sai syntyä terveenä. Olen äärettömän onnellinen siitä, että pidin lapseni ja sain kokea tämän hienon asian.

Vaikka moni pitää minua vastuuttomana, voin kertoa, että kun oman lapsen saa syliin, hyvää aikaa saada lapsi ei enää mieti. Kun näin vauvani, minulle oli heti selvää, että juuri hänen kuului saada syntyä minulle. :) Kaikki tuntui alusta lähtien hyvin luonnolliselta. Ja turhaa lienee sanoa, että olen hyvin kiitollinen siitä, etten tehnyt aborttia.

Elämäni ei ole todellakaan suoraan satukirjasta! Elän vanhempieni kodissa, lukio on kesken enkä asu lapsen isän kanssa. Olen kuitenkin nähnyt, että moni 20-30-vuotiaskin nainen pyytää tarvittaessa lastenhoitoapua omilta vanhemmiltaan, ja myös minä teen niin. Se on korvaamatonta. Tietysti minulla on päävastuu kasvatuksesta. Tammikuussa aloitan lukion siten, että teen niitä kursseja, jotka voin tenttiä. Ensi syksynä lapsi menee päivähoitoon ja aloitan kokopäiväiset opiskelut. Lapsen isän kanssa olemme hyvissä väleissä, eikä ole lainkaan mahdotonta, etteikö yhteenpaluu voisi olla mahdollinen.

Vaikka tekisi mieli, en painosta ketään pitämään omaa lasta. Tekstin tarkoitus ei ollut tuo. Halusin kuitenkin kertoa, että "teiniraskaus" (ällöttää tuo sana, sillä lapsi on aina samanarvoinen, syntyipä se minkä ikäiselle tahansa!!) ei ole välttämättä maailmanloppu. Olen varma siitä, että minulla on paljon vähemmän pohdittavaa ja auki jääneitä kysymyksiä, kun en tehnyt aborttia. Nautin äitiydestä ja rakastan lastani varmasti yhtä paljon kuin kuka muu tahansa äiti. Tyttöni on maailman ihanin vauva!

Lapsen pitäminen on hyvin usein ainakin yhtä hyvä vaihtoehto kuin abortti! Miettikää tarkkaan!
151867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

sait ihanan lahjan.Kyllä sinä pärjäät vauvasi kanssa.Ota vastaan kaikki mahdollinen tuki mitä voit saada.Kaikkea hyvää elämäänne.

Äänestä

Kukaan ei kiistä sitä, etteikö lapsi olisi samanarvoinen, syntyi se kenelle tahansa. Tai että koska sinä olet "teini", et olisi yhtä hyvä äiti kuin "täysi-ikäinen". Raskaus, lapsen synnytys ja sen kasvatus --> hyvä vanhemmuus ovat kiinni halusta ja henkisestä valmiudesta. Se on suuri haaste elämässä.

Nostan sinulle hattua, itse en vielä viime vuonna olisi ollut valmis vanhemmaksi. En ollut sitä ennen kuin tapasin nykyisen mieheni. Vasta sitten ajatus lasten saannista oli mielessäni myönteinen.

Nyt olen raskaana, ja ainoa asia mikä minua hieman harmittaa on se, etten kerennyt rakentaa parempaa pohjaa tulevalle perheellemme. Ts. minulla ei ole ammattia tai työpaikkaa. Se ei vaikuta mitenkään tulevaan lapseen, koska lapsi voi niukkuudessakin olla onnellinen. Se vaikuttaa minuun ja kykyyni tarttua kiinni omaan elämääni tulevaisuudessa. Ammatti ja työpaikka helpottavat sitä.

Sinä olet onnellinen, koska olet väleissä lapsen isän kanssa ja sinulla on molemmat vanhemmat, jotka sinusta välittävät ja haluavat auttaa... ja jotka hyväksyivät raskautesi ja tukivat sinua. Kaikkien tilanne kun ei ole yhtä hyvä. Toivotan sinulle paljon onnellisia hetkiä lapsesi kanssa :)

Äänestä
  • Kiitokset onnentoivotuksista ja ihanaa odotusta sinulle. Uskon, että se on vielä mukavampaa, kun ilon voi jakaa miehen kanssa.

    Vielä tuosta, kun sanoit, ettet olisi ollut vuosi sitten valmis äidiksi. Mielestäni tuollaista ei voi tietää etukäteen, kun sitä lasta ei ole. Jos tilanne olisi tullut eteen, niin sinusta olisi voinutkin tulla äiti. Ja vieläpä erinomainen äiti. Äitiys syntyy mielestäni suuremmista asioista kuin oikean miehen löytämisestä.

    Äänestä

  • tuore äiti kirjoitti:

    Kiitokset onnentoivotuksista ja ihanaa odotusta sinulle. Uskon, että se on vielä mukavampaa, kun ilon voi jakaa miehen kanssa.

    Vielä tuosta, kun sanoit, ettet olisi ollut vuosi sitten valmis äidiksi. Mielestäni tuollaista ei voi tietää etukäteen, kun sitä lasta ei ole. Jos tilanne olisi tullut eteen, niin sinusta olisi voinutkin tulla äiti. Ja vieläpä erinomainen äiti. Äitiys syntyy mielestäni suuremmista asioista kuin oikean miehen löytämisestä.

    että äidinvaistosi todellakin heräsivät kun synnytit lapsesi :) Se on todella hienoa. Itse mietin miltä se mahtaa tuntua :D

    "Äitiys syntyy mielestäni suuremmista asioista kuin oikean miehen löytämisestä."

    Näin on, ihan varmasti! Itse paljon rikkonaisia perheitä nähneenä uskon vakaasti, että sen oikean kumppanin kanssa kaikki vastoinkäymiset jaksaa, liittyi ne sitten lapsiin tai mihin vain. Selviytyisin yksinhuoltajuudesta ja uskon, että tulen olemaan hyvä äiti lapselleni. Mutta haluan kuitenkin antaa sille (mielestäni) parhaan mahdollisen lähtökohdan eli molemmat rakastavat vanhemmat, joiden omakin suhde on kunnossa. Perheen pyörityksessä on loppujen lopuksi kyse siitä, miten vanhempien tiimi pelaa yhteen.

    Jos raskaus olisi sattunut eteeni ex- poikaystävieni kanssa, olisin päätynyt aborttiin. Juuri siksi, etten silloin tuntenut olevani valmis äidiksi enkä todellakaan halunnut lapsia silloisten miesten kanssa.

    Mutta kiitos toivotuksista! Viikkoja on nyt 15 4 :) maha alkaa kasvaa.

    Äänestä

Kiitokset kirjeestäsi.

Selvitit lukijoille kysymyksen siitä, mitä merkitsee vanha sanonta "lapsi tuo leivän tullessaan".

Onnea Sinulle ja tytöllesi!

Äänestä
  • En kyllä ymmärtänyt mitä leipää tuo lapsi toi (vai tarkoitetaanko tällä sosiaaliapua). No ei se tässä tapauksessa leipää kovin paljon poiskaan vienyt koska saa saman elatuksen vanhemmiltaan kuin tähänkin asti.

    Äänestä

  • tuo arvoitus kirjoitti:

    En kyllä ymmärtänyt mitä leipää tuo lapsi toi (vai tarkoitetaanko tällä sosiaaliapua). No ei se tässä tapauksessa leipää kovin paljon poiskaan vienyt koska saa saman elatuksen vanhemmiltaan kuin tähänkin asti.

    Oliko pakko ivata? Entä helpottiko? Olisiko ihan riittänyt, että olisit pyytänyt alkuperäistä kertomaan, mitä leipä-vertaus hänen mielestään tarkoittaa.

    Äänestä

  • tuo arvoitus kirjoitti:

    En kyllä ymmärtänyt mitä leipää tuo lapsi toi (vai tarkoitetaanko tällä sosiaaliapua). No ei se tässä tapauksessa leipää kovin paljon poiskaan vienyt koska saa saman elatuksen vanhemmiltaan kuin tähänkin asti.

    kuuluu: Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

    Käyhän kysymässä mitä tämä sinun kohdallasi merkitsee...

    Äänestä

Olin itse 19v kun synnytin poikani. Tätä ennen lapsen isä (ex-avokki) painosti aborttiin. Olin siihen jo menossakin vaikka pahalta tuntui kunnes ymmärsin että se ei voi kuulua minun vaihtoehtoihini.
Yhden yön itkeskelin talouspaperipalan märäksi, vaatekaapissa näkyi itsetekemäni vauvan puku jolloin ajattelin että ei ole sitten sillekään tulossa käyttäjää.. Näin piinaavaa painajaista että kuulin kokoajan jostakin vauvan itkua mutta en voinut mennä ja auttaa. Luulen että toi painajainen ei ois jättäny mua ikinä rauhaan jos olisin menny aborttiin.

Täytyy sanoa, että todella hetkeäkään en ole katunut etten kyseiseen operaatioon mennyt, en edes pahimpien synnytystuskien, allergiaitkujen tai uhmakohtaustenkaan aikana!

Joskus oon kyllä miettiny miten elämä ois menny jos olisin sen tosiaan tehny. Mulla meni nuorempana välillä aika.. hmm. 'lujaa' ja jollei ois tota pysäytystä tullu, ni 'parhaassa' tapauksessa vois olla pari metriä maatakin jo päällä.. :D
Aikaa kaikesta on kulunu 10 pitkää vuotta ja nykytilanne on se, että vihdoin oon löytäny kauan etsityn, ihanan miehen ja on yritetty raskautta jo useemman kuukauden. Kun se ei oo toistaseks onnistunu niin tää aborttihomma on tullu mieleen taas, että voin olla kuitenki tyytyväine koska ainahan asiat vois olla huonomminki, miltä musta nyt tuntuis jos olisin sillon tehny abortinki, niinku ei tarpeeks pahalta tuntus kun ei meinaa tärpätä enää! Ja varmaan kyllä aina muutenki vuosittain ois tietyt päivät jollon aattelis että nyt se ois jo niin ja niin vanha, nyt on tasan niin kauan kun jouduin tekeen SEN ja kun näkis samanikäsiä lapsia kun mikä nyt on ni varmaan ois ku vääntäs veistä haavassa!!

No, meni tämmöseks mitä jos-pohdiskeluks nyt mutta.. onhan se mukavaa kuulla aina samanlaisia onnellisesti päättyneitä tarinoita, ainakin mua piristi :)

Kaikkea hyvää ja vielä onnitteluni,
kyllä se elämä kantaa!

Äänestä

Olet valinnut lapsen elämääs, nyt on varmaan kaikki hyvin. Mutta ootas 10 - 20 vuotta eteenpäin eli mitkä huolet,murheet,tressi yms...sua oottaa (otan osaa jo nyt) terveisin nimim. on kokemusta

Äänestä
  • Kiitokset! Luulen, että minulle sopii kuitenkin paremmin lapsen tuoma stressi kuin se murhe, minkä abortti olisi tuonut tullessaan. Kukin tyylillään. Eikös se ole sentään ihanaa, että edes tällä hetkellä kaikki on hyvin. ;)

    Vielä suuremmat kiitokset haluan esittää asiallisille onnittelijoille. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo! Hyvää joulun odotusta!

    Äänestä

En muista lukeneeni viestiäsi silloin aiemmin mutta olen iloinen että teit itsellesi oikean ratkaisun ja oelt sen kanssa onnellinen! Iso kasa onnea!

***

Äänestä

Tämä on loistavaa. Varsin paljon siksi, että lapsen pitäminen ei ole tuonut ap:lle henkilökohtaisen elämän vaikeuksia ja yleisestikin siksi, että ihmisten on hyvä nähdä lapsen pitämisen olevan myös alunperin hankalalta näyttävissä tilanteissa realistinen ja ihmisarvoinen vaihtoehto! Myös se, että opintoja ei ole Suomessa tuollaisesta syystä tarpeen jättää kesken, on erityisen huomionarvoista.

Kaikkea hyvää sinnepäin.

Äänestä

onneksi olkoon, sydäntä lämmittää että jälleen syntyi maailmaan lapsi jota äiti tulee rakastamaan!
tosiaan, itse odotin 36-vuotiaaksi, tulin raskaaksi lyhyessä seurustelusuhteessa, puhuin miehen kanssa asiasta, hän halusi lapsen, ajattelin että hyvä asiat on selvät ollaan aikuisia ja työskennellään perheen eteen syteen tai saveen...
tilanteeni nyt; olen yli2 vuotiaan ihanan pojan yksinhuoltaja ollut jo 2 vuotta, eli äijä häipyi sittenkin...ihan turhaan olin koko ikäni varovainen...itseensä kuitenkin vaan voi äitinä luottaa, ei miehiin...
sulla on koko elämä edessä, rakasta lastasi, ja ehdit tehdä kaiken muunkin kun oot niin nuori! onnea!

Äänestä

Mikään ei ole yhtä ihmeellistä kun vasta syntynyt vauva,se on niin pieni ja ihana.Lapset on parasta mitä maailmassa on!!Onnea kovasti sinulle ja nauti siitä kun lapsi on vielä ihan pieni,ne kasvaa niin silmissä että sitä ei kerkeä huomaamaan.Lapsen saaminen on aina valtavan suuri asia ja suuri lahja että pystyy edes saamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuore äiti kirjoitti:

Moi! Kirjoittelin tänne palstalle joitakin kuukausia sitten raskaudestani, joka yllätti minut peruskoulun viimeisinä kuukausina. Tänä syksynä minulla oli suunnitelmissa aloittaa lukio, mutta sen sijaan synnytinkin lapsen. Kuten joku saattaa muistaa, kirjoitin ahdistuneena haluavani adoptiota, pelkääväni lapsen isän vanhempien reaktioita jne. Päätös pitää lapsi ja vielä kasvattaa se itse ei ollut helppo.

Joka tapauksessa. Nyt minulla on noin kahden kuukauden ikäinen suloinen tyttövauva. Odotus ja synnytys sujuivat hyvin, ja myös vauva sai syntyä terveenä. Olen äärettömän onnellinen siitä, että pidin lapseni ja sain kokea tämän hienon asian.

Vaikka moni pitää minua vastuuttomana, voin kertoa, että kun oman lapsen saa syliin, hyvää aikaa saada lapsi ei enää mieti. Kun näin vauvani, minulle oli heti selvää, että juuri hänen kuului saada syntyä minulle. :) Kaikki tuntui alusta lähtien hyvin luonnolliselta. Ja turhaa lienee sanoa, että olen hyvin kiitollinen siitä, etten tehnyt aborttia.

Elämäni ei ole todellakaan suoraan satukirjasta! Elän vanhempieni kodissa, lukio on kesken enkä asu lapsen isän kanssa. Olen kuitenkin nähnyt, että moni 20-30-vuotiaskin nainen pyytää tarvittaessa lastenhoitoapua omilta vanhemmiltaan, ja myös minä teen niin. Se on korvaamatonta. Tietysti minulla on päävastuu kasvatuksesta. Tammikuussa aloitan lukion siten, että teen niitä kursseja, jotka voin tenttiä. Ensi syksynä lapsi menee päivähoitoon ja aloitan kokopäiväiset opiskelut. Lapsen isän kanssa olemme hyvissä väleissä, eikä ole lainkaan mahdotonta, etteikö yhteenpaluu voisi olla mahdollinen.

Vaikka tekisi mieli, en painosta ketään pitämään omaa lasta. Tekstin tarkoitus ei ollut tuo. Halusin kuitenkin kertoa, että "teiniraskaus" (ällöttää tuo sana, sillä lapsi on aina samanarvoinen, syntyipä se minkä ikäiselle tahansa!!) ei ole välttämättä maailmanloppu. Olen varma siitä, että minulla on paljon vähemmän pohdittavaa ja auki jääneitä kysymyksiä, kun en tehnyt aborttia. Nautin äitiydestä ja rakastan lastani varmasti yhtä paljon kuin kuka muu tahansa äiti. Tyttöni on maailman ihanin vauva!

Lapsen pitäminen on hyvin usein ainakin yhtä hyvä vaihtoehto kuin abortti! Miettikää tarkkaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu