Onko teillä pyörinyt päässä sellainen ajatus, että masennus on kuin jokin otus, mikä riivaa ajatuksia aina ja siitä ei pääse eroon? Ihan kuin joku heppu puhuisi pään sisällä, mutta se on vain oman itseinhon ääni. Jotenkin olen alkanut ajatella että masennukseni on kuin henkilö, joka vihaa minua. Tämä nyt kuulostaa aika himmeältä, mutta ehkä se on vain jokin ihmisaivojen tapa käsitellä tätä asiaa...
Onkohan kukaan masennuksesta hengissä selvinnyt tuntenut itseään täysin terveeksi enää koskaan? Tuntuu että minulla ei ole paluuta terveeseen itsetuntoon jne enää ikinä, jokin raja on jo ylitetty...
Onkohan kukaan masennuksesta hengissä selvinnyt tuntenut itseään täysin terveeksi enää koskaan? Tuntuu että minulla ei ole paluuta terveeseen itsetuntoon jne enää ikinä, jokin raja on jo ylitetty...
Vastaukset 3
Vanhimmat
on ns. alitajunta eli se osa tiedostomattomasta,
jossa meidän kaikki elämäntapahtumat on.
Masennus kyllä voi johtua ihan nyky-hetken
tilanteistakin. Itselläni oli paha masennus
n.5v. sitten, siitä jäi jonkinlainen melankolisuus
eli ajattellen elämää, ihmisiä ja asioita aika
tarkoin. Ennen sairastumista olin aika impulssiivinen ihminen. Tosin ikäkin voi tehdä
ihmisestä tällasen kuin mitä nyt olen?
Masennuksessa ihmisen sisin pyrkii esilletuomaan
erilaisia traumaattisia tapahtumia eli itse
koin, että minun "sisäinen lapsi" halusi vihdoin
tulla näkyväksi!
tavallisia tuntemuksia. Itselläni oli. Nyt tilanne parempi.
samanlaiselta. Niinkuin jokin raja olisi jo ylitetty, enkä enää koskaan voisi palata täysin terveeksi. Odotankin koko ajan, että koska tulen lopullisesti hulluksi. Huomaakohan sitä itse? Välillä tuntuu että olenkin jo hullu.