Tiedän jo ettei täällä varmasti ole ketään "kohtalotovereita" eikä välttämättä edes ihmistä joka ymmärtäisi... ajattelin silti kirjoittaa. Olen ollut yksinäinen melkein koko elämäni. Toisinaan minulla on kavereita ja ystäviä ympärilläni mutta silti olen henkisesti todella yksin. Syykin siihen on aivan selvä ja yksiselitteinen: olen syntynyt homoksi. Olen tällainen parikymppinen, opiskeleva miehenalku. Ulkonäöltään suhteellisen normaali, jossain määrin tosin ujo ja varautunut ainakin vähän tuntemattomammassa seurassa, silti hyvin huumorintajuinen ja ainakin luotettava.
Tässä iässä tavallinen ihminen hankkii itselleen elämänkumppanin, tai ainakin hänellä on siihen mahdollisuus. Itse en voi haaveilla perheestä, kauniista vaimosta, juuri niistä asioista jotka kannattavat heteron elämää ja antavat toivoa. Elän siis tällä hetkellä hyvinkin tyhjän päällä. Olen totaalisen yksin kun lähimmät ystävät ja kaverit vakiintuvat ja etsivät itselleen sitä elämänkumppania. Parhaat kaverit oikeastaan ovatkin jo sen takia jääneet. Tämäkin harmittaa koska en todellakaan ole niin huippusosiaalinen että saisin helposti uusia ystäviä... tulen siis jäämään aivan yksin.
Jotain lohtua saisin jos tuntisin samassa tilanteessa olevia ihmisiä, mutta missäpä sellaisiin voit tutustua kun olet niin tiukasti kaapissa eikä kukaan ulkoisesta olemuksesta arvaisi homoutta? Netistä seuraa on varmastikin turha edes hakea, livenä ei voi tietää onko vastaantulija hetero vai ei. Olen todella umpikujassa. Tulevaisuuttaan ei voi suunnitella pelkästään itselleen, se tuntuisi itsepetokselta. Varsinkin kun luonteeltani olen sellainen joka haluaa tehdä lähimmäisilleen hyvää ja olla ystävällinen, mitä annettavaa minulla voi olla itselleni? Aivan hullu ajatus...
Tuntuu että alan hiljalleen katkeroitua koko tälle kurjalle elämälle. Miksi luoja on tällaisen tarkoituksettoman ihmisen maan päälle luonut? Aivan kuin olisin joku surkea vitsi jolle joku tuolla maailmankaikkeuden reunalla ivallisesti nauraa. Joskus, kun olen oikein positiivisella tuulella, uskallan toivoa ihan sattumalta törmääväni ihmiseen joka antaisi elämälleni uutta sisältöä. Seuraavana päivänä masennun ymmärtäessäni ettei sellaista tapahdu tässä elämässä.
Toivottavasti ainakin kaikki heteroksi syntyneet tajuavat kiittää luojaa siitä että saavat olla normaaleita. Teillä sentään on toivoa tässä maailmassa, kykenette jakamaan rakkautenne vielä jonkun toisen elävän olennon kanssa. Itse elän lopun elämääni yksinäisenä, onnettomana luonnonoikkuna katuen syntymääni...

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei sen tarvi ihan noinkaan mennä. Ajattelin jotakuinkin samalla lailla sun ikäisenä ja huonoina hetkinä vieläkin joskus ( oon sua muutaman vuoden vanhempi). Mut nyt huomannu et ei se homous nyt maailman loppu olekkaan..oota vaan niin tuut tapaamaan vielä jonkun kivan kundin =)
Hei SINA SIELLA,
paa pystyyn.
Mahdatko todella olla homo, kun suhtaudut tuolla tavalla homouteesi? Mita hapeaa siina on?
Homo tai hetero tai jotain silta valilta, seksuaalinen orientoituminen on vain yksi pikku osa tata elamaa. Homoja on aina ollut maailmassa ja aina tulee olemaan. Myos heterot alkavat olla 25 vuotta ylitettyaan paniikissa, jos eivat ole loytaneet elamankumppania. Sitten mennaan hatapaissaan naimisiin, todellakin sen takia, kun kaveritkin niin tekevat. Kai tiedt avioerotilastot tana paivana? Tama on mieliaiheeni, josta jaksan paasata nuorille ystavilleni. On harhaa kuvitella, etta toinen ihminen tuo elamaasi SEN suuren onnen. Se onni on jo sisallasi, kunhan sen loydat. Luepas vaikka Eckhart Tollen kirja "lasnaolon voima" tai Byron Kathien "The Work", opit vahitellen muuttamaan ajatustesi suuntaa. Missa mahdat asua, tarkoitan, jos sinun on vaikea loytaa samanhenkisia ihmisia?
Oma poikani on homo ja aluksi olin huolissani, miten han selviaa ympariston tuomista paineista. Tiedan toki, etta paljon on ennakkoluuloja viela, mutta ilmapiiri on koko ajan muuttumassa parempaan suuntaan.
Toivotan sinulle toidella kaikkea hyvaa, sina olet voittaja, et uhri, muista se.
minä olen sellainen nais samanlainen. Käynyt tuota läpi aikana jolloin ei ollut nettiä yms. mitään tietoakaan.
Kaapissa olin paljon kauemmin kuin sinä.
Tuo että kirjoitit jo asian sanoiksi on paljon ja hyvä lähtökohta kaikelle mitä sitten tapahtuukin.
Nykyään on netit ja deitit ja setan järjestötkin löytyy netistä. Katso vaikka lähin toimisto sinne voi soittaakin ja monissa paikoissa on mm.kahvi-iltoja ja muuta toimintaa nuorille. Kyseleppä vaikka mitä lähistöltä löytyy.
Meitä ihmisiä on monenlaisia kyllä siitä eteenpäin pääsee takuuvarmasti.
Tietynlaista varovaisuutta jos vaikka netisä liikkuu ja muutenkin. Tsemppiä sinulle.
Siis miten niin yksinäisenä ja onnettomana luonnonoikkuna? Sä kirjoitat siihen tyyliin, ihan kuin olisit muka ainoa homoseksuaali Suomessa ja koko planeetalla. Sun pitää yrittää vaan hyväksyä se että olet homo. Häpeätkö sä olla miehen kanssa, kun iso osa on niitä heteroita ja pitää naisista? Täällä suomi24:ssäkin on oma keskustelualue homoille. Käyhän vilkaisemassa. Aloita siellä joku keskustelu ja etsi vaikka seuraa...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000019&conference=704&subcat=345
Itse uskon, että suurin este kumppanin löytymiselle on henkilön itsensä sisällä. Ei se parisuhteen löytyminen ole heterollekaan aina itsestäänselvyys, oman päänsä sisällä pystyy keksimään satoja tekosyitä miksi ei koskaan onnistuisi. Tietysti homoilla on ongelmana ympäristön painostus, valitettavasti monet eivät vieläkään osaa hyväksyä normista poikkeavia ilmiöitä. Mutta kuten tuossa jo mainittiin, niin netin kautta on mahdollista löytää samanhenkistä porukkaa ja Setalla taitaa olla ainakin isoimmilla paikkakunnilla toimintaa.
Onnea matkaan toiselta yksinäiseltä.
Tiedän kyllä että se oma luonne ja asenteet on esteenä monellekin asialle. Olen netin kautta joskus kokeillutkin etsiä kumppania mutta laihoin tuloksin. Yhdet treffit tuli sovittua mutta ei siitä sitten mitään tullut. Poika oli sellainen neitimäinen stereotyyppihomo eikä varmaan edes kiinnostunutkaan muusta kuin seksistä. Ikävä kyllä se kokemus vei minulta uskon kumppanin löytymiseen.
Se vaan taitaa olla niin että itseään julki tuovat homot ovat sellaisia jotka etsivät vain seksiä tai sitten he ovat juuri näitä "neitihomoja" joihin en voisi kuvitellakaan syttyväni. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu mutta oma unelmakumppani olisi sellainen mies joka pystyy olemaan sinut sen miehuutensa kanssa ilman että yrittää tekeytyä käytöksellään tyttömäiseksi. Oikeastaan voin tunnustaa jossain määrin jopa kammoavani tyttömäisiä homoja, ehkä siksi en uskalla mihinkään Setan touhuun lähteä mukaan vaikka en olekaan vihamielinen erilaisuutta kohtaan. Erittäin suvaitsevainen olen mutta en ikinä voisi ihastua sellaiseen ihmiseen. Tätä on niin vaikea selittää...
On muuten todella hienoa että näinkin montaa ihmistä tämä asia tavalla tai toisella koskettaa. En ikinä olisi uskonut.
missään nimessä,olet tärkeä niin kuin jokainen.
itse olen lesbo tai bi, en ole varma kumpi. Kyllä se joskus tuntuu kamalalta, kun tuntuu olevansa ainoa laatuaan (tai ei niinkään laatua, ainakaan minä).
Tämä on toiseksi suurin syy sellaiseen masennukseen, josta hirttonaru ei ole kaukana....
Niinpä niin. Mielestäni homous (oma homouteni)on sairaus. Muut tehkööt mitä tahansa makuuhuoneessaan.
Olen samanikäinen opiskelijapoika, jolla on samansuuntainen elämäntilanne. Koulussa hankitut ystävyyssuhteet ovat saaneet jäädä, kun olen käynyt läpi melkoista identiteettikriisiä, enkä ole halunnutkaan pitää yhteyttä "entiseen elämääni" kuuluviin ihmisiin. Uusia ystäviä en juuri ole saanut, sillä ujouteni ja tavallisesta poikkeava elämäntapani rajoittavat ihmisiin tutustumista. Keskellä oman identiteetin etsintää tuntuikin, ettei voi päästää ketään kovin lähelle, mutta nyt olen alkanut tuntea itseni ajoittain hyvin yksinäiseksi.
Vähitellen olen myös alkanut hyväksyä itseni homona ja nähdä asiassa myönteisiäkin piirteitä. Vaikka olenkin jälkeenpäin tajunnut monien murrosiän ihmissuhdevaikeuksieni johtuneen siitä, että minä olin homo ja muut heteroita, on homous myös pakottanut tutustumaan itseeni perinpohjaisesti. Erilaisena kuin muut olen joutunut tekemään omanlaisiani ratkaisuja - en ole voinut vain mennä massan mukana.
Kaapin ovi on silti yhä tiukasti kiinni. En ole koskaan edes tavannut ketään, jonka olisin tiennyt homoksi. Kaapista tuleminen on kuitenkin vain ajan kysymys, ja suhtaudun melko luottavaisesti siihen, että löydän itselleni kumppanin ennemmin tai myöhemmin.
Jos muuten haluat vaihtaa ajatuksia kahden kesken, minulle saa kirjoittaa. Osoitteeni saat laittamalla alkuosaksi nimimerkkini (ilman välilyöntiä) ja loppuosaksi @suomi24.fi
tuo sun kirjotus on niinku olis kirjotettu mun elämästä.... jos haluut vaihtaa ajatuksia mun kans ni: [email protected]