Kaipaan neuvojanne ja uusia näkökulmia..
Erittäin läheinen ystäväni yritti itsemurhaa jokunen kuukausi sitten. Nyt hän on taas itsemurhan partaalla. Tässä välissä sairastuin itse. Sairaus puhkesi stressin seurauksena (kyseessä on fyysinen sairaus). Lääkärin mukaan minun pitäisi nyt välttää kaikkea stressiä mahdollisimman tehokkaasti, jotta paranen.
Ongelma tässä on se, että ystäväni avautuu minulle itsarihaluistaan ja minä odottelen sydän kurkussa, että millon se toteuttaa aikeensa. Joka kerta, kun ystäväni puhuu tästä aiheesta (nykyään lähes viikottain), ahdistun melko lailla. Seurauksena tietysti stressiä.. Ongelmana tässä on se, että toisaalta haluan tietää missä mennään ystäväni tilanteessa, mutta toisaalta olen aivan loppu kuulemaan hänen itsarituntemuksistaan ja kyvytön käsittelemään "stressittömästi" siitä aiheutuneita tunteitani. Ystäväni tietää sairaudestani ja siitä, etten saisi stressata.
En tiedä mitä tekisin.. Koko ajan yhä enemmän tekisi mieli sanoa hänelle, että jättäisi itsemurhajutut vain terapeutin kuultavaksi, mutta pelkään hänen suhtautumistaan.. Hänellä kun hylkäämiskokemukset ovat juuri niitä, jotka ajavat häntä pohjalla..
Olen aivan pihalla tämän asian kanssa enkä tiedä mitä tekisin.
Erittäin läheinen ystäväni yritti itsemurhaa jokunen kuukausi sitten. Nyt hän on taas itsemurhan partaalla. Tässä välissä sairastuin itse. Sairaus puhkesi stressin seurauksena (kyseessä on fyysinen sairaus). Lääkärin mukaan minun pitäisi nyt välttää kaikkea stressiä mahdollisimman tehokkaasti, jotta paranen.
Ongelma tässä on se, että ystäväni avautuu minulle itsarihaluistaan ja minä odottelen sydän kurkussa, että millon se toteuttaa aikeensa. Joka kerta, kun ystäväni puhuu tästä aiheesta (nykyään lähes viikottain), ahdistun melko lailla. Seurauksena tietysti stressiä.. Ongelmana tässä on se, että toisaalta haluan tietää missä mennään ystäväni tilanteessa, mutta toisaalta olen aivan loppu kuulemaan hänen itsarituntemuksistaan ja kyvytön käsittelemään "stressittömästi" siitä aiheutuneita tunteitani. Ystäväni tietää sairaudestani ja siitä, etten saisi stressata.
En tiedä mitä tekisin.. Koko ajan yhä enemmän tekisi mieli sanoa hänelle, että jättäisi itsemurhajutut vain terapeutin kuultavaksi, mutta pelkään hänen suhtautumistaan.. Hänellä kun hylkäämiskokemukset ovat juuri niitä, jotka ajavat häntä pohjalla..
Olen aivan pihalla tämän asian kanssa enkä tiedä mitä tekisin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Hyvin tyypillistä. Teraputin pakeilla ollaan aika hiljaa ja ystävättärelle paatoksella kerrotaan juttu ja toinenkin.
Ei se ole hylkäämistä jos kerrot ettet nyt omilta voimiltasi jaksa. Etkä sinä voi pysyä hänen vartijanaan. Hän tekee sen kuitenkin jos sikseen, todennäköisesti huomionhakua mikä kuuluu juttuun. Yleensä ne jotka _todella_ aikovat lähteä täältä, evät kerro suunnitelmistaan.
Kiitoksia vastauksestasi. Ystäväni ilmeisesti puhuu terapiassakin näistä asioista. Silloin kun hän yritti itsemurhaa, hän puhui kyllä huonosta olostaan, mutta ei juuri sinä päivänä, jolloin otti yliannostuksen. Siinä mielessä taidat olla oikeassa, ettei suunnitelmista kerrota silloin kun todella aiotaan tappaa itsensä.
En ole osannut ajatella, että se voisi olla huomionhakua.. Annoit pohtimisen aihetta sen suhteen..
"Yleensä ne jotka _todella_ aikovat lähteä täältä, evät kerro suunnitelmistaan. "
HALUAISIN HUUTAA, mutta eihän se onnistu tässä.
Haluaisin haistattaa sinulle paskat, mutta enhän sinua edes tunne.
Haluaisin sanoa, että olet väärässä, mutta "yleensä" sana rajoittaa.
Mitä siis teen?
Ostan kauniin kukkavihon ja luen värssyn
Puhuit puurosta: ei ole hylkäämistä, jos toteaa omien voimien riittämättömyyden.
vellit kuitenkin meni sekaisin: Vaikka itsemurha tulee yleensä yllätyksenä, kuitenkin poikkeuksetta siitä ilmaistaan eri tavoin ennen tekoa. Niihin soisi ihmisten tarttuvan. Yhtä itsekästä pitää huomionhakuisena tätä käytöstä kuin itsemurhaa itsekkäänä tekona.
Olet oikeassa. Ihmisten tulisi tarttua vihjeisiin mahdollisesta itsemurhasta. Mutta mitä voi tehdä tilanteessa, jossa itsaria on jo ihminen on terapiassa, hänellä on monia ystäviä ja perheenjäseniä joihin tukeutua, mutta mikään ei auta? Toisin sanoen vihjeisiin tarttuminen on kyllä tehty, mutta keinoja ei ole enää jäljellä. En osaa auttaa. Tunnen syyllisyyttä pelkästä ajatuksesta, että joudun mahdollisesti vetäytymään jossain asioissa ystäväni ulottuvilta.
Tuossa tilanteessa et voi tehdä ihmeitä. Sinun täytyy ainakin päästä eroon syyllisyydestä, vaikka se on vaikeaakin. Loppujen lopuksi jokainen huolehtii omat murheensa ja toisten puolesta niitä et vain pysty murehtimaan. Terapiaan ohjaus on se mitä yleensä "vihjeen" perusteella voi tehdä. Joskus sitä on vienyt kaveria ensiapuun ja sieltä lähetteellä, ettei tarvitse vatsanhuuhtelun kautta samaa reissua tehdä.
Autat niin pitkälle kuin pystyt halutessasi ja kun raja tulee vastaan on tärkeää osata suojella itseään. Itsellä samoja kokemuksia ja ei siinä voi kuin katsella vierestä, kun mennään. Sattuuhan se, mutta syyllisyyyttä on turha potea.
Syyllisyydestä olisi tosiaan päästävä eroon. En vain tiedä miten. En ollut edes tajunnut ennen tänne kirjoittamista, että poden jonkinasteista syyllisyyttä.
kun on huomannut, miten kiltisti otat kaiken kontollesi ja kuuntelet ja ymmärrät.
Vain sinä voit lopettaa tuollaisen leikin. Jämäkästi, mutta ystävällisesti. Senkin uhalla, että ystävyys loppuu (tuo ei kyllä enää oo edes ystävyyttä, vaan hyväksikäyttöä). Ystävyys on molemminpuolista hyvien ja huonojen päivien jakamista, ei yksipuolista likaämpärin täyttämistä.
Kerro hänelle omat mielipiteesi asiasta. Että et halua enää olla terapeutti, omat voimasi eivät enää riitä.
Välillä kieltämättä on tuntunut tuolta mitä kuvailit. Toisaalta hänkin kyllä kuuntelee minun huoliani, mutta olen yrittänyt olla kaatamatta niitä hänen niskaansa, koska tiedän millä tolalla hänen jaksamisensa on.
Olen ymmärtänyt, luettuani hänen psyykkisestä sairaudestaan, että hänen tilassaan olevien ihmisten tulisi puhua mahdollisimman paljon olostaan muille ihmisille eikä pitää pahaa oloaan sisällään. Siinä mielessä olen ollut aiemmin tyytyväinen, että hän on pystynyt avautumaan. Ja haluaisin tietysti auttaa minkä voin.. Hän on yksi parhaista ihmisistä, joita tunnen ja todella toivon ja haluan hänen parantuvan.
Olen suuresti yllättynyt siitä miten te ulkopuoliset näette tilanteen, mutta uusia näkökulmiahan minä kaipasinkin ja ajateltavaa annoittekin.
Yritän laittaa itseni ystävättäresi tilalle. Minulla olisi siis terapiauhde ja tottakai myös lääkärisuhde.
Jos lähdetään siitä että itsemurha puheet olisivat toistuvia, silloin on aika tarkistaa lääkitystä ja sitä onko siitä ollut hyötyä. Pitääkö lääkettä vaihtaa vai vahventaa.
Toinen seikka on se, että jos terapiasuhde pelaa, silloin tällaiset pitkät jaaritukset siirtyvät sinne ja toinen kertoo ystävättärelle asioita vähän niin kuin ystävättäret tekevät. Vuoroin vieraissa. Nythän on niin ettet voi tietää mitä siellä sessioissa oikeasti jutellaan. Etkä sinä ole saanut alan koulutusta, sinä olet ystävätär. Miten voisit toimia toisin?
Kolmas seikka on se että niin vaativaakin kuin se verbaalisesti onkin, mutta tietyt raja-aidat on merkattava ettei menisi itse mukana. Jos yhä edelleen olisin ystävättäresi ja hän kaipaa ystävyyttäsi, niin vain tietous siitä että olet hänen elämänkriisinsä keskellä olemassa hänelle, vaikka oletkin nyt väsynyt, voi toimia positiivisena stimulaationa.
Henkilökohtaisesti voin kertoa että olen jaksanut aika-ajoin vain sen vuoksi että minulla on hyviä vanhoja ystäviä olemassa. En rasita heitä säännöllisesti vaivoillani mutta he ovat siellä. Kertausta; tietous siitä tuo onnea. Kun parempi päivä koittaa, koska tiedän että se koittaa, voidaan taas nauraa keveemmille jutuille.
Anna siis ymmärtää ettet käännä selkääsi, olet vain itsekin tällä hetkellä hyvin hyvin väsynyt. Onnea matkaan! Niin kuin me kaikki tiedämme, elämä potkii välillä päähän meitä jokaista, mutta siitä on mahdollista selvitä.
Tuo laskiämpärin kirjoitus oli karua kertomaa mutta suht lähellä totuutta.
Kannattaa myös tarkistella omia kantojaan. Pelkäätkö kenties itse menettäväsi hänet jos et kuuntele ja yritä auttaa vaikket siihen pystykkään.
Tuo nk. "peiliin katsominen" on muuten ihmiselle yksi vaikeimpia asioita toteuttaa. Ts. tehdä välitilinpäätöstä siinä missä mennään.
Minun korvissa kuulostaa siltä,että tämän ystävän paikka olisi tällä hetkellä osastolla. JOs hän todella puhuu rehellisesti suicidaalisuudestaan terapeutille,niin ihmettelen miten häntä ei ole sairaalahoitoon laitettu.
Ystäväni puheista olen saanut kuvan, että terapiasuhde toimii erittäin hyvin. Luulen, että terapiassa keskitytään itsaripuheiden sijaan muihin aiheisiin, jotta hänen ongelmavyyhtinsä alkaisi aueta. Siis yritetään löytää niitä perimmäisiä syitä hänen tilanteelleen. Voin tietysti olla täysin väärässäkin. Faktahan on, että muutamassa terapiatunnissa per viikko ei varmaankaan ehdi puhua kovinkaan paljoa kaikesta mistä pitäisi. Ehkä hän siitä syystä avautuu itsariaiheesta niin paljon minulle.
Tosiaan, ehkä tietoisuus siitä, että olen aina hänen ystävänsä enkä aio hävitä, riittäisi..
Kyllä. Pelkään menettäväni hänet, jos lakkaan kuuntelemasta. Siitä syystä, että pelkään hänen ymmärtävän väärin minut. Hänellä on pohjalla ollessaan tapana syyttää itseään kaikesta, kyse on tietynlaisesta marttyyri asenteesta, joka ilmeisesti kuuluu sairauden kuvaan. Pelkään, että hän ajattelee olevansa pelkkä taakka minulle, jolloin hän ajattelisi "minun parastani" ja eristäytyisi minusta ja kenties muista ystävistäkin. Ystäväni on erittäin älykäs ja empaattinen ihminen, sairaudestaan huolimatta, mutta katselee maailmaa nyt kapeasta putkesta käsin.
Hassua, miten oloani helpottaa jo se, että saan avautua tänne ja lukea mielipiteitänne asiasta.
Ystäväni on itsekin pahimpina aikoina puhunut johonkin osastolle menemisestä. Samaa olen minäkin välillä ihmetellyt, että miksi häntä ei ole sairaalaahoitoon laitettu..
Älä ehdollistu. Olet selvästi jo mukana. Hyppää vierellä kulkijaksi.
pohtijalta tällainen kommentti että kyllä hän varmasti arvostaa tukeasi. Voi jopa tuntea syyllisyyttä siitä että aina valittaa ja rasittaa sinua noilla puheillaan. Aika vaikeassa välikädessä olet. Minulla taas on käynyt niin, että ilmoitin kahdelle "muka" parhaalle ystävälleni tekeväni itsemurhan. No, olisin halunnut että he edes lähtisivät perääni, kysyisivät, mieti vielä. Olisivat sanoneet että olen tärkeä ihminen. Kukaan ei lähtenyt juoksemaan perääni, vaikka olivat nähneet lääkeyliannostukseni ja muutoin sekalaisen tilanteeni. Siitä lähtien olen tiennyt, että eipä kannata liiemmin puhua, ei ketään kiinnosta. Se kyllä satutti. Ei ole terapiaa, kotona vain tapahtui kamalia kun tulin huonossa kunnossa kotiin. Petyin ihmisiin niin suuresti, koko lähipiiriini.
Ystävälläsi ei pitäisi olla mitään syytä loukkaantua jos et aina jaksa kuunnella, koska hän tietää, ettet sinäkään voi auttaa ja olet itsekin sairas.
kaiken mitä hyvä ystävä voi tehdä tuossa tilanteessa.
Yritä puhua ystävääsi menemään sairaalaan. Siellä hän olisi itseltään turvassa ja saisi intensiivisempää hoitoa. Avohoito ei tällä hetkellä riitä.
Olen viime päivät pohtinut tilannettani kunnolla ja haluaisin kiittää kaikkia erittäin hyvistä neuvoistanne. Päätin nyt astua vähitellen ja lempeästi taka-alalle tässä ystäväni itsemurha-asiassa, hän varmasti ymmärtää.
Viestiketjussa joku sanoi jotakin sen tapaista, että "olet tehnyt kaiken mitä hyvä ystävä voi tehdä". Sen luettuani tuli itku ja hillitön helpotuksen tunne.
Ap. kuittaa ja kiittää!