ilman isovanhempia

Aamulla istuin tyttäreni 5v. aamupalalla. Hän alkoi kysellä että miksi hänen mummut ja papat ovat kuolleet, ja miksei hän saa niitä nähdä vaikka niin kovasti haluaisi. Siinä pohdittuamme asiaa ja kyselyihin vastattuani, pohti tyttö että miksei mummoja voisi olla sellaisia että voisi valita sitten uuden jos mummo kuolee. Tämän jälkeen hän alkoi itkeä että hän kun niin haluaisi oman mummon.
2346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisiko teillä lähipiirissä jotain vanhempaa koko perheelle tai tytölle läheistä sukulaista tai vanhempia tuttavia, jotka voisivat toimittaa mummon ja/tai papan roolia? Eihän mummouden tietenkään tarvitse olla biologista vaan tärkeintä on yhdessäolo ja välittäminen, eri-ikäiset turvalliset aikuiskontaktit. Mutta jos isovanhemmat ovat kuolleet, niin kerro tytölle heistä paljon.

Äänestä
  • Minultakin oli pienenä toinen mummoistani kuollut ja toinen ei muuten vain käynyt, mutta onnekseni sain naapurista varamummon, joka olikin hyvin rakas minulle. Hän oli naapurissa asuva vanhapiika, mutta hyvin lämminhenkinen ja avarakatseinen ihminen. Muisti aina syntymäpäivät ym. Olin hyvin onnellinen hänestä ja sain pitää mummonani murkkuikään asti. Kannattaa siis olla avoin läheisyydessä asuvia aikuisia kohtaan, josko heistä löytyisi varamummia lapsellesi. Tietysti varovaisuus on myös aina paikallaan, mutta kun itse ensin tutustuu, sitten yhdessä, niin mahdollisuuksiakin voi olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikävä kirjoitti:

Aamulla istuin tyttäreni 5v. aamupalalla. Hän alkoi kysellä että miksi hänen mummut ja papat ovat kuolleet, ja miksei hän saa niitä nähdä vaikka niin kovasti haluaisi. Siinä pohdittuamme asiaa ja kyselyihin vastattuani, pohti tyttö että miksei mummoja voisi olla sellaisia että voisi valita sitten uuden jos mummo kuolee. Tämän jälkeen hän alkoi itkeä että hän kun niin haluaisi oman mummon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu