Nakit muusilla

sanoi naapuriveneen isäntä MSH:n satamassa, ja lähti lasten kanssa Kappelskärissä käymään Färjanilla. Olin juuri herännyt ja join yksin ensimmäistä kuppia kahvia avotilassa, vaimoni oli lähtenyt aamukoneella Stadiin kastelemaan kukat ja leikkaamaan nurmikon.

Huomasin naapuri veneen rouvan katseen mittailevan päivettynyttä ja trimmattua vartaloani, jota verhosi vain valkoinen t-paita ja tsimmarit. Päätin tehdä tällä kertaa fendareista asiaa, ja kävin hieman siirtämässä paria pampulaa, ja kysyin rouvalta, maistuisiko kahvi kun oli termari täynnä mukamas.
Jutustelua jatkettiin kupposten ääressä avotilassani, naapurit olivat ensimmäistä kertaa Ålandissa omalla veneellä ( se melko yleinen merkki), rouva oli tiedonjanoinen, ja minä kerroin mitä eroa itä- ja länsisatamlla, länsisatama ÅSSS on rauhallinen purjehtijoiden suosima, jossa idyllinen kerhorakennus, ja hyvä tunnelma iltaisin, mutta avoin S – SW tuulille.
Menivät tosin pilaamaan reilut 10v sitten vaneroimalla kauniit ajan patinoimat seinät, ja vaihtamalla legendaarisen ruokalistan uuteen, enää ei Ångbotsbiff ole listalla eikä entisensä, häränseläke paistetulla sipulilla ja perunoilla. Rouva kyseli muita ruokapaikkoja, MSH:n ravintola kuulemma kallis, olivat ajatelleet illalla hakea koti-pizzasta pepperonit veneelle. Annoin vinkin Fantasiasta, siellä linjabiiliaseman takana Torgatan jotain.

Olivat syöneet hieman yksitoikkoisesti veneessä, lasten ja kipparin toivomuksesta; aamupäivällä nakit Mummon-muusilla, ja illalla lihapullat muusilla (kolmas lomaviikko aluillaan). No kuten arvata saattaa, ruoasta kun puhuttiin, tuli ensimmäiset nälän tunteet. Rouvan teki mieli broikkua, jota lupasinkin duunata kermassa haudutetun sipulin ja riisin kanssa. Teimme diilin, rouva haki broikkusuikaleita ja ruokakermaa Mathiaksesta, ja minä Orvieto Classicoa (ruffino, kevyt, kuiva valkkari) Alkosta.
Puolen tunnin kuluttua olivat viinit pakastimessa, ja riisit kiehumassa, valurautapannu kuumenemaan huutavan kuumaksi. Ruskistin sipulit aluksi ilman öljyä värin saamiseksi, ja lisäsin hieman rypsiöljyä ja vettä sipuleihin ja lasikansi päälle, samalla pienentäen liekin puoleen. Sytytin kolmannen liekin ja otin toisen valurautapannun kuumenemaan, niin tehän tiedätte; huutavan kuumaksi. Kuorin ja leikkasin ohuita lastuja valkosipulista pannunpohjalle, jossa rypsiöljy kiehui ja odotti broikkusuikaleita…… Tyhjensin sipulit ruskistuneitten lihojen päälle ja kaadoin kerman sekaan, maustoin soijalla ja curryllä. Otin Willeroy Boch:n valkkarilasit baarikaapista ja skålasimme, toivotellen hyvää jatkoa molempien lomille.

Rouva oli hämmentyneen yllättynyt ja kiitollinen lounaasta, jonka jälkeen esittelin jahtini läpikotaisin. Lisäsin lomalta palattuani yhden herneen pulloon autotallissa.

Mitähän tämä kesä tuo taas tullessaan???????


Ottakaa iisisti, enää 2kk ja 2 viikkoa Vene 07 näyttelyn alkuun.
4774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

toisenkin herneen sinne pulloosi.
Tästä ensimmäisestä on kuultu jo kyllästymiseen asti, sinulle ilmeisesti ainutkertainen kokemus.

Äänestä

Olin juuri saapunut kai MarMariksen Veteläsatamaan kun naapuriveneen isäntä lähti lasten kanssa Kappervillessä käymään Färjanilla. Olin juuri herännyt ja popsin yksin ensimmäistä mömmöannostani avotilassa, avohoidossa. "Vaimoni" oli lähtenyt ruohonleikkuukoneella Stadiin kastelemaan koiran ja leikkaamaan kukat.

Huomasin naapuri veneen rouvan katseen mittailevan tulehtunutta finniä nenäni päässä ja ruhoani, jonka pinkeä laardi kiilsi, ja jota verhosi vain valkoinen napapaita ja likatahraiset raappahousut. Päätin tehdä tällä kertaa fendareista asiaa, ja kävin hieman siirtämässä paria pampulaa, ja kysyin rouvalta:
- Tiedättekö mikä tämä on?
- Finniltä näyttää, sanoi viehkeästi tuo villi hieho.

Jutustelua jatkettiin kupposten ääressä avotilassani, nämä hienot ihmiset olivat ensimmäistä kertaa Zåålandiassa omalla veneellä, rouva oli tiedonjanoinen, ja minä kerroin mitä eroa itä- ja länsisatamlla.
- Muistaakseni länsisatama on lännessä, sanoin.
Menivät tosin pilaamaan reilut 10v sitten pehmustamalla kauniit ajan patinoimat seinät, pistivät kalterit ikkunoihin, ja oviin pienen luukun, ja vaihtamalla legendaarisen ruokalistan uuteen, enää ei PingPångbotsbiff ole listalla eikä entisensä, kissanlihanriekaleet magmassa olivat nekin menyttä aikaa. Frouva kyseli muita ruokapaikkoja, MSH:n ravintola kuulemma kallis, olivat ajatelleet illalla hakea vieras-vessasta bambit isännän poksereihin.
Olivat syöneet hieman yksitoikkoisesti veneessä, lapset ja kipparin, ja nyt aamupäivällä muutaman korealaisen sisäkön, tutkaheijastimen ja jakoavaimen.
No, kuten arvata saattaa, ruoasta kun puhuttiin, tuli ensimmäiset nälän tunteet.
Rouvan teki mieli broikkua, jota lupasinkin duunata kermassa hauduttuja raappahousujani, sipulin ja riisin kanssa. Teimme diilin, rouva haki broikkusuikaleita ja "kermaa" Mathiakselta, ja minä Örvellys Classicoa (ruffino, kevyt, kuiva, märkä, raskas, rastas ja kurkeva valkkari) Alkosta.
Puolen tunnin kuluttua olivat riisit pakastimessa, ja Orvieto kiehumassa, halurautapannuni kuumenemassa huutavan kuumaksi. Ruskistin raappahousuni aluksi ilman öljyä värin saamiseksi. Rouvan mielestä niissä oli kyllä väriä jo ennestään, mutta päätin tarjota hänelle hyvintä hyvää. Lisäsin hieman rypsiöljyä ja leivinjauhetta valkkariin ja lasikansi päähäni, samalla pienentäen älyni liekin puoleen. Kuorin ja leikkasin ohuita lastuja pampulastani pannunpohjalle, jossa rypsiöljy kiehui ja odotti broikkusuikaleita…… Tyhjensin pötsini ruskistuneitten lihojen päälle ja pipetoimme Mathiaksen kerman sekaan, maustoin soijalla ja curryllä. Sanoin että Gustavsbergin isossa fajanssimukissa oleva pontikka on minun, ja että pitäisi näppinsä irti.
Leikkisä rouva halusi testata kielitaitoani, jonka kommenttini hän oli väärikäsittänyt, vaikka olinkin kieltäni vaativasti lirputtanut.
- Tiedättekö mikä on pöytä koreaksi. hän kysyi.
Rouva oli hämmentyneen yllättynyt ja kiitollinen lounaasta, jonka jälkeen esittelin jahtini läpikotaisin. Löin pääni kolmasti jäljellä oleviin kölipultteihin. Lomalta palattuani otin taas yhden herneen Jalostajan purkista.

Äänestä

purjehdusivut. Eikö tällä sivustolla ole valvojaa(ei kai), joka poistaisi asiattomat kirjoitukset. vrta. Sir BB lihas ym.paskat. Noin suuret egot löytää varmaan oman EGO sivuston ja jättää tän sivun rauhaan ;-), Savolaista höpinää kuuluu yhä, milloin oikeata länsirannikon suolaista asiaa.

Äänestä

kerro lisää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sir BB kirjoitti:

sanoi naapuriveneen isäntä MSH:n satamassa, ja lähti lasten kanssa Kappelskärissä käymään Färjanilla. Olin juuri herännyt ja join yksin ensimmäistä kuppia kahvia avotilassa, vaimoni oli lähtenyt aamukoneella Stadiin kastelemaan kukat ja leikkaamaan nurmikon.

Huomasin naapuri veneen rouvan katseen mittailevan päivettynyttä ja trimmattua vartaloani, jota verhosi vain valkoinen t-paita ja tsimmarit. Päätin tehdä tällä kertaa fendareista asiaa, ja kävin hieman siirtämässä paria pampulaa, ja kysyin rouvalta, maistuisiko kahvi kun oli termari täynnä mukamas.
Jutustelua jatkettiin kupposten ääressä avotilassani, naapurit olivat ensimmäistä kertaa Ålandissa omalla veneellä ( se melko yleinen merkki), rouva oli tiedonjanoinen, ja minä kerroin mitä eroa itä- ja länsisatamlla, länsisatama ÅSSS on rauhallinen purjehtijoiden suosima, jossa idyllinen kerhorakennus, ja hyvä tunnelma iltaisin, mutta avoin S – SW tuulille.
Menivät tosin pilaamaan reilut 10v sitten vaneroimalla kauniit ajan patinoimat seinät, ja vaihtamalla legendaarisen ruokalistan uuteen, enää ei Ångbotsbiff ole listalla eikä entisensä, häränseläke paistetulla sipulilla ja perunoilla. Rouva kyseli muita ruokapaikkoja, MSH:n ravintola kuulemma kallis, olivat ajatelleet illalla hakea koti-pizzasta pepperonit veneelle. Annoin vinkin Fantasiasta, siellä linjabiiliaseman takana Torgatan jotain.

Olivat syöneet hieman yksitoikkoisesti veneessä, lasten ja kipparin toivomuksesta; aamupäivällä nakit Mummon-muusilla, ja illalla lihapullat muusilla (kolmas lomaviikko aluillaan). No kuten arvata saattaa, ruoasta kun puhuttiin, tuli ensimmäiset nälän tunteet. Rouvan teki mieli broikkua, jota lupasinkin duunata kermassa haudutetun sipulin ja riisin kanssa. Teimme diilin, rouva haki broikkusuikaleita ja ruokakermaa Mathiaksesta, ja minä Orvieto Classicoa (ruffino, kevyt, kuiva valkkari) Alkosta.
Puolen tunnin kuluttua olivat viinit pakastimessa, ja riisit kiehumassa, valurautapannu kuumenemaan huutavan kuumaksi. Ruskistin sipulit aluksi ilman öljyä värin saamiseksi, ja lisäsin hieman rypsiöljyä ja vettä sipuleihin ja lasikansi päälle, samalla pienentäen liekin puoleen. Sytytin kolmannen liekin ja otin toisen valurautapannun kuumenemaan, niin tehän tiedätte; huutavan kuumaksi. Kuorin ja leikkasin ohuita lastuja valkosipulista pannunpohjalle, jossa rypsiöljy kiehui ja odotti broikkusuikaleita…… Tyhjensin sipulit ruskistuneitten lihojen päälle ja kaadoin kerman sekaan, maustoin soijalla ja curryllä. Otin Willeroy Boch:n valkkarilasit baarikaapista ja skålasimme, toivotellen hyvää jatkoa molempien lomille.

Rouva oli hämmentyneen yllättynyt ja kiitollinen lounaasta, jonka jälkeen esittelin jahtini läpikotaisin. Lisäsin lomalta palattuani yhden herneen pulloon autotallissa.

Mitähän tämä kesä tuo taas tullessaan???????


Ottakaa iisisti, enää 2kk ja 2 viikkoa Vene 07 näyttelyn alkuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu