Paskat suomessa ei ole tälläkään hetkellä yhtään oikeaa vankikarkuria, joka olisi niinkuin esimerkiksi väkivaltaisest paennut vankilasta, vaikka niitä hehkutetaan. On ainoastaan luvattomasti posituneita ja ylilomilla olevia! Ylilomathan tarkoittavat sitä, että vanki jonka kuuluisi vaikka palata sunnuntaina 26.11.2006 klo. 12.00 ei palaakkaan silloin, vaan tulee vasta maanantaina samaan kellonaikaan. Hän on siis ollut vuorokauden kauhea vankikarkuri, jolle johtaja myönsi loman, mutta lomaehtoja ei noudatettu.
Et sellasia vaarallisia vankikarkureita!
Vankikarkuruus suomessa
5
704
Vastaukset
- Joo joo
Siinä puhuu taas henkilö joka "tietää" asiasta. Kuule, sinun ei tarvitse tietää totuutta, mutta se on toisenlainen.
- olevana kertoa
että väkivaltaisia pakoyrityksiä tapahtuu joka vuosi 20-30 vuodesta riippuen.puukot ja aseet ja joskus likainen neula aseena vangit yrittävät ottaa panttivankeja.tämän takia on jouduttu rakentamaan niin sanottuja bunkkerivankiloita tai niiden osastoja.näissä vangit kävelee jalkaraudoissa ja käsiraudoissa aina kun eivät ole sellissä.vartija ei koske vankiin ollenkaan.vanki on joko sellissä tai lasin takana koko ajan.
- vai niin...
olevana kertoa kirjoitti:

missäs päin Suomea on bunkkerivankila?
- kova poika
vai niin... kirjoitti:
missäs päin Suomea on bunkkerivankila?
Katsokaa kuitenkin vähemmän kylmää rinkiä, jooko??
- oikein ajat takaa?
Puoesta vai vastaan? Pitäisikö niitä väkivaltasia pakoja olla mielestäsi enemmän vai? Että täyttyisi iltapäivälehdet? Siitä vaan poju rötöstelemään, lusimaan ja näyttämään esimerkkiä! Ei se sen vaikeampaa ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315326- 363701
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833263- 112505
- 292102
- 121987
- 1631866
- 1051352
- 141298
- 1371144