minun tarina

Hei!
Ajattelin tänne kirjoittaa itsestäni ja ongelmastani jos oloni taas sillä helpottaisi.
Eli olen 23v kolmen lapsen äiti. Kärsin paniikkihäiriöstä joka alkoi kolme vuotta sitten kun sain keskenmenon puolessa välissä raskaustta(rv19). En pysty kunnolla käymään yleisillä paikoilla yms kun saan kohtauksen.
Alussa kävin muutaman kerran juttelemassa ongelmasta mutta lopetin käynnit kun opin hallitsemaan oireita.
Mutta nyt kolmannen lapsen syntymän jälkeen olo on taas tosi huono ja en osaa auttaa itseäni enkä osaa hallita oireita.
Synnytyksestä on nyt 2kk aikaa, olen ollut tosi väsynyt ja masentunut koska on rankkaa.
Minulla on hoidettavana kolme alle kouluikäistä lasta ja kotihommat.
Vanhemmat lapset on 2v ja 4v ja nuoremmalla näistä on kauhea uhmaikä.
Tuntuu että en jaksa tehdä mitään, en jaksa koko aikaista lasten tappeluja, huutoa, ilkeyksiä jne jne..
Nyt taas siten oireet pahentunut. Kun menen nukkumaan saan kohtauksia ja melkein koko ajan on pieni palko ja ahdistus päällä.
Kohtaukseni on sitä että maha menee sekaisin, oksettaa, maha kuralla, huimaa, sydän hakkaa, kurkkua puristaa jne..
Pahin on se että mulla on kauhea oksennus pelko, inhoan ja pelkään oksentamista hirveesti joka sit saa aikaan et tulee kohtaus.
Jos kuulenkin et jollain tutulla on mahatauti niin mulla tulee oksettavaolo ja siitä paniikki.
Monesti olen aikonut lähteä vaik esim. baariin kamujen kans mut se aina tyssää siihen että alkaa ahdistaa ja tulee kohtaus. Joskus pääsen baariin asti mutta en voi olla siellä kauan kun alkaa tulee kohtaus.
Ja aina joka ikinen kerta meinaa oksettaa, ekana saa miettiä missä vessa, pysynkö pystyssä jos lähden kävelee jne..
Ongelmanani on myös se että olen muutamalle ruoka-aineelle allerginen. No siitä seuraa se et jos epäilen (usein turheen) että olen syönyt jotain alllergiaa aiheuttavaa tai syönkö jotain sellasta niin alkaa ahdistaa ja kurkkuapuristaa, tuntuu et kurkku turpoo ja tulee kohtaus..

Juttua voisin jatkaa ja jatkaa mut en jaksa kirjoittaa enää :)

Tää on tosi ahdistavaa, en tiedä mitä tekisin kun en osaa hallita oireita. Lääkkeitä en halua kun jotenkin tulee sellainen olo että en mä ole hullu (muka hullut vaan syö niitä), ja tunnen itseni hirveän huonoksi jos syön lääkkeitä.

Minulla on myös ongelmana se että pidän itseäni huonona äitinä, vaimona ja tunnen itseni tyhmäksi. (olen ex koulukiusattu)
6724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eräs tuote, joa ei ole lääke on usein mainittu E-EPA. Se on kalaöljypohjainen rasvahappotuote, jota on käytetty menestyksellä sekä masennuksen,paniikkihäiriöiden ja myös lasten keskittymishäiriöiden hoidossa. Vaikutus ei ala ihan heti, mutta parin kuukauden päästä voi kyllä huomata tuloksia.
Minulla ilmaantui paniikkihäiriöitä eläkkeelle jäännin yhteydessä. Tunsin itseni turhaksi vilttiketjulaiseksi. Ihmisten parissa oli yleensä helpompaa, mutta esim tiukat määräajat olivat kyllä minulle kauhistus.
Toinen keino, johon et ehkä usko, on lihasjännitysten hoitaminen fysioterapiassa.Mieliala vaikuttaa vartalolihaksiin ja myös raajoihin enkä ihmettelisi vaikka jännitykset ja paniikit muodostaisivat noidankehän. Hieronnalla on saatu paljon aikaan henkistenkin lukkiutumien laukaisemisessa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen elävässä ihmisessä.

Äänestä

että Sinä et ole huono äiti. itselläni oli samanlainen olo mutta ihmiset ympärilläni ja hoitsuni sai minut uskomaan etten ole huono äiti, ainakaan sairauteni vuoksi! Lohdutan sua sillä että olen sairastanut paniikkihäiriötä jo vuodesta -93 ja en ole vieläkään löytänyt sitä keinoa jolla itseni saisin hallittua. Ja vielä lääkkeistä; syön 2 eri lääkettä enkä hullu kylläkään ole. Ne on tarkotettu auttamaan. Musta lääkkeissä ei ole mitään pahaa vaikka niitä joutuskin käyttämään. Mene hakemaan apua ennenkun tilanne karkaa käsistäsi kokonaan. Tsemppiä sulle :)

Äänestä

olla synnytyksenjälkeistä masennustakin, ainakin just toi väsymys ja alemmuudentunne viittaisi siihen, mutta suosittelisin lääkärillä käyntiä ja uskalla ottaa lääkitys, jos sitä saat, niin pian huomaat,että kyllä se elämä voittaa jälleen.
Tiedän, että vaikka olisi ihan tervekin, niin pienten lasten kanssa on tosi rankkaa, eikä sitä todellakaan helpota, jos on lisäksi sairas, juuri siksi sinun kannattaa hakea apua jo lastesikin vuoksi, että jaksat paremmin.
Kun äiti voi hyvin voi lapsetkin hyvin!!!!

Äänestä

tuttua on. sulla on samanlaiset oireet kun mulla aikanaan oli. nyt olen parantunut mutta kyllä paniikkihäiriö on aina mukana elämässä kun sen kerran on saanut. jos haluat mailata niin olisi kiva. [email protected]

muutkin paniikkihäiriöiset voivat kirjoitella

Äänestä

vuoden takaa,että olis jo aika ootta lääkäriin yhteys ja saada lääkettä, ne ei ole "hullunlääkettä" jos löytää sopivan ,mikä autaa sun oloosi .ei tuokaaa oo helppoo ,tiedän kaiken mitä voi olla kun kärsii panikista ,,mä voisin kirjan kirjoittaa niin helvettii se oli ,mä syön estolääkettä jo 17 vuotta ja oireeton ollut olen ainakin yli 10 vuotta ,mutta todella tarvin ne läkkeet se annos on hyvin pieni ,,mut kuítenkin otan ne että pystyn täydelliseen soisiaaliseen elämään,,
ei oo sellasta kysymystä paniikista mitä en o käynyt läpi ,,,,,,voisin sanoo ,,olen 47vuotis ja puolet siitä elänyt paniikissa ,,voimia sulle ja muilleekkii..mä jopa perustin kotikaupugiimme paniikkikerhon 10 vuot sitten, ja toimii yhä.. niin monta meitä on,,,,

Äänestä

Puhu tästä ystäviesi, sukulaistesi kanssa joihin luotat, heitä on enemmän kuin luulet.
Voit huomata että et ole ensimmäinen näiden oireiden tuntija.

Vertaisapu on yllättävän hyvää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


äiti83*3 kirjoitti:

Hei!
Ajattelin tänne kirjoittaa itsestäni ja ongelmastani jos oloni taas sillä helpottaisi.
Eli olen 23v kolmen lapsen äiti. Kärsin paniikkihäiriöstä joka alkoi kolme vuotta sitten kun sain keskenmenon puolessa välissä raskaustta(rv19). En pysty kunnolla käymään yleisillä paikoilla yms kun saan kohtauksen.
Alussa kävin muutaman kerran juttelemassa ongelmasta mutta lopetin käynnit kun opin hallitsemaan oireita.
Mutta nyt kolmannen lapsen syntymän jälkeen olo on taas tosi huono ja en osaa auttaa itseäni enkä osaa hallita oireita.
Synnytyksestä on nyt 2kk aikaa, olen ollut tosi väsynyt ja masentunut koska on rankkaa.
Minulla on hoidettavana kolme alle kouluikäistä lasta ja kotihommat.
Vanhemmat lapset on 2v ja 4v ja nuoremmalla näistä on kauhea uhmaikä.
Tuntuu että en jaksa tehdä mitään, en jaksa koko aikaista lasten tappeluja, huutoa, ilkeyksiä jne jne..
Nyt taas siten oireet pahentunut. Kun menen nukkumaan saan kohtauksia ja melkein koko ajan on pieni palko ja ahdistus päällä.
Kohtaukseni on sitä että maha menee sekaisin, oksettaa, maha kuralla, huimaa, sydän hakkaa, kurkkua puristaa jne..
Pahin on se että mulla on kauhea oksennus pelko, inhoan ja pelkään oksentamista hirveesti joka sit saa aikaan et tulee kohtaus.
Jos kuulenkin et jollain tutulla on mahatauti niin mulla tulee oksettavaolo ja siitä paniikki.
Monesti olen aikonut lähteä vaik esim. baariin kamujen kans mut se aina tyssää siihen että alkaa ahdistaa ja tulee kohtaus. Joskus pääsen baariin asti mutta en voi olla siellä kauan kun alkaa tulee kohtaus.
Ja aina joka ikinen kerta meinaa oksettaa, ekana saa miettiä missä vessa, pysynkö pystyssä jos lähden kävelee jne..
Ongelmanani on myös se että olen muutamalle ruoka-aineelle allerginen. No siitä seuraa se et jos epäilen (usein turheen) että olen syönyt jotain alllergiaa aiheuttavaa tai syönkö jotain sellasta niin alkaa ahdistaa ja kurkkuapuristaa, tuntuu et kurkku turpoo ja tulee kohtaus..

Juttua voisin jatkaa ja jatkaa mut en jaksa kirjoittaa enää :)

Tää on tosi ahdistavaa, en tiedä mitä tekisin kun en osaa hallita oireita. Lääkkeitä en halua kun jotenkin tulee sellainen olo että en mä ole hullu (muka hullut vaan syö niitä), ja tunnen itseni hirveän huonoksi jos syön lääkkeitä.

Minulla on myös ongelmana se että pidän itseäni huonona äitinä, vaimona ja tunnen itseni tyhmäksi. (olen ex koulukiusattu)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu