6-vuotias näki kun isä tappoi teini-tytön!
Halmstadin poliisi joutui hyvin erikoisen rikostutkinnan eteen, kun poliisin puoleen kääntyi 21-vuotias nainen. Hän halusi kertoa naispoliisille tuskallisesta muistikuvastaan. Viisitoista vuotta aikaisemmin, ollessaan 6-vuotias, tyttö oli ollut rekkaa ajavan isänsä kyydissä Saksassa. Isä oli ottanut matkaan liftaritytön ja lyönyt tämän tajuttomaksi maahan. Tapaus oli ollut lapselle niin traumaattinen, että hän oli torjunut sen pois muististaan. Nyt, vuosien kuluttua, tuskalliset muistikuvat palasivat eivätkä jättäneet naista rauhaan. Yhteistyössä Saksan poliisin kanssa löytyi samalta ajalta selvittämätön teinitytön murha. Uhrin tuntomerkit, koruja myöten, täsmäsivät nuoren naisen kertomaan. Todistaja kävi rikospaikalla, missä joutui voimakkaan tunnekuohun valtaan. Osa tytön tiedoista saatiin hypnoosissa, jolloin hän pikkulapsen äänellä hiuksiaan kieputellen kertoi lisää yksityiskohtia. Tutkinta kesti pari vuotta, ja tämä aika oli nuorelle naiselle hyvin tuskallista. Isä kuitenkin kielsi kaiken. Halmstadin käräjäoikeus ja myöhemmin Länsi-Ruotsin hovioikeus eivät voineet pitää näyttöä riittävänä.
____
voi jumaliuta, mikä on riittävä määrä todistus aineistoa? Kuten näkee ihmiset on julmia maailmassa..loi liftaria päähän, tuskis se tyttö oli mitään pahaa tehnyt sille äijälle?! se mies vältti tuomion..kuinka paljon se mies kunnioitti tyttärensä yksityisyyttä, kuten tajuta saattaa tytön isä käytti lastaan seksuaalisesti hyväkseen, miten tuollaista voi tehdä omalle lapselleen? eikö lapsen pitäisi olla suuri lahja, mitä pitäisi suojella ja vaalia maailman pahuudelta? mutta ei. ei voi ihminen olla noin umpi hullu.oma isä, miten tuollaista voi tehdä omalle tyttärelleen?
surullista,mutta totta tuollaisia sikoja on maailma täynnä, ja en edes kehtaa sanoa mitä niille voisi tehdä!
6-vuotias näki kun isä tappoi,,
10
1779
Vastaukset 10
- tiputus
Mistä tiedät, ettei kysymys ollut vain tyttären kostosta isälleen?
Ehkä hän oli myöhemmin lukenut tapauksesta ja ottanut siitä yksityiskohtia tarinaansa.
Mielummin syyllinen vapaana, kuin syytön vankilassa. Näin se pitää olla.- minä minä
niin mietinkin, ennen kun luin kirjasta jutun loppuun, missään vaiheessa asioita ei ollut kerrottu niin selkeästi missään!
Mielestäni on itsestäänselvää, ettei noin hepposilla näytöillä voi ketään tuomita. Etenkin hypnoosin käyttö on hyvin arvelluttavaa. Minä suhtaudun hyvin epäilevästi tuollaisiin tukahdettuihin muistoihin. Niillä on pantu useita ihmisiä aiheetta vankilaan.
- minä minä
niin voihan se olla noinkin, mutta kuka keksisi isästään toin sikamaista eikö seksuaalinen hyväksikäyttö ole loitonta mistä seuraa tuomio? minulla ei tulisi pieneen mieleenkään keksiä omasta isästä jotain niin sikamaista kun syyttää että on käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen. kyllä on vähän asiat viallaan!
minä minä kirjoitti:

Olisiko tuollaisen keksiminen sikamaisempaa kuin murha? Onko oletus aina, että mies on se sikamaisempi? Oikuden onneksi ei tarvitse miettiä tällaista vaan se tuomitsee näytön perusteella ja tässä näyttöä ei ollut.
- Paskapuhetunnistin
okaro kirjoitti:

Nämä ovat juuri näitä "noroslaisia" valemuistoja, joita tietyn sarjan psykologit ja muut huuhaaterapeutit istuttavat psyykkisesti häiriintyneiden naisten mieliin.
- vanhempiansa
minä minä kirjoitti:
niin voihan se olla noinkin, mutta kuka keksisi isästään toin sikamaista eikö seksuaalinen hyväksikäyttö ole loitonta mistä seuraa tuomio? minulla ei tulisi pieneen mieleenkään keksiä omasta isästä jotain niin sikamaista kun syyttää että on käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen. kyllä on vähän asiat viallaan!
Valehtelu on sen rinnalla pikkujuttu.
- minä minä
okaro kirjoitti:
Olisiko tuollaisen keksiminen sikamaisempaa kuin murha? Onko oletus aina, että mies on se sikamaisempi? Oikuden onneksi ei tarvitse miettiä tällaista vaan se tuomitsee näytön perusteella ja tässä näyttöä ei ollut.
olenko väittänyt että miehet on aina niitä sikamaisempia? en. kuule, kyllä naisetkin osaa olla kamalia,hulluja,psykopaatteja. en ole missään vaiheessa väittänyt että miehet olisi pelkästään sikamaisia.

Siis uskot mieluummin, että mies murhasi kuin että nainen syyttää väärin perustein?
- oo jo vanha
juttu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791682
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107869En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207634- 133608
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo90606- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15520