Ulkonäkö masentaa

minä en tällä hetkellä pysty katsomaan itseäni edes peilistä kun kuvottaa niin paljon. en vain jaksaisi enää. ehkä jossain vaiheessa pääsen siihen pisteeseen, että uskallan tehdä itsemurhan ja pääsen tästä paskasta. jotkut ne vain saavat kaiken.

Mulla sama homma oli aikoinaan. Nyt olen parikymppinen nuori ja mulle on pari kaveria tullut opiskelun myötä. Aiemmin kun olin yksin, ajattelin että minua hyljitään ulkonäköni takia. Ei se kuitenkaan niin ollut. Ihmisillä on jokin ihmeellinen taito nähdä pintaakin syvemmälle, eikä kaverit enää katso toisen ulkokuorta. Mullakin on ihan hirveä hymy, oikea monsteri-irvistys ja voisin kuvitella että se aiheuttaa ihmisille painajaisia vielä viikkojenkin päästä. No, nykyään en jaksa välittää ja hymyilen ja nauran entistäkin estottomammin. Ei se tunnu muitakaan haittaavan, kai sitä nyt saa hymyillä miten huvittaa. Ei kaikilla voi mikään Pepsodent-hymy ollakaan.

Voisinpa melkein väittää että kuvittelet ihmisten kammoksuvan ulkonäköäsi, ei ne oikeasti niin tee. Itse en voisi kuvitellakaan "pelkääväni" tai karttelevani ketään ulkonäön perusteella ja kyllä tavallinen ihminen tajuaa ettei kaikkien tarvitsekaan olla mitään malleja. En oikein osaa neuvoa sinua, itse varmaan keksisin jotain tekemistä etten miettisi aina ulkonäköäni turhaan, kehittäisin itseäni sellaisella elämänalueella mihin voin vaikuttaa. Ulkonäköön en voi. Ja usko tai älä, oma hyvinvointi heijastuu todella selvästi ulkonäköön ja vaikuttaa muutenkin ulkoiseen olemukseen. Kun harrastat liikuntaa, pysyt ryhdissä ja uskallat olla luontevasti ihmisten ilmoilla, häpeilemättä. Panosta elämäntapoihin, veikkaan että niiden kautta saat itsevarmuutta kunhan siinäkään ei mene liiallisuuksiin... elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin ulkonäkö ja ilmeet.

Ei kannata välittää, keskity vain tärkeimpiin asioihin. Kehitä vaikka muita hyviä taitojasi. Älä ainakaan tee siitä asiasta pakkomielettä, siitä ei oo muuta kuin haittaa, mulle kävi kerran sillä tavalla ja sain kärsiä siitä tosi paljon, kun siitä tuli mulle pakko-oire ja kesti aika kauan varmaan puoli vuotta tai kauemmin, kun takerruin siihen, yritin muokata ulkonäköäni tyhmällä tavalla naksuttelemalla leukaa. Mulla oli huono itsetunto ja olin omasta mielestä ruma.

et mullakin hymy on kamala, en oikein voinut sitä peilistä katsoa.
Vuosien kuluessa kuulin aina silloin tällöin, et parasta minussa on hymy, en uskonut tietenkään.
Kyllä asia vain on niin, nyt jo itsekin sen myönnön, kasvoni aivan kuin "syttyvät" hymyillessäni, olen paljon kauniimpi kuin totisena.

Siksipä uskallan epäillä hymyäsi, sekä ulkonäköäsi yleensä! 'luulen, että olet aivan sievä nuori nainen, kunhan uskallat katsoa peilikuvaasi, kuin ulkopuolisin silmin. Ole vain onnellinen oma itsesi.

Tuntuu, että kaikki miettivät olevansa ruman näköisiä. Minulla on montakin kaveria, jotka ovat erittäin nättejä ja komeita, mutta silti he valittavat olevansa rumia. Tosin naiset siitä useammin puhuvat ääneen. Miehet luultavasti vain miettivät sitä sisällään, näin ainakin minun kohdallani.

Jokaisen pitäisi ymmärtää, että ulkonäöllä ei elämää eletä. Jokainen meistä vanhenee joskus ja ulkonäkö muuttuu. Siinä vaiheessa kun ei ole enää nuori ja kaunis, olisi syytä olla kehitettynä karismaa ja hyväntahtoisuutta. Ei kukaan halua olla tekemisissä itsekkään idiootin kanssa, vaikka hän kuinka hyvän näköinen olisi. Ihminen, joka ei mieti ulkonäköänsä, tai muiden ulkonäköä, pärjää elämässä paljon paremmin, koska hän keskittää energiansa niihin oikeasti tärkeisiin asioihin. Sisäistäkää tämä asia.