WP-35

"Pojasta polvi paranee", sanotaan. WP-35:n kohdalla on käynyt päinvastoin. Muistan yhden kauden, jolloin tasapelejä oli yksi, loput olivat voittoja. Eipä ole nykyisistä hunsvoteista sellaiseen.Vaikka kaikki tuodaan kultalautasella nenän eteen, niin natistaan vain, että kyllä Varkaus on ihan p:stä, kun ei oo nuorille mitään. Tupakkia kyllä imetään posket lommolla ihan itse ja C2H5OH kelpaa sen kaikissa muodoissaan muista efedriineistä puhumattakaan. Ja ollaan niin aikuisia. Pilalla olette.
264127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

hyviä junioreita ja tekee kiekon eteen hyvää työtä. Eilen kaatui Pips, kuin ohi mennen ja jatkoa seuraa

Äänestä

kova poru oli kun jäätä Varkauteen hommattiin. Puhuttiin pelaajien paluumuutosta ja muista joukkueista on tulossa tänne pelaajia, mutta missä ne nyt ovat. Pelaajia läksi POIS taas tänäkin talvena. Näin helppoa on päättäjien kusetus, kun investointeja toteutetaan

Äänestä
  • on joka talvi ollut ilman tekojäävouhotuksiakin. oletteko tosiaan tuhlannut rahaa tuollaiseen ? Ihan sama homma kuin jos myisitte saharaan hiekkaa hiekkalinnojen tekoa varten. Toinen ääripää on sitten talvella lämmittää katua kauppakadulla.

    onkohan teillä varkaudessa kaikki ruuvit tallessa ?

    Äänestä

  • kämärillä kirjoitti:

    on joka talvi ollut ilman tekojäävouhotuksiakin. oletteko tosiaan tuhlannut rahaa tuollaiseen ? Ihan sama homma kuin jos myisitte saharaan hiekkaa hiekkalinnojen tekoa varten. Toinen ääripää on sitten talvella lämmittää katua kauppakadulla.

    onkohan teillä varkaudessa kaikki ruuvit tallessa ?

    ja pahasti 12-1. On hienoa, että meillä on tämä tekojää ja pojat saa harjoitella rusettiluistelua pitkin syksyä.

    Äänestä

  • tekojäästä vasemmistopuolueita. Saivathan he aikaan jään vastapainoksi lämmitettävän kauppakadun

    Äänestä

  • Eepi kirjoitti:

    tekojäästä vasemmistopuolueita. Saivathan he aikaan jään vastapainoksi lämmitettävän kauppakadun

    tänne on taas kirjottanu jotkut kateeliset jotka ei ymmärrä mistään...hyvä että warkis on jonkun pipsin voittanu

    Äänestä

  • kämärillä kirjoitti:

    on joka talvi ollut ilman tekojäävouhotuksiakin. oletteko tosiaan tuhlannut rahaa tuollaiseen ? Ihan sama homma kuin jos myisitte saharaan hiekkaa hiekkalinnojen tekoa varten. Toinen ääripää on sitten talvella lämmittää katua kauppakadulla.

    onkohan teillä varkaudessa kaikki ruuvit tallessa ?

    kyllä se tekojää ihan tarpeeseen tuli samoin ku hiekkanurmikin.nykyaikaa hei.vai onks siellä varkaudessa semmoset kelit et se ulkojää ois nyt ollu viime vk.n vaihteessa?? epäilen. ja kaiketi se on niin et kauppakatua lämmitetään talvella eikä kauppakadulla lämmitetä pirnankatua tahi muitakaan katuja.mut turhaa touhua tollanen,varsinka ku ei tunnu toimivan.

    Äänestä

Kyllä tosiaan alkaa olla irvokasta katseltavaa tuo WP:n touhu,suurin osa ala asteella olevia poikasia,ensi viikon lopulla vielä pohjoisen pelit,tuleekohan nuo raukat edes hengissä takaisin.Se yksi kaljupää siellä Helsingissä vielä ilkeää kehua moista räpellystä.

Äänestä

Minusta molempien seurojen valitsema tapa kasvattaa oman kaupungin ja lähialueen junioireista pelaajia edustusjoukkueeseen on oikea tie. Tämä vaatii aikaa useamman vuoden ja lisäksi junioreja pitää saada
joka kausi n. 5-10 edustusjoukkueeseen kasvamaan ja kehittymään toisille paikkakunnille lähtevien pelaajien tilalle. Hyvää kautta ja uskoa valittuun tapaan kasvattaa junioreja eri lajien parissa aina paikkakunnan edustusjoukkueeseen saakka ja vaikka muillekin paikkakunnille.

Äänestä
  • Suomessa jääpallo on kuin Amerikassa NHL, eli suljettu sarja. Ainut ero ettei Suomessa ole enempää joukkueita kuin SM-sarja. Naurettavaa että pieni ryhmä Suomessa saa niin paljon vielä yhteiskunnan tukea

    Äänestä

  • on NHL kirjoitti:

    Suomessa jääpallo on kuin Amerikassa NHL, eli suljettu sarja. Ainut ero ettei Suomessa ole enempää joukkueita kuin SM-sarja. Naurettavaa että pieni ryhmä Suomessa saa niin paljon vielä yhteiskunnan tukea

    tänä aamuna iso juttu wp-35, kun seuran johtohenkilö ite kirjoittelee. Ai nii sehän on se sieniin erikoistunut lehdykkä

    Äänestä

  • lehdessä kirjoitti:

    tänä aamuna iso juttu wp-35, kun seuran johtohenkilö ite kirjoittelee. Ai nii sehän on se sieniin erikoistunut lehdykkä

    Kyllä totta on että seuran johtaja itse kirjoittelee suurin otsikoin,ja kehuu "juniorityötä" mikä ei kyllä tule auttamaan seuraa lähimmän kymmenen vuoden aikana,pienempikin kehu ja pröystäily riittäisi,jutut haisee jo niin yliammutuilta,että oksettaa.

    Äänestä

  • on NHL kirjoitti:

    Suomessa jääpallo on kuin Amerikassa NHL, eli suljettu sarja. Ainut ero ettei Suomessa ole enempää joukkueita kuin SM-sarja. Naurettavaa että pieni ryhmä Suomessa saa niin paljon vielä yhteiskunnan tukea

    Eikös jääkiekon SM-sarjakin ole suljettu sarja, vai voiko sieltä tippua pois?

    Jääpallohan on mitä parasta ajanvietettä lapsille. Siinä saa luistella pallon perässä raittiissa ulkoilmassa. Tulee punaiset posket, eikä tarvii istua vilttiketjussa.

    Äänestä

  • pyörii kirjoitti:

    se ei ole ollu sm-sarja sataanvuoteen!!

    Äänestä

  • sm-sarja!! kirjoitti:

    se ei ole ollu sm-sarja sataanvuoteen!!

    Jääpallo on mitä parasta liikuntaa nuorelle, ilman fanaattisia vanhenmpia, jotka eivät koskaan ole osanneet luistella ja nyt ovat viemässä poikaansa kohti Pohjois-Amerikan rahakaukaloita. Jääpalloilijat muuten osaa luistella, kun siellä ei voi nojata laitaa vasten.

    Äänestä

  • sm-sarja!! kirjoitti:

    se ei ole ollu sm-sarja sataanvuoteen!!

    Mitä - ei sm-sarjaa?!?!?! Onko ne kaikki joukkueet tippuneet siitä pois? Varmaan Harkimon tekosia, tietääkö Kummola tästä? Ahaa, nyt hokasin - homma pyörii nykyisin painiliiton alaisuudessa. Silloinhan Varkauden Tarmo on vahvoilla. Demarivetoisella joukkueella voidaan sitten suoraan osallistua NHL:ään, kaupunginvaltuustoon ja eduskuntaan.

    Äänestä

  • taklaa kirjoitti:

    Jääpallo on mitä parasta liikuntaa nuorelle, ilman fanaattisia vanhenmpia, jotka eivät koskaan ole osanneet luistella ja nyt ovat viemässä poikaansa kohti Pohjois-Amerikan rahakaukaloita. Jääpalloilijat muuten osaa luistella, kun siellä ei voi nojata laitaa vasten.

    Kyllä nuo lukemat todistavat jotain muuta kuin että jääpalloilijat osaa luistella,vai eikö sitä pilleriä enää kuljeteta mukana,kyllähän kiekkoilijat ovat sentään vielä eri planeetalta.

    Äänestä

  • isä meidän kirjoitti:

    Kyllä nuo lukemat todistavat jotain muuta kuin että jääpalloilijat osaa luistella,vai eikö sitä pilleriä enää kuljeteta mukana,kyllähän kiekkoilijat ovat sentään vielä eri planeetalta.

    näkyi lukeva texti telkussa

    Äänestä

  • pyörii taas kirjoitti:

    Mitä - ei sm-sarjaa?!?!?! Onko ne kaikki joukkueet tippuneet siitä pois? Varmaan Harkimon tekosia, tietääkö Kummola tästä? Ahaa, nyt hokasin - homma pyörii nykyisin painiliiton alaisuudessa. Silloinhan Varkauden Tarmo on vahvoilla. Demarivetoisella joukkueella voidaan sitten suoraan osallistua NHL:ään, kaupunginvaltuustoon ja eduskuntaan.

    Nyt on eläkeläiset hypänneet remmiin,jokohan alkaa tapahtua,vai tarjotaanko yleisölle vaan ylimääräistä lystiä.

    Äänestä

olivat Laakkoset S&H, Holopainen, Auvinen jne joukkueessa. Mitä lie nykyisin...sipsin syöjiä.

Äänestä

Jääpallo on hieno laji toisinkun jääkiekossa ei tehä mitään muuta kun taklataan ja hakataan

Äänestä

On siellä jonkun verran hyviä pelaajia ainakin se yks en muista nimeä mutta teki kaks maalia jps vastaan

Äänestä

näin vesa antti loirin siellä vasta saarella

Äänestä

perunat

Äänestä

perunasalaatti

Äänestä

vp tissari

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

*Poika* kirjoitti:

"Pojasta polvi paranee", sanotaan. WP-35:n kohdalla on käynyt päinvastoin. Muistan yhden kauden, jolloin tasapelejä oli yksi, loput olivat voittoja. Eipä ole nykyisistä hunsvoteista sellaiseen.Vaikka kaikki tuodaan kultalautasella nenän eteen, niin natistaan vain, että kyllä Varkaus on ihan p:stä, kun ei oo nuorille mitään. Tupakkia kyllä imetään posket lommolla ihan itse ja C2H5OH kelpaa sen kaikissa muodoissaan muista efedriineistä puhumattakaan. Ja ollaan niin aikuisia. Pilalla olette.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu