Pian jalaton

Olen sairastanut pustulosis palmoplantaris ihottumaa jaloissani jo viiden vuoden ajan. Jalkapohjani ovat kaiken aikaa todella kipeät, ettei välillä pysty kunnolla edes kävelemään.
Olen ollut HYKS:ssä hoidettavana ja tuloksetta. Kalliita lääkkeitä ja voiteita toistamiseen, joista ei ole ollut minkään valtakunnan apua.
Onko kellään kokemusta ko. ihottumasta (yksi psoriaksen muoto) ja hoidosta, joka edes vähän auttaisi ja helpottaisi oireilua. Ihotautilääkäriä ei kannata ehdottaa, koska viiden vuoden kokemus ei ole auttanut yhtään.
Vaikka jalkapohjat ovat olleet märkivät ja vertavuotavat, ei ihotautilääkärit ole katsoneet aiheelliseksi edes laittaa sairaslomalle. Onneksi työnantajani ja esimieheni ovat ymmärtäneet ja nähneet, milloin ei ihminen enää pysty kävelemään.
En tunne ketään, jolla olisi ko. sairaus jotta voisin jollain lailla keskustella sairauden hoitamisesta tai ainakin helpottamisesta.
Neuvoista ja vastauksista kiitos etukäteen!
211744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

väärä diagnoosi. Ei lääkäritkään aina ole oikeassa.
Oletko käynyt toisella lääkärillä?

Jospa jaloissasi onkin sieni ja/tai bakteeritulehdus.
Joskus lääkäreiden ottamat sieni- ja bakteeri viljelyt ovat turhaan negatiivisia, ts. huonosti otettuja.

Kotihoitona voisit kokeilla liottaa jalkojasi suolavedessä. Ei tietenkään tönkkösuolatussa, ettei tule "palovammoja".

Toiseksi voisit kokeilla liottamista kaliumpermangnaatti- tai metyleenisiniliuoksessa.
Kaikki yllä kerrotut aineet hoitavat sekä sieni- että bakteeritulehduksia.

Jalkoja voisi myös rasvata daktarin ja/tai basimycivoiteella.

Sääli sinun jalkoja ja sinuakin, toivottavasti joskus jokin apu löytyy.
Kuten sanottu, käy toisella lääkärillä ja äläkä kerro hänelle entisen lääkärin diagnoosia ettei hänen ajatuksensa harhaudu.

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi!
    Olen käynyt 6:lla eri lääkärillä, joista 4 on ollut yksityisiä ja 2 HYKS:n lääkäriä. Kaikilta sama tuomio sairaudestani.
    Sieniviljely otetaan kerran kuukaudessa, ja on aina ollut nekatiivinen. Yksi lääkäri kokeili suostumuksellani hoitomuotona 6 kuukauden Lamisil 250 g (sieni lääke/vaikka sieniviljely oli nekatiivinen) kuurin, josta ei ollut todellakaan mitään apua. Rahapussi vain keveni 51 €/kk (300 mk).
    Kolme neljä kertaa vuodessa syön jo nyt sisäisen lääkityksen, kun jalkapohjat tulehtuvat ja märkivät.
    Scollin jalkakylpyjä kyllä käytän säännöllisesti.
    Nuo mainitsemasi liuokset on kokeilematta, joten vielä on jotain toivoa.
    KIITOS Sinulle ja hyvää kevään jatkoa ja kesän odotusta!

    Äänestä

Oletko jo kokeillut luontaisia hoitoja? Minä en yleensä ole pitkäaikaisiin juttuihin lääkäristä apua,joten on pitänyt turvautua vaihtoehtoihin. Josku s auttaa, joskus ei.
Etsin juttua jonka luin jonain päivänä psoriaasiksesta täältä netistä. En enää löytänyt, siinä kehuttiin jotain luontaistuotetta siihen avuksi. Olisko ollut se Hopeavesi.
Näin maallikkona sanoisin,että elimistöä auttaa ainakin suoliston hyvä kunto ja siihen auttaa maitohappobakteerit tai niitä sisältävä ruoka. Voithan uittaa jalkaasi myös vedessä, jossa on molkosania, sitä maitoheravalmistetta, jota voi ottaa sisäisestikin.
Kyllä hyvä luontaishoitaja osaisi auttaa enemmän sun tapauksessasi.

Äänestä
  • Kiitos Kaari viestistäsi!
    Olen kokeillut jonkun verran luontaistuotteitakin, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, mutta tuloksetta.
    Olen käyttänyt niin kamalan summan rahaa siihen, että voisin vielä joskus kävellä paljain jaloin. Tiedän myös sen, että sairaus voi olla vaivanani loppuelämän. Etsin koko ajan hoitokeinoa, joka edes vähän auttaisi tilannettani.
    Olen kahlannut netistäkin niin paljon tietoa, että voisin pian vaikka tehdä väitöskirjan "kootut selitykset" asiasta.
    Kummallisinta tässä on, ettei missään ole sattunut saman sairauden omaavaa ihmistä tietooni.
    Kiitos Sinullekin antamistasi vihjeistä! Hyvää kevättä ja kesän odotusta!

    Äänestä

  • olen saanut valohoitoakin useaan otteeseen 10 käynnin jaksoissa.
    Ei ole auttanut. Aina kun valohoito aloitetaan, niin parin käyntikerran jälkeen parempi, mutta hoidon lopussa jo aivan sama kuin ei olisi käynytkään.

    Äänestä

  • käynyt. Enkä ole saanut ko. Neotigason lääkettä vaivoihini. Kiinnostaa kyllä tietää, onko ko. lääkkeellä saatu hyviä tuloksia, koska lääkkeen varoitukset ja varotoimet ovat aikamoiset.
    Toki olen valmis kokeilemaan mitä vain, kuten tähänkin saakka, koska ei millään voi tietää mikä on tulos ellei itse kokeile.
    KIITOS vihjeestäsi!

    Äänestä

  • Apua vailla kirjoitti:

    käynyt. Enkä ole saanut ko. Neotigason lääkettä vaivoihini. Kiinnostaa kyllä tietää, onko ko. lääkkeellä saatu hyviä tuloksia, koska lääkkeen varoitukset ja varotoimet ovat aikamoiset.
    Toki olen valmis kokeilemaan mitä vain, kuten tähänkin saakka, koska ei millään voi tietää mikä on tulos ellei itse kokeile.
    KIITOS vihjeestäsi!

    Olet ihanasti jaksanut kiitellä vastauksista.
    Minäkin kauhistelin tuo Neotig. lääkkeen sivuvaikutuksia. Onkohan kukaan todella käyttänyt kyseistä lääkettä ?

    Äänestä

  • kiitoksista kirjoitti:

    Olet ihanasti jaksanut kiitellä vastauksista.
    Minäkin kauhistelin tuo Neotig. lääkkeen sivuvaikutuksia. Onkohan kukaan todella käyttänyt kyseistä lääkettä ?

    äärettömän kiitollinen siitä, että näinkin moni on vaivautunut vastaamaan minulle tärkeään asiaan.
    Vähintä mitä minä voin antaa näille ihmisille on sana KIITOS. Kiitos ei maksa mitään, ja ainakin itselleni se tuottaa mielihyvää lausuttaessa ja saadessa.
    Hyvää kevään jatkoa Sinulle!

    Äänestä

Minulla on myös kokemusta ihottumasta (kasvoissa), joka ei parantunut
apteekista saatavilla lääkkeillä. Kävin useaan otteeseen lääkärillä muutaman vuoden aikana
Diaknoosi oli kuivettunut ja herkistynyt iho.
Aloin käyttämään herbalifen tuotteitä sekä sisästä
että ulkoista ravitsemustuotteita ja 4:ssä kuukaudessa ongelma hävisi ja kasvot näyttivät sen jälkeen monta vuotta nuoremmilta (olen 30v)
Syy, miksi herbalife auttoi oli se että sisäisesti sain tuotteista
tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet, jotka ovat tärkeitä ihon hyvinvoinnille.
Loppu silauksen teki ulkoiset ihonhoitotuotteet, jotka todella toimii.
Uskoisin että ko tuotteet parantaisivat myös sinun tilannetta.

Jos haluat tietää lisää, ota yhteyttä (email [email protected])

Äänestä
  • iloinen puolestasi, että olet saanut avun omaan vaivaasi, ja tottakai esimerkkisi laittaa myös minut kokeilemaan herbalifen tuotteita. Onneksi kuulee onnistumisiakin näissä asioissa.
    Kiitos vihjeestäsi!

    Äänestä

  • Apua vailla kirjoitti:

    iloinen puolestasi, että olet saanut avun omaan vaivaasi, ja tottakai esimerkkisi laittaa myös minut kokeilemaan herbalifen tuotteita. Onneksi kuulee onnistumisiakin näissä asioissa.
    Kiitos vihjeestäsi!

    Jos kaipaat apua ja asiantuntemustani herbalifetuotteista ja siitä miten itse sai ihottumani hoidettua. meilaa [email protected]
    Voin antaa tietoja miten saisit parhaimman hyödyn.

    Äänestä

Hei,
Vaikeasta atoopisesta ihottumasta minulle on kertynyt jo 25 vuoden kokemusta. Ei ole sama kuin postulosis palmoplantaris, mutta sama keino saattaa kuitenkin hyvällä onnella olla suureksi avuksi myös sinulle. Tätä on vaikuttanut ihon kuntoon yleisestikin, joten ohessa kertomus jota olen kirjoittanut aikaisemmin näille sivuille:

Ajan mittaan on kokeiltu lääkärillä käynti, auringon ottoa, kortisonivoideita, erilaisia öljyjä, kaikenlaisia markkinoilla olevia perusvoiteita, sekä kaupasta että apteekista, kylpy merenvedessä, liuottaminen suolavedessä, mehiläisvahavoiteita ym.

Muutama vuosi sitten kuulin, että homogenoitu maito saattaa aiheuttaa mm. iho- ja vatsa-ongelmia.

Ajattelin tietysti että höpöhöpö, eihän se millään voi vaikuttaa ihoon, maitohan se vaan on, ja "mitähän se homogenoiti ylipäätänsä on".

No, homogenointi tarkoittaa lyhyesti että maito ajetaan tiheän suodattimen läpi ja siinä oleva rasva pilkottuu sekä jakaantuu tasaisesti maitoon, eikä tölkkiä tarvi ravistella ennen kun kaataa siitä.

Ajan mittaan ryhdyin kuitenkin pikkuhiljaa kokeilemaan, ja tuntui auttavan jos jätin kaikki homogenoidut maitotuotteet käyttämättä. Vaikeahan se on, lähes kaikki maitotuotteet homogenoidaan nykyään.

Lisätietoja aiheesta löytyy myös terveyshoitajan Raija Tukkisen sivuista:
http://www.susiraja.net/sivut/susielamanmeno/2263

Asia nimitetään siellä maitotaudiksi, ja taitaa olla enemmän ihmisiä kuin vain muutama joka on saanut tästä apua. Sieltä löytyy myös listat eri valmistajien tuotteista, mitkä ovat homogenoituja ja mitkä ei. Valion Luomumaito ja Ingmanin yömaito on kaksi joita ei ole homogenitu. Pohjanmaalla maitoosuuskunta Maitokolmio myy ihan tavallista maito jota ei ole homogenoitu.

Mukavaa kevään odotusta!

Äänestä
  • mikään vaiva minun jättää maito pois. Käytän maitoa vain kaksi kertaa päivässä kahviin, ja
    välillä juon kahvin ilman maitoakin. Maitotuotteita en syö juuri nimeksikään. Esim. ruokajuomana on aina vesi.
    Ei ole iso investointi kokeilla antamaasi vihjettä kaiken muun kokeilun jälkeen.
    Kiitos Sinullekin vihjeestä ja hyvää kevään jatkoa myös Sinulle!

    Äänestä

Viiden vuorokauden kurssi järjestetään maaliskuussa ja joulukuussa Kuntoutumiskeskus IHOssa. Kannattaisikohan kokeilla.
www.psori.fi

Äänestä

Itselläni on ollut 35 v atooppinen ihottuma. Tiedän mitä on kun ei oikein ole ihossa ehjää paikkaa. Mutta nyt olen saanut ihottumani pysymään kurissa 2,5 vuotta. Tunnen yhden naisen jolla oli paha psori,molemmat kämmenet, kyynärpäät ja jalkapohjat sellaiset, että ei voinut ajaa autolla. Ei voinut käyttää polkimia, eikä pitää ohjauspyörästä kiinni. Nyt hän on myös oireeton ja voi ajaa autolla. Me molemmat juomme nonimehua. Oletko kokeillut sitä? Mehulla voi myös sivellä rikki mennyttä ihoa.

Äänestä
  • kuullutkaan moisesta mehusta. Mistä mainitsemaasi mehua saa? Mistä Nonimehu on tehty?

    Kiitos vinkistäsi ja kiitos etukäteen, jos vielä kertoisit minulle mistä ko. tuotetta saa ostaa.
    Juuri tällä hetkellä jalkapohjani ovat niin kipeät, ettei kävellä juuri pysty. Siksi kokeilen kaikki vinkit, mitä suinkin saan.

    Äänestä

  • Apua vailla kirjoitti:

    kuullutkaan moisesta mehusta. Mistä mainitsemaasi mehua saa? Mistä Nonimehu on tehty?

    Kiitos vinkistäsi ja kiitos etukäteen, jos vielä kertoisit minulle mistä ko. tuotetta saa ostaa.
    Juuri tällä hetkellä jalkapohjani ovat niin kipeät, ettei kävellä juuri pysty. Siksi kokeilen kaikki vinkit, mitä suinkin saan.

    Mailaileppa minulle suoraan niin kerron lisää.
    [email protected]

    Äänestä

  • Apua vailla kirjoitti:

    kuullutkaan moisesta mehusta. Mistä mainitsemaasi mehua saa? Mistä Nonimehu on tehty?

    Kiitos vinkistäsi ja kiitos etukäteen, jos vielä kertoisit minulle mistä ko. tuotetta saa ostaa.
    Juuri tällä hetkellä jalkapohjani ovat niin kipeät, ettei kävellä juuri pysty. Siksi kokeilen kaikki vinkit, mitä suinkin saan.

    Oletko saanut mistään aloe veraa sekä sisäisesti että ulkoisesti? Sen tulisi olla kylmäpuristettua. "International aloe science council" on sertifioinut nämä runsaasti aloe veraa sisältävät tuotteet. Aloe vera on puristettu itsestään samannimisestä kasvista, se on luonnontuote.

    Äänestä

Kokeile nonimehua. Kaupassa se on kallista, mutta jos tunnet jonkun, joka sitä käyttää, niin hänen kauttaan varmaan sitä saa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apua vailla kirjoitti:

Olen sairastanut pustulosis palmoplantaris ihottumaa jaloissani jo viiden vuoden ajan. Jalkapohjani ovat kaiken aikaa todella kipeät, ettei välillä pysty kunnolla edes kävelemään.
Olen ollut HYKS:ssä hoidettavana ja tuloksetta. Kalliita lääkkeitä ja voiteita toistamiseen, joista ei ole ollut minkään valtakunnan apua.
Onko kellään kokemusta ko. ihottumasta (yksi psoriaksen muoto) ja hoidosta, joka edes vähän auttaisi ja helpottaisi oireilua. Ihotautilääkäriä ei kannata ehdottaa, koska viiden vuoden kokemus ei ole auttanut yhtään.
Vaikka jalkapohjat ovat olleet märkivät ja vertavuotavat, ei ihotautilääkärit ole katsoneet aiheelliseksi edes laittaa sairaslomalle. Onneksi työnantajani ja esimieheni ovat ymmärtäneet ja nähneet, milloin ei ihminen enää pysty kävelemään.
En tunne ketään, jolla olisi ko. sairaus jotta voisin jollain lailla keskustella sairauden hoitamisesta tai ainakin helpottamisesta.
Neuvoista ja vastauksista kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu