Olen 17-vuotias tyttö, kesällä mulla alkoi jotenkin ongelma-kausi joka on jatkunut nyt vähän lievempänä tähän marraskuuhun.
Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö siis.
Pelot, huolet, hengenahdistukset... ne oli pahimillaan, en kesällä vielä tiennyt mikä mulla oli, itkin vaan tosi paljon, ja tuntu, että ei pystynyt hengittämään.
Aluksi luulin, että se oli masennusta, sitten jouduin vähän aikaa sit osastol, siel mulle sitten kerrottiin, että onkin ahdistusta.
=(
Nyt mietin, minkälaisia lääkkeitä tän ikäinen tyttö voisi ylipäätänsä syömään.
Nyt, olen joutunut olee ilman lääkkeitä, koska mul on yksi arvo koholla, joka pitää saada kuntoon ennen lääkkeitä.
Musta tuntuu nykyään, että pystyn aika hyvin hallitsemaan tunteeni. Yleensä ahdistukset alkoivat silloin, kun jouduin olemaan erossa poikaystävästäni, pelkäsin, että hänelle sattuu jotain, ja ihan joitan ihme juttuja. Nykyään olen muuttanut ajattelutapaanija olen aika hyvin onnistunut siinä.
Kuitenkin silloin kuin oireet alkavat, tuntuu kuin olisin raskas taakka kaikille.
ja ei löysy ratkaisu keinoa ellen patista itseäni.
nyt, tarvinko lääkkeitä, vai voiko tämä ahdistusoie olla vaan identiteetin etsimistä, vakavaan suhteseen sopeutumista? koska ne ilmenevät vain, kun olen yksin, ilman poikaystävää? tai vaikeisaa suhdetilanteissa. muuten olen ihan onnellinen ja iloinen?
Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö siis.
Pelot, huolet, hengenahdistukset... ne oli pahimillaan, en kesällä vielä tiennyt mikä mulla oli, itkin vaan tosi paljon, ja tuntu, että ei pystynyt hengittämään.
Aluksi luulin, että se oli masennusta, sitten jouduin vähän aikaa sit osastol, siel mulle sitten kerrottiin, että onkin ahdistusta.
=(
Nyt mietin, minkälaisia lääkkeitä tän ikäinen tyttö voisi ylipäätänsä syömään.
Nyt, olen joutunut olee ilman lääkkeitä, koska mul on yksi arvo koholla, joka pitää saada kuntoon ennen lääkkeitä.
Musta tuntuu nykyään, että pystyn aika hyvin hallitsemaan tunteeni. Yleensä ahdistukset alkoivat silloin, kun jouduin olemaan erossa poikaystävästäni, pelkäsin, että hänelle sattuu jotain, ja ihan joitan ihme juttuja. Nykyään olen muuttanut ajattelutapaanija olen aika hyvin onnistunut siinä.
Kuitenkin silloin kuin oireet alkavat, tuntuu kuin olisin raskas taakka kaikille.
ja ei löysy ratkaisu keinoa ellen patista itseäni.
nyt, tarvinko lääkkeitä, vai voiko tämä ahdistusoie olla vaan identiteetin etsimistä, vakavaan suhteseen sopeutumista? koska ne ilmenevät vain, kun olen yksin, ilman poikaystävää? tai vaikeisaa suhdetilanteissa. muuten olen ihan onnellinen ja iloinen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
En ole mikään asijantuntija mutta... tässä omia mietteitäni.
Stressi aiheuttaa yleensä masennusta tai ahdistusta tai mielenterveysjuttuja -joka puolestaan pelkoja, turhia huolia ehkä. Hengenahdistus on paniikkihäiriöön liittyvää -joka on kanssa masennukseen ja ahdistukseen liittyvää. Eli huolet, ja stressi pois. Joskus liika työ, kylmyys, turhat huolet, meluisa ympäristö, liika valaistus, unen puute ym voi tehdä stressiä.
Olet nuori, ja kun vanhemmaksi tulee niin tietää kaikesta enemmän eikä niin huolehdi mistään. Tosin mitään huolta ei muutenkaan ole, niin voi olla jo nyt rauhallisin mielin. Oikeita elämänviisauksia tulee vuosien varrella, joita ei ajatellut olevankaan. :) Huolet ja murheet pois vaan. Elämä menee omalla painollaan ihan hyvin. Eli luottamusta vaan. Muillakin nuorilla on, että et ole ainoa. Minullakin oli kun olin nuorempi.
Lääkeasiaan en ota kantaa, joskus voi olla jees jos auttaa tai sitten muilla keinoilla. Olet fiksu kun huomasit nuo, identiteetin etsiminen/nuori ikä voi olla yksi -mutta aika auttaa kanssa -ei kai sitä voi väkisin vääntää yhtäkkiä identiteettiä(?), itsetunto tai vakavaan suhteeseen sopeutumista tai toisen käytös. Joskus kestää että sopeutuu toiseen ihmiseen, jopa muutamia vuosia tai vuosia. Luulin itse aikanaan että se käy noin vain, mutta ei se menekkään niin. Myös jos ei ole tottunut erossa oloon niin voihan se tehdä, mutta sitten jos on tottunut niin se tuntuu normaalilta erossa ololta -keskittyy omaan elämään. Jos ei erossa olo sovi, niin sellaisiakin ihmisiä on jotka viihtyvät enemmän toisen kanssa. Vaikka ei erossa olo paha ole, osaa olla myöhemmin helpommin jos tulee joku tilanne etti olekaan samassa paikassa sil hetkellä. Mutta se pitää itse tulkita, mikä henkilö on itselle paras. Itse huomasin että jos olen väärän ihmisen seurassa niin en voi hyvin. Tai jos toisen käytöksessä on jotakin. Tai jos väkisin yritän olla. Muustakin voi johtua, mutta näitä voi aina mietiskellä jos jaksaa niin syyt selkenee aikanaan.
Siihen kannattaa kiinnittää huomio että alkoholi, kofeiini(kahvi, tee, energiajuomat, cokis), suklaa(kaakao) tms voi lisätä joillakin oireita. Kannattaa sekin itse tarkastaa vaikuttaako.
Saikohan tästä mitään selkoa. Kyllä noista oireista eroon pääsee, joten nou hätä. Rento, positiivinen... elämä tulee. Ja liian vakavasti ei kaikkea kannata ottaa jokaista pilkkua viilaten, vaan siis rento ote. Tunnelma, hyvä fiilis on aina tärkeä, ei se mikä numro koulussa tulee.
En ole ammattilainen, vaan omia kokemuksia aiemmasta, niin voit itse miettiä mikä omaan juttuusi sopii tai voisi olla neuvoa.
Anteeksi kun tekstini oli hieman sekavaa, kun kirjoitin aika yhteen ja nopeasti.
Ja siis pointtini oli se että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja ajatuksemme vaikuttavat meihin. Ja kehoon. Ja huolet ovat turhia.
Luettelin myös tuossa -missä alkaa identiteetin etsiminen, muitakin mahdollisia syitä. Ja koko tekstissä. Siis -mahdollisia-, en tarkoittanut että niin on, vaan itse saa miettiä vaikuttaisiko joku asia/asiat.
Kirjoitit myös että olet muuten iloinen ja onnellinen, se on hyvä.
Omaa etua pitää ajatella, ei muiden takia tehdä mitään väkisin. Minä ajattelin muita joskus liikaa ja olin ylisympaattinen. Se ei vaan toimi, se vie voimavarat itseltä, ei aja kenenkään etua. Voi tuoda oireita kanssa. Oikealla tavalla toisesta välittäminen on parempi.
Mutta lopetan tähän nyt tämän ketjun omalta osaltani.
Ensimmäiseksi tuli myös mieleen, että jos sinua ahdistaa niin paljon olla erossa poikaystävästä, niin ehkä hän on sinulle tärkeämpi kuin sinä hänelle. Itse olen vanhempi, ja myös kokenut tuollaisia levottomuuksia ihmissuhteissa. Mitä enemmän ihmissuhteita kertyy, sitä enemmän huomaa jonkinlaisia kaavoja. Yleensä juuri ne suhteet, joiden alkaessa on yksin ollessa hyvin levoton, ahdistunut ja epävarma, niissä suhteissa ei tapahdu hyvää tulevaisuudessa. Ehkä tämä menee vähän henkimaailman puolelle. Ehkä sitä vaistoaa että toinen ei ota minua vakavasti, tai jotain muuta mikä alitajuisesti häiritsee toisessa? On ollut myös niitä ihmisiä, joista myös erossa ollessa saa valtavasti energiaa, eikä tarvitse olla epävarma. Hmmm... tämä on vain yksi näkökulma. Edellisessa vastaajan kirjoituksessa oli myös paljon asiaa.
Tämä oli tosin vain eräs kokemus. Mutta ITSEÄÄN KANNATTAA KUUNNELLA.