Paljonko osapuilleen maksanee 5-10 vuoden välein suositeltava ilmanvaihtokanavien puhdistus? Meillä ei ole vielä koskaan tehty, talo on nyt 5 vuotta vanha. Millainen toimenpide, kestääkö kauan? Säädetäänkö samassa yhteydessä myös uudelleen poisto- ja tuloilmaventtiilien aukiolot?
Ilmanvaihtokanavien puhdistus?
139
57475
Vastaukset
- haju pois
Meillä teettiin kanaviston putsaus nyt kun ollaan asuttu n. 5 vuotta. Työhön kuului kanavistojen ja ilmanvaihtokoneen puhdistaminen. Kaikki irti lähtevät osat desinfioitiin. Lisäksi tarkistettiin ilmamääriä ja tehtiin pientä hieno säätöä.
Työ kesti kahdelta työmieheltä noin 5 tuntia. Sinänsä kannattaa tehdä koska kanavistoon tahtoo kertyä kaikenlaista roskaa rakennusajalta (pellinpalasia, villaa, yms.). Meillä oli sellaista lievää epämääräista hajua joka hävisi puhdistuksen jälkeen.- maksaa?
Kuullosti aika perusteelliselta työltä
- kan
maksaa? kirjoitti:
Kuullosti aika perusteelliselta työltä
Onko homma aina noin perusteellinen, vai tehtiinkö se hajun vuoksi noin tarkkaan?
- Hintatietoa
kan kirjoitti:
Onko homma aina noin perusteellinen, vai tehtiinkö se hajun vuoksi noin tarkkaan?
Ilmalinja Oy teki meille edullisesti ja perusteellisesti, kannattaa olla niiden tuotepäällikköön yhteydessä. Yritys toimii PK-seudulla.
- taidetaan
kan kirjoitti:
Onko homma aina noin perusteellinen, vai tehtiinkö se hajun vuoksi noin tarkkaan?
tehdä tuntitöinäkin näitä, tuntitöinä tai urakalla niin hinnoittelusta saa osviittaa kun laskee tuntiveloituksen mukaan esim. 40€/asentaja alv22%=tunti työvälineet kun kuluu käytössä niin voisiko tuntipalkka olla 50-55€? alv
Eli jos lasketaan kalliimman mukaan niin 66€/tunti
2 asentajaa yhteensä 10 tuntia =660€ Mutta omakotitalon puhdistuksen tekee yksikin mies helposti. Ja puhdistuksen voi usein tehdä koskematta venttiilien säätöihin. Pelkkä säätötyö tilattuna noin 100-150€ kohteesta riippuen - hoo
taidetaan kirjoitti:
tehdä tuntitöinäkin näitä, tuntitöinä tai urakalla niin hinnoittelusta saa osviittaa kun laskee tuntiveloituksen mukaan esim. 40€/asentaja alv22%=tunti työvälineet kun kuluu käytössä niin voisiko tuntipalkka olla 50-55€? alv
Eli jos lasketaan kalliimman mukaan niin 66€/tunti
2 asentajaa yhteensä 10 tuntia =660€ Mutta omakotitalon puhdistuksen tekee yksikin mies helposti. Ja puhdistuksen voi usein tehdä koskematta venttiilien säätöihin. Pelkkä säätötyö tilattuna noin 100-150€ kohteesta riippuenOlemme pk-seudulla toimivä alan yritys ja tuntihintamme on 30 € alv22%. Tämä pitää sisällään kaluston kulumisen, joten ainakaan meille esittämäsi luvut eivät sovi.
- heheh_
hoo kirjoitti:
Olemme pk-seudulla toimivä alan yritys ja tuntihintamme on 30 € alv22%. Tämä pitää sisällään kaluston kulumisen, joten ainakaan meille esittämäsi luvut eivät sovi.
Ei vain ole pska kaksiset palkat teidä asentajilla (nuohoojilla) ...vai jätäeetkö sotumaksut maksamatta vai teettakö ilman katetta?
- HooSi
heheh_ kirjoitti:
Ei vain ole pska kaksiset palkat teidä asentajilla (nuohoojilla) ...vai jätäeetkö sotumaksut maksamatta vai teettakö ilman katetta?
ja samoin palkat. Minkä sille mahtaa, kun muut tekee vieläkin halvemmalla.
- näin meillä
Melkoista rakentamista teillä, jos kanavistoissa on pellinpalasia, villaa yms.
Meillä ei kyllä ole mitään. Tosin kanavatkin ovat muovia. Tarttuu paska paljon huonommin kuin noihin peltiputkiin ja helppoja putsata.
Mutta meillä kanavat oli visusti suojattuina koko rakentamisen ajan ja päätelaitteet asennettiin vasta sisäänmuuttoa edeltävässä siivouksessa. - ilmaaja
näin meillä kirjoitti:
Melkoista rakentamista teillä, jos kanavistoissa on pellinpalasia, villaa yms.
Meillä ei kyllä ole mitään. Tosin kanavatkin ovat muovia. Tarttuu paska paljon huonommin kuin noihin peltiputkiin ja helppoja putsata.
Mutta meillä kanavat oli visusti suojattuina koko rakentamisen ajan ja päätelaitteet asennettiin vasta sisäänmuuttoa edeltävässä siivouksessa.Perustele helposti puhdistettava?? :D
- Hojohojo9000
Kylla sinne kuule kertyy ihan sita asujien kuollutta ihosolukkoa joka on mita maniointa hajun aiheuttajaa ja omiaan tukkimaan niita putkia.
Kaykaa useammin suihkussa. Ja kylla huonepolysta 90% on sinusta itsestasi. Hojohojo9000 kirjoitti:
Kylla sinne kuule kertyy ihan sita asujien kuollutta ihosolukkoa joka on mita maniointa hajun aiheuttajaa ja omiaan tukkimaan niita putkia.
Kaykaa useammin suihkussa. Ja kylla huonepolysta 90% on sinusta itsestasi.Olen ihmetellyt, miten se pöly/ihosolukko sinne tulopuolen kanaviin oikein kertyy. Sieltä kuitenkin jatkuvasti tulee ilmaa ulos aika kovalla vauhdilla...
Mitä hintaan tulee, niin tähän mennessä kolmen tarjouksen perusteella alalla on kartelli. 500 euron pintaan menevät ja heittoa on maksimissaan 5 euroa. Paria tarjousta odottelen vielä, ja sitten valitsen firmoista parhaan oloisen. Yksi ovelta ovelle mainostava on kyllä pelannut itsensä ulos jo vuosia sitten (jos on edes alalla enää). :)- Sattuipa.silmään
näin meillä kirjoitti:
Melkoista rakentamista teillä, jos kanavistoissa on pellinpalasia, villaa yms.
Meillä ei kyllä ole mitään. Tosin kanavatkin ovat muovia. Tarttuu paska paljon huonommin kuin noihin peltiputkiin ja helppoja putsata.
Mutta meillä kanavat oli visusti suojattuina koko rakentamisen ajan ja päätelaitteet asennettiin vasta sisäänmuuttoa edeltävässä siivouksessa.Miten on muoviputkien turvallisuus tulipalossa? Taitaa olla ainakin liesituulettimen röörinä peräti kielletty...
- ilma
ilmanvaihtokanavat on suositeltavaa puhdistaa 10-12 vuoden välein. Määräyksiä tähän ei ole.
jos ei sisällä tehdä erityisen likaista hommaa, ei 5 vuotta vanhassa vielä tarve puhdistaa.
hinta-arvio kannattaa kysyä suoraan itse tekijältä. nuohousliikkeet yleensä suorittavat kyseistä hommaa.- viime
vuonna ja hinta oli 600e, lisähinnalla olisi saanut mittauksen (n150)
Palvelu pelasi ja koko homma noin 4h.
Toinen tarjous oli 500, mutta kaveri puhelimessa jo vaikutti aika kyllästyneeltä. Tämä firma vaivautui paikalle ja sai heti sopimuksen.
Yritys oli Vantaalta. - kemppyyri
sisäasiainministeriön suositus ilmanvaihtokanavien puhdistuksesta on 5-10 vuotta.
- putsaaja )
No kyllä siihenkin määräykset on.
Kerros/rivitalot joissa sama pömpeli hoitaa useamman asunnon ilmanvaihdon, täytyy 10v välein kanavat puhdistaa/tarkastaa puhdistuksen tarve. - Homemap sacks
Meillä kanavat pitäisi puhdistaa uudestaan n. 1,5 v edellisestä kerrasta.
Meillä työn teki Homemap niminen yritys.
Aivan paskaa työtä.
Vaimo oli kotona puhdistuksen aikana, ja sanoi että työ kesti n. 2h.
Ei enää ikinä Homemapilta mitään - puhtaatkanavat
Miksi pitää puhdistaa uudestaan? Puhdistiko huonosti vai mikä vikana?
Jos puhdistaja puhdistaa huonosti, otetaan yhteyttä puhdistajaan joka korjaa virheensä (heti, ei 1,5v päästä). - yli.30v.alalla
Kolmesta huoneistosta olen itse tarkastanut putkistot 10 vuoden käytön jälkeen. Ei vähääkään pölyä!
Homma on helppo: Ota kiinni suuttimen runko-osasta ja pyöräytä, niin saat sen pois. Sitten työnnä kättä putkeen niin pitkälle kuin menee ja pyyhkäise putken alapintaa. Löytyikö mitään?
Niin, en minäkään löytänyt.
Sitten se suutin takaisin paikalleen.
Tämä ilmastointikanavien putsaus on nyt viimeisin huijaus, mitä rakennusalan hämärämiehet tekee. Aiemmin se oli silikonisaumojen aukirevintä ja uudelleensaumaus. Mitä lienee sitä ennen ollut.
Lisäksi on vaikka minkälaista ikiliikkujan keksijää myymässä huijauslaitteitaan. Nimiä en nyt äkkiä muista kuin Bauer-suodattimet, jotk aovat täyttä huijausta ja petosta.
Nämä hämärämiehet toimivat kimpassa isännöitsijätoimistojen kanssa, jotka myyvät nämä "välttämättömät" hommat asioista mitään ymmärtämättömille taloyhtiöitten hallituksille ja saavat osansa potista.
Sama koskee pihatöitä.
Sama koskee lämmönvaihtimien uusintaa. Annetaan ymmärtää, että se l-vaihdin posahtaa kerralla ja sitten tulee kiire. Ei se niin mene, vaan vuoto lakaa pikkuhiljaa ja aikaa uusintaan on PALJON! Samalla myyvät kiertovesipumpun uusinnan, vaikka vanha totuus pätee tässäkin: Ehjää osaa ei kannata uusia. Seuraava huijaus on lämmönjakoverkoston säätö sen lämmönvaihtimen ja mahdollisen kiertovesipumpun uusinnan jälkeen. Näinhän EI tarvitse tehdä. Se säätö = tasapainotus tehdään laitteiston ensimmäisessä käyttöönotossa eikä sitä tarvitse tehdä KOSKAAN sen jälkeen.
Näistä huijauksista isännöitsijä vetää toisen palkan itselleen. - Anonyymi
yli.30v.alalla kirjoitti:

Näistä huijauksista isännöitsijä vetää toisen palkan itselleen.Olet ilmeisesti tuloilmaa pyyhkäissyt, edes himosiimooja ei saa asuntoa pölyttömaksi, poisto pölyyntyy jo vuodessa👍.
- mp
luosiivous pohjois-pohjanmaan alueelta tekee edullisesti puhistukset!
- Pettynyt as
Muistakaa hyvät ihmiset tarkastaa, että puhdistuksen tekevä firma on ennakkoperintärekisterissä ja saatte varmasti kotitalousvähennyksen..
- wdwfaf
oon asunut noin 10 vuotta tässä vuokrakerrostalossa eikä ole puhdistettu kanavia eikä säädetty/tarkastettu venttilejä kertaakaan,eikä kylläkään paljon muutakaan ole tehty
- hojohojo7000
Ihmetyttaako vielakin
- köh niiskis
Jaa asutko VVO:lla? Mittasin ilmanvaihdon toimivuuden jokaisena tuntina ja sain tulokseksi että toimii seitsemänä tuntina, loput on pysähdyksissä. Ja putket näkyvät olevan törkyä täynnä, otin niistä valokuvat. Ei se mitään auta että asukas puhdistaa ilmanvaihtoventtiilit, ilmanvaihtoputket kuuluvat talonomistajalle joka tapauksessa.
VVO säästää uusiin taloihin pihtaamalla talonpidosta, saa niihin uusiin kohteisiin valtion avustuksen ja taas jättää talonpidon hunningolle. Näin se taloudellisten voittojen kerääminen sujuu siellä. Asukkaiden terveys ei heitä kiinnosta, vika on aina asukkaissa heidän mielestään. - Mustaatyötätekevä
köh niiskis kirjoitti:
Jaa asutko VVO:lla? Mittasin ilmanvaihdon toimivuuden jokaisena tuntina ja sain tulokseksi että toimii seitsemänä tuntina, loput on pysähdyksissä. Ja putket näkyvät olevan törkyä täynnä, otin niistä valokuvat. Ei se mitään auta että asukas puhdistaa ilmanvaihtoventtiilit, ilmanvaihtoputket kuuluvat talonomistajalle joka tapauksessa.
VVO säästää uusiin taloihin pihtaamalla talonpidosta, saa niihin uusiin kohteisiin valtion avustuksen ja taas jättää talonpidon hunningolle. Näin se taloudellisten voittojen kerääminen sujuu siellä. Asukkaiden terveys ei heitä kiinnosta, vika on aina asukkaissa heidän mielestään.Kannattaa kysellä VVO:lta asiasta tarkemmin. VVO:lla ollaan yleensä aika tarkkoja ilmanvaihdon puhdistus töistä sekä kuinka usein työ suoritetaan. Tälle työllehän suositus on 7-10vuotta, että voi olla että teillekkin on tulossa vasta ilmanvaihto kanavien puhdistustyö!
Ilmanvaihtoventtiilit voi pestä, niin että siihen keski osaa ei mene säätelemään vaan ottaa kaikkineen irti eli kiertää auki ulkoreunaa pitkin jottei säätö mene pilalle. :)
Jos on pelkästään koneellinen poisto käytössä ja ikkunan yläpuolella olevat "räppänät" eli raitisilmaventtiilit niin kannattaa vaihtaa suodattimet niihin ja pestä jos mahdollista niin pysyy ilmakin paljon puhtaampana! :)
- IxiF-78
No nyt tuli sitten omatkin hoonit nuohoutettua/puhdistettua, mitä lie.. Noh, enpä minä olisi niitä luultavasti omatoimisesti lähtenyt edes puhdistuttamaan, mutta Fixin? myyjä soitto minulle ja tarjosi koko paketin hintaan 700,00€ ja muisti painottaa kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat kuinka tärkeää tämä homma on, ei siinä homma ok. Sanoin kuitenkin että jos nyt viikonlopun yli odotellaan, niin katselen hiukan hintatietoja myös muualta koska mitään en suoriltaan yleensä itse osta, varsinkaan puhelimessa ja ilman sen kummempia tiedusteluja.
Päädyin sitten tyrnävänmurto? tms. keskutelupalstan kautta sivustolle www.kilpailevatarjous.fi ja siellä oli mahdollista kilpailuttaa tämä tuleva puhdistus. Täytin lomakkeen ja tarjous tulikin sitten pian... SAMA PUHDISTUS 575,00€ !?! 125€ tippui siis omasta puhdistuksesta sormia napsauttamalla... fixin suuntaan herättää hiukan kummastusta.. Näköjään tästä kilpailuttamisesta oikeasti jopa hyötyy joskus jotain. Vakuutuksiani en enää kilpailuta, siinä tuli säästöä viime kerralla huikeat 15€ ja aika meni aivan hukkaan.. ei siitä nyt enempää.- 30v.alalla
Ja hukkaan joka euro...
Näin niitä tyhmiä huijataan!
- jukkapoikajaraappana
Meillä Gouru kävi hoitaan ton duunin, noin 400€ maksaa.
Kyllä se kannattaa tehdä, ihan jo kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi... - pejfjfåe
tässä taloyhtiössä puhdistusta/säätöä ei ole tehty 40 vuoteen!!
- Onko tarpeen
Sama juttu vanhemmillani, uuteen asuntoon muuttivat (lapsuudenkotini) vuonna 1971 eikä mitään ole tehty. Tosin kyseessä on koneellinen poisto joten onko se niin tarpeellistakaan sillä raitis ilma tulee ulkoa?
- juupa juu
minä teen itse saman puhdistus työn 300e omina töinä ja kaikki samat kuuluu mitä firman kautta tulee puhdistus aineet ja /(kuluneet osat) yleensä vielä paremmin koska firmoilla aina vähän kiire.....ja toimin itä suomessa
- markot9
hei vieläkö on puhistus vehkeet. asun kuopioon lähellä, kiinnostaako puhdistus....0504114688
make - Alalla.30.v
Puhdistusaineet? Sekö rätti millä pyyhkäiset venttiilin reunan puhtaaksi?
Kuluneet osat? Putketko siinä ilmavirrassa kuluu vai mitä osia tarkoitit?
- Puhdistus?
Me kilpailutimme kolmea yritystä ja valitsimme keskimmäisen hintaluokan.
Fixi oli kaikista kallein ja hiukan tylyjä puhelimessa, toinen oli Ilmasto service ja kolmas oli Euro-Service. Valitsimme puheluiden ja sähköposti tarjouksien kautta Ilmasto Service Oy:n. Hinta oli järkevän oloinen, kattavapaketti ja työhönkään ei tarvinnut pettyä. Mitä nyt päältäpäin katselin ja kyselin "tyhmiä". Lopuksi ne tutkivat ilmanvaihtokoneen jossa olikin pientä vikaa. Senkin ne saivat korjattua jo seuraavalla viikolla. Nyt tunttuu et ilma olisi parempaa ja kosteuskin poistuu paremmin kosteistatiloista. Rehtiä ja rehellistä työtä tuntui olevan. Suosittelen tätä yritystä. - hessu77756
Isällä oli käynyt Luosiivous firma puhistaa ilmanvaihon kempeleessä ja oli ollut erittäi tyytyväine. itelläkin tulee kohta ajankohtaseks. alkaa olee kodil ikää 7 vuotta.
- dföksglklö
Oulussa Gouru kävi puhistamassa. Ei mitään pahaa sanottavaa. Hinta oli vajaa 500€
- Kannattaa valvoa tyl
HomeMap - niminen firma (www.homemap.fi/) teki tarjouksen ja sitten tilasin työn. Sovittiin, että tulevat klo 15.00. Klo 14.30 soitettiin ja ilmoitettiin, että miehet ovat pihassa, mutta ketään ei ole kotona, johon, että ei pidäkään. klo 15.00 on. Paikalle tuli kaksi kaveria erittäin asiallisten ja tehokakisen laitteiden kanssa. Harmi vaan, että, toinen oli juuri aloittanut työt koululn jälkeen. Homma hoitui, mutta ei niin rauhallisesti kuin firman sivun esittelyvideossa. Juniori ei osannut irrottaa tuloilmaritilää, joten sekin piti itse opettaa. Desifiointia eivät muistaneet ja siitä huomautettuani se ei onnistunut, kun paineilma oli loppu. Sovittiin uusintakäynti, jolloin kanavat desinfioidaan ja ilmamäärät mitataan lopuksi. Annoin palautetta myyjälle, joka oli pahoillaan. Lupasi, että uusintakäynnillä asiat korjataan. Firman motto on "Tärkein mittarimme työllemme on asiakastyytyväisyys ja siksi annamme jokaiselle työllemme tyytyväisyystakuun." Aion käyttää tätä takuuta ja teetättää koko työn uusiksi. Mitä opin: Kannattaa valvoa työtä itse. kannattaa selvittää itselle, kuinka paljon harjan on mentävä kanavaan, jotta se menee perille asti. Nyt ainakin minulla kävi niin, että kaikkia kanavien osia ei puhdistettu. Ulkoa koneelle tuleva putki jäi kokonaan imuroimatta. Minusta ainakin tuli firmalle kallis asiakas.
- Kannattaa valvoa ...
Kannattaa valvoa tyl kirjoitti:

Kyseisen firman kenttätyön valvoja otti yhteyttä. Sovimme, että työ tehdään kokonaan uusiksi ja miehet vaihdetaan. Firma siis pitää kiinni motostaan. "Tärkein mittarimme työllemme on asiakastyytyväisyys ja siksi annamme jokaiselle työllemme tyytyväisyystakuun." anyt myös selvitin, miksi taloon ei tullut tehokkaalla imurilla kunnon alipainetta .... ilmanvaihtokoneen tuloilmaputki oli kokonaan sulkematta. Imuri siis imi ilmaa tuloputkesta poistoputkeen ja kanavat jäivät alipaineistamatta. Homman sovittu hinta oli 470,00 euroa, josta kotitalousvähennyksen jälkeen jää maksettavaa 188,00 euroa (omavastuut maksettu jo muista töistä). Ei siis kauheen kallista, jos .. ja kun nyt työ tehdään sovitun mukaisesti. Ensimmäisen yrityksen laskua en tietystikään maksa .. vasta kun työ on kunnolla tehty. ... Elämä on....
- HM!
Kannattaa valvoa tyl kirjoitti:
HomeMap - niminen firma (www.homemap.fi/) teki tarjouksen ja sitten tilasin työn. Sovittiin, että tulevat klo 15.00. Klo 14.30 soitettiin ja ilmoitettiin, että miehet ovat pihassa, mutta ketään ei ole kotona, johon, että ei pidäkään. klo 15.00 on. Paikalle tuli kaksi kaveria erittäin asiallisten ja tehokakisen laitteiden kanssa. Harmi vaan, että, toinen oli juuri aloittanut työt koululn jälkeen. Homma hoitui, mutta ei niin rauhallisesti kuin firman sivun esittelyvideossa. Juniori ei osannut irrottaa tuloilmaritilää, joten sekin piti itse opettaa. Desifiointia eivät muistaneet ja siitä huomautettuani se ei onnistunut, kun paineilma oli loppu. Sovittiin uusintakäynti, jolloin kanavat desinfioidaan ja ilmamäärät mitataan lopuksi. Annoin palautetta myyjälle, joka oli pahoillaan. Lupasi, että uusintakäynnillä asiat korjataan. Firman motto on "Tärkein mittarimme työllemme on asiakastyytyväisyys ja siksi annamme jokaiselle työllemme tyytyväisyystakuun." Aion käyttää tätä takuuta ja teetättää koko työn uusiksi. Mitä opin: Kannattaa valvoa työtä itse. kannattaa selvittää itselle, kuinka paljon harjan on mentävä kanavaan, jotta se menee perille asti. Nyt ainakin minulla kävi niin, että kaikkia kanavien osia ei puhdistettu. Ulkoa koneelle tuleva putki jäi kokonaan imuroimatta. Minusta ainakin tuli firmalle kallis asiakas.
Tilasin ilmastointikanavien puhdistuksen homemap:ltä ja lopputuloksena oli sovittuna ajankohtana puhelin soitto, jossa totesivat, etteivät kerkiä. Onneksi muistivat kuitenkin laskun lähettää. Viikko laskun saapumisesta, joku ko. firman sihteeri soitti ja lupasi mitätöidä laskun sekä välittää TERVEISENI jollekin, joka on minuun yhteydessä - Voitte arvata ettei ko. firma ole ottanut yhteyttä.
- 30.v.alalla
Huijaustahan se on koko touhu. Ja hyvin tuntuu uppoavan!
- akojot
Meillä kävi kans homeMapin kaverit hoitamassa kanavien puhdistuksen,kaikki kävi ja tapahtui niinkuin pitikin ,olin myös itse valvomassa työtä.
- Kannattaa valvoa....
Sulla kävi sitten varmaankin ne "ammattilaiset", jotka tulevat meille korjaamaan edellisten "ammattilaisten" tekemättömät työt. Mitenköhän samojen kavereiden homma sinä samana päivänä muissa paikoissa on hoidettu? Tuskin monikaan osaa ihan oikeasti valvoa, että kaikki sovittu tehdään ja kunnolla. Mielestäni suurin virhe oli se, että tuloilmakanavaa ei harjattu ulkoa sisäänpäin ja se, että sitä ei tukittu alipaineen saamiseksi. Täysin anteeksiantamattomia virheitä. Ehkä nämä "ammattilaiset" ajattelivat, että nopeasti ja sitten kotiin. Ei mennyt läpi.
- Mitä maksaa?
Mikä oli homman hinta?
- 10.v Alalla
Kannattaa valvoa.... kirjoitti:

Kannattaa valvoa: Pakko puuttua näihin sinun kommenteihin,Olen kymmenen vuotta tehnyt tälläisiä puhdistus töitä Turun seudulla yksityisyrittäjänä, niin täytyy laittaa vähän selvennystä toimintatapoihin, Aina harjataan imuunpäin ei imusta pois päin,elikkä koneen raitisilma putki harjataan koneen sisältä käsin. ja sitten jos menet tukkimaan tuloilma putken missä imu on niin silloin ei varsinkaan imua ole missään. jos alipaine otetaan koneen raitisilma putkesta niin silloin tukitaan niin sanottu jäteilma putki. Kannattaa ottaa ensin oikeat faktat selville ennen kuin tulee amatöörinä tänne pätemään. Olet varmaan juuri sellainen ihminen joka luulee tietävänsä kaikesta kaiken mutta oikeasti oletkin vain pelkkä idiootti joka kulkee perässä ja ei tajua mistään mitään... Faktat faktoina. Naurattaa tälläiset ihmiset jotka muka luulevat tietävänsä jotain...
- 25 vuotta alalla
10.v Alalla kirjoitti:

mistähän päin herra oikein paineistaa kanavaa? olet kyllä oikeassa että mikäli ei ymmärrä mitä puhdistaja tekee ja on työn teettänyt niin asiasta on turha itkeä täällä
- ymmällään
Kannattaa valvoa.... kirjoitti:
Sulla kävi sitten varmaankin ne "ammattilaiset", jotka tulevat meille korjaamaan edellisten "ammattilaisten" tekemättömät työt. Mitenköhän samojen kavereiden homma sinä samana päivänä muissa paikoissa on hoidettu? Tuskin monikaan osaa ihan oikeasti valvoa, että kaikki sovittu tehdään ja kunnolla. Mielestäni suurin virhe oli se, että tuloilmakanavaa ei harjattu ulkoa sisäänpäin ja se, että sitä ei tukittu alipaineen saamiseksi. Täysin anteeksiantamattomia virheitä. Ehkä nämä "ammattilaiset" ajattelivat, että nopeasti ja sitten kotiin. Ei mennyt läpi.
Vaikka en ammattilainen itse olekkaan niiin miksi tuloilmaputki pitäisi nuohota ulkoa sisään koska sen voi työntää koneelta imulle?
- mustaatyötätekevä
Kannattaa valvoa.... kirjoitti:
Sulla kävi sitten varmaankin ne "ammattilaiset", jotka tulevat meille korjaamaan edellisten "ammattilaisten" tekemättömät työt. Mitenköhän samojen kavereiden homma sinä samana päivänä muissa paikoissa on hoidettu? Tuskin monikaan osaa ihan oikeasti valvoa, että kaikki sovittu tehdään ja kunnolla. Mielestäni suurin virhe oli se, että tuloilmakanavaa ei harjattu ulkoa sisäänpäin ja se, että sitä ei tukittu alipaineen saamiseksi. Täysin anteeksiantamattomia virheitä. Ehkä nämä "ammattilaiset" ajattelivat, että nopeasti ja sitten kotiin. Ei mennyt läpi.
Koneellinen tulo- ja poistojärjestelmä aina harjataan sisäpuolelta käsin, katolle ei tarvitse mennä, koska kone ei ole siellä. Raitisilma ja jäteilma (jotka menevät katolle), niin pystytään harjaamaan koneelta vaijerin kanssa. Koneellinen poisto sen sijaan yleensä sijaitsee katolla tai sitten villa vintillä josta harjataan pystyt ja vaa'at. Jos et ole varma työstä, niin kannattaa kysyä asiantuntevalta työntekijältä ennenkuin lähtee itse arvuuttelemaan miten se oikeasti tehdään. ;]
- Ei kai
mustaatyötätekevä kirjoitti:

Siis harjataan putkistossa oleva näkyvä home huoneistoihin sisälle???
- Amatimies
420 € sis alv 23 %. Kanavat, koje ja venttilit ilman säätöä. Ei sisällä liesituulettimen puhdistusta. Sen erikseen puhdistaminen kokonaan rasvasta maksaa ilman tarvittavaa irroitusta 100 €.
- 1o v renkinä ollut
Amatimies. Ei sitä liesituulettimen putkea saa puhtaaksi,millään harjalla, ja kaikkien pesuaineiden käyttä on niin sotkuista hommaa.Me uusimme putken, aina. On asiakkaallekin halvempi,uusia kuin sotkea koko keittiö. Rasva ei lähde sieltä putkesta, jo paloturvallisuuden takia se on UUSITTAVA. Jotka puhdistutatte niin vaatikaa liesituulettimen putken uusiminen.
- erwerr
1o v renkinä ollut kirjoitti:
Amatimies. Ei sitä liesituulettimen putkea saa puhtaaksi,millään harjalla, ja kaikkien pesuaineiden käyttä on niin sotkuista hommaa.Me uusimme putken, aina. On asiakkaallekin halvempi,uusia kuin sotkea koko keittiö. Rasva ei lähde sieltä putkesta, jo paloturvallisuuden takia se on UUSITTAVA. Jotka puhdistutatte niin vaatikaa liesituulettimen putken uusiminen.
Tuota noin....tuohan ei ole ollenkaan yksinkertainen homma. Miten uusit muka järkevästi liesituuletinputken? Sehän saattaa olla melko paksustiin eristetty eli eristeet menee ainakin osittain uusiksi. Putki on myös todennäköisesti tiivistetty hyvin höyrynsulkuun ja putki saattaa jopa mennä yläpohjan eristeiden sisässä taikka useampikerroksiessa talossa hyvinkin monimutkaisesti.
Oletko nyt ihan varma tuosta uusimiesesta? - 2.Ammattimies
Miten sinä sitä rasvaa löydät sieltä liesituulettimen putkesta?
Minä olen ihan itse tutkaillut viiden huoneiston kyseiset putket eikä niissä ole koskaan ollut mitään rasvaa. Talot 10-40 v vanhoja.
Se rasva kun jää siihen rasvasuodattimeen. Ja jos sitä ei puhdisteta, niin ilman mukana tuleva pöly yhdessä rasvan kanssa tukkivat suodattimen ihan kokonaan. Ei se rasva pääse mitenkään sinne putkeen. Ja jos asiaa vähääkään funtsitaan, nii todella vähän sitä rasvaa muutenkaan sinne suotimelle asti menee. Vähän kuitenkin.
Huijareita niitä vain riittää asumisessa joka alalla. Ihan joka alalla! Ja tyhmät maksaa näille suuret rahat.
Ja se joka huijauksen paljastaa, se saa suuret ja ikuiset vihat. Huijatulta aina, huijariltakin joskus. Näin toimii ihmisluonto! - jootosiisosalaliitto
2.Ammattimies kirjoitti:
Miten sinä sitä rasvaa löydät sieltä liesituulettimen putkesta?
Minä olen ihan itse tutkaillut viiden huoneiston kyseiset putket eikä niissä ole koskaan ollut mitään rasvaa. Talot 10-40 v vanhoja.
Se rasva kun jää siihen rasvasuodattimeen. Ja jos sitä ei puhdisteta, niin ilman mukana tuleva pöly yhdessä rasvan kanssa tukkivat suodattimen ihan kokonaan. Ei se rasva pääse mitenkään sinne putkeen. Ja jos asiaa vähääkään funtsitaan, nii todella vähän sitä rasvaa muutenkaan sinne suotimelle asti menee. Vähän kuitenkin.
Huijareita niitä vain riittää asumisessa joka alalla. Ihan joka alalla! Ja tyhmät maksaa näille suuret rahat.
Ja se joka huijauksen paljastaa, se saa suuret ja ikuiset vihat. Huijatulta aina, huijariltakin joskus. Näin toimii ihmisluonto!Että kaivoit vanhan ketjun esiin ja osoitat tyhmyytesi kommentoimalla päättömyyksiä
- akojot
viisas pyytää tyhmä maksaa älkää itkekö,kaikkien meidän on rahamme tienattava,konstilla millä hyvänsä.
- alan asiantuntija
kyllä nyt tuomo ja paavo huijaa..............törkeää...
- Tyytyväinen salosta
Meillä kyllä HOMEMAPIN asentajat hoiti erittäin ammattitaidolla hommansa. Kaverit tuli tasan klo:14.00 kuten oli sovittu käytöstavat olivat erittäin hyvät ja työnsä tekivät todella tarkasti ja työn lopussa vielä tarkistivat että jäikö mikään asia epäselväksi. homma kesti noin 2,5h. Mitä siinä sivussa seurasin työskentelyä niin se oli todella tehokkaan oloista ja hyvin järjestelmällistä.
- yritetty huijata
kyl on vedätykset onnistunut. meillä n. vuoden vanha omakotitalo ja homemapin mies tuli tekemään ilmaista tarkastus käyntiä. laitoin tarkoituksella anopin ottamaan miehen vastaan. heidän käyntinsä ei paljon vakuuttanut, ilmanvaihto oli kuulemma vanhan aikainen ja ilmamäärät eivät olleet riiitävät. hah paska puhetta se poju mikä siellä kävi ei ollut edes syntynyt kun olin ilmamääriä säätämässä pitkin maailmaa.
varokaa vaan viat ovat pääsääntöisesti keksittyjä ja tarkoitus on rahastaa...
- gouru.fi
Oulussa on gouru niminen firma. Kävi meillä puhdistaan räystäskourut, ja jälki oli todella hyvä.
Puhdistaa myös IV-kanavia, ja kun kyselin hintaa, olis ollu meidän taloon n 400€ (140m2) - iloinen28
Me puhdistettiin ilmanvaihtokanavat viikko sitten. Yllätyimme , kun puhdituspojat.fi tarjosi paljon kattavamman paketin, kuin muut kilpailijat. KAnnattaa oikeasti miettiä keneltä puhdistus paketin ottaa. Aikaa kahdella miehellä meni meidän 148neliön omakoti taloon 6 tuntia. Voin suositella teitä puhdistuspojat muillekkin. Tarjosin pulla kahvit pojille, kiitokseksi kun ilmaiseksi korjasivat iv-koneen hiukkassuodattimen ja jonkun jäätymisesto releen.
Nyt heillä näyttää olevan sivutkin.Viimeksi en löytänyt mistään niitä. www.puhdistuspojat.fi- Uuskoti
Paljonko maksoit tästä työstä? Meillä olis samanlainen homma edessä olen miettinyt kyseistä firmaa?
- täältä löytyy ostaja
minäkin mainostan suomi24 palstoilla ;)
- tyytyväinen
Me puhdistutettiin naapurin kans iv-kanavat luosiivouksella. hinta oli 380e/talo ja todella ammattimaista ja järjestelmällistä työtä. Jokaiselle vialle talossa löytyi heiltä selitys. Raitis-ilmasäleikkökin oli ollut tukossa, joten ilmaa ei tullut asuntooni juuri ollenkaan. Pojat ottivat sen kokonaan pois. 3-4h meni aikaa per talo. Naapurin kans todella tyytyväisia ollaan!
- k-h ilmastointihuolt
olen itse tehnyt ilmanvaihtopuhdistuksia ja säätö töitä yli kymmenen vuoden ajan . jos poisto/tulo ilmanvaihdot puhdistaa,säätää tai ylipäätään tekee kaiken mitä voi tehdä suodattimien vaihtoon asti niin kaikki yli 500e on liian kallista . oma firmani tekee kyseiset työt kohteesta riippuen hintaan 250-500e . paljon on nykyään firmoja missä hinta on iso ja työntekijät tehneet työtä kuukaudesta vuoteen . ei voi paljoa ammattitaitoa siis olla . kannattaa olla aika tarkkana mistä työnne tilaatte.
- varokaa huijareita
Heh, meille soitettiin ja tarjottiin tätä palvelua, kun olivat kuulema näillä kulmilla liikkeellä. Ja hintaa tällaseen kakskerroksisen rinnetalon putsaukselle olis tullu n 1500 euroa! Että kaikenlaista. Mutta tarttis kyl putsauttaa, huomaa että ilma on huonontunut parin vuoden aikana, mutta ei ihan tohon hintaan...
- Putkieinari
Minä voisin tulla puhistamaan täällä joensuun seudulla ja hinta ei mene yli viidensadan, koko hommasta!! näistä hommistahan ei tarvitse jättää puhdistustodistusta niinku joskus piti. Mutta puhasta tulloo sen sanon!!!
- Iv-puhdistus työnjohtaja
Kyllä puhdistusraportti täytyy toimittaa asiakkaalle jos firma on asiansa osaava ja vastuullinen!
- putkipatee
Eihän tämä kanavien nuohous ole mitään raketti tiedettä, jokainen jolla pysyy porakone kädessä voi sen itsekin tehdä.. mutta ilmamäärien mittaus on sitten ihan oma hommansa ja on myös niitä jotka ovat mitanneet kymmeniä vuosia mutta siitä huolimatta eivät osaa hommaa suorittaa oikein. ja Huom! kanavien mittauksia en itse tee kun en oo ikinä tehny..
- kotoo
Kummoinen siivo tuosta tulee sisälle? Täällä tarjouksessa 390 euroa 140 neliön omakotitalolle, sisältää alipaineistetun harjauksen, huippuimurin puhdistuksen yms.
- JK
Olkaapa tarkkoina tuon Homemap-firman kanssa. Puhelimessa lupailtiin kaikennäköistä ja päästiinkiin sopimukseen. Laittoivat vielä vahvistuksen mailiin. Tyhmänä en vahvistusta ihan tarkkaan käynyt läpi ja kun kaverit homman tekivät niin ihmettelin kanavien desinfioinnin puuttumista --> ei ollutkaan vahvistuksessa, puhelimessa mainittiin moneen kertaan. Lisäksi vahvistuksessa ilmamäärien säätö olikin muuttunut tarkistukseksi --> jos säädetään, maksaa lisää. Laitoin asiasta palautetta ja ei mitään vastausta. Kyselin uudelleen perään ja sain standardivastauksen "kaikki vahvistetut työt on tehty".... Eli ei ihan rehellisimmästä päästä tämä lafka. Työn tehneet kaverit toki tekivät hommansa asiallisesti.
- IV-nuohous
voin suositella Uudenmaan IV-nuohousta! Tekee ilmanvaihdon puhdistukset ja säädöt edullisesti ja ammattitaitoisesti: http://www.uudenmaaniv-nuohous.fi
- ilmatar
ilmanvaihto puhdistus tulossa meidänkin
rivitaloon piakkoin.tuleeko paljon siivottavaa ja paljonko pitää
raivata tilaa työmiehille?? - KAkeeeee
ilmatar kirjoitti:
ilmanvaihto puhdistus tulossa meidänkin
rivitaloon piakkoin.tuleeko paljon siivottavaa ja paljonko pitää
raivata tilaa työmiehille??Ei tarvi kummemin raivata, kunhan venttiileille on suunnilleenkin esteetön pääsy.
Jos osaavat tehdä homman oikein, ni ei siitä tule sotkua sisälle ollenkaan.
Nuilta sivuilta näkee ainakin pääpiirteittäin miten se tehdään
http://gouru.fi/index.php/ilmanvaihtokanavien-puhdistus/120
http://www.fixi.fi/fi/2012/ilmanvaihdon_puhdistus/puhdistuksen_tyovaiheet/ - mustaatyötätekevä
ilmatar kirjoitti:
ilmanvaihto puhdistus tulossa meidänkin
rivitaloon piakkoin.tuleeko paljon siivottavaa ja paljonko pitää
raivata tilaa työmiehille??Ei tule jos ilmanvaihtokoneet toimivat moitteettomasti, koska imu on aina koneelle päin jolloin lika lähtee koneen suuntaan ja josta taivaan tuuliin.
Esteetön pääsy venttiileille ja mahdolliset eläimet pois tieltä häiritsemästä. :)
- Säästyi huijaukselta
Homemap yritti tarjota meille puhelimitse täällä Kouvolassa ylihintaista puhdistustyötä. Selvitettyäni hintoja, Muualta saa saman homman paljon edullisemmin. Verratkaa ihmiset hintoja! Tämä homemap vaikuttaa pelkältä rahastukselta!
- ei toista kertaa
Puhelintarjous oli ko. työstä 1200 € ( 200 m² ) .
Toisesta firmasta 600 € . Työ kesti kahdelta ukolta 2 h , vaikka puheissa
oli, että "päivä siinä menee".
Teettäkää tuntityönä ja paperille mitä työhön kuuluu. - heimo4
Itse olen homemapia käyttänyt kaksikin kertaa. Homemapin toiminnasta kannattaa maksaa. Asentajat ja kalusto viimeistä huutoa ja jos hinta on muutaman kympin kalliimpi kuin halvin ja puhdistuspaketti kattavampi kuin muilla, niin kannattaako olla maksamatta? Tyytyväisyystakuun myötä ei pitäisi jäädä mitään epäselvyyttä tai muuten homma tehdään uusiksi...
- Ei Homemap TJ
On sulla Heimo4 tiheä väli noissa nuohouksissa :) Homemap on perustettu 03.05.2010, ja sinä olet jo pari nuohousta niiltä tilannu..
Taitaa olla itse TJ pikku hiprakassa omaa firmaansa kehumassa - Hyvin käräytetty
Ei Homemap TJ kirjoitti:
On sulla Heimo4 tiheä väli noissa nuohouksissa :) Homemap on perustettu 03.05.2010, ja sinä olet jo pari nuohousta niiltä tilannu..
Taitaa olla itse TJ pikku hiprakassa omaa firmaansa kehumassa:) :) Heimo4:n teksti olikin yli-imelää lässytystä. Homemap meni mulla mappi ö:hön välittömästi.
- huvittaapaljon
Hyvin käräytetty kirjoitti:
:) :) Heimo4:n teksti olikin yli-imelää lässytystä. Homemap meni mulla mappi ö:hön välittömästi.
Heimo4. Miten mielestäsi kalusto homemapilla oon viimeistä huutoa? Kävivät naapurilla tekemässä puhdistuksen,pihaan tuli valkoinen ruosteessa oleva vanha hiace jossa oli homemapin teippaukset. On tuo hiace joskus -90 luvulla ollut viimeistä huutoa. Voi vain kuvitella minkälaiset puhdistus laitteet heillä on...
- ihmettelen vaan
huvittaapaljon kirjoitti:
Heimo4. Miten mielestäsi kalusto homemapilla oon viimeistä huutoa? Kävivät naapurilla tekemässä puhdistuksen,pihaan tuli valkoinen ruosteessa oleva vanha hiace jossa oli homemapin teippaukset. On tuo hiace joskus -90 luvulla ollut viimeistä huutoa. Voi vain kuvitella minkälaiset puhdistus laitteet heillä on...
Aivan totta,puhelimessa mainostetaan kauppaa tehdessä hieno mekaanisia laitteita mutta kanavat rassataan pora tassulla ja mitä liesikanavaan tulee Se rasva ei lähde pois minkäänlaisella harjalla. Hinnat on jokainen homma erikseen hinnoteltuna ja niin kutsutut ammattilaiset on pari kymppisiä pahaa aavistamattomia jätkiä jotka tekevät niin kun yläkerta määrää ja mitä puhuin poikien kanssa niin minkään,valtakunnan tes tai työ aikalakeja ei noudatwta.
- VAROITUS
Viimmeistä huutoa oleva kalusto jota puhelimessakin mainostettiin hieno mekaaniseksi harjaksi? paljastui ihan normaaliksi pora rassiksi joka oli kaiken lisäksi vain nelisen metriä pitkä??? ihan noin maallikkona ajatellen eihän se nyt yllä edes koko kanaviston matkalle ja liesituulettimen puhdistus tehtiin samalla rassilla kun ilmakanavien (suodatinta ei puhdistettu\vaihdettu ollenkaan), Tarjoutuivat tekemään työn uudestaan mutta totesin että yksi harjoittelu kerta riittää ja kieltäydyin maksamasta laskua johon uhkailivat perinnällä, otin paikallisen nuohoojan jolla oli kamera katsomaan miltä kanavat näyttävät ja kuten jo alussa totesin kanavia oli sudittu alun 3-4 metrin matkalta mutta siihen se jäi ja rasva kanavasta oli vaikea sanoa oliko lähtenyt mitään koska putki oli rasvassa edelleen ( nuohoaja vaihtoi sen sittemmin). eli pitää pistää oikein full caps PITÄKÄÄ VARANNE HOMEMAPIN KANSSA MEILLÄ EI AINAKAAN MENNY KUTEN STROMSÖSSÄ.
- hljhlhl
Eikö tuon rassin voi jostakin ostaa/vuokrata?? Ei ole iv-konetta, vaan huippuimuri erillisellä katkaisijalla ja muusta huolehtii alipaine.
- ilmanvaihtokoneidenm
Homemap tarjottiin omakotitalomme ilmanvaihtokanavien puhdistusta 680 euron hintaan. Aikaisemmin oli toinen firma tarjonnut saman paketin 520 eurolla, sain tingattua ja tilattua puhdistuksen ja säädöt samaan hintaan. Luvattiin myös, että työn tulee tekemään mapin kokeneimmat työmiehet.
Kun aika koitti paikalle tuli kaksi nuorta miestä. Sanoivat olevansa homepapin alihankinta yrityksestä (Asennus Ykköset Välimaa Oy). Katsottuaan konettamme, sanoivat, että moottorit pitäisi vaihtaa. Moottoreiden hinnaksi tulee 400 euroa, laskutus alihankintayrityksen kautta. Jos erikseen tullaan laittamaan hinta on 650 euroa. Hinta tuntui kalliilta, mutta pakkohan ne oli vaihtaa.
Työn aikana katselin netistä, että moottoreiden hinta kodinkonemarketista on noin 80-100 euroa kappale. Moottoreiden asennuksen jälkeen näytin asentajille sivuja ja he sanoivat, että tuoltahan mekin moottorit hankimme. Heillä on vain tällaiset hinnat.
Itse työn miehet tuntuivat tekevän asiallisesti, kahdessa tunnissa puhdistukset (myös liesituuletin), mittaukset ja moottorien ( kaksi kpl) vaihdot.
Otin yhteyttä tarjouksen tehneeseen homemapin työntekijään ja ihmettelin moottorien hintoja. Hän vastasi, että ehkä kohtuullinen hinta olisi ollut noin 300 euroa. Välimaa soitti ja sanoi, että ne netin moottorit ovat kiinalaisia tai muita halpatuontimoottoreita, heillä saksalaisia EBM-moottoreita. Siinä syy hintaeroon. Asia selvä, mutta tutkin asiaa vielä tarkemmin. Kodinkonemarketin moottorit olivat juuri samaisia EBM-merkkisiä moottoreita. Tein vielä tarjouksen toiseen firmaan ja hinnaksi tulisi samaisille saksalaisille moottoreille 125 euroa kpl. Yritin tekstiviestillä ja sähköpostilla kysellä Välimaalta ja homepapilta selitystä asiaan, mutta en ole saanut vastausta.- Apinaa.koijataan
Ja niissä moottoreissakaan ei mitään vikaa ollut... Vikaantuessaanhan ne vain lakkaavat pyörimästä.
Sinua on kusetettu oikein urakalla!
- ilmanvaihtokoneidenm
Pieni korjaus edelliseen viestiini. Moottoreiden lähtöhinta asentajilla oli 450 euroa, saamassani Asennus Ykköset Välimaan laskussa lopullinen hinta on 420 euroa. Moottorit kestänevät noin kymmenen vuotta. ( Vanhat moottorit olivat pyörineet jo 18 vuotta, oli aika jo vaihtaa). Ottakaapa etukäteen selville myös moottorien hinta.
- Tuttu.juttu.taas
Minun ilmanvaihtokojeessani moottorit pyörivät 27 vuotta ja ehjinä jäivät seuraavalle asukkaalle.
Revi siitä!
Sinua on huijattu sekä kanavien "puhdistuksessa" että moottorien vaihdossa.
Ainut puhdistus kohdistui lompakkoosi!
- kale361
Meillä kävi noi homemapin kaverit, ja olimme kyllä tyytyväisiä. Toimenpiteen aikana olin kotona valvomassa ja kaikki vaiheet selvitettiin ja desinfiointi suoritettiin kuten oli luvattu. Olivat täsmällisiä ja ystävällisiä . suosittelen.
Naapurissa kävi kilpailevan firman vanhat leipääntyneet ukot ja jä jättivät vielä kuulemma sotkua...??? - kilpailuttanut
Jopas on GOURUA kehuttu ja tykkäilty. Ettei vaan olisi omat miehet tykkäileet kun muissa kommenteissa ei nuin paljon tykkäiksiä sitten ole ^^. Meillä myös gouru kävi homman suorittamassa.. Ihan hyvä työhän se siltikin oli.
- htryu
No oletteko tienneet ettei gouru itse tee etes puhdistuksia vaan myy vaan niitä. aliurakoitsijat tekee ne.
- jätkänpätkä
Meillä kävi myös Home mapista kaverit tekemässä puhdistuksen. Ei valittamista, meni kuten sovittiin.
- koitetaan huijata
Meillä homemapin kavereiden piti tulla kun olen töistä tullu mutta soittivat kahden maissa että ovat paikalla,hädissäni sain naapurin paikalle vara avaimen kans ja ukot alitti työt. Naapurin mies seuraa hommaa sivusta ja kerto miten oli menny... No ensinnäkin Se alipaine imuri oli terassilla ja kaikki pölyt siten siinä,toisekseen vaatehuoneen ja saunan venttiileihin ei ollu koskettu ollenkaan ja desinfiointi oli kuulemma sekunnin suhaus kahteen venttiiliin... Pisteenä i päälle lasku tuli ja eräpäivä oli kahden päivän päässä... Jäi hapan maku vaikka uusiksi tekivätkin,EN SUOSITTELE HOMEMAPPIA.
- tekijä,,
Vantaalta kävi liike hoitamassa.
Teki hyvin puhdistukset, desifoinnit ja mittaukset. Hunta oli 380 euroa.- timo-up
Suosittelen Luosiivousta. Kävität tekee meille h-puttaalla puhistuksen. Nämä kaverit ne tietää mitä tekee.
- Tyytyväinen
Meilläkin kävivät Homemapin miehet kanaviston putsauksen hoitamassa Tampereella, eikä valittamista ollut. Muutenkin rehellisen oloinen firma, kun tekevät mitä lupaavat!
- Minä
Hintaerot tuntuvat olevan firmojen välillä loppupeleissä melko mitättömiä, kun kotitalousvähennyksen muistaa käyttää. Työn laatu ja takuaasiat saattavat erota toisistaan paljonkin.
Täytyy muistaa se tosiasia, että tälläkin alalla moni yritys käyttää halpaa virolaista työvoimaa.
Itse suosin kuitenkin edelleen suomalaista työvoimaa. - kehut
Tilasin tuossa pari viikkoa sitten ilmanvaihtokanavien puhdistustyön. Kilpailutin useat yritykset ja sain erilaisia hintoja kyseisistä töistä. Valitsin työntekijäksi Suomen Ilmanvaihto ja huoltopalvelut Oy:n. Minulle kerrottiin puhelimessä kaikki oleelliset asiat selkeästi ja hyvällä asiantuntemuksella. Meilläkin on omakotitalossa asuinpinta-alaa noin 135m2 ja 2kerroksessa. Hinta oli sopiva ja työhön olin tyytyväinen. Asentajat kertoivat puhdistuksen yhteydessä hyviä tietoja ilmanvaihtokoneesta ja sen käytöstä. Hinnasta sain vielä kotitalousvähennyksen hyödynnettyä 45 %. Ei ollut moitittavaa koko paketissa.
- Vilpillistä
Sinänsä kummastuttaa että asiakkaana jaksat mainostaa kolmessa eri keskustelussa.
(tämä keskustelu) http://keskustelu.suomi24.fi/node/3716411
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6111360
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9769044
Mielestäni rakennusalan markkinointi ja toiminta on vajonnut alhaiselle tasolle. En halua yleistää, mutta jotkut toimijat eivät ole kovin kaukana pikavippi firmojen toiminnasta.
Sitten tämä toinen yritys.
Kotiini rivitaloon tuli Vantaan Sisäilmahuolto oy:n mainos, jossa oli myös keskusteluissa mainittu oranssi lappu. Eli siinä oli haettu tätä pakollista lakisääteistä nuohousta ja toivotaan että asiakkaat tähän tarttuvat.
Oranssissa lapussa mainostetaan aluenuohousta ja allekirjoittaneen titteli on piiripäällikkö. Nuohouksen piiripäällikö on luullakseni alueen paloviranomainen.
Toki jokainen yrityksen perustaja voi "nimetä" toimenkuvansa melkein millä tittelillä tahansa. Näillä kavereilla oli myös pari IT-alan konsultointi ja ohjelmisto yritystä eli ammattitaidon löytymistä voisi kysyä tarkemmin.
VIelä heidän kotisivun "tarjous" hinnoittelustaan. Saman kokoisen asunnon painovoimaisen ilmastoinnin puhdistus oli saman tai melkein saman hintainen kuin koneellisella ilmanvaihdolla olevan ilmastoinnin puhdistus!
Jo ilmanvaihtokoneen suodattimien hinnan pitäisi tuoda merkittävä ero tuohon :D
Kyseinen yritys on myös varannut suurehkon määrän muita "toiminimiä"
Mielestäni tämä ei edistä yritysten keskinäistä kilpailua ja antaa väärän kuvan asiakkaalle.
Rinnakkaistoiminimet - Vantaan Sisäilmahuolto Oy
Esbo Inneluftservice
Espoon Sisäilmahuolto
Helsingfors Inneluftservice
Helsingin Sisäilmahuolto
Porvoon Sisäilmahuolto
Sibbo Inneluftservice
Sipoon Sisäilmahuolto
Sisäilmahuollon IV-sähkömies
Suomen Ilmanvaihdon Mittaus- ja Säätö
Suomen Sisäilmahuolto
Tammerfors Inneluftservice
Itse lakisääteinen piirinnuohous on yleensä pelastuslaitosten tekemä sopimus valitsemansa nuohoojan kanssa. Tätä haluaisin myös kritisoida, koska toimintahan on melkein kuin monopoli. Esim. vantaan alueella yksi piirinuohooja on toiminut vuodesta 1980 asti !? Eikö EU:n kilpailuviranomainen voisi puuttua tähän?
- Järki kerjätessäkin
Tästä HomeMap Oy:stä: kuka tervejärkinen ihminen päästää oudot ihmiset kotiinsa nykypäivänä ilman isäntäväen paikallaoloa (kuten kyseinen firma mainostaa sivuillaan)??? Vastaus: ei kukaan normaali ihminen. Ja minua ei outo (eikä kyllä tuttukaan) ihminen neuvo puhelimessa, että mitä saan kotonani tehdä tai mitä en tai mitä minun kuuluu tehdä. Minä osaan kyllä itse soittaa ja pyytää haluamani firman hoitamaan tarvittavan työn. Enkä liioin pidä siitä, että kyseinen firma soittaa useamman kerran ja häiritsee työpäivää; kannattaisi mennä tarkistamaan kuulonsa ja kuullun ymmärtämisensä, jos asiakas sanoo EI, niin se myös tarkoittaa sitä!!! Kyllä minä ilmastointilaitteen omistajana tiedän nämä huoltovälisuositukset, en ole niin hel...tin tyhmä vaikka metsässä asunkin.
- Kysynpä vaan
että kuinka tyhmä pitää ihmisen olla, jos ei halua vastaanottaa puheluita, mutta vastaa kuitenkin puheluihin vieraasta numerosta työpäivän aikana? Ja toinen asia myös. Minullekin on kyllä soitettu kyseisestä yrityksestä, eikä minulle ainakaan mitään väkisin yritetty kaupata. Kysyivät vaan, että milloin on huolto suoritettu ja vastasin suoraan että 2 vuotta sitten. Sen jälkeen kaveri vaan toivotteli hyvät päivänjatkot, eikä sen jälkeen ole kyseisestä yrityksestä kuulut. Totta helvetissä ne yrittää sinulle kaupata tuota puhdistustaan jos et itse ole älynnyt ikinä huoltoa esim. 10v tai vanhempaan taloon suorittaa.
- aaltorei
Nelisen kuukautta sitten homemappin kaverit kävivät kanavat harjaamassa. Sen jälkeen ei ilmastointi oikein pelannut ja syykin selvisi. Koneen päältä lähtevä putki oli päässyt irti ja ilma meni teknisen tilan kattoon. Varmaan siitä syystä pakkasten aikaan roikkui pitkiä jääpuikkoja räystäältä eikä takkaa saanut sytytettyä jos ei konetta sammuttanut. Harjauksen jälkeen olo ja toisessa makuuhuoneessa oli myös imuroitava pölystä ja hyttysistä. Nyt viel toinen moottori on ruvennut äöntämään ja näytti ettei moottorin siipiä oltu putsattu kovin hyvin. Asentaja lupasi tulla katsomaan kun on lähettyvillä muttei tarkemmin kertonut koska olisi tulossa. Ei hirveän asiantuntevaa kuvaa saanut enkä tämän perusteella uskalla suositella.
- apuva3
Homemapin puhelintyrkyttäjä soitti. Oli kyllä törkeää käytöstä tyypiltä, en tahtoisi sellaisia ihmisiä kotiini, enkä suosittele muillekaan. En ymmärrä pointtia, jos sä haluat jotain myydä, niin eikös sun silloin pitäisi osata käyttäytyä sen mukaan että asiakas haluaa sulta ostaa.
- Rööri
¨Meille soitettiin ja tilattiin. Sanomista tuli useammasta hommasta. Eikä tunnu olevan heilel väliä vaikka yhden asiakkaan valituksiin ei vastatakkaan.. Huono maku jäi firmasta. EN SUOSITTELE!!
- iv-puhdistaja
Terve! Riipuu talon koosta.
Esim. N.100 neliöinen, omakotitalo, n.4h.
Säädetään kaikki ja puhdisteetaan. - k.yrpiintynyt
Nyt täytyy laittaa lusikka tähän soppaan, jotta kaikki muutkin tietäisivät kenen kanssa ovat tekemisissä.
"Ilmastoservice" nykyinen suomen ilmanvaihdonhuolto oy on jättänyt laskunsa maksamatta alihankkojoille.
Näyttää olevan myös linndorf perässä, kauppalehden sivulta löytyy faktat.
Se on helppoa rahaa kun tettää hommat toisilla ja itse laskuttaa, mutta jättää laskunsa maksamatta.
He kauppaavat myös lto-koneita, huippuimureita ja ilmalämpöpumppuja asennettuna ja vaikka kyseiseltä yritykseltä puuttuu tukes.n myöntämät pätevyydet, jotta saavat tehdä kyseisiä töitä.
Kannattaa olla varovainen mitä tilaa kyseiseltä yritykseltä....
En voi suositella kyseistä yritystä millään tavalla. - oulu
Kiitokset! Homemapille täältä Oulun suunnalta. Asentajat olivat todella mukavia ja asian osaavia,jäi hommasta hyvä mieli. Hinta ei ollut halvin kun kilpailutin, mutta kun noin hyvää palvelua sai Niin ei kaduta vähän isompi summa.
- oulu2
Homemap kauppasi mittausta ja säätöä. Tilasin. Tulivat, mittasivat, olivat puolituntia, yhtään säätöä ei tehty. Lasku 200 euroa. Kusetusta. Soitin ja valitin. Ei vaikutusta. Seuraavaksi olen yhteydessä kuluttaja-asiamieheen. En suosittele firmaa.
oulu2 kirjoitti:

Tuo nyt sinänsä ei kyllä kuulosta kusetukselta. Tulivat ja mittasivat. Jos ei ollut säätötarvetta, ei säädetä, menivät pois.
Jos nyt mittaamiseen menisi vaikka puoli tuntia ja matkoihin tunti, niin 200 euroa olisi yhden miehen pakun verran veloitusta. Jos miehiä oli kaksi, niin tuo oli jo halpaa.- Tejin.senki.ite
Miksi siihen kaksi miestä tarvittiin?
Toiseksi: Jos ei venttiileitten asentoja olla muutettu, niin miksi mitata? Ja jos on muutettu, niin huoneiston paine ulkoilmaan verrattuna antaa riittävän tarkkuuden omatoimiseen säätöön. Näin minulla OKT:ssa on toiminut jo 30 v.
- ilopo
Homemapin entinen omistaja näyttää olevan suomen ilmanvaihto oy:n omistaja...
- Tyytyväinen asiakas
HomeMapin miehet kävivät meillä tekemässä ilmanvaihto kanavien puhdistuksen :) Työ tehtiin viimesen päälle ja hintakin oli vielä kilpailukykyinen.
Työstä jätettiin myös kaikki tarvittavat dokumentit, sekä annettiin vielä kirjallinen laatutakuu tehdystä työstä.
Kannattaa käydä tsekkaamassa kotisivut ja kysymässä tarjous myös sinun kotiisi osoitteessa www.homemap.fi- tyytyväinenasiakas
Suomenilmanvaihdolla on käytössä hintalaskuri joka antaa hintatarjouksen suoraan sähköpostiin. http://www.suomenilmanvaihto.fi
- vanda1
Meillä kävi homemapin kaverit vantaalla tekemässä puhdistuksen,ei mitään pahaa sanottavaa hoitivat työnsä hyvin.
- hyvinkää
meillä kun kävivät, niin ei ollutkaan kuin pahaa sanottavaa
- En suosittele
Homemapin lipevä puh.myyjä soittelin loppukesästä ja tarjosin hyvin argumentoiden puhdistusta ja moottoreiden vaihtoa (tarvitsin itseasiassa puhdistuksen ja uudet moottorit). Hinta tuntui korkealta (300€ moottorit 2kpl n.650€ puhdistus) ja siitä syystä tein vertailua. Ylihintaa oli suoraan n. 200€, mutta tulivat vastaan vertailujen jälkeen.
Sovittua ajankohtaa jouduttiin siirtämään viikolla moottoreiden toimitusviiveen takia, mutta lopulta tulivat paikalle yhdessä sovittuna hetkenä.
Kaksi nuorta kaveria joista toinen sisälle venttiileitä irttoittelemaan (ja pesemään) ja toinen moottoreita vaihtamaan. Voin kertoa että ei mennyt niin kuin olisin kuvitellut. Tuloilman putken suojaristikkoa ei millään kaveri meinannut saada irti, piti itse mennä ja antaa omista työkaluista vasaraa että sai ritilän irti. Toinen kaveri samaan aikaan ei saanut sisällä moottoreiden ohjauslaatikon kantta auki, 30min sen kanssa tappeli, kunnes itse piti mennä se avaamaan sille (aukesi parissa minuutissa).
Samaan aikaan kun sitä sähköboxia availin, tuli puoliso kotiin ja huomasi nämä kaverit pihalla kiroilemassa tästä työmaasta kun menee niin myöhään, on niin vaikea ilmastointikone ja jne. Pv:n viimeinen työmaa, mutta eivät vaan itse meinanneet osata hommia ja tästä syystä vaikuttivat kovin osaamattomilta sekä lopputulemana hutaistun oloinen kokonaisuus.
Mutta tarina jatkuu, lopulta tuli harjauksen aika joka vaikutti kovin hutaisevalta. Siinä ei kauaa yhtä kanavaa harjattu ja epäilen että menikö ihan perille asti edes harja sekä liesikanaviin ei edes koskettu. Samoin sisääntulo kanavaan ei koskettu, ei ainakaan niin että oisin voinut vahvistaa. Oikea oppisesti kavereilla oli imuripihalla josta tuloilma kanavasta alipaineistivat koko kanaviston jolloin kaikki irtoava aines meni pihalla, tämä oli ainut positiivinen asia mitä mieleen jäi.
Samoin kovasti mainostettu markkinoiden paras desifiointi jäi hämäräksi. Kysyin siitä ja sanoivat että se laitetaan sisääntulo kanavasta ja on laitettu. En voinut kyllä millään vahvistaa tätä ja jäi epäilyttämään. Niinköhän tuo pelkästään sisääntulo kanavasta menee esim. poistokanavistoihin??
Noh, pojat lopulta pistivät tavaroita kasaaan niin huomasin että minun omia työkaluja olivat ottaneet joita lainasin/annoin että saivat sähköboxin auki. Kerkesin juosta perään ja nämä sain takaisin. Ulos lainaamani vasaran huomasin vasta myöhemmin uupuvan ja se meni homemapin poikien mukaan. Toivottavasti siitä on apua seuraavan työmaan kanssa. Lisäksi liesituulettimen kannen kiinnityksestä oli n. puolet ruuveista irrallaan terassilla missä kiroilivat työmaasta, olivat sitten siihen jättäneet ne. --> itse piti ne ruuvailla takaisin.
EN SUOSITTELE OMAN KOKEMUKSEN KAUTTA tätä homemap -yritystä kenellekkään. Puhutaan ja luvataan paljon, tehdään hutaisten, osaaminen ei uskottavalla tasolla ja asiakkaan tavaroiden varastaminen ei mielestäni kuulu kyseiseen ammattiin.
- myös_tyytyväinen
Meillä kävi myös HomeMap tekemässä huollon. Erittäin kohtelias myyntiedustaja soitti ja tarjosi huoltopuhdistusta. Myyjä kertoi prosessin kulun erittäin tarkasti ja asiantuntevasti. Hintakin oli kilpailukykinen ja päätin tilata :)
Asennusmiehet olivat ammattimaisia ja hoisivat homman tyylikkäästi ja tehokkaasti. Tilaan huollot varmasti jatkossa vain HomeMapilta.- lahti03
Tänään kävivät Homemapin kaverit meillä tekemässä puhdistuksen täällä lahdessa. olivat erittäin kohteliaita ja osaavia nuoria työntekijöitä,palkaksi tarjosin kahvit ja pullat hyvästä työstä. Tilaan myös jatkossa heiltä kyseisen palvelun!
- turuskaikhyvin
lahti03 kirjoitti:
Tänään kävivät Homemapin kaverit meillä tekemässä puhdistuksen täällä lahdessa. olivat erittäin kohteliaita ja osaavia nuoria työntekijöitä,palkaksi tarjosin kahvit ja pullat hyvästä työstä. Tilaan myös jatkossa heiltä kyseisen palvelun!
Turus meil kävi kaksi erittäin komeaa Homemapin asentajaa voin sanoo näin naisena että kaverien osaamisen lisäksi sai myös silmäniloa;) Suosittelen!!!!!
- Huvittunut
Kovin huvittavaa kuinka Homemap mainostaa itseään täällä kymmenillä nimimerkeillä huonosti "tyytyväiseksi asiakkaaksi" naamioituneena. Todella läpinäkyvää touhua ja huonoa markkinointia.
- ddfee
Hahha! on tää suomi24 "hieno" paikka. Täältä ei varmasti saa totuutta mistään yrityksestä,firmat käy haukkumassa toisiaan.
- imurilla lähtee
Voiko poistoilma-aukosta vetäistä pölyt pois imurilla? Talo on vuodelta -69 ja ilmeisesti painovoimainen ilmastointi, kun mikään ei hurise.
- Että näin
Voit vetäistä mutta imurin kapasiteetti ei riitä. Eli, ei mitään hyötyä. Pienin alipaineistaja liikuttaa ilmaa jopa 1000 litraa sekunnissa.
- kallistalystiä
260 euroa maksoi 115 m2 asuntoon kanavien ja venttiilien puhdistus sekä desifiointi.
- Alallatyöskennellyt
Hinnat on suhteellisen vaikeasti verrattaviss, sillä saman kokoisissa asunnoissa voi työmäärä heitellä aika paljon. Ja hinta riippuu myös siitä onko kohde painovoimainen, huipparilla, LTOlla vai ilmalämmityksellä.
- raksaaja
Miksi DESINFIOIDA IV kanavia?
LTO kennon / jäähdytyskennon desinfioinnin ymmärrän mutta eihän IV putkeen mitään desinfiointinesteitä saa mennä suihkimaan...
Taitavat suihkia pölyn tarttumista nopeuttavia aineita oman työn lisäämiseksi??? - onnellinenSipokki
raksaaja kirjoitti:
Miksi DESINFIOIDA IV kanavia?
LTO kennon / jäähdytyskennon desinfioinnin ymmärrän mutta eihän IV putkeen mitään desinfiointinesteitä saa mennä suihkimaan...
Taitavat suihkia pölyn tarttumista nopeuttavia aineita oman työn lisäämiseksi???Tätä ihmetellyt itsekkin. Ainoa mikä tätä voi kaivata on liesituulettimen hormi. Muualla se on totaalisen turhaa.
Liesituulettimen ymmärrän, mutta muualla turhaa, tai oikeammin huijausta. - Artturi66
onnellinenSipokki kirjoitti:
Tätä ihmetellyt itsekkin. Ainoa mikä tätä voi kaivata on liesituulettimen hormi. Muualla se on totaalisen turhaa.
Liesituulettimen ymmärrän, mutta muualla turhaa, tai oikeammin huijausta.Liesikanavaan tulenarkaa kamaa...jepjep. Ainoa kanava, jota ei saa desinfioida muovikanavien lisäksi. Mutta asiaan, homemapilla tuntuu olevan ilmaa hinnoissa vaikka kuinka h*elvetisti. Sovin lto-huollosta 595€ ja joitakin päiviä myöhemmin toinen saman firman myyjä soittaa ja tarjoaa huoltoa halvemmalla, WTF? Tiedä sitten, et yrittikö pölliä provikat (luultavasti provikkapalkalla ovat) toiselta, mutta outoa touhua on. Päätin perua koko huolon ja otin sen sitten paikalliselta. Tuntuu olevan pelkkää rahastusta koko pulju. EN SUOSITTELE TÄTÄ FIRMAA!!!
- Anonyymi
Artturi66 kirjoitti:
Liesikanavaan tulenarkaa kamaa...jepjep. Ainoa kanava, jota ei saa desinfioida muovikanavien lisäksi. Mutta asiaan, homemapilla tuntuu olevan ilmaa hinnoissa vaikka kuinka h*elvetisti. Sovin lto-huollosta 595€ ja joitakin päiviä myöhemmin toinen saman firman myyjä soittaa ja tarjoaa huoltoa halvemmalla, WTF? Tiedä sitten, et yrittikö pölliä provikat (luultavasti provikkapalkalla ovat) toiselta, mutta outoa touhua on. Päätin perua koko huolon ja otin sen sitten paikalliselta. Tuntuu olevan pelkkää rahastusta koko pulju. EN SUOSITTELE TÄTÄ FIRMAA!!!
Kyllä se tulenarka kama haihtuu sieltä kanavasta jo puhdistuksen aikana
- pyytäkäätarjoustunneista
Parin tunnin työstä 2 ukolta 600 . Kannattaa teetättää tuntityönä, jotta pysyisi hinta
kohtuudessa. - Jakeer
On tuo Homemap parantanu aikalailla toimintaansa, veikkailen että nykyään eri tilanne kun pari vuotta sitten. Kyllä meillä oli asianmukanen palvelu ja hintakaan ei paha ollut, tein parit hintavertailut ennen tuota päätöstä.
- juuso755
Suomen ilmanvaihtohuoltoon ei kannata satsata koska ei laadukasta jälkeä!!! ammattitaidottomia puhdistajia!!!............ HM Ilmastointi on yritys josta saa ammattitaitoista palvelua hinta/laatu suhteen ollessa kunnossa!!!esim meillä OKT koneellinen lto 10venttiiliä 350e sisALV;n
- homemap
Hieman mediakriittisyyttä nyt, tällä "uskontokunnalla" näitä firmoja riittää, hankit sitten keittiötä, ikkunoita, pashakaivoa tjms. Kukaan ei kehu tai ainakaan kohtuuhintaiseksi mainitse (jäätäävää hintaa pukkaa) ennenkuin joku haukkuu, sitten koko pärkkeleen asuntovaunukylä laitetaan spämmäämään ja kehumaan.
- Home2
Nettipalaute tästä firmasta oli juuri niin oikeaa kuin puhuttiin. Tuntia ennen soitetaan, että ollaan aloittelemassa tätä nuohousta ja ollaan siis neljä tuntia myöhässä. Voi vaan kuvitella mitä on itse työn laatu. Ainakin nyt tiedän että kun puhelimesta kuuluu homemap löyn luurin korvaa. Kiitos ei kiitos tälle firmalle.
- Anonyymi
Tarvitsetko lisätietoa ilmanvaihtokanavien puhdistusta suorittavista yrityksistä? https://kodinplaza.fi avulla vertailet yhdellä tarjouspyynnöllä palveluntarjoajien arvostelut, takuut, palveluehdot ja hinnat.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 372421
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla362416- 951731
Olen aina vain
Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?511300Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?861281Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau51175Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen
Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?2671029- 52976
Kumpi teistä rakastui ensin?
Sinä vai kaipaamasi henkilö (jos siis tunteet ovat molemminpuolisia)? Tai jos kyse ei ole vielä rakkaudesta, niin kumpi36747- 27740