Hei etsin ihmisiä joilla on aivokasvain; gliooma, pilosyyttinen astrosytooma.
pilosyyttinen astrosytooma onko kenelläkään?
11
7004
Vastaukset
- Miksei tutkita
Luin viestisi ja se sai minut ihmettelemään sitä asiaa, että Kirkkonummen alueella on ihmetyttävän paljon aivokasvaimia ja yleensäkin syöpää. Kysyin tätä Hyksin neurologilta, että onko tätä asiaa kortistoitu ja tutkittu, että miksi juuri Kirkkonummella on tätä sairautta niin paljon. Kyse on myöskin siitä, että ihmiset menevät, miten menevät. Asiasta ei tiedoteta. Mielestäni, pitäisi viranomaisten ottaa tämä asia käsittelyyn, että mistä tämä asian painottuminen menee sinne ja onko kaivojen radonpitoisuudella siihen erityisesti syy-yhteys. Itsellänikin on ongelmia juuri aivoissa.
- Toinen Kirkkonummelainen
Hei Kirkkonummelainen.
Minulta on leikattu viime vuonna päästä luumun kokoinen gliooma jonka ensimmäinen diagnoosi oli pilosyyttinen astrsytooma.Lopullinen diagnoosi jäi hiukan auki.Ensi keväänä jälleen MRI.Mikähän ihmeen merkitys voi asuinpaikalla olla aivokasvainten esiintymiseen?- lisää
Kirkkonummella on veden radonpitoisuudet paikkapaikoin korkeita, varsinkin porakaivoissa. Maasta, muutenkin tulee säteilyä, joten puhutaan huoneilman tuuletuksesta. En tiedä minkä verran tiedätte näistä asioista.Lääkärit kyllä tietävät, mutta näistä asioista eivät puhu. Internetistä saa myös tietoa jos haluaa.
Ihmettelen, miksi siellä on niin paljon? - kirkkonummelainen
Hei vaan en usko että paikkakunnalla on mitään merkitystä tässä tapauksessa, minun lapsellani se on paikassa josta sitä ei voi leikata. Kiva kuulla että sinulla se oli paikassa josta se voitiin poistaa!
Kaikkea hyvää sinulle;D
- Aivo-K
Hei, 26-vuotias kaveri olen ja minulla todettiin pikkuaivokasvain 1 vuoden ikäisenä. Luultavasti se on kuitenkin ollut ihan syntymästä asti, koska oireilin vuoden ja äiti käytti eri lääkäreillä vuoden ennenkuin se puolivahingossa huomattiin. Aivokasvain todettiin pilosyyttisekswi astrosytoomaksi, etilogia jäi avonaiseksi. Operoinnilla saatiin aivokasvain poistettua, mutta pikkuaivojen vasen puolisko täytyi poistaa. Sain myös postoperatiivista sädehoitoa, jonka seurauksena kaksi eturivin hammasta ei koskaan kasvanut ja pituuskasvuni pysähtyi. Neuvonkin asiaa tällä hetkellä läpikäyviä ottamaan talteen jok' ikisen paperin ja vaatimaan joka ikistä diagnoosia ja etilogia-analyysia tai muuta paperille. Kuten minun tapauksessani, saattaa olla hyvinkin mahdollista, että niitä papereita tarvitsisi 26 vuoden jälkeen, eikä niitä löydy kuin OYKS:in kellarin perimmän takahuoneen muuttolaatikosta ;)
- pilosyyttinen astrosytooma
Hei
Kiitos vastauksestasi!Minun 8 v pojalla kasvain on paikassa josta sitä ei voida koskaan leikata. Kasvain löydettiin häneltä hänen ollessaan 5v.
Näitä kohtalotovereita ei meinaa löytyä kiven altakaan:(
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi! - 64-vuotias
pilosyyttinen astrosytooma kirjoitti:
Hei
Kiitos vastauksestasi!Minun 8 v pojalla kasvain on paikassa josta sitä ei voida koskaan leikata. Kasvain löydettiin häneltä hänen ollessaan 5v.
Näitä kohtalotovereita ei meinaa löytyä kiven altakaan:(
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi!Minulla todettiin vuonna 2006 pilosyyttinen astrosytooma selkäytimessä, josta sitä ei voi leikata katkaisematta selkäydinhermoja. Tilannetta korjattiin siten, että selkärangasta leikattiin kolmen nikaman nikamakaaret, jotta kasvain saisi lisää kasvutilaa eikä painaisi ydinhermoja. Kasvain on pituudeltaan (korkeudeltaan) 3,5 cm ja täyttää sivusuunnassa koko nikamissa olevan noin 1,2 cm:n onkalon. Kasvain lienee matala-asteinen. Ikävä juttu.
- minun elämäni pähkinänkuoressa
Minulla on leikattu pilosyyttinen astrosytooma vuonna 2000. Joka löydettiin vasta kun oli melkein liian myöhäistä.
Minulla oli kahden kananmunan kokoinen kasvain pikku aivoissa.
Oireilin 4 vuotiaasta lähtien, mutta lääkärit eivät sitä tutkineet, että mistä johtuu päänsäryt ja pahoinvoinnit. Määräsivät vain migreeni lääkkeitä, jotka ei auttanu mihinkään..
Esikoiseni synnytyksestä en muista mitään, koska aivopaine nousi hurjan korkeaksi, pyörryinkin kun lapsi oli syntynyt. Kolme päivää makoilin tajuttomana synnyttäneiden osastolla ja äidilleni toitotettiin jatkuvasti, että on lapsivuode psykoosi.
Lopulta sitten äidin patistelujen jälkeen minut kuvattiin ja sitten tulikin jo kiire.
Minut nukutettiin ja laitettiin hengityskoneeseen ja lähetettiin OYS:aan.
Siellä tehtiin hätäleikkaus samantien, eli laitettiin shuntti.
Kolme päivää myöhemmin oli itse iso leikkaus ja aivokasvain saatiinkin poistettua kokonaan.
Uusiminen on todella epätodennäköistä, mutta aina mahdollista.
Lääkärit eivät uskoneet minun selviävän siitä, mutta ihmeen kaupalla istun nyt tässä ja kirjoitan omaa terinaani..
Olen joutunut opettelemaan uudestaan kävelemään, lukemaan, näkemään jne..
Jälkiseurauksia minulla on kaksoiskuvat, vasemman puolen ataxia ja huono tasapaino.
Kuntoutus minulla jatkuu todennäköisesti koko loppu elämäni..
Itse olen itsekseeni miettinyt että miksi minulle tuli aivokasvain.. Se saattaa tosin olla ollut syntymästä asti, niinkuin neurologini epäilee, sen suuruudeen takia..
Mutta itse olen miettinyt että olisikohan Tsernobilin (vain miten se kirjotetaan=D)
ydinvoimalalla osuutta asiaan.
Laskeumahan tuli tännekkin päin silloin. Ja olin juuri v -86 sen neli vuotias.. - oyks-89
vanha viesti... mutta tsemppiä!!! edelliselle kirjoitajalle... todella saman kuulonen tapaus kuin mulla!!! ja myös oyksissa operoitiin.. siis pikkuaivokasvain!! ja syythän voi vain arvailla...??? mutta ehkäpä 6v kokema (aivokallon tulehdus)??? :(
- ViaDolorosa2
Hei! Täällä yksi jolta hiljattain leikattiin pilyyttinen astrosytooma (se on gliooman eräs alamuoto).
Gliooma saa alkunsa hermotukisoluista eli gliasoluista.
Gliooman tarkempityyppi riippuu siitä, mistä soluista kasvain sai alkunsa.
Nyt (pilyyttinen astrosytooma) saanut alkunsa keskushermoston hermotukisoluista, Astrosyytteistä,
astrosyytit osallistuvat veri-aivoesteen muodostamiseen. Astrosyytin ulokkeista osa on siis kosketuksissa hiussuoniin, osa hermosoluihin, ja näin ne huolehtivat hermosolujen ravinto- ja kuona-aineiden siirtämisestä. - Anonyymi
Minun tyttäreltäni poistettiin 2005 Oys:ssa hän oli silloin 6-vuotias ja hyvin onnistui kaikki mitään ei ole sen jälkeen asuimme sillä hetkellä Lapin läänin alueella . Hoidettiin Oys:n lasten hematologisella osastolla. Ja nyt tyttäreni on 24 vuotias ja voi tosi hyvin . asuu tällä hetkellä lähellä Helsinkiä. pidämme yhteyrrä jatkuvasti hän opiskelee Lähihoitajaksi .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2493770- 583593
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I992962Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk552709Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1252519Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352102Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012041Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441901Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1161861Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711219