Mitä tehdä ....

Olen eronnut 1,5 v sitten ja tilanne on vielä auki lastenhuoltajuusoikeudenkäynti pitkittyy. Lapset reagoivat tietenkin tilanteessa. Kokeillaan rajoja mitä saa tehdä äidillä ja mitä isällä.
Eilen 12 v pojan kanssa tuli sitten taas tilanne jossa hän käyttäyty minua kohtaan väkivaltaisesti ja minä yritin pitää häntä sylissäni että rauhottuisi. Pyysin poikaa sitten kun hän vähän rauhoittui menemään huoneeseen ja miettimään siellä hetken tilannetta. Poika soittikin isälleen ja tukeahan minä en siitten siinä tilanteessa saanut vaan isä käänsi asian niin että poika voi toimia noin ja äiti on tehnyt väärin. Pyysi vielä puhelimeen jonkun toisen henkilön jolle poika kerto tilanteesta. Hakee selvästi oikeusistuntoon todistajaa ...

Millä ihmeellä minä saisin tuon isän tajuamaan, että ne lapset on yhdessä tehty ja vaikka erottu on niin meidän pitäisi ne yhdessä kasvattaa. Ei hänkään olisi varmasti katsontu sitä tilannetta sanomatta mitään jos asetelma olisi ollut niin että hän olisikin ollut se pojan kiukun kohde.
16529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kyllä tuon ikäisen pojan pitäisi rajoja kunnioittaa.

Teit väärin siinä kun ensin lohdutit ja siten vasta kuritit tuo olisi pitänyt tehdä päinvastoin.

Ota yhteys paikkakuntanne sosiaalityntekijään esim. lastensuojeluviranomaiseen ja kerrot heille miten on käynyt niin ei sentään miehesikään voi "heidän ylitseen kävellä" he ovat ammattiauttajia ja osaavat neuvoa tämmöisissä tilanteissa.

Eikö miehesi suostunut yhteishuoltajuuteen aikoinaan vai miksi oikeuteen?

Äänestä
  • No mielestäni tein oikein että pyysin häntä vielä rauhottumaan omaan huoneeseen, en häntä siinä raivonpuuskassa olisi saanut mihkään huoneeseen vietyä. Yllättävän paljon voimaa tuollaisessa 12 v pojassa jossa kihisee kova kiukku.

    Soitan maanantaina asianajajalleni kerron tilanteen ja katson mitä hän sanoo, mietin kanssa kyllä sitä soittamista sinne lastensuojeluun, mutta vielä harkitsen sitä....

    Siis meillä on istuttu viime syksynä väliaikanen huoltajuus ja lapset määrättiin minulle arkihuoltoon ja isille tapaamiset. Ex yrittää saada kaikki lapset itelleen tai ainakin kaksi vanhinta eli haluaa jakaa neljänhengen sisaruskatraan. Meillä on jo yksi lausunto kirjoitettuna oikeudelle mutta nyt sitten tulee vielä uusi selvittely lasten kuulemisesta.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    No mielestäni tein oikein että pyysin häntä vielä rauhottumaan omaan huoneeseen, en häntä siinä raivonpuuskassa olisi saanut mihkään huoneeseen vietyä. Yllättävän paljon voimaa tuollaisessa 12 v pojassa jossa kihisee kova kiukku.

    vielä vähän lisää .. että sitä perhetyöntekijää mietin jos hänelle soittasin ja kertosin tilanteesta...

    Ja tästä huoltajuuskiistasta...
    Ex aikanaan sano minulle, että jos ero tulee niin hän tekee kaikkensa että minä en lapsia saa ... mutta onneksi hänen tuo katkeruus ja vihamielisyys on huokunut aika monessakin paikassa. mm alueemme lastensuojeluviranomainen siitä mainitsi minulle yhdessä puhelinkeskustelussa sekä siellä missä käytiin keskustelut lastenmielipiteistä oikeutta varten niin psyko ja sossu sano sitä, että ex on niin katkera että hänen kanssaan ei varmasti sopua kyllä saada ihan helpolla aikaan.

    En ole rajoittanut lasten menemistä isälleen millään tapaa, vaan päinvastoin olen antanut extra öitö ja viimeksi isienpäivänä extra viikonlopun, että saisivat olla yhdessä.
    Seiitäkin viikonlopusta tuli sitten jälkipuintia, oli ex riidelly/tapellut kaverinsa kanssa ja mojauttanut nyrkillä tätä kaveriaan. Tää juttu tapahtunut yöllä, mutta yksi lapsista ainakin herännyt siihen, muut lapset eivät ainakaan maininneet mitään tilanteesta.

    Isillä oli alkoholiongelma viimeset 3 v kun olitiin yhdessä vielä ja nyt näyttäs siltä että olut maistuu. On kyllä yrittänyt piilotella sitä juomistaan ja kuvittelinkin että se on rauhottunut, mutta taitaa totuus pikkuhiljaa taas tulla julki. huh huh...

    4D:ssa on ensi tiistaina agresiiviset lapset jotka hakkaavat vanhempiaan siitä voi oppia jotain jippoja joita emme vielä tiedä.

    Lapsilla on kyllä mahdollisuus sanoa kantansa tuonikäisillä kumman vanhemman luona haluaa asua, mutta jos pystyisit todistamaan exsäsi juoppouden niin lastensuojeluviranomaisten taholta sekin kyllä kumoutuu.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    No mielestäni tein oikein että pyysin häntä vielä rauhottumaan omaan huoneeseen, en häntä siinä raivonpuuskassa olisi saanut mihkään huoneeseen vietyä. Yllättävän paljon voimaa tuollaisessa 12 v pojassa jossa kihisee kova kiukku.

    Soitan maanantaina asianajajalleni kerron tilanteen ja katson mitä hän sanoo, mietin kanssa kyllä sitä soittamista sinne lastensuojeluun, mutta vielä harkitsen sitä....

    Siis meillä on istuttu viime syksynä väliaikanen huoltajuus ja lapset määrättiin minulle arkihuoltoon ja isille tapaamiset. Ex yrittää saada kaikki lapset itelleen tai ainakin kaksi vanhinta eli haluaa jakaa neljänhengen sisaruskatraan. Meillä on jo yksi lausunto kirjoitettuna oikeudelle mutta nyt sitten tulee vielä uusi selvittely lasten kuulemisesta.

    Tietysti teit oiken tuossa jos lapsesi käyttäytyi agresiivisesti. Siinä vaan äkkiä kun lapsi provosoi ja huomaa katoppas se antoi tuonkin periksi niin halaukset vaihtuu tietokonepeleihin/viihdeelektroniikkaan eli alkaa uhkailu "jos et sitä niin minä tätä..."

    Eli lähtökohta on se että SINÄ OLET POMO ja sinä määräät ne rajat ja siitä lähdetään, että ÄITIÄ EI LYÖDÄ! Eikä tietenkään isää, mutta sinun kohdallasi...Siinä voi käydä niin jotta osat vaihtuu ja lapsi kokee turvattomuuden tunnetta ja kantaa äkkiä äidistä/isästä vastuun eli saattaa tuntea että hänen täytyykin ottaa vastuu vanhemmistaan eikä päinvastoin.

    Eli tätä tarkoitin älänyt loukkaannu tarkoitin kuitenkin hyvää vaikkakin tekstini saattoi kuulostaa "päällekäyvälle" EN tarkoitanut kuitenkaan jotta olisit huono äiti en toki. :-)

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    vielä vähän lisää .. että sitä perhetyöntekijää mietin jos hänelle soittasin ja kertosin tilanteesta...

    Ja tästä huoltajuuskiistasta...
    Ex aikanaan sano minulle, että jos ero tulee niin hän tekee kaikkensa että minä en lapsia saa ... mutta onneksi hänen tuo katkeruus ja vihamielisyys on huokunut aika monessakin paikassa. mm alueemme lastensuojeluviranomainen siitä mainitsi minulle yhdessä puhelinkeskustelussa sekä siellä missä käytiin keskustelut lastenmielipiteistä oikeutta varten niin psyko ja sossu sano sitä, että ex on niin katkera että hänen kanssaan ei varmasti sopua kyllä saada ihan helpolla aikaan.

    En ole rajoittanut lasten menemistä isälleen millään tapaa, vaan päinvastoin olen antanut extra öitö ja viimeksi isienpäivänä extra viikonlopun, että saisivat olla yhdessä.
    Seiitäkin viikonlopusta tuli sitten jälkipuintia, oli ex riidelly/tapellut kaverinsa kanssa ja mojauttanut nyrkillä tätä kaveriaan. Tää juttu tapahtunut yöllä, mutta yksi lapsista ainakin herännyt siihen, muut lapset eivät ainakaan maininneet mitään tilanteesta.

    Isillä oli alkoholiongelma viimeset 3 v kun olitiin yhdessä vielä ja nyt näyttäs siltä että olut maistuu. On kyllä yrittänyt piilotella sitä juomistaan ja kuvittelinkin että se on rauhottunut, mutta taitaa totuus pikkuhiljaa taas tulla julki. huh huh...

    Niin, että sinä niin kuin viet lapsesi paikkaan jossa juopotellaan ja nyrkkitapellaan..? Sitten riidellään siitä kumpi saa lapset.. Koska ajattelitte ruveta miettimään lasten etua?

    Ei voi tajuta, että tälläistä lapset joutuu oikeesti Suomessa kokemaan.. Ja varmaan paljon..

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Sosialiviranomaiset olivat sitä mieltä että isin juominen ei ole merkittävää... joten tapaamiset jatku ja on menneetkin ihan hyvin, paitsi nyt on ote sitten lipsunu tähän mallii. Luuletko todellakin jos olisin tiennyt että hän siellä tappelee, että olisin lapseni sinne päästänyt. Tein tietenkin siitä iloituksen lastensuojeluun, kuultuani tämän jutun.

    Äänestä

  • kilanteen mukaan kirjoitti:

    Tietysti teit oiken tuossa jos lapsesi käyttäytyi agresiivisesti. Siinä vaan äkkiä kun lapsi provosoi ja huomaa katoppas se antoi tuonkin periksi niin halaukset vaihtuu tietokonepeleihin/viihdeelektroniikkaan eli alkaa uhkailu "jos et sitä niin minä tätä..."

    Eli lähtökohta on se että SINÄ OLET POMO ja sinä määräät ne rajat ja siitä lähdetään, että ÄITIÄ EI LYÖDÄ! Eikä tietenkään isää, mutta sinun kohdallasi...Siinä voi käydä niin jotta osat vaihtuu ja lapsi kokee turvattomuuden tunnetta ja kantaa äkkiä äidistä/isästä vastuun eli saattaa tuntea että hänen täytyykin ottaa vastuu vanhemmistaan eikä päinvastoin.

    Eli tätä tarkoitin älänyt loukkaannu tarkoitin kuitenkin hyvää vaikkakin tekstini saattoi kuulostaa "päällekäyvälle" EN tarkoitanut kuitenkaan jotta olisit huono äiti en toki. :-)

    Alkuperäinen kirjoitti pitäneensä lasta sylissä jotta RAUHOITTUU. Tämä on ihan yleinen tapa esim. lastenkodissa, jossa väkivaltaisesti käyttäytyviä lapsia pidellään kiinni eli houldataan, jotta lapsi RAUHOITTUU. Tilanteella ei siis ole mitään tekemistä "hellittelyn" tai "lellittelyn" kanssa. :)

    Ja se miksi lapsi sitten käyttäytyy toistuvasti ja/tai voimakkaasti agressiivisesti on melko selvää..

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Sosialiviranomaiset olivat sitä mieltä että isin juominen ei ole merkittävää... joten tapaamiset jatku ja on menneetkin ihan hyvin, paitsi nyt on ote sitten lipsunu tähän mallii. Luuletko todellakin jos olisin tiennyt että hän siellä tappelee, että olisin lapseni sinne päästänyt. Tein tietenkin siitä iloituksen lastensuojeluun, kuultuani tämän jutun.

    Juttelin perhetyöntekijämme kanssa ja mietittiin mitä tehdään.
    Soitin exälle sitten että seuraava viikonloppu on hänen viikonloppunsa ja uskallanko antaa lapset sinne luottavaisin mielin, että tälläistä ei enään tapahtuisi... ex lupasi että voin olla huoletta..

    On vain nyt tarkkailtava sitä, että onko se juominen taas alkanut... jos on niin siinätapauksessa tulen neuvottelemaan lastensuojelun kanssa, että mitä tehdään , sillä tiedän jos sanon exälle että en päästä lapsia sinne hän nostaa siitä ison haloon.

    mutta katsotaan mitä tuleman pitää ...

    Äänestä

  • kiinnipito? kirjoitti:

    Alkuperäinen kirjoitti pitäneensä lasta sylissä jotta RAUHOITTUU. Tämä on ihan yleinen tapa esim. lastenkodissa, jossa väkivaltaisesti käyttäytyviä lapsia pidellään kiinni eli houldataan, jotta lapsi RAUHOITTUU. Tilanteella ei siis ole mitään tekemistä "hellittelyn" tai "lellittelyn" kanssa. :)

    Ja se miksi lapsi sitten käyttäytyy toistuvasti ja/tai voimakkaasti agressiivisesti on melko selvää..

    tarkoitin, että pidin häntä syliotteessa jotta hän ei satuta itseään eikä meitä muitakaan. Ja sanoin että päästän heti hänet siitä kun hän rauhottuu.
    Tiedän kanssa että se on ihan yleinen käytäntö, lapselle joka saa hepulit.

    Äänestä

  • Eli oikea osoite on: http://groups.msn.com/123abcDEF/

    Tänne S24.n palstalle on silti ihan mukava kirjoitella ja ottaa kantaa vaikka onkin Äippä-Jengissä koska silloin saa enemmän eri ihmisten kokemuksia jaettavakseen. :-)

    Äänestä

Juu en mää loukkaantunut :) Ajattelinkin katsoa sen dokkarin.
Kiitos linkistä, ehkä tulen kurkkaamaan jokunen kerta.

Sen verran pitää sanoa tässä, että kyse ei todellakaan ole katkeroituneesta ex vaimosta, vaan olen todella huolissani siitä, että jos isin asenne on tuo, että poika voi äitään kohdella miten vaan niin millaisen mallin hän antaa lapselleen.
Minulle ei tulis mieleenkään, että jos kuulisin jotakin sellaista siellä suunnassa tapahtuneen, ettenkö sanoisi että noin ei voi toimia.
Sen verran pitää sanoa tässä kohtaa, että hän on hakeutunut sellaiseen seuraan missä on erittäin negatiivinen ajatusmaailma, mikä vain ruokkii hänen tuota katkeruutta ja vihaa... huh huh .. mitähän tästä vielä seuraa.. kun nyt jo näin alkaa heijastuu ..

Juuri tänään juttelin jälleen poikani kanssa, kun hänellä on jotakin eripuraa kaverinsa kanssa ja hän puhui turpaan vetämisestä, niin puutuin heti siihen että niin ei hoideta asioita vaan puhumalla ja lisäsin, että jos sen asian puhumalla saat selvitettyä niin äiti on sinusta ylpeä.

Äänestä
  • Aina tilanteissa joissa toinen vanhemmista on erimieltä kun toinen niin on huono asia olkoonkin sitten ero prosessi käynnissä eli ei. Exäsi olisi ehdottomasti pitänyt neuvoa poikaansa jotta "KUUNTELEPPA MITÄ ÄITI SANOO!" ja olla esimerkkinä pojalleen niin kun isän kuuluukin eikä vaan silittää päätä! Lapsi tarvitsee kummankin vanhemman rakkautta ja hoivanpitoa.

    Jos pelkäät exääsi niin ainahan voit hakea lähestymiskieltoa.

    Tuommonen "turpaan veto" uhittelu täytyy ehdottomasti kitkeä pois niin kun teitkin eli nopea palaute ja sen jälkeen kehuminen. Tietysti jos toinen on ensin ärsyttänyt poikaasi niin ei tietenkään kannata alakynteen jäädä vaan tottakait siinä täytyy olla mahdollisuus puolustaa itseään ja siinäkin tapauksessa tiettyyn rajaan asti ettei mennä äärimmäisyyksin.

    Meillä oli poika murkkuiässä helpompi kasvattaa kun taas tyttö huh huh siinä ovet paukku. :-) "Aina vedottiin kavereihin kun saavat olla myöhään ulkona" ja vastattiin "joo mutta sinä et sinä tulet klo 20.00 ja sillä siisti!" Nyt ne on jo isoja kumpainenkin ja tyttö muuttaa "pesästään" ja alkaa rakentamaan omaa "pesäänsä" voi voi...Tyttökin kerran sanoi jotta "kyllämä nyt ymmärrän miksi te saarnasitte niistä huumeiden vaarallisuuksista." Poikakin sanoi kerran siskolleen jotta "ne kotiintuloajat on laitettu sitä varten koska äiti ja isä on huolissaan susta ja se on sitä välittämistä." Tulee ihan tippa linssiin kun ajattelee jotta kyllä ne lapsetkin osaa arvostaa "tyhmää äippää ja iskää" jotka rajoja laittaa lapsilleen. :-D

    Uskoppois kyllä se vielä sullakin helpottaa ja alkaa näkymään valoa putkenpäässä. :-) Vaikka välillä tuntuu jotta tän putkenpäähän on valolta pääsy kielletty. :-(

    Äänestä

  • painaapäälle kirjoitti:

    Aina tilanteissa joissa toinen vanhemmista on erimieltä kun toinen niin on huono asia olkoonkin sitten ero prosessi käynnissä eli ei. Exäsi olisi ehdottomasti pitänyt neuvoa poikaansa jotta "KUUNTELEPPA MITÄ ÄITI SANOO!" ja olla esimerkkinä pojalleen niin kun isän kuuluukin eikä vaan silittää päätä! Lapsi tarvitsee kummankin vanhemman rakkautta ja hoivanpitoa.

    Jos pelkäät exääsi niin ainahan voit hakea lähestymiskieltoa.

    Tuommonen "turpaan veto" uhittelu täytyy ehdottomasti kitkeä pois niin kun teitkin eli nopea palaute ja sen jälkeen kehuminen. Tietysti jos toinen on ensin ärsyttänyt poikaasi niin ei tietenkään kannata alakynteen jäädä vaan tottakait siinä täytyy olla mahdollisuus puolustaa itseään ja siinäkin tapauksessa tiettyyn rajaan asti ettei mennä äärimmäisyyksin.

    Meillä oli poika murkkuiässä helpompi kasvattaa kun taas tyttö huh huh siinä ovet paukku. :-) "Aina vedottiin kavereihin kun saavat olla myöhään ulkona" ja vastattiin "joo mutta sinä et sinä tulet klo 20.00 ja sillä siisti!" Nyt ne on jo isoja kumpainenkin ja tyttö muuttaa "pesästään" ja alkaa rakentamaan omaa "pesäänsä" voi voi...Tyttökin kerran sanoi jotta "kyllämä nyt ymmärrän miksi te saarnasitte niistä huumeiden vaarallisuuksista." Poikakin sanoi kerran siskolleen jotta "ne kotiintuloajat on laitettu sitä varten koska äiti ja isä on huolissaan susta ja se on sitä välittämistä." Tulee ihan tippa linssiin kun ajattelee jotta kyllä ne lapsetkin osaa arvostaa "tyhmää äippää ja iskää" jotka rajoja laittaa lapsilleen. :-D

    Uskoppois kyllä se vielä sullakin helpottaa ja alkaa näkymään valoa putkenpäässä. :-) Vaikka välillä tuntuu jotta tän putkenpäähän on valolta pääsy kielletty. :-(

    Kiitos kannustavista sanoista :) Voimia tässä todella tarvitaan vielä kun on tää huoltajuusasia kesken ja sitten tuo murkku-ikä.

    Kyllä mää vielä eilen illalla puhuin pojan kanssa tilanteesta ja sanoin hänelle että ymmärrätkös että äiti ei niitä sääntöjä ja rajoja sinun kiusaksi laita vaan sen takia, että välitän hänestä ja haluan vain hänen parastaan. (olen tuonkii lauseen sanonut sen sata kertaa ja tulen sitä varmaan vielä sanomaan toiset sata kertaa ainakin) Kerroin tilanteesta minkä perheneuvolatäti kerran kertoi ... pojista (14 v) joiden vanhemma ei välittäneet lapsistaan, kuinka yksinäisiltä he tunsivat olonsa, puuttui välittäminen.

    Äänestä

Juu en mää loukkaantunut :) Ajattelinkin katsoa sen dokkarin.
Kiitos linkistä, ehkä tulen kurkkaamaan jokunen kerta.

Sen verran pitää sanoa tässä, että kyse ei todellakaan ole katkeroituneesta ex vaimosta, vaan olen todella huolissani siitä, että jos isin asenne on tuo, että poika voi äitään kohdella miten vaan niin millaisen mallin hän antaa lapselleen.
Minulle ei tulis mieleenkään, että jos kuulisin jotakin sellaista siellä suunnassa tapahtuneen, ettenkö sanoisi että noin ei voi toimia.
Sen verran pitää sanoa tässä kohtaa, että hän on hakeutunut sellaiseen seuraan missä on erittäin negatiivinen ajatusmaailma, mikä vain ruokkii hänen tuota katkeruutta ja vihaa... huh huh .. mitähän tästä vielä seuraa.. kun nyt jo näin alkaa heijastuu ..

Juuri tänään juttelin jälleen poikani kanssa, kun hänellä on jotakin eripuraa kaverinsa kanssa ja hän puhui turpaan vetämisestä, niin puutuin heti siihen että niin ei hoideta asioita vaan puhumalla ja lisäsin, että jos sen asian puhumalla saat selvitettyä niin äiti on sinusta ylpeä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

äippä kirjoitti:

Olen eronnut 1,5 v sitten ja tilanne on vielä auki lastenhuoltajuusoikeudenkäynti pitkittyy. Lapset reagoivat tietenkin tilanteessa. Kokeillaan rajoja mitä saa tehdä äidillä ja mitä isällä.
Eilen 12 v pojan kanssa tuli sitten taas tilanne jossa hän käyttäyty minua kohtaan väkivaltaisesti ja minä yritin pitää häntä sylissäni että rauhottuisi. Pyysin poikaa sitten kun hän vähän rauhoittui menemään huoneeseen ja miettimään siellä hetken tilannetta. Poika soittikin isälleen ja tukeahan minä en siitten siinä tilanteessa saanut vaan isä käänsi asian niin että poika voi toimia noin ja äiti on tehnyt väärin. Pyysi vielä puhelimeen jonkun toisen henkilön jolle poika kerto tilanteesta. Hakee selvästi oikeusistuntoon todistajaa ...

Millä ihmeellä minä saisin tuon isän tajuamaan, että ne lapset on yhdessä tehty ja vaikka erottu on niin meidän pitäisi ne yhdessä kasvattaa. Ei hänkään olisi varmasti katsontu sitä tilannetta sanomatta mitään jos asetelma olisi ollut niin että hän olisikin ollut se pojan kiukun kohde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu