ihan ilman mitään riidan haastamista tai muuta (mitä mielestäni täälä palstoilla on aivan liikaa muutenkin), että kuinka monella teiniäidillä (tai/ja isällä) on oikeesti halu tulla raskaaksi ja kuinka monella ns. vahinko??
Nyt en ollenkaan ota kantaa siihen onko teiniäidit sen huonompia kuin vanhemmat, minusta se ei ole ikäkysymys, mutta onhan siinä niin paljon muutakin kuin se ikä mitä kannattaisi miettiä!!!??? Vai??
Minusta jokaisen ihmisen kuuluisi saada olla sen verran itsekäs, että viettäisi edes jonkinlaisen nuoruuden. Tällä en nyt tarkoita mitään baareissa juoksemista tai biletystä---- vaan matkustelua, ensirakkaus, mahdollisesti naimisiin meno tai jotain muuta ja yksinkertaisesti se itsenäistyminen ja hiukan omillaan olo ennen kuin sitoutuu niin suureen vastuuseen kuin lapsi...
Luulen että monet kuvittelevat että voihan sitä sitten lapsenkin kanssa mennä ja tulla, mutta ei se niin helppoa ole ja kuitenkin mielestäni se nuoruus on niin tärkeää aikaa elämässä että se pitäisi saada kokea ilman omaa lasta...
Itse en osaa kuvitellakkaan että olisin jo esim 17-vuotiaana luopunut kaikesta siitä mitä sen ja 22 välissä kerkesin elämässäni kokemaan!! Nyt koen olevani kypsempi ja maailmaa nähnyt ja valmis uusiin haasteisiin... mielestäni valmius äitiyteen ei ole iästä kiinni vaan siitä kuinka paljon on kerinnyt kokemaan omassa elämässään ettei sitten tartte haikailla myöhemmin minkään perään...
Toivottavasti taas ei joku vedä hernettä nenään (tod näk näin kuitenkin käy)! Halusin vaan asiallisia kommentteja muilta!!
Nyt en ollenkaan ota kantaa siihen onko teiniäidit sen huonompia kuin vanhemmat, minusta se ei ole ikäkysymys, mutta onhan siinä niin paljon muutakin kuin se ikä mitä kannattaisi miettiä!!!??? Vai??
Minusta jokaisen ihmisen kuuluisi saada olla sen verran itsekäs, että viettäisi edes jonkinlaisen nuoruuden. Tällä en nyt tarkoita mitään baareissa juoksemista tai biletystä---- vaan matkustelua, ensirakkaus, mahdollisesti naimisiin meno tai jotain muuta ja yksinkertaisesti se itsenäistyminen ja hiukan omillaan olo ennen kuin sitoutuu niin suureen vastuuseen kuin lapsi...
Luulen että monet kuvittelevat että voihan sitä sitten lapsenkin kanssa mennä ja tulla, mutta ei se niin helppoa ole ja kuitenkin mielestäni se nuoruus on niin tärkeää aikaa elämässä että se pitäisi saada kokea ilman omaa lasta...
Itse en osaa kuvitellakkaan että olisin jo esim 17-vuotiaana luopunut kaikesta siitä mitä sen ja 22 välissä kerkesin elämässäni kokemaan!! Nyt koen olevani kypsempi ja maailmaa nähnyt ja valmis uusiin haasteisiin... mielestäni valmius äitiyteen ei ole iästä kiinni vaan siitä kuinka paljon on kerinnyt kokemaan omassa elämässään ettei sitten tartte haikailla myöhemmin minkään perään...
Toivottavasti taas ei joku vedä hernettä nenään (tod näk näin kuitenkin käy)! Halusin vaan asiallisia kommentteja muilta!!
Vastaukset 55
Vanhimmat
Lapsuus on tärkeää aikaa.
Nuoruus on tärkeää aikaa.
Aikuisuus on tärkeää aikaa.
Vanhuus on tärkeää aikaa.
Pikkulapsi perhe on tärkeää aikaa.
Minä uskallan väittää, että se, minkä kokee itselleen hyväksi, on hyvää riippumatta siitä miten joku toinen asian näkee. Jos joku kokee olevansa valmis äitiyteen/isyyteen ENNEN kuin on matkustellut, seikkaillut ihmissuhteissa, mennyt naimisiin, asunut omillaan, niin silloin hän voi siihen ryhtyä. (Kuitenkin murrosikä olisi saatava ohi, lapsen kannalta paras niin.)
Kaikki ei halua edes matkustella, asua omillaan tai bailata. Joku haluaa elämältään nimenomaan sitä perhe-elämää. Se on hänen unelma, se on hänelle tärkeä.
Minä olen se joku. Minä haluan perhe-elämää. Kaikki muu on toisarvoista.
Jos joskus haluan muuta, sen voi järjestää silloin, mutta se pitää suunnitella ja toteuttaa sen tilanteen mukaan, joka silloin on. Jos haluan matkustaa, voi lapsille järjestää hoitoa tai sitten ottaa lapset mukaan.
Jos tietää mitä elämältään tahtoo, niin eihän nyt olisi järkeä alkaa elämään toisella tavalla vain sen takia, että pitäisi ensin kokea sitä ja tätä ja tuota.
Kokemusta se on lapsenkin kanssa eläminen.
Oma elämä ei lopu lapsen tuloon, se vain muuttuu. Silloin on päätökset tehtävä sen tilanteen mukaan, eli lapsen kannalta parhaalla tavalla. Omaa itseään ei silloinkaan tarvitse unohtaa.
En ole teiniäiti, enkä teiniäidiksi enää ehdikään. En kannusta teiniäitiyteen, mielestäni olisi hyvä olla täysi-ikäinen (tai kunnes murrosikä ohi) ainakin. Mutta, jos lapsen saa nuorempana, niin ei siinä mitään, kunhan äiti (ja isä) tuntee olevansa valmis siihen elämänmuutokseen, ja kunhan lapsella on kaikki hyvin!
Minä en ole paljoa kokenut. Matkustellut olen vain naapurimaissa, sisarusteni ja vanhempieni kans sekä Viron reissu siskoni kans ja sitten häämatka. Yksin en ole asunut, muutin suoraan kotoa mieheni kans yhteen. (Niin muutti miehenikin.) Baareissa ei ole edes kiinnostanut juosta, yksi kerta riitti. Ihmissuhdeseikkailut ei kiinnosta. Ammattia minulla ei ole, olen viime kevään ylioppilas. Miehen tulot perheellisten tuet riittäis elättämään perheen. (Unelma-ammattini on kotiäiti.)
En jaksa uskoa, että jäisin mistään paitsi jos nyt saisimme sen odotetun lapsen. Nyt ollaan haaveiltu että lähdetään talvella käymään etelässä, mutta jos sitä reissua ei tulekaan, ei se maailmaa kaada. Ei se ole niin tärkeää. Opiskelut ei nyt paljoa kiinnostakaan, sen ehtii myöhemminkin. Mitäpä muuta sitä olis mistä jäis "paitsi"? Kun kuitenkin se lapsi tuo niin paljon iloa ja onnea (myös vastuuta ja murheita) elämään.
Vastuuta ei pidä pelätä. :)
Miten voit ajatella noin paljon itseäs? Jos haluat lapsen nuoressa iässä niin ensimmäinen juttu mitä ajattelee ei saa olla "mitä minä haluun"! Pystyvätkö teinit ajattelemaan lapsen parasta? Olisiko lapsen parempi tulla nytten (kun on opiskelija, ei ylimäärästä rahaa, ei ole naimisissa, ei ehkä niin pitkää seurustelusuhdetta...)?
Pitää muistaa, ettei jokaiselle ole avioliitto tärkeää. Toiset eivät mene naimisiin koskaan. Itse en pitäisi sitä mitenkään kriteerinä hyvälle äitiydelle/isyydelle.
Toki parisuhde pitää olla hyvällä pohjalla, mutta sillä taas ei ole mitään tekemistä avioliiton kanssa.
en ymmärrä että ihmiset voivat nähdä noin paljon vaivaa siitä miten muut tahtovat elää..minä olen juuri täyttänyt 21v. minulla on kaksi lasta,mies,omakoti ja muutenkin elämä kohdallaan!ensimmäinen lapseni oli vahinko,ehkäsystä huolimatta,kannoin vastuuni,toisin kuin lapsen isä,elin siis yksin 17vuotiaana pienen poikani kanssa,kunnes sitten tapasin nykyisen mieheni ja olemmeki olleet yhdessä kohta kolme vuotta ja meillä on myös yksi yhteinen poika joka täyttää pian vuoden! tämä mies pitää minun vanhinta poikaani kuin omaansa!! kaikki minun tuntemani "teini" vanhemmat ovat huolehtineet lapsensa!ja mitä naimisiin menoon tulee,mitä merkitystä sillä on???????? eikö se lapsen teko päätös kuitenkin ole suurin sitoutumisen merkki??siinähän sitoo itsensä loppu elämäkseen toiseen,eikä siitä tehtävästä voi erota...naurettavaa tuollainen,itse et taida olla kokenut minkäänlaisia vastoin käymisiä elämässäsi. arvostan nuoria vanhempia,ymmärtävät lapsiaan varmasti paljon paremmin!!!
Uskon, että pystymme aviomieheni kanssa antamaan hyvän kodin lapselle/lapsille. Minulla ei tosiaan tienestejä ole, mutta miehellä on, rahaa on "jemmassa" ihan ok, ja tuloja on. Vakituinen työ kirvesmiehenä, tosin ei voi koskaan tietää jotuuko lomautetuksi joksikin aikaa... Opinnot mulla ei ole kesken, kevääksi oon menossa kouluun, ammattia ei ole. Jos nyt tulen raskaaksi (kuten toiveena on), ammatin opiskelen vasta paljon myöhemmin, ehtii sitä sittenkin vielä. :)
Tiedän, elämä lapsen kanssa ei ole aina helppoa. Vastuu pitää kantaa (minusta on jotenkin kummaa pelätä vastuuta). Lapsi menee kaikessa edelle.
Uskon, että minusta tulee hyvä äiti. Niin uskoo miehenikin. :)
Teiniäidiksi en ehdi enää. Mutta kyllä teinitkin pystyy ajattelemaan lapsen parasta, uskoisin. Ei ehkä kaikki, mutta suurin osa. Kukaanhan ei ole täydellinen äiti, ei teini eikä vanhempikaan. Aina tulee niitä virheitä, ja niistä voi oppia. Sanotaankin, että ensimmäinen on se "harjoituskappale". :D
Jos tietäisin, etten kykenisi antamaan lapselle turvaa ja rakkautta, hyvää kotia, en tähän ryhtyisi.
Oman talon rakennus tulee kyllä tässä päälle (siis jos se lapsi saadaan nyt alulle), että se vähän mietityttää kyllä...mies on päivät ja illat pois kotoa, mutta eiköhän siitä selvitä. :) Onhan noita apureita sinne työmaallekin sitte.
vai että väität ettei Hyvällä suhteella ja Avioliitolla ole mitään toisien kanssa tekemistä! Taidat olla todella kaukana todellisuudesta!
Niin ja saanko kysyä että kuinka monta isää lapsillasi pitäisi sitten olla? Toi ei kyllä ole niin tervettä lapselle että mutsi vaihtaa jätkää.. U see
"siinähän sitoo itsensä loppu elämäkseen toiseen". Puhuit ittesi pussiin nytten. Itse olet eronut aiemmin vaikka te saitte lapsen, niin kuinka nytten jälkeenpäin voit enään tommosta mennä väittelemään?! Vaikka sulla ois kuinka ISO OMAKOTITALO ja vaikka kuinka ihana poikaystävä niin se ei tee sinusta parempaa äitiä. Avioliitossahan sitoo itsensä loppuelämäkseen toiseen eikä mikään raskaus.. ja sen sinä voit todistaa muille!
Kovin nuorena ei vaan aina välttämättä tiedä mitä oikeasti elämältään haluaa. Eli tosiaan tuo murrosikä kannattaa odotella ohimenneeksi ennenkuin alkaa tekemään päätöksiä jotka ovat peruuttamattomia.
En tiedä kuinka sinun lähipiirissäsi, mutta monetkaan ihmiset, eivät mene naimisiin, vaikka elävät hyvässä suhteessa. Usko pois vain.
Syitähän osaat keksiä varmaan itsekin monia.
Toki tekstini voi käsittää väärin, mikäli sitä vain haluaa.
Tiedän montakin liittoa, joihin on lähdetty aivan muista syistä kuin rakkaudesta, ensisijaisena syynä esim. lakiseikat.
Ei avioliitto ole tae yhtään millekään.
Kun on puhe esim. lapsiperheistä, niin lapsi sitoo sinua niin paljon enemmän siihen puolisoon, kuin yksikään paperi.
Mahd. eron tullessa, voi lapseton pariskunta lähteä eri suuntiin, koskaan toisiaan tapaamatta, kun taas lapsellinen pari on takuuvarmasti sidottu toisiinsa loppuiäkseen.
Ja mitä tulee tuohon viimeiseen lauseeseesi, olen hyvinkin lähellä todellisuutta. Pikemminkin pitäisin kaukana todellisuudesta sitä, jos sumeilematta yhdistää sanaan avioliitto "sielunkumppani, onnellisesti loppuun saakka, rakkausavioliitto"... Koska tässä mainitsemassasi todellisuudessa yleensä avioliittoon johtavat syyt ovat yleensäkin hyvin arkisia.
"Kun on puhe esim. lapsiperheistä, niin lapsi sitoo sinua niin paljon enemmän siihen puolisoon, kuin yksikään paperi."
Toi on täyttä p*skaa mitä sä puhut! Sä jätit poikaystäväsi vaikka teillä oli _YHTEINEN_ LAPSI! Ja nyt vielä uskallat väittää että lapsi sitoo loppuelämäks! Itse mokasit pahasti tossa asiassa!
Onpa asiallista tekstiä.
Valitettavasti taisi mennä väärällä nyt, minulla ei ole "poikaystävää" ja yhdessä tässä ollaan edelleen, joten olisitko ystävällinen ja selventäisit kirjoitustasi?
En ymmärtänyt siitä yhtikäs mitään!
Äijä lähti. Eka lapsi on ilmeisesti ollut aika pieni kun uusi mies tuli, pitää tätä siis omana isänään. Mitä epätervettä siinä on että lapsella on huolihtava ja rakastava isä?
Show me!
että hän olisi parempi äiti sen vuoksi. Ja äiti ei selvästi ollut se joka halusi eron vaan isä LÄHTI. Minkä sille voi? Ja eipä se avioliittokaan sido loppuelämäksi. Vai väitätkö, että avioerot eivät ole eroja.
usein kuulee teinien sanovan että ei haluakkaan mitään muuta tai että kyllä sitä sitten voi myöhemminkin. Ja tämähän on täysin totta. Ei elämä tai eläminen lopu lapsen tultua, se vaan muuttuu ja useimmiten parempaan suuntaan!!!
Tähän asiaan vaan liittyy muutakin. Jos niin monet sanoo että kyllä matkustamaan tai opiskelemaan kerkeää myöhemminkin niin minä olen sitä mieltä että kyllä lapsen kerkeää hankkimaan myöhemminkin. Eikä tarvitse olla edes vanha. Olin itse vähän yli 20 nähnyt jo paljon maaimaa, opiskellut ja tehnyt vaikka mitä, enkä todellakaan olisi ollut vanha jos sillon olisin halunnut lasta!!
Lapset eivät usein osaa ajatella sitä, että ei kaikkea tarvitse saada nyt ja heti! Mielestäni paras äiti on sellainen joka on elämässään kerinnyt jo muutakin kokea kun lapsuuden ja muutaman teini-vuoden. Kaikkiin ongelmiinkin lasten kanssa osaa suhtautua paremmin jos on jo tietynlaista elämän-viisautta mitä nuorena ei ole vielä kellään!!
Niin kuin alkuperäinen kirjoittaja sanoi, en myöskään halua moittia nuoria äitejä, olen vaan sitä mieltä että kovin moni ei vielä siinä iässä tiedosta sitä mitä kaikkea se äitiys vaatii! Se on muutakin kun rakkautta ja huolenpitoa. Se on myös älyä, viisautta, elämän-kokemusta ja opittua asiaa niin elämästä, ihmisistä kuin maailmastakin. Ja usein kukaan nuori ihminen ei näitä vielä omaa!
Me olemme matkustelleet, koko perhe!
Minä olin aikanani nuori äiti. Ja lasta todentotta haluttiin ja odotettiin! Silloin elettiin miehen tuloilla, ja myöhemmin ammatin opiskeltuani meitä oli kaksi työssäkäyvää ihmistä.
Pitää muistaa, että kukin meistä toivoo elämältä kovin paljon eri asioita. Se mikä toiselle on tärkeää, on toiselle aivan toissijaista, sekä toisinpäin.
Ihmiset ovat erilaisia, mielenkiinnot erilaisia, elämäntilanteet erilaisia, ja lisäksi toiveet elämältä kovin erilaisia.
Pitää osata erottaa se harmaa siitä mustavalkoisen välistä ;)
Luin tuon sinun kirjoituksesi.
Itse täytän torstaina 17 ja olen 7 viikolla raskaana. Kuten sanoit,ikä ei vaikuta kypsyyteen. Ja elämässäni olen ehtinyt kokea yhtä sun toista.joten en jää haikailemaan "nuoruuttani".Tosin Onhan vauvakin osa nuoruuttani,ja muistan hänen ansiostaan nuoruuteni "aina".
Jokainen on erillainen ja tietää itse milloin on kypsä ja milloin ei. Tämä lapsi on toibuttu!
En nyt menisi allekirjoittamaan, että jokainen tietää milloin on kypsä.
Muotoilisin asian pikemminkin niin, että tietää onko valmiuksia niinkin vaativaan tehtävään, kuin kasvattaa ja ohjata toista, pientä ihmistä.
Valitettavasti ei kaikista ole siihen, tarkennan, itsensä ja omien resurssiensa realistiseen arvioimiseen.
Kuitenkin; mikäli perus lähtökohdat ovat kunnossa, sydän oikealla paikallaan, rahatilanne kunnossa, ja valmiudet äidiksi, en näe syytä miksei pärjäisi. Jokaisella meistä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, on eri asia mitä niille tekee.
Mutta, pitää myös osata valmistautua siihen, ettei aina voi tietää mitä elämä eteen heittää. Tai tuudittautua ajatukseen, "kyllä sitä aina jotenkin pärjää".
On osattava katsoa itseään kriittisesti, rehellisesti tuijottaa peiliin ja ajatella kaikkea sitä mitä paljastuu.
Ei pidä "piilottaa" sitä tietoa (jos sellanen löytyy) ettei ehkä kykenekään, kun tahtoo niin paljon.
Kun ei haluta hyväksyä jotain asiaa, niin sitä ei välttämättä sitten näekään.
Oletko ihan tosissasi, kun sanot, että ikä ei vaikuta kypsyyteen? Toivottavasti et.
Varsinkin alaikäiset äidit vetävät helposti keskustelun esimerkkeihin lapsellisista kolmekymppisistä ja fiksuista 15-vuotiaista. Nämä on kuitenkin erikoistapauksia, suurin osa alaikäisistä meidän kulttuurissamme on epäkypsiä niinkuin periaatteessa kuuluukin, ja suurin osa kolmekymppisistä on aikuisempia. Sellainen itsenäistymis- ja järkevöitymisvaihe tuntuu tulevan siinä 17-25-vuotiaana, ja se yleensä alkaa sillä että 18-vuotiaana tajuaa, ettei ole eikä haluakaan olla aikuinen.
Minulla tietyt epäluulot syntyvät aina, kun joku luonnehtii itse itseään kypsäksi. Kypsä ihminen harvoin niin tekee.
oliko raskautesi siis "vahinko" vai tarkoituksella tehty?
Kieltämättä lasten kanssa on hiukan vaikempaa käydä kylässä, matkustella ja opiskella.
Näihin asioihin kuitenkin pystyy,niin halutessaan.
Olen matkustellut oman perheeni kanssa paljon Suomessa, Pohjoismaissa, etelässäkin olemme käyneet.
Olen tyytyväinen elettyyn elämääni ennen lapsia, kokemuksia minulla on tarpeeksi.
Jokaisella on oikeus omiin valintoihin, mutta myös vastuu teoistaan.
"ikä ei vaikuta kypsyyteen" No mikä sitten vaikutta? Vaikka olisit kuinka fiksu tahansa niin sulla ei silti ole elämänkokemusta! Kyllä 25-30 vuotias nainen on sinua kypsempi ja nähnyt enemmän kun sinä neiti kohta 17 vuotta. Olet vielä nuori, ja et voi sille mitään. Ihminen kypyy ajan myötä
sanottava tähän että ei ikä aina merkitse kypsyyttä vaan mielestäni asiat ja tapahtumat elämässä kasvattavat ihmistä aikuisuuteen...
kertoisin vähän itsestäni.
Olin 7-vuotias kun äitini ja isäni erosivat kun äidilläni oli alkoholiongelma. isäni oli vähän peukalo keskellä kämmentä ruuanlaiton ja siivouksen kanssa joten minä hoisin niitä asioita jo silloin kun olin lapsi. myös osittain olen joutunut tai saanut kasvattaa minua kolme vuotta nuorempaa veljeäni ja hänestä on kasvanut ihana herrasmies.. eli halusin vaan sen yrittää kertoa että minunkin tapauksessani jouduin kasvamaan aikuiseksi ehkäpä liian aikaisin.
tulin raskaaksi kun oli 17-vuotias ja olin ollut kuukauden 18 kun ihana poikani syntyi.. voi kyllä sanoa että minulla ja pojallani on hauskoja hetkiä kun äiti heittäytyy vähän lapseksi ja ei tiedä kumpi meistä on se lapsi kun pyöritään ja möyritään tuolla lattialla... ja meillä on niin ihania hetkiä.. olen niin onnellinen tuosta hymystä jonka tuo ihana poikani antaa minulle.. mutta hyvää joulun odotusta..=)
Ikä merkitsee kypsyyttä. kaikki ovat kokeneet eri asioita elämässään. Se että sinä nytten tykkäät että olet kypsempi kuin muut koska olet mukamas kokenut heitä enemmän on kyllä täyttä sontaa! Ton ollaan me varmaan kaikki kuultu aikasemmin että "Joo faija hakkas ja mutsi tyyppäs ja sit he erosivat ja kukaan ei rakastanu mua" meininkiä. Se EI tee sinusta fiksumpaa tai kypsempää!
Jos olisit kypsä niin et menisi väittämään niin, kypsä ei sitä tee.
"aikuiseksi ehkäpä liian aikaisin" se ei tee sinusta aikuista! Älä kerää itsesääliä! Ei kukaan välitä!
lukemaan.. en kertaakaan väittänyt että minua ei olisi rakastettu enkä myöskään kerää mitään sääliä.. te niin suuret ja mahtavat kaiken tietävät aikuiset yritin antaa omasta elämästäni myös eri näkökulmia ja teistä "aikuisista_" te näköjää olette vähemmän aikuisia kuin muut koska tuollainen haukkuminen ja säälitä puhuminen on todella lapsellista enkä enään kirjoita tänne en halua aloentua samaan kuin te eli toisten alentamiseen ja haukkumiseen.. ja en edelleen en ole aikuinen mutta sanonut vaan että olen joutunut tekemään aikuisten asioita....
on täyttä sontaa. Miten "aikuinen nainen" on noin tyhmä? Onhan hän kokenut enemmän kuin muut. Vastuuta on ottanut jo pienestä pitäen. Kyllä se sellainen tekee jonkin verran kypsemmäks ja realistisemmaks. Mutta kypsyydenkin voi käsittää niin eri tavoin. Niinkuin teiniäitiydenkin. Ja vauvuuden. Yhtä ainoaa mielipidettä ei ole. Paitsi että 2 2=4
vihdoinkin joku ymmärsi minua... hyvää joulun odotusta sinulle...
!! :)
kyllä aika monesti kokemukset- sekä hyvät että huonot- vaikuttavat ihmisen kypsyyteen.
eikä missään voi sanoa, että tietyn ikäiset ovat tietynlaisia. minusta myös aikuisessa pitää olla ripaus lapsellisuutta ja lapsimaista että edes pystyy ymmärtämään omaa lastaan.
kuten näistäkin keskuisteluista huomaamme, jokaisella on omat mielipiteet, eikä voi sanoa että omat mielipiteet ovat "oikeammat" verrattuna toisten mielipiteisiin. Mielipiteitä (kuten kaikkea muutakin) on yhtä monta, kuin tällä planeetalla on ihmisiä.
Matkustelusta vielä (kun sekin näytti aiheena olevan täällä myöhemmin) niin en näe minkäänlaista estettä sille etteikö voisi reissata pienen lapsen kanssa. erityisesti kiinitin huomiota kahteen lauseeseen, jotka lentelivät vähän väliä: "Turha lapsen kanssa lähteä, koska tämä ei kuitenkaan muista siitä myöhemmin mitään" ja "Turha lasta on rasittaa matkalla". Eivätkö nämä lauseet kuitenkin tavallaan kumoa toisensa?
Eiköhän se ole jokaisen vanhemman itse päätettävissä haluaako lähteä matkalle lapsen kanssa vai ei. Siitä voi tulla vaikka kuinka ikimuistoinen kokemus. Itseäni harmittaa, että itse emme porukoiden ja sisaruksieni kanssa harrastaneet reissausta, mutta esim. mieheni aina kehuu, kuinka he olivat pieniä siskonsa kanssa, äitinsä ja isänsä veivät heidät kesäisin retkille, huvipuistoihin ym. Ja vaikka mieheni ei matkoilta kauheasti muistakaan, hän muistaa että siellä oli mukavaa :)
Ja vielä niistä avio- ja avoliitoista. Avioliitto ei ole automaattisesti rakkauden ja sitoutumisen tae. Emme ole mieheni kanssa naimisissa ja multa silti rakastan miestäni ja lastamme. Ja olen täysin sitoutunut molempiin.
Ja täällä on kauheasti puhuttu vastuuttomuudesta. Entäpä kun meillä meni näin: ÄITINI lähti kävelemään kun olin alle 2vuotias. (ei ollut teini ja oli naimisissa isäni kanssa) Jäin isälle, ja pian sain äitipuolen. Tosin minulle hän on pelkkä äiti ilman "lisänimityksiä". Biologisesta äidistäni kuulen kerran vuodessa, kun MINÄ soitan hänelle. Eipä siinä. Ei se minua haittaa. Äiti(puoleni) rakastaa minua varmasti enemmän kuin oma äitini.
Tjaah. tässä olikin tarpeeksi tekstiä minun osaltani vähäksi aikaa. Toivottavasti sain asiani selvitettyä edes joten kuten selvästi. :)
Hyvät joulun odotukset kaikille!
"Toivottavasti sain asiani selvitettyä edes joten kuten selvästi. :) "
aikaisemmin kuitenkin kirjoitit "jokaisella on omat mielipiteet, eikä voi sanoa että omat mielipiteet ovat "oikeammat" verrattuna toisten mielipiteisiin. "
Itse kuitenkin nyt kuvittelit sanovasi ns. viimeisen sanan ja huolimatta siitä mitä muut kirjoittivat niin sinä nyt kuitenkin tulit jalona ihmisenä ilmoittamaan miten nämä asiat oikeesti ovat...
Jos on sitä mieltä, että jokaisella on oma mielipide, niin omaa mielipidettä ei sitten saa sanoakaan..?
sitä mieltä että vaikka lapsi ei elämistä estäkkään niin lasta ei kuulu raahata paikasta toiseen!!
Oma mummuni sanoi aina että pienen lapsen paikka on kotona eikä sitä kuulu raahata ympäri kylää tai etelänmatkoilla! Itse nuorempana ajattelin että kyllä minä ainakin lapseni vien mukanani, mutta nyt ymmärrän, että ei lapselle oikeesti tee hyvää jos koko ajan mennään!
En tietenkään tarkoita että kotona pitää istua 24/7,,, kyllä kaikki kauppareissut, ulkoilut, kyläilyt sun muut tehdään tietenkin, mutta en ikinä pientä lasta haluaisi pistää hoitoon jos menen tunnille tai viedä lentokoneeseen moneksi tunniksi! Mutta tämä on vaan minun mielipiteeni!
Haluan että elämäni on sellaisessa tilanteessa kun lapsi tulee, että ei koko ajan ole tarvetta päästä johonkin vaan voi nauttia kotielämästä pienoisen kanssa... eli opiskelut loppuun ja reissaamisen unohdan ainakin pari vuotta...
Tunnen vanhempiakin vanhempia, hyvin koulutettuja. He tekevät samanlailla reissuja pienten lastensa kanssa, kuin meidän perhe.
Arki on arkea. Välillä saa myös irtautua siitä ja mielensä mukaan, vaikka matkustella. Lapsetkin nauttivat näistä kokemuksista, enkä veisi heitä esim. matkoille, ajattelematta myös heidän parastaan.
Jokainen talllaa tavallaan.
että vaan nuoret vanhemmat raahaavat lapsiaan ympäriinsä... matkustan tällä hetkellä paljon... ja pitkiä lentoja (suomen ja usan väliä) ja melkein aina jollain on pieni vauva ja säälittää kun kattelee.
Mielestäni niin pienen kuuluisi olla vielä kotona. Ei niin pieni ymmärrä semmosen matkustamisen päälle vielä mitään! Ainut asia mikä kiinnostaa on äiti ja isä ja että saa ruokaa kun tarttee!
Tottakai arjesta täytyy irrottautua, mutta sillon kun lapsi on pieni niin sille paras paikka on kotona. Tietenkin matkustus on hienoa lapselle hiukan vanhempana kun siitä jo jotain ymmärtää!
En minäkään pientä lasta veisi pitkälle reissulle. Liian rasittavaa lapselle.
Mielestäni ehkä noin vuoden ikäistä vois jo viedä pienemmälle reissulle (vaikka sinne Norjaan, asuntovaunun/auton kans), mut en mihinkään etelänlomalle kyllä lähtis ku vasta ehkä vähintään 3-vuotiaan kans. Alle vuoden ikäisen kans ei pitkiä reissuja, riippuu tietenki lapsesta. Jos on kovin helppo tapaus, ni mikäpä sitte estäis.
Niin kauan kuin lasta ei kiinnosta lähtä, ni ei varmaan kannata. Kyllä sitä aina muutaman vuoden voi odottaa.
Jos menee vaikak jonnekkin matkoille vauvan kanssa niin eihän siellä voi itse mitään tehdä kun on lapsi mukana. Ja tuskin sieltä löytyy jotain sen ikäisille vauvoille. Ja vielä se pahin juttu ettei lapsi tule muistamaan sitä matkaa, siksi kannattaa matkustella pidempiä reissuja kun lapsi on siinä iässä että hän muistaa. Sillon se on paljon kivempaa :)
"Lapsetkin nauttivat näistä kokemuksista" Ja mistä kokemuksista? Eihän ne lapset muista sitä matkaa!!! Jos kyseessä ei ole koulu ikäinen lapsi...
Mitä asioita ei voi tehdä kun vauva on matkalla mukana?
Voihan sitä tehdä vaikka ja mitä! Katsella maisemia, käydä uimassa, käydä museossa, syömässä, huvipuistossa, kiivetä tunturin laelle (vauva kantoreppuun vaan), ...
Ainut mikä mulle tulee mieleen mitä ei voi tehdä: bilettää.
Ite en ainakaan sellasta kaipaakaan, varsinkaan matkoilta.
Siinä oon samaa mieltä että pidempiä reissuja vasta sitte ku lapsi on isompi. On helpompaa ja lapsikin muistaa.
Hoitajana tiedän että olet kaukana todellisuudesta.
"käydä museossa" --> Vauva tuskin välittää museoista.
"syömässä" --> Syödä voi myös kotonakin ja vauva ei näe eroa vaikka söisit kuinka hienossa paikassa!
"huvipuistossa"---> Siis oikeestikko? Eihän ole ees laitteita vauvoille!! Aiotko viedä sen mukanasi vuoristorataan?
"uimassa" ---> Vauva ei osaa uida ja tuskin siitä välittää jos on nuori.
"Katsella maisemia" ---> Katsella maisemia josta ei ole aavistustakaan? Ymmärrätkö tyttö pieni ettei vauvan aivot toimi samalla tavalla kun aikuisen? Vauva haluaa olla rauhassa kotona ja tehdä perinteisiä asioita mitkä kuuluu sen päivä rytmiin. Liian isoja eroja voi tuottaa liikaa stressiä.
Se ei ole hyvä idea ottaa lapsi mukaan matkoille, varsinkin tosi nuorena. Ymmärtäisit ettei vauva ole mikään nukke mikä raahataan omien tarpeiden mukaan!
Nyt kyllä vääntämällä väännät, mene itseesi. Jokainen lapsellinen tietää, että jo hiukan isompi, esim. puoli vuotias nauttii suunnattomasti esim. metsässä katsella, ihmetellä, katsella käpyjä jne.
Nimimerkillä: kahden vanhempi äiti
käpyjen töllötys metsässä onkin hirveetä matkustamista.... mistä tässä oli siis kyse!!!
Niistä nauttii AIKUINEN. Näihin huveihin vauva ei ole este. Jos isä ja äiti haluaa lähteä matkalle, he voivat ottaa sen lapsen mukaan. Huvipuistossa toinen voi jäädä lapsen kans odottaan kun toinen käy laitteessa, tai sitte ottaa mukaan joku varta vasten lapsenvahdiksi.
Ei kaikesta sentään tarvi luopua vain lapsen tähden, kun lapsi ei siitä kerran kärsi! Omiaki unelmia saa olla ja niitä toteuttaa, lapsen paras huomioon ottaen.
Tarkoitin nyt lähinnä vaikkapa pohjoismaissa matkustelua, autolla liikkuen. Voi aivan hyvin ottaa vauvan mukaan. Minun sisaruksia on matkalla ollu myös pienenä, vuoden kahden ikäisenä. Ei ny ihan vastasyntynyttä kuitenkaan pitemmälle (huvi)matkalle, mummolamatkalle kyllä voi tms.
Ymmärtäisit että vauva ei sido kotiin 24h/vuorokausi, vaan sen voi ottaa myös mukaan. Järjestelykysymys.
Retki se on retki metsäänki. Ja lapset muuten nauttii siitä!
Oli ihana kun lapsena mentiin koko porukalla metsään, talvellaki, ja tehtiin kaikennäköstä.
Joskus oltiin yö talvella metsässä, puolijoukkueteltassa. Nuorin sisaruksista oli sillon alle 2 vuoden, en muista minkä ikäinen.. Ja mukavaa oli kaikilla, eikä nuorinkaan siitä kärsiny mitenkään. :) Pienikin voi nauttia uudesta ympäristöstä, olla innoissaan, vaikkei sitä muistakaan myöhemmin.
Nytten puhuttiin kyllä vähn pidemmistä matkoista eikä takapihan metsästä. Kyseessä oli joku etelä matka tai vastaava... huhu pysy asiassa!
Nyt oikeasti pysyt asiassa! Kuinka vanha olet kun et millään osaa lukea tai ymmärtää?
Miksi vauvan pitäisi ottaa mukaan jos laitetaan vain mukavuuksia aikuisille? Oleko ajatellut että lapsi ei ehkä tykkää olla koko ajan mukana, sitä ei voi raahata kuin nukketa, ymmärtäisit sen herranjumala! Se on lapselle myös rasittavaa vaikka se saisikin vain nukkua sen matkan!
Sinä olet just niittä tyyppejä jotka ajattelevat vain itseä ja sen kaikki varmaan jo tietää textiesi perusteella. Jos aikuiset menee jonnekkin HEILLE tehtyä juttuja varten vaikka koko päiväks niin miksi pitäisi ottaa vauva mukaan koska se ei välttämättä tee sille mitään hyvää!
Älä elä nukkemailmassa, OK?
Äläpäs nyt rupea.
En tarkoittanutkaan että pitäisi jatkuvasti olla menossa. Mutta jos vaikka haluaa kesällä reissun tehdä, vaikkapa viikon reissun, ni ei lapsi ole este. Mitä se siitä kärsii? Ei ole ainakaan minun pikkusisarukset reissuista kärsiny. Suomessa reissattu, huvipuistoissaki käyty. Joskus on vaippa vaihdettu näkötornissa.
Ja sitten isommassa perheessä, eihän ne muutkaan lapset sitten saa mitään kokemuksia, jos sen nuorimman takia pitää olla vain neljän seinän sisällä, "ettei vain vauva rasitu".
Ei se reissukaan tarkoita sitä, että koko ajan ollaan vain menossa, eikä pysähdytä hetkeksikään. Se vain tehdään lapsen ehdoilla, eli rauhallisesti, hitaasti, taukoja pitäen. Ymmärrätkö?
Ne ei todellakaan mitään posliininukkeja ole, jotka menee rikki heti kun kodin ulkopuolelle menee.
Mitä haittaa jos rasittaa vähäsen? On niitä muitakin asioita jotka vauvaa rasittaa. Ja millä tavalla se rasittuu? Nukkuu pari yötä huonommin?
Sinä itse taidat olla sitä ahdasmielistä tyyppiä, joka ei lasta vie edes ulos tai mummolaan kun se voi rasittua. Ja muiden kasvatustavat on huonoja, vain sinun on hyvä.
Voit käsittää kaiken väärin, jos haluat.
Etelänmatkoista oli jossain, mutta oli myös lyhemmistä reissuista.
Olihan tässä enempi noista etelänlomista ja muista pitemmistä. En itekään veis vauvaa sellaselle. Mut vaikkapa Norjaan voisin hyvin lähtä ajeleen vaikka 1-vuotiaan lapsen kans.
Onhan tässä puhuttu vähän eri asioista.
Ihan ilman mitään riita niin haluaisin kysyä kuinka vanha olet?
Ihan näin kun satuin lukee sun kommentit...
En ole teini, enkä ole äiti.
Miksi kysyt?
Olen alkuperäisen kirjoittajan kanssa aivan samaa mieltä...
Niin,kyllähän sen voi noinkin ajatella,ja toinen ajatustapa vois olla,että hankitaan ensin hyvä ammatti,oma talo ym.jonka jälkeen huomataan,että ollaan lähellä neljää kymppiä,ja olisi kiire jo saada se ainokainen.....En kyllä ehkä itse lähtis suosittelemaan teini vanhemmuutta,mutta päivääkään en vaihtaisi pois! Olin 17v kun esikoinen syntyi ja 21 vuotiaana oli jo kolmisen kappaletta muksuja=) Mutta jokainen taplaa tyylillään eix joo=)