Ärtynyt eturauhanen

Mies-32

Itse olen kärsinyt yli kolme vuotta ns. ärtyneestä eturauhasesta eli varsinaista tulehdusta ei ole. Vaivoina on lähinnä yleistynyt virtsaamistarve ja se, ettei rakko tyhjene aina kunnolla. Lisäksi tuntuu koko ajan epämiellyttävä jomotus ja lievä polte. Vaivat alkavat aina ilmojen kylmettyä syksyllä ja jatkuvat kesään saakka. Työpaikan lääkärillä olen käynyt monta kertaa ja virtsa ja verikokeet otettu muutaman kerran. Mitään ei näy. Syön vaivaan Arcoxia-nimistä lääkettä, joka kyllä lievittää oireita ja jopa parantaakin vaivan, mutta ongelma on siinä, että vaiva uusii kylmällä ilmalla välittömästi. Ei auta, vaikka pukeutuu kuinka lämpimästi. Kaikkein pahinta on kylmä viiva, joka puhaltaa paksujenkin vaatteiden läpi. Helsingissä on viimaa talvella käytännössä joka päivä. Lekuri suosittele syömään c-vitamiini poretabletteja, joita olen välillä syönyt. Runsas veden juominen tuntuu auttavan, koska tuntuu siltä, että rakko tyhjenee paremmin. Haluaisin kuulla kokemuksia luontaisuotteiden käytöstä. Mitkä ovat auttaneet?

Onko esim. nämä auttaneet?
http://terveyskaupat.net/epages/HameenLuontaistuote.axl/?ObjectPath=/Shops/HLT/Categories/126

Toisalta löysin Fastiron Oy:n (urologi lääkäriasema) sivuilta alla olevan uutisen ja juuri tuota sahapalmupuuta näkyi noissa yllä olevissa tuotteissakin olevan.

"Sahapalmupuusta (Saw palmetto) tehty luontaistuote ei auta eturauhasen hyvänlaatuisessa liikakasvussa. Sahapalmupuusta tehtyä luontaisvalmistetta käytetään runsaasti eri puolilla maailmaa eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun aiheuttamiin virstaamisvaivoihin. Lumekontrolloidussa kaksoisoikkotutkimukseesa tämä luotaisvalmiste annoksella 160 mg kaksi kertaa päivässä ei auttanut vaivoihin (Bent S ym. 2006). Tutkimuksessa oli mukana 225 yli 49-vuotiasta miestä, joilla kaikilla oli eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ja sen aiheuttamia vaivoja. Sahapalmupuun valmisteen ja lumelääkkeen välillä ei ollut eroja vaikutuksissa virstavaivoihin eikä myös haitoissa ollut eroja. Virstaamisen oirepisteet, virtsan virtaama, jäännösvirtsa, eturauhasen koko, PSA-pitoisuus ja elämänlaatu olivat samanlaiset kummassakin tutkimusryhmässä yhden vuoden hoidon aikana.Tutkimus on huolella tehty ja luotettava. Sahapalmupuusta tehty luontaisvalmiste ei auta eturauhasen hyvänlaatuisessa liikakasvussa.

Eturauhasen hyvänlaatuiseen liikakasvuun on olemassa hyviä lääkkeitä: eturauhasen tilavuutta vähentävät lääkkeet (finasteridi ja dutasteridi) sekä eturauhasen sileälihaskomponenttia relaksoivat lääkkeet (alfutsosiini ja tamsulosiini). Lisäksi eturauhasen hyvänlaaatuisen liikakasvun höyläysleikkaus on tehokas ja antaa avun nopeasti."

1

3538

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TMPP

      Itselläni kylmä vaikuttaa, mutta myös D-vitamiinin puute vaikuttaa. Samaan aikaan pimeää ja kylmää.
      Otin säännöllisesti D-vitamiinia ja hieman helpotti. Ei poistunut, mutta auttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1014
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      872
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      123
      793
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      669
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      51
      650
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    12. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      605
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    16. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      565
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      124
      560
    18. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      558
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      517
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      513
    Aihe