Sukulaiset?

Mitenkä teidän suvuissa, onko paljon epilepsiaa?
Mun täti (isän sisko) on nyt vanhemmiten (yli 80 v.) alkanut "kaatuilla" oudosti. Hän asuu yksin, ja kotihoitsut käy pari kertaa päivässä katsomassa. Nyt viimeisen ehkä noin vuoden aikana hän on jo monta kertaa löytynyt lattialta kaatuneena ja kun on siitä tointunut, ei ole muistanut jälkikäteen mitään kaatumisesta ja sen jälkeen tapahtuneista asioista.
Lääkärit ovat alkaneet epäillä epilepsiaa, ja nyt sitä kai tutkitaan sitten tarkemmin.
Hankalaa on tietysti se, että kun ei hänen kaatumistaan kukaan ole koskaan nähnyt.
Myös sedälläni, eli isän veljellä oli kuulemma yleisiä ne viinakrampit. Se kun oli aika kova viinamäen mies.
Näinhän se taitaa olla, että taipumus epileptisiin kohtauksiin tai epilepsiaan kulkee suvussa...
111076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ainoa meidän suvussa ja toivottavasti viimeiseksi jäänkin.
Lapset ovat ainakin vielä terveitä
ja toivotttavasti niille ei ikinä
epi puhkea.
Neurologit on sanoneet,
että tää mun ei periydy =)

Äänestä

meidän suvustamme minulla,1 serkulla,tädilläni ja isäni isällä on ollut epilepsia,joten meidän suvussa ilmeisesti jonkinlainen alttius periytyvyyteen on,mutta koska suku on laaja hyvin pienenä vähemmistönä ollaan.

Äänestä

Mun epilepsia on aivotulehduksen seurausta, sillä hoitamaton tulehdus tuhosi aivoja.. Välillä meinaa katkeruus nousta esiin, koska tutkimuksiin en päässyt, vaikka päänsärky oli aivan kauhea..

Äänestä
  • Ja mikä se on? Aivokalvontulehdustako tarkoitat? vai peräti aivoverenvuotoa? Itselläni oli aikoinaan kova keuhkokuume ja sen jälkeen taisi olla aivokalvontulehdus ja hieman epäilen, että se laukaisi periytyvän epilepsiani, mutta lääketieteen sääntöjen mukaan se ei ole tapauksessani hyväksytty teoria, kun olisin jokatapauksessa sairastunut. Öööh, noh... en nyt ole kyllä aivan varma, mutta luultavasti, koska geenivirheeni on täydellinen.

    Äänestä

  • Hugo. kirjoitti:

    Ja mikä se on? Aivokalvontulehdustako tarkoitat? vai peräti aivoverenvuotoa? Itselläni oli aikoinaan kova keuhkokuume ja sen jälkeen taisi olla aivokalvontulehdus ja hieman epäilen, että se laukaisi periytyvän epilepsiani, mutta lääketieteen sääntöjen mukaan se ei ole tapauksessani hyväksytty teoria, kun olisin jokatapauksessa sairastunut. Öööh, noh... en nyt ole kyllä aivan varma, mutta luultavasti, koska geenivirheeni on täydellinen.

    Mulla oli siis ihan oikea aivotulehdus, enkefaliitti, jonka taas laukaisi samaan aikaan puhjennut sidekudossairaus sle/ss.

    Äänestä

  • Hugo. kirjoitti:

    Ja mikä se on? Aivokalvontulehdustako tarkoitat? vai peräti aivoverenvuotoa? Itselläni oli aikoinaan kova keuhkokuume ja sen jälkeen taisi olla aivokalvontulehdus ja hieman epäilen, että se laukaisi periytyvän epilepsiani, mutta lääketieteen sääntöjen mukaan se ei ole tapauksessani hyväksytty teoria, kun olisin jokatapauksessa sairastunut. Öööh, noh... en nyt ole kyllä aivan varma, mutta luultavasti, koska geenivirheeni on täydellinen.

    Hiukan pikaisesti googlasin tulehduksia. Sieltä löytyi

    - aivotulehdus = aivokudostulehdus = enkefaliitti

    - aivokalvontulehdus = meningiitti

    Nämä kaksi eivät siis ole samoja sairauksia.

    Äänestä

  • Hugo. kirjoitti:

    Ja mikä se on? Aivokalvontulehdustako tarkoitat? vai peräti aivoverenvuotoa? Itselläni oli aikoinaan kova keuhkokuume ja sen jälkeen taisi olla aivokalvontulehdus ja hieman epäilen, että se laukaisi periytyvän epilepsiani, mutta lääketieteen sääntöjen mukaan se ei ole tapauksessani hyväksytty teoria, kun olisin jokatapauksessa sairastunut. Öööh, noh... en nyt ole kyllä aivan varma, mutta luultavasti, koska geenivirheeni on täydellinen.

    epin puhkeamista korispallosta päähäni
    ja Neurologit eivät sitä hyväksy,
    että se olisi tämän laukaissut.
    Kuitenkin ne hyväksyy kovat iskut ?
    Mun mielestä korispallo oli tarpeeksi
    kova,
    kun juoksin pallon eteen joka oli
    vauhdilla tulossa.

    Äänestä

Viina aiheuttaa nuo viinakrampit kaikille ja niissä ei kyse epilepsiasta. Vaatii kyllä todellakin, että on viinamäen miehiä.

Omassa suvussani ei ole todettu epilepsiaa, vaikka sairauteni on periytyvä.

Ottakaan isän siskonne luoksenne asumaan muutamaksi päiväksi, niin näette, että mikä hänellä on tai mene vikonlopuksi hänen luokse. Ei kai nyt liikaa vaadittu?

Äänestä
  • kerrottiin, että perinnöllisyys on varteenotettava tekijä. Isäni kahdella siskolla on ollut epileptisiä kohtauksia; toisella lapsena tuijottelua ja toisella jo aikuisiällä muutama tajuttomuus-kouristuskohtaus.

    Isälläni oli epilepsia; tosin se mitä ilmeisimmin oli aivoverenvuotoleikkauksen (huh, onpas pitkä sana) nk. jälkitila, joka saatiin tehokkaasti kuriin lääkkeillä. Isäni, samoin kuin äitini suvut ovat raivoraittiita.

    Itse kuulin noista viinakrampeista vasta viime keväänä, kun sain ensimmäisen GM-kohtaukseni. Olin ihan öönä, kun minua kuulusteltiin, olinko juonut rankasti edeltävinä päivinä! Kun sanoin en, ei minua meinattu uskoa.

    Tuosta suvun sairastamisesta vielä; ennen vanhemmat eivät varmaankaan osanneet ajatella joitakin tuijotteluja sairautena tai häiriönä. Isäni nuorin sisko, joka tuijotteli lapsena sai vain leiman "omituinen", ei häntä lääkärissä käytetty. Tietoni siitä, että hän tuijotteli perustuu ihan hänen isonsiskonsa ja oman äitini kertomaan...

    Äänestä

omassa suvussani ei ole muita tapauksia kuin minä
ja minulla tämän sairauden aiheuttaa jonkinlainen epämuodustuma aivokuoren välissä
tosin mummuni meni hautaan 86-vuotiaana siinä uskossa että epilepsiani oli rangaistus isäni pahoista teoista
avomieheni isällä todettiin 4-vuotta sitten epilepsia syytä siihen ei ole löydetty eikä hän ole saanut kuin 3-4kohtausta
tosin hänen vaimonsa olisi ennenmin pistänyt papan vaikka hautaan kuin epilepsiaa
pappa ei ole moksiskaan mutta mamma on paniikissa

Äänestä

Kaksi veljestä, joilla on tämä "kirous":)

Vanhemmalla veljelläni epi todennäköisesti on saanut alkunsa kolarin seurauksena, joka sattui kuuskytluvulla, mutta ensimmäinen kohtaus vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.

Mahtaneeko olla horoskoopin syytä, kun olemme molemmat kaksosia? :))))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inkutinku kirjoitti:

Mitenkä teidän suvuissa, onko paljon epilepsiaa?
Mun täti (isän sisko) on nyt vanhemmiten (yli 80 v.) alkanut "kaatuilla" oudosti. Hän asuu yksin, ja kotihoitsut käy pari kertaa päivässä katsomassa. Nyt viimeisen ehkä noin vuoden aikana hän on jo monta kertaa löytynyt lattialta kaatuneena ja kun on siitä tointunut, ei ole muistanut jälkikäteen mitään kaatumisesta ja sen jälkeen tapahtuneista asioista.
Lääkärit ovat alkaneet epäillä epilepsiaa, ja nyt sitä kai tutkitaan sitten tarkemmin.
Hankalaa on tietysti se, että kun ei hänen kaatumistaan kukaan ole koskaan nähnyt.
Myös sedälläni, eli isän veljellä oli kuulemma yleisiä ne viinakrampit. Se kun oli aika kova viinamäen mies.
Näinhän se taitaa olla, että taipumus epileptisiin kohtauksiin tai epilepsiaan kulkee suvussa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu