Tulin taas tänne purkamaan ongelmiani. Olen nyt ollut tässä hyvää vauhtia parenemassa. Paino on noussut siihen mitä se vanhoina "hyvinä" aikoina oli.
Ongelman nimi: Minulla on aivan järkyttävä pullamössö löllösääri olo. Vatsa on roikkuu ja perä on iso kuin seitsemänleivän uuni. Siltä minusta nimenomaan tuntuu. Tiedän, että ei pitäisi ajatella noin. Olen nippa nappa normaalipainoinen, mutta en voi itselleni mitään. Inhottaa ja hävettää. Haluaisin niin kovin olla taas laiha maahistyttö.
Vähän aikaa sitten sain itseni kiinni kalorin laskusta ja pakkoliikunnasta. Ajattelen jatkuvasti, että jos nyt vielä vähän lisään liikuntaa, en voi olla laihtumatta ja kiinteytymättä. Ajatukset pyörivät edelleenkin vain vatsani ympärillä.
Söin tänäänkin tarkoituksellisesti vähemmän kaloreista, kuin pitäisi. Tosin huomattavasti enemmän, kuin pahimpina laihdutusaikoinani. Paraneeko tästä sairaudesta koskaan? Olenko tuomittu inhoamaan peilikuvaani ja kammoamaan "vatsamakkaroitani"?
Ongelman nimi: Minulla on aivan järkyttävä pullamössö löllösääri olo. Vatsa on roikkuu ja perä on iso kuin seitsemänleivän uuni. Siltä minusta nimenomaan tuntuu. Tiedän, että ei pitäisi ajatella noin. Olen nippa nappa normaalipainoinen, mutta en voi itselleni mitään. Inhottaa ja hävettää. Haluaisin niin kovin olla taas laiha maahistyttö.
Vähän aikaa sitten sain itseni kiinni kalorin laskusta ja pakkoliikunnasta. Ajattelen jatkuvasti, että jos nyt vielä vähän lisään liikuntaa, en voi olla laihtumatta ja kiinteytymättä. Ajatukset pyörivät edelleenkin vain vatsani ympärillä.
Söin tänäänkin tarkoituksellisesti vähemmän kaloreista, kuin pitäisi. Tosin huomattavasti enemmän, kuin pahimpina laihdutusaikoinani. Paraneeko tästä sairaudesta koskaan? Olenko tuomittu inhoamaan peilikuvaani ja kammoamaan "vatsamakkaroitani"?
Vastaukset 7
Vanhimmat
mäkin "päätin parantua". Oikeastaan halusin buustata aineenvaihduntaani, mutta kävikin ikävästi. Lihoin parissa viikossa 8kg, no nyt parin kuukauden jälkeen paino on alkanut laskea (jo 2kg). Vaikka urheilut ovat pysyneet samana, paino ei tunnu laskevan ja suunnittelen itsemurhaa (ei ole mitään teiniangstia, itsemurha on ollut mielessä jo vuotta).
Paitsi vähennän taas syömisiä. Haluan laihtua.
nancy, tsemppiä, koita jaksaa. Tietysti olen todella väärä ihminen sanomaan tätä, mutta itsemurha ei ole ratkaisu yhtään mihinkään. Muista, että et ole yksin, meitä on monta muutakin.
Minun ongelmani ei kuitenkaan ole sama kuin sinun. Minä nimenomaan _haluan_ parantua. Tulla ihka oikeasti terveeksi taas. Olla onnellisesti normaalipainoinen. Sairas mieli vaan panee ikävästi hanttiin.
kiitos, mutta yritä vain parantua. Itse en kovin aktiivisesti halunnutkaan, en ole hakenut apua vaikka käynkin juttelemassa jossain. Toivottavasti paranet.
että haluat parantua :) Mutta pitää muistaa että on ihan normaaliakin välillä tuntea epävarmuutta, ja että kaikki on kuitenkin joskus tyytymättömiä itseensä, kai se kuuluu ihan normaaliin elämään, varsinkin naisilla. Vähän vaikea alkaa yhtäkkiä hyväksymään itseään täysin, kai se tulee sillein pikkuhiljaa. :) Älä lannistu noista ajatusten lipsumisistakaan, on ihan normaalia että niitä tulee.. Mulla on vähän sama tilanne, mutta nyt osaan myös hyväksyä sen että niitä ajatuksia taas tulee välillä. Ne pitää vaan jättää huomiotta ja muistaa että ei halua takas sinne helvettiin. no en tiedä oliko tästä mitään apua mutta sanoinpahan mitä tuli mieleen :)
mä halusin vaan kertoa,että ymmärrän täysin miltä susta tuntuu. vielä viimekesänä mä olin melko olemattoman kokoinen ja nyt on tullu reilusti yli 10 kiloa lisää. masentaa pirusti ja itkettää joka kerta kun näen itseni peilistä. mä en todellakaan ite olis halunnu lihottaa itteäni, mutta mä tein sen mun perheen ja ystävien takia. ne oli ihan hajalla. ennen mä käytin niin tiukkoja vaatteita, että kaikki varmasti näkee mun jokaisen kylkiluun. nyt mä käytän tosi isoja vaatteita ettei muut näe mun läskimahaa...koulussa käyn harvoin, koska en kehtaa mennä sinne. jos kuitenkin menen, välttelen kaikkia. on kamalaa, kun ympärillä on vain kauniita ihmisiä. mulla on välillä sellaisia paiviä, etten syö mitään, mutta sitten mä aina sorrun syömään jotain. joskus on pakko oksentaa. se kaloreiden laskeminen oli mulle liian työlästä silloin pahimpina aikoina, joten mä en syönyt ollenkaan. toivottavasti sä pystyt lopettamaan ne laskemiset ja pakkoliikunnan. se on vaikeeta, mutta kyllä sä pystyt siihen.
Kuulostaa niin tutulta tuo sinun tilanteesi.
Kun lihoin minulla hävetti, en liikkunut missään, lopetin baareissa kulkemisen, välttelin ihmisiä jotka minut ennestään tiesivät. Vaatekaappi oli täynnä pieniä vaatteita jotka kiristivät joka puolelta ja pukeuduin kaameisiin rätteihin, etteivät muut huomaisi "läskejäni" ja siitä huolimatta vaikka olin saanut palautetta kuinka hyvältä näytän.
Pikkuhiljaa olen alkanut uskoa ihmisiin.
Nykyisin ajattelen enemmän kalorien laskemisen sijasta sitä kuinka on kiva saada kontaktia vastakkaiselta sukupuolelta
...ja se on kivaa. ;)
Nykyisin tuntuu että olen elämäni kunnossa,
siitä huolimatta vaikka joskus näenkin peilistä vain läskikasan, mutta niinkuin aikaisemminkin jo mainittiin että pikkuhiljaa hyvä tulee.
Hyvää joulun odotusta kaikille!
Kiitos vastanneille. Kaikkein rohkaisevinta on se, että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Tulee tunne, ettei ole ongelmineen yksin. Jos te olette jaksaneet, niin kyllä minäkin sitten jaksan.
Jollakin kummalla tavalla alkoi melkein hymyilyttää, kun luin teidän viesteistänne noista löysistä vaatteista. Minullakin oli saurauden aikana aivan uskomattoman tyköistuvia toppeja ja silti ne lepattivat tuulessa. Nyt ne kiristävät. Nykyään vaatekaapissani on vain löysiä neuleita ja lötkö housuja:D
Mutta juu, toivotaan, että tämä elämä tästä pyörähtäisi uudelleen käyntiin. On harjoiteltava käymään taas kavereilla ja hakemaan kontaktia.