Lapsellista väkeä

On ne meidänkin työpaikalla pikkujoulut. Eikä todellakaan tule petettyä siellä puolisoani tms, hölmöä, esimerkiksi tanssittua alasti raflan pöydässä. Katsokaas,kun tulee käytyä ulkona raflassa muulloinkin ja osaan suhtautua pikkujouluun vain yhtenä bileiltana muiden joukossa.

Tosin niin känniin mua ei saakaan, että meidän firman miehiin kävisin käsiksi, sorppa vain!

Eikös ne suurimmat pikkujoulu mokailijat ole just niitä, jotka eivät muulloin ota pisaraakaan, mutta sitten vielä ilmaista viinaa nauttineena menettää koko kontrollin. Heidän puolisonaan olisin hieman varuillani. Normaali ihminen juo 6 olutta ja on ihan raiteillaan, mutta tällainen raittiimpi tapaus on jo parista tuopillisesta ihan seilissä ja vetää housut kinttuun ja hameen korviin. Sitten alkaa kikatus, rääyntä, itku ja pettämiset ynnä lasien särkemiset....
Muut siinä vain katselevat että ohhoh ompas siinäkin taas perheenäiti!
41177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mulla on kolme kk raittiutta takana toivottasti
30 v edessä opettelen pitämään hauskaa muuten. naisista ei ainakaan oo pulaa selvinpäin.

Äänestä

Totta joka sana. Ihmetellä täytyy, missä joidenkin aikuisten moraali piilee. Keskenkasvuisia äpäröitä aikuisen asussa! Itse en koskaan voisi pettää ihmistä, jonka kanssa olen jakanut enemmän onnea kuin kenenkään toisen seurassa.

Äänestä

mennäkö firman pikkujouluihin tai ottaa potkut niin valitsisin ilman muuta jälkimmäisen eli potkut. Raittiina ihmisenä en tiedä mitään tylsempää kuin katsoa tuttujen ihmisten sekoilua kännispäissään. Vaikea uskoa, että kyse on aikuisista ihmisistä.

Äänestä

pikkujouluissa viinaa ottanut, vaikka olisikin ollut ilmaista.
Että minun kohdallani teoriasi ei ainakaan pidä.
Joskus tulee pari väkevää otettua(kerran vuodessa tai parissa) ja kieltämättä, kikateltua tulee. Hame on kuitenkin pysynyt samalla paikalla koko illan, jollei pissareissuja lasketa.
Eiköhän tuo pettäminen ole jostain muusta kiinni kuin raittiudesta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikkujouluilijatar 35v kirjoitti:

On ne meidänkin työpaikalla pikkujoulut. Eikä todellakaan tule petettyä siellä puolisoani tms, hölmöä, esimerkiksi tanssittua alasti raflan pöydässä. Katsokaas,kun tulee käytyä ulkona raflassa muulloinkin ja osaan suhtautua pikkujouluun vain yhtenä bileiltana muiden joukossa.

Tosin niin känniin mua ei saakaan, että meidän firman miehiin kävisin käsiksi, sorppa vain!

Eikös ne suurimmat pikkujoulu mokailijat ole just niitä, jotka eivät muulloin ota pisaraakaan, mutta sitten vielä ilmaista viinaa nauttineena menettää koko kontrollin. Heidän puolisonaan olisin hieman varuillani. Normaali ihminen juo 6 olutta ja on ihan raiteillaan, mutta tällainen raittiimpi tapaus on jo parista tuopillisesta ihan seilissä ja vetää housut kinttuun ja hameen korviin. Sitten alkaa kikatus, rääyntä, itku ja pettämiset ynnä lasien särkemiset....
Muut siinä vain katselevat että ohhoh ompas siinäkin taas perheenäiti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu