Saanko teiltä voimia jatkaa elämääni? Olen 62 v, lähdin työstä pois koska minua kiusattiin sillä olen kuulovammainen hyvin puhuva huulilta lukeva. On ollut masentavaa olla kotona (6 v) kun mieskaveri on työssä (kuuleva). En ole löytänyt ystäviä enkä harrastuksia koska kaikki on suunniteltu kuulevia varten.
Muutenkin on vaikeaa kun ei kuule enkä löydä mitään mitä voisin tehdä muuta kuin siivota ja laittaa ruokaa.
Auttakaa minua jaksamaan.
Muutenkin on vaikeaa kun ei kuule enkä löydä mitään mitä voisin tehdä muuta kuin siivota ja laittaa ruokaa.
Auttakaa minua jaksamaan.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Hyvä kuulovammainen, huulilta lukeva.
Jotain apua pyytelet. Mihinkä? Miten voisin auttaa?
Klikkaamalla nimimerkkiä, löydät profiilisivun, jossa on myös sähköpostiosoite. Sitä kautta voin keskustella, jos haluat. Auttaako se? En tiedä.
Itse olisin kiinnostunut elokuvista, mutten ole vielä ehtinyt aloittaa tätä nuoruuden harrastustani. Videoina saa paljon. Minulla on kaikki aistit, harrastan metsässä yksin vaeltelua (kumppani kuoli pari vuotta sitten). Miten olisi kirjeenvaihto. Minulla on muutama kirjeystävä. Lukeminen oli myös nuoruuden harrastus, sitäkään en ole ehtinyt aloittaa uudelleen. Tämä yksinolo on suhteellinen asia, itse viihdyn paljon yksin. Elämänkumppaniani kaipaan, joskus tosi paljon, mutta tosiasiat on hyväksyttävä. Voimia Sinulle.
Kyllä täällä ystäviä on.Tästäkin nimi merkistä
löytyy sähköposti osote.Ja tänne vaan juttua
heittämään.Aina uusi luonne on terve tullut.On-
han täällä arvostelijoikin,mutta saa arvostella
takaisin.
Mielestäni täällä ollaan kaikki saman arvoisia.
Tämäkin voi sattua sellaiseen,joka luulee ole-
vansa muita parempi,mutta sattukoon.
Hyvää yötä ja kauniita unia:Jenkaten!
Nauti elämästä. Ala lukemaan kiinnostavia kirjoja. Luin juuri ihanan kirjan. Se kertoi vanhainkodin koirasta. Koira teki havaintoja vanhainkodissa, oli hyvin viisas, ymmärsi kaiken. Koira rakastui yhteen vanhukseen ja teki vanhan elämästä ihanaa. Hauskoja ja vakavia asioita. Kannattaa lukea.
Lue myös Eeva-Liisa Mannerin elämästä. Mielenkiintoista tämä elämä.
ruuanlaittoa!
Sehän on terndihomma nykyisin!!
Keittelet ja teet ihania terndiruokia!! Siitä vaan reseptejä kehittelemään, ja kokeilemaan.
Muuten perinneruuatkin ovat ihan OK.Senkuin koklaamaan ja kehittelemään reseptejä! Tosi kiva harrastus.Keittokirjoja on tarjouksessa tosi paljon.
Nyt ylös sieltä pohjilta ja kehittelemään kivoja harrastuksia!!
Mitäs oikein valitat jos Sinulla on mieskaveri, kuvittele monella ei sellaista ole, iloitse hänestä.
Lopetettuani 'ennenaikaisesti' töissä käymisen, teimme päätöksen vaimon työelämästä irrottautumisesta.
Olisi ollut aivan hölmö tilanne jos toinen olisi roikkunut työn syrjässä ja toisella olisi ollut vapaa-aikaa.
Voisitteko harkita samaa ratkaisua?
Molemmilla aikaa yhteisille ja omille harrastuksille.
Meillä kävi kylläkin niin että 6kk:n irtisanomisjakson aikana vaimollani ilmeni vakava sairaus joka ei sinänsä haittaa arkista elämää mutta johti kuitenkin sairaseläkepäätökseen.
Kummallakin on omia harrastuksia. Vaimolla enemmän.
Yhteisistä harrastuksista kuluu eniten aikaa matkusteluun.
Minä harrastan ruuan laittoa eikä vaimo ole pahemmin kapinoinut.
Ostoksista kassin kantamisen kautta liedelle/uuniin ja pöytään.
Vaimo panostaa koneen.
Tuskin olet tasavallan ainoa kuulovammainen!?
Olet varmaan tarkistanut sen puolen yhdistys- ym. toiminnan?
Hyvä, joku on samaa mieltä että kurja tilanne jos toinen roikkuu työn syrjässä ja toisella vapaa aika. Tämä on aiheuttanut monia ristiriitoja 6 v aikana kun "mieheni" mielestä pitää olla työssä niin kauan kuin on terve ja jaksaa. Olen sanonut mitä on jäljellä sitten kun lopetat ja sairastus ja minun mielenterveyteni on järkkynyt.
Ihmeellistä että samoja harrastuksia ei ole löytynyt 20 v aikana. Olen lukenut paljon pilvin pimein ja pidän sisustamisesta yli kaiken mutta se ei enää riitä kun pitää olla henkistä kansaakäymistäkin.
Kuulovammaisella on vähän eri asia kun ei voi kuulla radiota, musiikkia, televisota tai käydä teatterissa ja muissa tapahtumissa.
Hän on enemmän liikunnallinen, urheilullinen ja minä taasen en ole paitsi hapenottolenkit.
Ruuanlaitosta en ole koskaan pitänyt ja mieheni ei osaa laittaa ruokaa.
Ainoa mitä meillä on, mökkeily. Ja nyt kun olen vapaalla voisin käydä siellä. olla ulkona ja tehdä jotain pientä mutta kun minulla ei ole ajokorttia. Siinä se.
Kuulovammaisten yhdistyksissä olen käynyt silloin tällöin mutta ikävä sanoa vaikka olen itsekin 62 v niin siellä on liian vanhollista porukkaa.
Tämä on vaikea tilanne minulle koska olen vapaa ja olen sidottu toiseen enkä ole löytänyt mitään virikettä muuta kuin shoppailla kaupungilla joka tulee kalliiksi vai pitääkö tyytyä tähän ja odottaa että lopettaa työn ja silloin olemme jo iäkkäitä ja mahdollisesti sairaita.
Minäkin olen kotona ja mies töissä, mutta sittenpä minulla onkin ihan omaa aikaa!
Sauvakävelen lähimaisemissa, ensin olin ryhmässä.
Kirjastossa käyn lainaamisen ohella lukemassa lehtiä, niitähän on vaikka mitä.
Kirjallisuuspiirissä olen ja joskus kuuntelen jonkun Työväenopiston luennon.
Ja netti on ystäväni.
Vanhoilliset porukat.
Saman suuntaisia kokemuksia 62-vuotiaalla.
Kävin yhdellä "hopea- tai jotain hapsien" matkalla.
Tunsin itseni vieraaksi siinä sakissa.
Ehkä liian arvokasta seuraa minulle.
Kotona ollessamme rutiineihimme kuuluvat minun kuntosalikäyntini arkipäivisin.
Sinä aikana vaimo kyläilee tai viilettää ulkona jonkun tuttavansa kanssa.
Käymme päivittäin kaupassa. Lyhyt matka ja useimmin hyvin vähän ostettavaa.
Ruokailurutiinit ja vakio TV-ohjelmat.
Vaimo lueskelee ja kutoo puikoilla, minä kilkuttelen.
Kotikaupunkimme kulttuuritapahtumat vaimo käy läpi. Minäkin saatan osallistua johonkin.
Konsertti, komedia tai musikaali.
Meillä tuo työn lopettaminen oli suunniteltu ja valmistelut aloitettu jo tuossa 40 vaiheessa.
Siitä johtuen se kävi juohevasti.
Tulomme putosivat alle puoleen mutta sekin oli otettu huomioon.
Täytyy tunnustaa heikkouteni.
Jos syystä tai toisesta vaimo olisi jatkanut marketin kassalla istumista olisin saattanut liukua alkoholismiin.
Sen verran olen yksin oloa kokeillut.
Vaimon tekemistä viikon matkoista selviydyn hyvin mutta jatkuva yksinolo päivisin olisi saattanut olla ylivoimaista.
Puhu ukkosi ympäri! Mitä iloa eläkkeellä olosta on vähentyneiden elinvuosien aikana?
Mitä se sinua auttaisi vaikka mies jäisi pois työstä. Jos teillä ei ole mitään yhteistä, niin realistina sanon, että tuskin sitä löytyy, kun toinen on kotona.
Asennemuutosta kaivataan ainakin sinulta, mietit vain, mitä ei voi tehdä. Muuta nyt hyvä ihminen se sellaiseksi, että mitä pystyt tekemään.
Itse olen liikuntavammainen onnettomuuden seurauksena ja kyllä on elämä pitänyt pistää uusiksi. En todella odota, että toinen lopettaa työt, koska minulla on vapaata. Olin oikea puutarhaihminen, nyt ei sitä voi harrastaa, pyörätuolista on aika vaikea kitkeä. Matkustelimme myös paljon ja halvoilla matkoilla, nyt ei voi edes ajatella jotain Thaimaan matkaa tai muita kaupunkilomia. Olen todella löytänyt monia uusia virikkeitä, mm. tuon kokkauksen, enkä ennen yhtään pitänyt keittiössä olemisesta, samoin askartelun, ei syntynyt edes patalappua 10v sitten. Jos vain odottaa, että sitten kun mies...... niin ollaan onnellisia, kyllä ihmisen on onni rakennettava itse ja toinen tuo siihen vain sen kerman päälle.
Mikään ei ole itsestään selvää. Ei ole sanottu, että mies on edes olemassa huomenna tai jos on niin jonkun toisen luona. Ykskas voi itsekin maata puolitajuttomana pakettina. Meille kaikille ei ole annettu yhtä paljon. Itseäni vertaan aina kehitysvammaiseen sisareeni, joka ei pysty liikkumaan, ei puhumaan. Sinua taitaa vaivata masennus, johon pitää hakea ammattiapua.
"Puhu ukkosi ympäri.." ei auta riitaa siitä vaan tuli. Vaikka on palvelusvuosia jo 43 ja olkavarsi alkaa särkemään yöt ja päivät niin työssä täytyy vaan olla. Vaikka olen ihan tarpeeksi yksin kotona niin viikonlopuksi täytyi järjestää omia menoja.
Minä kun olen niitä tyyppejä jotka ajattelevan toisia kuin se että lähden omille menoille ja jätän toisen yksi. Ei ole oikein parisuhteessa. On otettava aina toista huomioon.
Sehän on törkeää hylkäämistä jos luuhaa töissä toisen ollessa kotona.
Pahimman laatuista yksin jättämistä!
Minä kun olen niitä tyyppejä jotka ajattelevat toisia ja uhraavat oman uransa ollakseen toisen seurana hoitaen osuutensa asioista = ostokset, ruuan laiton, kuljetukset,seurustelun ym.
Kyllä se tiiviissä parisuhteessa on paikallaan että vaimo hoitaa itse pari vuosittaista tekstiilinhankintamatkaansa. Ovat vain viikon mittaisia!
Muuten matkustamme yhdessä.
Tämä on sopinut meille ainakin tähän saakka.
Nyt tuntuu siltä että tarvitset kavereita, vaikka mistä hankittuna.Olet nyt juuri sellaisessa vaiheessa, jolloin tunnet itsesi hylätyksi ja tarpeettomaksi.Et varmaankaan näe muuta kuin toivotonta tylsyyttä ja harmautta omassa elämässäsi. Olet jopa vihainen ja mustasukkainen puolisollesi, Hänen työstään ja sen mukanaan tuomasta, ehkä niukastakin, sosiaalisesta elämästä.Tämä tunne oli minullekin päällimmäisenä, jäätyäni pois työelämästä. En osannut tarttua mihinkään järjelliseen, pitkäjännitteiseen hommaan. En yksinkertaisesti uskonut itseeni.Ei kannata pettää itseään millään paljolla touhuamisella, ellei sillä ole järjellistä tarvetta.Olit sitten uskonnollinen henkilö tai poliittinen ihminen, niin johonkin yhteisöön kannattaa liittyä. kuurous ei ole enää nykyään este osallistumiseen, ellet käytä sitä itse keppihevosena, ruokkiaksesi jo hyvin alkanutta masennustasi.Netti ja satti ovat käytettävissäsi aina. Kirjoittelemalla nettikavereitten kanssa ajatuksistaan ja tuntemuksistaan, ei ole puolison pettämistä, vaan mielenterveyden tehokasta hoitamista. Otahan itseäsi niskasta kiinni.Kyllä se elämäsi vääntäytyyy jengoilleen. Aikaa se tosin ottaa. Pian kuitenkin huomaat, kuinka tarpeellinen ja kiva ihminen oletkaan.Pian osaat jo nauttia lisääntyneestä vapaa-ajasta ja omasta itsemääräämisoikeudestasi.Hymyä huuleen.Meitä on monta samassa asemassa ollutta, jotka olemme käyneet samat tuntemukset lävitse.Onnea uudelle SINULLE.
Tilanteeni on niin kuten sanoit. Mutta tätä on jatkunut liian kauan.
Naiskavereita tarvitsen keskustellakseni huoleista ja jos vaikka löytyisi yhteistä tekemistä päivisin.
Vähemmästäkin on masentunut kun luomukorvat ei mielellään halua olla kanssani. He näköjään häpevät huonokuuloisia ihmisiä. Itse ovat tunnevammaisia.
Vaikka olen 62 v. niin silti tunnen olevani nuorekas (omasta mielestä) hoidan itseäni ja olen ajan tasalla kaikesta ja pidän kaikesta kauniista.
Ei sitä tarvi kauas mennä kun eivät omatkaan siskoni ole yhteydessä kun eivät ole hankkineet kommunikointia varten esim. känny, faksi ja PC puhumattakaan. Niin emme ole voineet koskaan vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä. Olen muuten syntynyt kuulevaan perheeseen.
Ei edes mieheni ole pystynyt ratkaisemaan asiani mutta kuka sitä viitsi vaivautua miettimään toisen asioita.
Nytkin on harmaa ja pimeä päivä ja pitäsikö mennä ravamaan kaupungille, yhtä tyhjän kanssa.
Toivoisin auringon paistavan risukasan päälle.
negatiivisesti,niin myos paivasi ON "yhta tyhjan kanssa"
Elan kuuron kanssa taysipainoista elamaa.Kuuroutta emme voi muuttaa
(laaketieteen keinoin kylla,se riippuu tapauksesta mita voi tehda,sen tietanetkin)
elamanasennetta kylla.
Tarkista asenteesi niin voit huomata auringonpaisteenkin.Vaikuttaa silta etta nyt naet pelkkaa harmautta.
Aurinko paistaa,jos tahdot vain nahda sen.
Mielestäni ei asennoitumisestani voi olla vikaa.
Mutta minkäs teet kun normit on huomioitu luomukorvien tarpeisiin.
Asia ei olis näin vaikea jos luomukorvat hyväksyisivät minut joukkoonsa.
Sanoit eläväsi kuuron kanssa mutta et sano onko ystäväpiirisi luomukorvia vai kuuroja.
Minulla on hyvin vaikeaa ymmärtää miksi luomukorvat karttavat minua ehkä he eivät jaksaa puhua selvästi huulioluvulla.
on kuulevia.Ei tule edes ajateltua ,tai eroteltua ihmisia kuuleviin ja ei kuuleviin normaalissa arkielamassa.
Siis on seka kuulevia etta kuuroja joiden kanssa olemme tekemisissa.
Onhan se aikanaan ollut opettelemista ja totuttelua .Monet kompuroinnit on matkan varrella ollut.En ole itse suostunut,
enka sallinut puolisoani aikoinaan eristaytya.
Siita on ollut suunnattomasti apua.
Kukaan ystavistammekaan ei ole kaikonnut kuuroutumisen vuoksi.
Mielestani kaikki on myos asennoitumisesta kiinni.
Pitaa pitaa se hyva mihin itse voi vaikuttaa.
Mistä moisen nimittelyn olet keksinyt, en halua, että minua kutsutaan noin.
"luomukorva"sanan tarkoituksen-haukkumanimiks se on,vai?
Ikävä kyllä en tiedä onko haukkumanimi kuten vasta sen minulle ilmaisit. Olen pahoillani että otit sen niin. Luomukorva nimitystä käytetään heidän omassa keskuudessaan siis luomukorva on kuuleva niin olen ymmärtänyt ja huonokuuloisille ja kuuroille yritetänn keksiä kaikenlaisia ehdotuksia esim. kuuloton jota kuulemma käytetään myös ulkomailla.
Muuta en osaa sanoa koska minulla ei ole kuuroja tai huonokuuloisia ystäviä.
En voi muuta sanoa kun minulla on ollut huono tuuri ystävien suhteen. Jopa vastaantullessa mennään kiertotietä.
Olen kasvanut "tiukka pipoisessa" perheessä jossa oli ankarat säännöt ei ollenkaan sosiaalinen.
Näkeehän se siinä kun kahdella siskollani ei ole mitään komminioiti välineitä että voisivat keskustella kanssani.
Mieheni tästä kärsii kun meillä ei ole kanssakäymistä.
En voi muuta sanoa kun sinulla on onnea.
olotilastasi!
Jos omat keinot ei tepsi,hae tai hakeudu apua tarjoavien seuraan rohkeasti.Itsekin olet kait ollut liian/tarpeeksi kaun "omassa seurassa"ei ainostaan miehesi.
Ulos ja pian , ulos vaan-HUS-HUS !!!