ostin paripäivää sitten akvaariooni 5 platya. kaupassa platyt näyttivät terveiltä, mutta ensimmäinen kuoli jo pussissa. toinen kuoli seuraavana päivänä: se ei suostunut syömään ja haukkoi pohjalla henkeään. pari päivää myöhemmin akvaariossa jo olleissa rubiinitetroissa rupesi näkymään samanlaisia oireita; ne eivät suostuneet syömään ja olivat paikallaan joko pohjassa tai pinnassa ja haukkoivat henkeään. näytti siltä, kuin ne eivät olisi saaneet happea, mutta akvaariossani on kyllä riittävästi happea, joten hapenpuute ei voi olla syynä. kalat myös tekivät äkkinäisiä liikkeitä ja "tärisivät".
ensin epäilin että syynä kuolemiin voisi uusien kalojen kohdalla olla stressi tai vesiolojen muutos, mutta en usko että stressi voisi tarttua vanhoihin kaloihini.
onko kyseessä siis jokin bakteeri tai loinen ja mitä minun pitäisi tehdä? puhdistaa akvaario ja vaihtaa osa vedestä?
ensin epäilin että syynä kuolemiin voisi uusien kalojen kohdalla olla stressi tai vesiolojen muutos, mutta en usko että stressi voisi tarttua vanhoihin kaloihini.
onko kyseessä siis jokin bakteeri tai loinen ja mitä minun pitäisi tehdä? puhdistaa akvaario ja vaihtaa osa vedestä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
vai voisiko kyseessä olla myrkytys sillä akvaariossani oli vain 5 rubiinitetraa ja kun sinne tuli 4 platya niin pitoisuudet kasvoivat?
Minkä kokoinen akvaariosi on?
JA mitkä ovat vesiarvosi?
Kun pistit platyt akvaarioosi niin kaadoitko ne veden kanssa akvaarioosi?
Ja kertoisitko kuitenkin suodattimesi merkin ja tehokkuuden?
Onko akvaariossa muita kaloja kuin nuo jotka mainitsit?
Suosittelen vaihtamaan vettä yli puolet, mutta ei kokonaan.
akvaario on n. 45 l.
ph on n. 7
epäilen että lisäsin kalamäärää liikaa kerralla, jolloin arvot rupesivat nousemaan. akvaariossa oli siis vain 5 rubiinitetraa.
kalat ruokin kerran päivässä ja vaihdoin vettä säännöllisesti n.1/3 kerran viikossa.
suodattimena eheim 2008.
Akvaarioliikkeessä ne on varmaan niillä ollut vääränlaiset vesi olot ja sen takia kuollut se yksikin pussiin.
Luin että platyillä voi olla oireina liian nopeaa henkkitystä.En kyllä osaa muuta auttaa mikä sairaus tämä on mutta veikkaisin huonot vesiarvot.
Platyt tarvitsivat isomman altaanmin.60litraa.
ja ne tarvitsee kovaa ja emäksistä vettä eli nosta ph:tasi n.8 ja rubiinit emäksistä ja hapanta Ph n.6
Toiset pois .Mieluummin kyllä platyt pois.