Pakko kysyä tässä tällaista, et tilanne on se et :
Lapsen isä asuu osan aikaa ulkomailla, nyt viimeeksi ole poissa 5kk ja nyt tuli taas suomeen ja aikeissa juuri lähteä piakkoin pois maisemista.
Halvaisi kovasti tavata lastaan tänä aikana, lapsi on 3 vuotta.
Minulla on yksinhuoltajuus ja aikoinaan on tehty sopimus paperille et näkee joka toinen viikonloppu.
Erostamme on vähän reilu vuosi.
Kummin oli tiedän mielestä parempi, et lapsi tapaa isää epäsäännöllisesti joitakin kertoja vuodesta. tai
Että ei tapaisi ollenkaan, jos kävisin pyytämässä sopimukseen muutosta.
Siis aiheuttaako epäsäännölliset harvakseen tapahtuneet tapaamiset vain enemmän hämmennystä lapsen elämään, kuin hyötyä.
Sanottakoot nyt tähän vielä et isä ei nyt mikään maailmanparhain isä ole, vaan joskus ei yksinkertaisesti osaa huomioida ollenkaan lasta/lapsen tunteita, tarpeita.
vaan menee ja tekee vähän niin kuin itselle on parhain.
Myöskään kunnollisia rajoja ei osaa asettaa.
Uskon että tulee eriäviä meilipiteitä, mut uskon kumminkin suurimman osan kallistuvan samalle kannalle kuin minä.
Lapsen parhaasta on ainoastaan kysymys.
Lapsen isä asuu osan aikaa ulkomailla, nyt viimeeksi ole poissa 5kk ja nyt tuli taas suomeen ja aikeissa juuri lähteä piakkoin pois maisemista.
Halvaisi kovasti tavata lastaan tänä aikana, lapsi on 3 vuotta.
Minulla on yksinhuoltajuus ja aikoinaan on tehty sopimus paperille et näkee joka toinen viikonloppu.
Erostamme on vähän reilu vuosi.
Kummin oli tiedän mielestä parempi, et lapsi tapaa isää epäsäännöllisesti joitakin kertoja vuodesta. tai
Että ei tapaisi ollenkaan, jos kävisin pyytämässä sopimukseen muutosta.
Siis aiheuttaako epäsäännölliset harvakseen tapahtuneet tapaamiset vain enemmän hämmennystä lapsen elämään, kuin hyötyä.
Sanottakoot nyt tähän vielä et isä ei nyt mikään maailmanparhain isä ole, vaan joskus ei yksinkertaisesti osaa huomioida ollenkaan lasta/lapsen tunteita, tarpeita.
vaan menee ja tekee vähän niin kuin itselle on parhain.
Myöskään kunnollisia rajoja ei osaa asettaa.
Uskon että tulee eriäviä meilipiteitä, mut uskon kumminkin suurimman osan kallistuvan samalle kannalle kuin minä.
Lapsen parhaasta on ainoastaan kysymys.
Vastaukset 10
Vanhimmat
äidit vain ajattelee, eivät onneksi koskaan pura omaa pettymystään lapsen parasta toimittaessaan. Onneksi näin. Malja sankariäideille!
Viimeinen virkeesi: Lapsen parhaasta on ainoastaan kysymys.
Siis eihän tässä ole kysymys siitä että "halutessaan isä saa tavata lastaan"
Kyl sen ymmärrän.
Mut onko se hyväksi lapselle, että näkee vajaan puolenvuoden välein?
Lapselta kysyin tuossa yhden ja ainoan kerran, että tahtooko mennä käymään isän luona, niin ilmoitti että Ei.
Oli ollut muutamaan päivää aikaisemmin isänsä tykönä.
ja kun isäpyysi ,että tulisiko käymään nyt tänäänkin kerta hän saattaa kohta puolin lähteä maisemista pois ja halvaisi nähdä lastaan.
Tähän astiset kommentit ovat olleet vähän ilman perusteluja.
:)
Tapaaminen harvoinkin on parempi kuin ei koskaan, mutta se vaatii sitten myös jotain muuta yhteydenpitoa. Jos isä esimerkiksi lähettäisi kortin tai soittaisi lapselle aika-ajoin. Ja tilanne vaatii myös sinulta sen, että kannustat lasta pitämään isäänsä yhteyttä vaikkapa lähettämällä postissa piirrustuksen tai jotain. Lapsi kyllä hyväksyy hyvin nopeasti sen, että isä ei ole lähistöllä.
Omien lasten kohdalla tilanne oli se, että he eivät päässeet tapamaan isäänsä. Minä päättelin, että ennemmin tai myöhemmin he kuitenkin törmäävät häneen, joten ei ole mitään järkeä pitää heitä tietämättöminä isästään. Siispä heidän huoneessaan oli isänsä valokuva, kerroin heille isästään ja niinhän kävi, että nyt toinen lapsista asuu samalla paikkakunnalla ja näkee isäänsä satunnaisesti. Tästä ei aiheutunut mitään "traumoja" sillä he tavallaan olivat tunteneet isänsä koko ajan ja nyt aikuisina voivat sitten solmia kontakteja oman tahtonsa mukaan.
Heino ajatus että isä lähettäisi kortin silloin tällöin ja muutenkin pitäisi yhteyttä.
Mutta tuntu että ei ole oikeasti edes kiinnostunut ja tahtoo vain leikkiä isää aina silloin kun se hänelle sopii, ei muuloin.
Ehkä tässä keksitään vielä jokin hyvä ratkaisu tähän asiaan.
täälläkin.
Jaksamista :))
hänellä on myös ISÄ! Eli pidä huolta tapaamisista, vaikka harvoistakin. Lapsella on oikeus isään ja isäsuhteeseen. Jokaisen meidän persoonallisuutemme kehitys ja identiteetin muodostus tarvitsee myös isää - halusi äiti mitä tahansa. Sitä et pysty lapsellesi korvaamaan mitenkään.
Eli lapsen etu ensisijalle, sinun toiselle!
Kuinkas sitten lesboparit tai homoparit? Kuinkas sosiaalitantat tähän vastaisi:-)
Jos lapsi vaikuttaa kovasti hämmentyneeltä ja stressaantuneelta tapaamisten jälkeen, kannattaa tietenkin harkita, on järkevää tavata ollenkaan.
Meillä lapsi on tavannut isäänsä hyvin satunnaisesti ja aina yllättäen (en ole "mainostanut" tapaamisia etukäteen, koska isä voi unohtaa lupauksensa, ja sitten lapsi pettyy), ja välillä on ollut vähän levoton tapaamisten tai jopa puhelujen jälkeen, pohtinut miksi isä sanoi niin tai näin jne. Usein on ollut myös pettynyt siihen, että isä ei ole halunnut/jaksanut leikkiä, pelata tms. Olen kuitenkin koko ajan ollut sitä mieltä, ettei se parin päivän hämmennys ole niin vakavaa, tärkeämpää on, että lapsi oppii tuntemaan isänsä.
näkee isäänsä .Ehkä isä voisi käydä lapsen kotona lasta katsomassa ja viedä jonnekin käymään .Jos eivät näe kun pari kertaa vuodessa niin ymmärrän ettei lapsi halua lähteä isän luo yöksi .