Älkää nyt iskät polttako päreitäänne, kun taas innostun....
Kuka ja missä on sanottu, että on vain äitien sairaus,
tarkoitan oikeus sairastua.
Itse kävelin nuorimmaisen kanssa 8kk kaikki kotihommat jäi tekemättä,
ukon harteilla minä menin ja poruutin,
pelkäsin että vauva kuolee pois jos hetkeksi lasken sylist!
No, lopulta ukkoni ja neuvolan tädit hommasivat minut lääkäriin,
lääkitys ja alkoi elämä taas sujumaan.
Mutta ihmettelen,
kait iseilläkin joillakin voi putkahtaa moinen??
onhan se suuri muutos myö isälle kun yht´äkkiä olet vastuussa pienestä ihmisestä,
voi paniikki iskeä pintaan,
kuinka selviän jne....
Meillä kun aloin synnyttämään, polttoja oli kuukausi ennenkuin alkoi tapahtumaan,
minä kävelin ja mittasin olohuonetta,
ei mies kestänyt katsella,
koira ramppasi lenkillä tiiviiseen tahtiin.
No, sitten syntyi,
minä sairastuin, mies kävi töissä, tuli kotiin alkoi siivoamaan ja minä vaan istun ja itkin vauva sylissä.
Näin jälkeen päin kun funtsin,
miten kovasti tätyy ukon minua rakastaa että jaksoi????
sellaiseen piinaan kun hänet laitoin, tahtomattani.
Mitä jos olisi ollut toisin päin se juttu??
Kuinka kauan olisin minä jaksanut?
En uskalla edes kuvitella asiaa.
Samalla lailla ukkoni oli raskaana kuin minäkin!
Minä kun aamuisin oksensin vessassa, kuulin kun ukko yökkäili keittiössä ei joka aamu mutta usein.
Yritti salata asian, mutta naamarista näin turvonneen punaisen olemuksen.
Mieheni ei ole halunnut minulle mitään pahaa.
Jos taas kerran laitan itseni hänen kenkiinsä, voin kuvitella.
Toinen voi huonosti ja sitten varmaan syyttelisin itseäni kun en mitenkään voi auttaa, koiraa kusettaisi tiiviiseen tahtiin.
Kuka ja missä on sanottu, että on vain äitien sairaus,
tarkoitan oikeus sairastua.
Itse kävelin nuorimmaisen kanssa 8kk kaikki kotihommat jäi tekemättä,
ukon harteilla minä menin ja poruutin,
pelkäsin että vauva kuolee pois jos hetkeksi lasken sylist!
No, lopulta ukkoni ja neuvolan tädit hommasivat minut lääkäriin,
lääkitys ja alkoi elämä taas sujumaan.
Mutta ihmettelen,
kait iseilläkin joillakin voi putkahtaa moinen??
onhan se suuri muutos myö isälle kun yht´äkkiä olet vastuussa pienestä ihmisestä,
voi paniikki iskeä pintaan,
kuinka selviän jne....
Meillä kun aloin synnyttämään, polttoja oli kuukausi ennenkuin alkoi tapahtumaan,
minä kävelin ja mittasin olohuonetta,
ei mies kestänyt katsella,
koira ramppasi lenkillä tiiviiseen tahtiin.
No, sitten syntyi,
minä sairastuin, mies kävi töissä, tuli kotiin alkoi siivoamaan ja minä vaan istun ja itkin vauva sylissä.
Näin jälkeen päin kun funtsin,
miten kovasti tätyy ukon minua rakastaa että jaksoi????
sellaiseen piinaan kun hänet laitoin, tahtomattani.
Mitä jos olisi ollut toisin päin se juttu??
Kuinka kauan olisin minä jaksanut?
En uskalla edes kuvitella asiaa.
Samalla lailla ukkoni oli raskaana kuin minäkin!
Minä kun aamuisin oksensin vessassa, kuulin kun ukko yökkäili keittiössä ei joka aamu mutta usein.
Yritti salata asian, mutta naamarista näin turvonneen punaisen olemuksen.
Mieheni ei ole halunnut minulle mitään pahaa.
Jos taas kerran laitan itseni hänen kenkiinsä, voin kuvitella.
Toinen voi huonosti ja sitten varmaan syyttelisin itseäni kun en mitenkään voi auttaa, koiraa kusettaisi tiiviiseen tahtiin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.