Mielenterveysteatteri.

Mielenterveyshoitaja haluaa olla näppärä ja syvällisen taitava hoitaja. Niinpä hän pyrkii osoittamaan osaamistaan ja haluaa saada tehdyksi jotain taitavaa. Kun sitten potilaassa ei ole mitään oireita, hoitaja kirjoittaa sairaskertomukseen jotakin vaikean sairauden oireesta eli rumasti sanottuna kyse on väärennöksestä. Hoitaja on sitten tyytyväinen itseensä...onhan hän osoittautunut taitavaksi hoitajaksi. Lopulta tämä johtaa siihen, että vuosikausia mielikuvitusoireita on ilmestynyt papereíhin sekä taitavia huomioita potilaan elämisestä, jotka kuitenkin ovat täysin sepitettyjä kertomuksia.

Minulta mielenterveyshoitaja kysyi mitä tekisin JOS minua uhattaisiin vakavasti. Vastasin, että puolustuksekseni varmaankin hankkisin aseen. Hoitaja kirjotti tämän sananvaihdon tuloksena, että "potilas aikoo hankkia aseen". Tästä ei ole enää pitkä matka siihen, että minua olisi pidetty vaarallisena. Ilmeisesti hoitajan päämääränä oli sellainen "psyykkisen tilan havainto", että olisin vaarallinen.

Kerron sitten myöhemmin muutakin mielenterveystyön pelinappulaksi jotumisesta.

Julmuutta ja mädännäisyyttä esiintyy aika paljon mielenterveystyössä.
11604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Havainto perustein tapahtuu paljolti ja jos ei niin sitten ikäänkuin sivullisen silmin.
itse käydessäni mielenterveys palveluissa useamman vuoden ajan olen koettanut kuvitella itseäni ulkopuolisen silmin nähtynä verraten tuota muodostamaa kuvaani mielenterveys hoitajan näkemyksiin.Paljon on aukkoja ja hämmennystä heidänkin osaltaan siis niin,etä välillä tekisi mieleni terapoida heitä...
Odotan mielenkiinnolla jatkoa kertomukseesi!

Äänestä

Aikanaan kun kävin mielenterveys tai mikä psykiatrianhoutaja lie ollut keskustelemassa, koin päinvastaista vääryyttä eli sanomisiani
ei otettu vakavasti! Kun kerroin masennuksesta,
ahdistuksosta ja paniikki-oireista yms. niin
sain vastaukseksi tällaisia lauseita: "et Sinä
minusta NÄYTÄ masentuneelta" "kyllä Sinulla
VOIMIA on" "Muutkin on selviytyneet PAHEMMISTAKIN
asioista" "Ajattele positiivisesti" jne.
Pakko oli lopulta jättää moinen keskusteluapu.
Millähän perusteella minun asiani olivat muka
paremmin kuin muiden? Vai enkö osannut sitten
kertoa asioitani ymmärrettävästi.
Tyhmä kait sitten olenkin?
Ihmisarvoni on nolla ja kaikki vaivat ennallaan
eli kuoleman odotus ainoa vapauttava asia!

Äänestä
  • Olisi hienoa,jos mielenterveys ongelmia potevista henkilöistä tehtäisiin sellaiset hauskanlaiset soveltuvuus kokeet,missä muistettaisiin tietysti etiikka ja ihmisarvon kunnioitus!Näin ongelmiensa kanssa elävät saisivat kaipaamaansa terapiaa,kun niitä on niin monenlaisia!Varmasti tällaisia kyselyitä ja sun muita tehdäänkin,mutta silloin täytyykin jo olla pitempi aikaisesti masentunut tai jotain vastaavaa...Terapia kerrat vähenisivät ja jatkumo hyvälle ollolle kokonaisvaltaisesti olisi varmempaa,kun omat voimavarat ja "eläväisyys" olisi käyttöönotettua.Jokaisesta terapia kerrasta voitaisiin saada enemmän irti,kun henkilö joka sielä käy kokisi sen mieluiseksi ajaksi ilman vastenmielistä tuijotusta ja kiusaavia ennakko toteamuksia psykologin/terapeutin osalta.Tämä oli vain minun henk.koht mielipiteeni...

    Äänestä

  • samanlaisia. Ajattele tilannetta kun on niitä joista kerroin ja kun on niitä joista sinä kerroit, niin onko sitten oikein toimivia hoitajia ja psykiatrejakaan ollenkaan olemassa?

    Äänestä

  • kaikki ole kirjoitti:

    samanlaisia. Ajattele tilannetta kun on niitä joista kerroin ja kun on niitä joista sinä kerroit, niin onko sitten oikein toimivia hoitajia ja psykiatrejakaan ollenkaan olemassa?

    Samaa pohtii varmastikin meistä moni.
    Luulen,että usko omaan itseensä ja omanarvostuksensa kautta ihminen suuntaa kohti
    kokonaisempaa olotilaa ilman,että päivittäinen tuskallisuus koettelisi sietokykyä hiestyttäen ulkoisesti ja sisäisesti.N.s "voimavara"-terapia
    on juuri tällaista ihmisen omiin käsityksiin pohjautuvaa nostatusta ja kannattelua niin,että vahvempi runko kasvaa kiinni varmempaan ja voimallsempaan alustaansa.

    Äänestä

  • Noin minäkin olen kokenut. Minulla on ahdistusta, mutta tuntuu etten saa minkäänlaista apua. Mielenterveyshoitajalla olen käynyt pari kertaa elämäni aikana yrittämässä puhua ongelmistani, mutta minusta tuntuu että en saa apua.

    Kun vastustan ilmaiseksi teetettäviä töitä, niin omalla kohdalla kuin toistenkin kohdalla olen saanut selkeästi sen käsityksen hoitajalta, että olen rahanahne, vaikka itse katson, että en suostu hyväksikäytetyksi. Mielenterveyshoitaja kertoo omia mielipiteitään ja omia elämänarvojaan. Ja hän väittää minulle vastaan minun vakaumuksistani.

    Mielestäni kaikille pitää maksaa palkkaa vastineeksi tekemästään työstä, riippumatta siitä onko sairas tai terve. Ja hänen mielestään sairaat joutuvat tekemään palkatta töitä.

    No, hän on sitten katsonut että olen terve kun ymmärrän olla rahaa vailla ja oikeisiin ongelmiini ei ole voitu senvuoksi paneutua lainkaan. Miten voisin keskustella, tuollaisen hyväksikäyttöä suosivan ihmisen kanssa, vielä ongelmistani.

    Vaikka olisin kuinka ahdistunut, en voi pyytää apua kunnallisen terveydenhuollon ihmisiltä sitä koska se on kuulema heidän yleinen asenteensa kautta linjan. Siis, että masentunutta ja ahdistunutta potilasta saa hyvintoimeentulevat rikkaat yrittäjät käyttää ilmaisena työvoimanaan.

    No, varsinaisia ongelmiani ei sitten hoideta kun niitä ei haluta edes kuulla.

    Äänestä

Joo,näin on.Olen itsekin joutunut tahtomattani ja tietämättäni tälläisten menettelyjen uhriksi.Hauskinta on se,etten itse ole mielenterveysongelmainen koskaan.Todella outoa.

Äänestä
  • Minulla on usein samanlainen tunne, että minua ei oteta vakavasti. Keskustelin parin tutun kanssa aiheesta ja luulen löytäväni sen yhteisen tekijan, ettei sairas ihminen ole vakavasti otettava. Kun menen ensimmäistä kertaa jonnekin vastaanotolle, otan mukaan B-lausuntoja yms. papereita aikaisemmista hoitokontakteista. Tapanani on myös se että ulkoasun pitää olla siisti (parta ajeltuna, tukka kammattuna, puhtaat vaatteet) kun tapaan uusia ihmisiä. Ihan tavallisissa vaatteissa kuljen.

    Jos olen ennakkoon miettinyt mistä haluan puhua tai miettinyt vastaukset niihin vakiokysymyksiin, niin sekin lisää vielä epäuskottavuutta. Eräälle kaverilleni sanoi lääkäri ihan suoraan että "Ei teillä voi olla mitään masennusta", ehkä kaveri vaan tsemppasi tai jännitti liikaa tuossa tilanteessa?

    Olen kuvitellut niin että kun yritän esittää asiani selkein lausein ja esiintyä mahdollisimman luontevasti (siis rennosti), niin sitä pidettäisiin hyvänä motivaatioina ja pääsisin johonkin terapiaan tai kuntoutukseen.

    Taitaa olla siis parempi että saapuu vastaanotolle aivan räjähtäneessä kunnossa. Ei ole käynyt viikkoon suihkussa, parta rehottaa, sottaiset vaatteet päällä. Istuu tuolilla jotenkin kokoonlyyhistyneen näköisenä ja pureskelee kynsiä. Istuu tuolin etureunalla jalkojaan jännittäen. Vastailee kaikkeen mahdolliseen jotain epämääräistä "emmätiiä, ku ahistaa..." jne.

    Toisinaan en pysty puhumaan oma-aloitteisesti juuri mitään ja minulta pitää kysellä asiat. Jos en osaa kommentoida että miten nyt mikin on, niin helposti huomaa että sanat laitetaan suuhuni. Kysytään että miten se masennus tai ahdistuskausi alkoi? Sanon että ei tapahtunut mitään erikoista, alkoi vaan tuntua pahalta. Vastaus ei tunnu tyydyttävän, joten samaa asiaa jankataan useampaan kertaan. Tulen vahingossa sanoneeksi että töissä meni pari hommaa pieleen, harmitti. Papereihin kirjataan "Asiakas kokenut epäonnistumisia työssään, minkä seurauksena masentuu helposti". Seuraavalla kerralla huomaankin että pitkäaikaista depressiotani ei oteta vakavasti, kun tässä on kyseessä nyt vaan joku pieni työstressi ja mieli väliaikaisesti maassa.

    Äänestä

  • Speedball kirjoitti:

    Minulla on usein samanlainen tunne, että minua ei oteta vakavasti. Keskustelin parin tutun kanssa aiheesta ja luulen löytäväni sen yhteisen tekijan, ettei sairas ihminen ole vakavasti otettava. Kun menen ensimmäistä kertaa jonnekin vastaanotolle, otan mukaan B-lausuntoja yms. papereita aikaisemmista hoitokontakteista. Tapanani on myös se että ulkoasun pitää olla siisti (parta ajeltuna, tukka kammattuna, puhtaat vaatteet) kun tapaan uusia ihmisiä. Ihan tavallisissa vaatteissa kuljen.

    Jos olen ennakkoon miettinyt mistä haluan puhua tai miettinyt vastaukset niihin vakiokysymyksiin, niin sekin lisää vielä epäuskottavuutta. Eräälle kaverilleni sanoi lääkäri ihan suoraan että "Ei teillä voi olla mitään masennusta", ehkä kaveri vaan tsemppasi tai jännitti liikaa tuossa tilanteessa?

    Olen kuvitellut niin että kun yritän esittää asiani selkein lausein ja esiintyä mahdollisimman luontevasti (siis rennosti), niin sitä pidettäisiin hyvänä motivaatioina ja pääsisin johonkin terapiaan tai kuntoutukseen.

    Taitaa olla siis parempi että saapuu vastaanotolle aivan räjähtäneessä kunnossa. Ei ole käynyt viikkoon suihkussa, parta rehottaa, sottaiset vaatteet päällä. Istuu tuolilla jotenkin kokoonlyyhistyneen näköisenä ja pureskelee kynsiä. Istuu tuolin etureunalla jalkojaan jännittäen. Vastailee kaikkeen mahdolliseen jotain epämääräistä "emmätiiä, ku ahistaa..." jne.

    Toisinaan en pysty puhumaan oma-aloitteisesti juuri mitään ja minulta pitää kysellä asiat. Jos en osaa kommentoida että miten nyt mikin on, niin helposti huomaa että sanat laitetaan suuhuni. Kysytään että miten se masennus tai ahdistuskausi alkoi? Sanon että ei tapahtunut mitään erikoista, alkoi vaan tuntua pahalta. Vastaus ei tunnu tyydyttävän, joten samaa asiaa jankataan useampaan kertaan. Tulen vahingossa sanoneeksi että töissä meni pari hommaa pieleen, harmitti. Papereihin kirjataan "Asiakas kokenut epäonnistumisia työssään, minkä seurauksena masentuu helposti". Seuraavalla kerralla huomaankin että pitkäaikaista depressiotani ei oteta vakavasti, kun tässä on kyseessä nyt vaan joku pieni työstressi ja mieli väliaikaisesti maassa.

    ajatukset, siitä millainen tai millä tavoin mielenterveys ongelmaisen pitäisi olla, näyttää
    ja käyttäytyä, jotta lääkäri,terapeutti tms.
    ottaisi ihmisen asian tosissaan.
    Liian paljon kiinnitetään huomiota ihmisen
    ulkonaiseen olemukseen ja kielenkäyttöön.
    Itse kans yritän mennä ammattiauttajan luo jotenkin ihmismäisen näköisenä. Joskus oikein työstÄ käy kun yrittää ulkonäkönsä ja pukeutumisensa puolesta näyttää "normaalilta".
    Ja kotona kauhea sekasotku, tiskit tiskaamatta,
    pyykkvuori valtava ja pölyt pyyhkimättä, ikkunat peseMättä jne. eli oisko hyvä pyytää jotta joku
    tulisi katsomaan kotiin, niin näkis todellisuuden!
    Sitten tuo asioiden esittäminen lääkärissä
    merkkaa kans tosi paljon. Ihmistä ei oteta vakavasti, jos pystyy esittään asiansa selkeästi.
    kuitenkin itse ainakin joudun tekemään ponnisteluja etukäteen, miten osaisin tuoda
    ongelmani aidosti esille.
    Pitää siis tosissaan olla epäsiisti, veltto, vähäpuheinen ja ruumiinkielellä esiintyä
    "vähäjärkisenä" niin ehkä sitten saa osakseen
    asianmukaisen kohtelun ja apuakin järjestyy!?

    Äänestä

  • mainitsemasi kirjoitti:

    pahinta on se,kun osaa ennalta jo aavistaa,mitä
    minun tulisi sanoa,jotta ammattiauttaja pääsisi
    "cheissinsä" kanssa eteenpäin...silloin
    tekee mieli painua ulos vastaanotolta ja näyttää
    että ei multa omaa tahtoa ol ristetty kokonaan!

    Äänestä

On siirryttävä psykiatriasta kokonaisvaltaiseen henkisen hyvinvoinnin hoitoon. Muuta ratkaisua ongelmaan ei ole sillä nykyiset ongelmat ovat samat kaikissa maissa. Turussakin on herättävä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Victim kirjoitti:

Mielenterveyshoitaja haluaa olla näppärä ja syvällisen taitava hoitaja. Niinpä hän pyrkii osoittamaan osaamistaan ja haluaa saada tehdyksi jotain taitavaa. Kun sitten potilaassa ei ole mitään oireita, hoitaja kirjoittaa sairaskertomukseen jotakin vaikean sairauden oireesta eli rumasti sanottuna kyse on väärennöksestä. Hoitaja on sitten tyytyväinen itseensä...onhan hän osoittautunut taitavaksi hoitajaksi. Lopulta tämä johtaa siihen, että vuosikausia mielikuvitusoireita on ilmestynyt papereíhin sekä taitavia huomioita potilaan elämisestä, jotka kuitenkin ovat täysin sepitettyjä kertomuksia.

Minulta mielenterveyshoitaja kysyi mitä tekisin JOS minua uhattaisiin vakavasti. Vastasin, että puolustuksekseni varmaankin hankkisin aseen. Hoitaja kirjotti tämän sananvaihdon tuloksena, että "potilas aikoo hankkia aseen". Tästä ei ole enää pitkä matka siihen, että minua olisi pidetty vaarallisena. Ilmeisesti hoitajan päämääränä oli sellainen "psyykkisen tilan havainto", että olisin vaarallinen.

Kerron sitten myöhemmin muutakin mielenterveystyön pelinappulaksi jotumisesta.

Julmuutta ja mädännäisyyttä esiintyy aika paljon mielenterveystyössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu