Olen raskausviikolla 9. Kaikki on mennyt suht ok tähän asti, lukuunottamatta kauheaa näläntunnetta ja siitä johtuvaa pahoinvointia. Pelkään silti keskenmenoa, olen jotenkin ihan varma että kohta se tapahtuu. Miten tästä pelosta pääsee eroon? Jos tuleekin keskenmeno, miten peloissani olenkaan sitten mahdollisen uuden raskauden vuoksi?!
Kohtalotovereita tai "neuvonantajia" ? =)
Kohtalotovereita tai "neuvonantajia" ? =)
Vastaukset 4
Vanhimmat
mitenkään eroon. Itse kuulun samaan kastiin, melkein koko raskaus on mennyt hermoillessa. Nyt (rv 22) tulee sentään melko usein ajateltua, että "kun meillä on vauva", mutta yhä edelleen takaraivossa muistuttaa turhan usein se, että mitä vain voi tapahtua. Lisäksi nyt kun on jo tähän puoleen väliin päässyt, niin tuleva synnytys on alkanut pelottamaan juuri vauvan puolelta (hapenpuute, kuolema...).
Ehkä ainoa mitä voi ajatella, on että keskenmeno on sellainen asia mihin on todella paha itse vaikuttaa, meille hermoileville niitä sattuu ihan yhtä lailla (vähän) kuin niille jotka nauttivat raskaudestaan täysin rinnoin... Kuitenkin kun jo noillekin viikoille olet päässyt, niin on jo paljon todennäköisempää, että teillä on ensi kesällä vauva kuin että ei olisi :)
Nojaa, itse kyllä tiedän tasan tarkkaan, etteivät nämä perinteiset latteudet juuri tilannetta helpota :) Tsemppiä sinne toiselta hermokimpulta... Koita laittaa niitä aivoja off-asentoon välillä!
Vähän samaa vikaa täällä. Meillä ensimmäinen yritys meni kesken viikolla 10. Nyt alkaa olla kahdeksas viikko lopuillaan ja jotenkin ei uskalla antaa itsensä innostua vauvasta mitenkään. Joka päivä vaan lähinnä odottaa jotta vieläkö pysyy matkassa vai ei. Jos jostakin vähänkään nippailee niin heti ajattelee jotta kohta se on menoa. Jos taas mistään ei nippaile tai öklötä niin sitten ajattelee että no nyt se varmaan jo kuoli...
Jos nyt edes siihen ensimäiseen ultraan asti pääsisi kunnialla niin sitten vois ehkä jo varovasti alkaa toivoa parasta...
Toisaalta sitten taas miettii että jos se on mennäkseen kesken niin se menee, eikä siihen kukaan voi vaikuttaa mitenkään, joten turhaahan tämä huolehtiminen on. Ei sitä kaikista aluista vaan ole eläjäksi, parempi kuitenkin että menee sitten ajoissa kesken kuin että joutuu vaivaisena kitumaan pitkäänkin. Pahaltahan se tietysti tuntuu, mutta kyllä siitä yli pääsee.
itsekkin olen samassa tilanteessa.vk 9 meneillään:)kaikki kanssa hyvin,mut juoksen koko ajan vessassa ja vaan odotan että millon tulee verta:)hullua....
nyt rakkaat kohtalotoverit,meidän on pakko rentoutua,muuten tullaan hulluks.
koitetaan nyt rauhoittua ja ajatella positiivisesti:)minäkin tässä melkein harmittelen että miksi ei jut nyt ole paha olo kuten yleensä...hah...hullua...
voidaan vaan toivoa parasta.
tsemppiä kaikille,toivottavasti saamme kaikki ihanatn vauvan:)
Kiitos asiallisista vastauksista, olin ihan varma että saan jotain ole-onnellinen-kun-olet-raskaana-viestejä...Teillä oli paljon samoja ajatuksia kuin mulla!
Sitä ei ennen raskaaksituloa osaa aavistaa miten paljon murheita tähän liittyy! Itse olen ollut koko raskauden ajan melko negatiivisella mielellä, koko ajan just odottanut niitä keskenmenovuotoja tai -kipuja =) Kai se on jotain itsesuojeluvaistoa kun vauvaa yritettiin yli vuosi?
Ajattelen kuitenkin myös niin, että kesken menee jos on mennäkseen. Vaikka tiedän keskenmenon olevan kova paikka, tuntuu ainakin tänään, että en jää sitä murehtimaan pitkäksi aikaa vaan uskallan yrittää uutta raskautta. Toivon tietysti että kaikki menee hyvin, mutten takuulla tuuleta ennenkuin raskaus on niin pitkällä että se näkyy =)