isovanhemmat

Olen mieheni kanssa tuntenut reilun puoltoistavuotta ja nyt olen raskaana (rv. 25). Vauvauutisen kertominen tuleville mummoille ja papoille ei ollut mitenkään helppoa. Minä kuitenkin kerroin aikaisemmin omille sukulaisille, ja ainakin mielestäni äitini ja muutkin ovat asiaan suhtautuneet hyvin ja ovat ehkä jopa innoissaan. Mutta mieheni vanhemmille kertominen oli paljoin hankalampaa, mieheni lupasi kertoa mutta ei ole kertonut vielä tänä päivänäkään, arvasi ehkä heidän välinpitämättömän suhtautumisen. Mutta jostain he ovat kuulleet asiasta, he siis tietävät.. Tässä vaiheessa mieleni oli paljon parempi ja huojentuneempi kun sain tietää heidän tietävän. Tämän jälkeen olen nähnyt hänen vanhempansa kerran ja mitään he eivät sanoneet raskaudesta, eivät onnitelleet tai mitään. Mulle on sen illan jälkeen tullut ihan mieletön ahdistus ja tunne että olen heidän mielestään pilannut heidän poikansa elämän. En tiedä mitä tehdä, he eivät varmaan ikinä tule hyväksymään minua eikä pikkuista.
Miehelleni en pysty puhumaan asiasta, hän tietää sen itsekin etten ole heidän toive miniänsä.
Miten teidän vanhemmat ja miehen vanhemmat on suhtautunut uuteen tulokkaaseen?
6638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Anna miehesi vanhemmille aikaa sopeutua. Jos tuleva lapsenne on heidän ensimmäinen lapsenlapsi, he voivat olla aika ihmeissään vähän aikaa. Lapsi on kuitenkin sinun ja miehesi, muista se, äläkä välitä, mitä muut asiasta sanovat.

Joissakin perheissä ei ole tapana onnitella raskauden johdosta, sitä pidetään huonon onnen toivotuksena. Vasta syntymän jälkeen saa onnitella.

Äänestä

tietenkin aivan innoissaan tulevasta vauvasta kun aikoinaan siitä kerrottiin! Ettei nyt olisi vain käynyt niin, että appivanhempasi ovat suuttuneet siitä, ettei heille ole kerrottu!?! En ymmärrä miksi olette jättäneet ylipäätänsä kertomatta, itse olisin kyllä ainakin todella loukkaantunut, jos joskus sitten isovanhempana en saisi kuulla heti ensimmäisten joukossa tulevasta lapsen lapsesta.

Puhut miehestäsi, eli ilmeisesti olette naimisissa? Eikös lapset ole aivan luonnollinen asia parisuhteessa eläville?? Kannattaa ottaa asia nopeasti puheeksi tulevien isovanhempien kanssa ja selittää miksi ette ole kertoneet!! Ja miettiä asiaa myös itse! Onko tuleva lapsi toivottu, ja oletteko molemmat halunneet lasta??? Ainakin itse kun aloimme odottaa lastamme, olimme puhjeta onnesta emmekä millään saaneet pidettyä raskausuutista salassa edes sitä maagista 12 viikkoa :D

Äänestä
  • MIES JA NAINEN,MORSIAN JA SULHANEN.mä puhun aina miehestäni eikä olla ees kihloissa,hankalahan sitä on naisekskaan sanoa:)poika taas 40miehestä on hiieman outo adjekjtiivi:)

    Äänestä

  • JAA KUIN NIIN kirjoitti:

    MIES JA NAINEN,MORSIAN JA SULHANEN.mä puhun aina miehestäni eikä olla ees kihloissa,hankalahan sitä on naisekskaan sanoa:)poika taas 40miehestä on hiieman outo adjekjtiivi:)

    pääasia kuitenkin että selvitätte jutun :)

    Äänestä

tuli mieleen, että tulevat isovanhemmat olisivat loukkaantuneet, että saavat raskaudesta kuulla muualta kuin teiltä. Meillä miehen vanhemmat olivat aivan tohkeissaan kun kerroimme raskaudesta, mutta sen verran heitä tunnen, että jos uutinen olisi tullut jostain muualta (vaikka aikaisessa vaiheessakin), niin luultavasti nokkiinsa olisivat ottaneet.

Äänestä
  • kommentoi tosta selän takaa että mikä sitä miestä oikeen vaivaa???

    Olisi kertonut vanhemmilleen niin ei tarvitsisi sinun miettiä.

    Kummallinen tilanne teillä! otan/otetaan osaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


.... kirjoitti:

Olen mieheni kanssa tuntenut reilun puoltoistavuotta ja nyt olen raskaana (rv. 25). Vauvauutisen kertominen tuleville mummoille ja papoille ei ollut mitenkään helppoa. Minä kuitenkin kerroin aikaisemmin omille sukulaisille, ja ainakin mielestäni äitini ja muutkin ovat asiaan suhtautuneet hyvin ja ovat ehkä jopa innoissaan. Mutta mieheni vanhemmille kertominen oli paljoin hankalampaa, mieheni lupasi kertoa mutta ei ole kertonut vielä tänä päivänäkään, arvasi ehkä heidän välinpitämättömän suhtautumisen. Mutta jostain he ovat kuulleet asiasta, he siis tietävät.. Tässä vaiheessa mieleni oli paljon parempi ja huojentuneempi kun sain tietää heidän tietävän. Tämän jälkeen olen nähnyt hänen vanhempansa kerran ja mitään he eivät sanoneet raskaudesta, eivät onnitelleet tai mitään. Mulle on sen illan jälkeen tullut ihan mieletön ahdistus ja tunne että olen heidän mielestään pilannut heidän poikansa elämän. En tiedä mitä tehdä, he eivät varmaan ikinä tule hyväksymään minua eikä pikkuista.
Miehelleni en pysty puhumaan asiasta, hän tietää sen itsekin etten ole heidän toive miniänsä.
Miten teidän vanhemmat ja miehen vanhemmat on suhtautunut uuteen tulokkaaseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu